Lopultakin nastarenkaiden verosta aletaan puhua Norjan ja Ruotsin malliin. Hidasta on vaan kehitys meillä: http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288617040262.html
Vähin askelin suomalaiset oikealle tielle
Nopeutta kehään.
8325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli hengissä selviämisestä tehdään entistä hankalampaa, kun todennäköisyys kuolla ennen aikojaan kasvaa. Mutta kumpi on mukavampaa, kuolla kitkakuskin päälleajamana, vai tukehtua kitkakuskin nostattamaan katupölyyn?
Ilman nastarenkaita tarvitaan lisää suolaa ja katupölyhiekkaa.
"Kun nastarenkaiden osuus väheni Japanin Hokkaidossa 30–40 %:iin, tien pinnat kiillottuivat oleellisesti liukkaammiksi ja hiekoituksen sekä suolauksen määrä lisääntyi dramaattisesti. Kadunylityskohtien kiillottuminen sekä kevyen liikenteen määrän kasvu juuri vaikeissa keliolosuhteissa lisää myös kevyen liikenteen onnettomuusriskiä. (Malmivuo 2012)"
No esinnäkin tuo kuva on tosi hauska, nasta ei jyrsi mukulakiveä nja kuvatekstissä puhuttiin hiekoitushiekasta, mitä levitetään ihan muiden asioiden takia kuin nastojen.
Asiaa ajavat lähinnä kunnat kun haluavat rahaa jostain ja epätoivoisesti.
Eivät vaan reppanat ymmärrä sitä hiekoituksen ja suolauksen määrä mitä nastattomuus vaatisi ja sen kautta myös pölyongelma räjähtäisi moninkertaiseksi ja se taas maksaa puhdistuskuluina.
Saas nähdä mitä pieni vähemmistö fanaattisuudessaan saa aikaan, lisää ruostuttavaa, teitä rapauttavaa ja lisää pölyttävää suolaa teille vai mitä.
Säälittävää ryhmää kaikkiaan.
Ei suola pölyä, päinvastoin sitä levitetään tielle nastarenkaiden rouhiman pölyn sitomiseksi!
Suola aiheuttaa liikennepölystä keskimäärin hieman yli 12% ja nastarenkaat vajaan 3% kertoo VTT:n tutkimus takavuosilta. Siinä ei liene ole huomioitu sitäkään, että nastat kuluttavat asfalttia enemmän kun teitä suolataan...
Helsingin tekemä tutkimus on täysin ristiriidassa tämän kanssa, mutta voi Helsingin olosuhteet ollakin hieman erilaiset. Lisäksi mukama lienee suolauksen lisäävä vaikutus nastarenkaiden tienkulutukseen, en tiedä...Täällä suolataan enemmän ja liikennekin on suurempaa, joskin nastarenkaiden osuus on vähäisempi kuin maassa keskimäärin.
Jos oikeasti halutaan liikennepölyn määrää laskea, niin suolaus pois, nastarenkaita vähemmän, hiekotus pois. Näin ei varmaan käytännössä voitane tehdä. Tehokkaimmat keinot tietysti suolauksen ja hiekotuksen radikaali vähentäminen. Tämä ei ole mahdollista, jos nastarenkaiden osuus pienenee tai peräti poistuu kokonaan
Jokuhan täällä on toistuvasti väittänyt nastarengastestien olevan asfalttifirmojen lahjomia, jotta asfalttia saadaa myytyä.
No vastaavaa logiikkaa voi kyllä hyvin soveltaa Helsingin tekemään tutkimukseen. Helsingillä on melkoinen intressi saada lisää rahaa ja mikäpä sen varmempaa kuin autoilijat. Ja aika äänekäs pienryhmäkin (joista useilla ei edes omaa autoakaan) propagoi kitkojen puolesta syystä tai toisesta, joten Helsinki ymmärtää kyllä hyödyntää tätäkin..
Turvallisuusnäkökulmahan jää kustannusnäkökulman jalkoihin aina tällaisissa tutkimuksissa, jossa tutkimuksen teettäjän intressi saada perusteita vaikkapa rahan keräämiseksi on vahva. Tosin Helsingin teettämässäkin tutkimuksessa taittiin mainita turvallisuuden heikkenevän jossain sivulauseessa. Vastaavaa kokemusta on Norjasta, siis aitoa kokemusta.
Hehee, juu kesällä hiekkarteillä. Asfalttiteillä puhditetaan kunhan kunnat vaan raaskivat ja viitsivät.
Suomalaiset tykkäävät ajaa kovamettallipyöräisillä kotteroillaan mahdollisimman huonolla tiellä mahdollisimman meluisilla renkailla ja kuolla nuorena kivipölykeuhkoon, sydän- ja verisuonitauteihin, keuhkosyöpään, sekä keuhkoahtaumatautiin ja sitä ennen ryysyläisenä housunlahkeet kivipölyssä yrittää esiintyä maailmankansalaisena
Pölyn haitat ovat hirveät :http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013110617691458_ul.shtml
Siis tuo pöly mikä keväisin leijuu väylien yllä on yhtäkuin suolan, veden, pakkasen ja hiekoituksen summa. Nastarenkaat ovat kuin hyttysen pissi Välimeressä siinä yhtälössä.
Ottakaas kitkarenkailijat silmälaput pois, nätte paljon paremmin.