Psykoosista

Eli siis olen huolissani mun entisestä poikaystävästä. Enkä oikeen tiedä enää että mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä. Lyhyesti siis; Me seurusteltiin ennenkuin lähdin vuodeksi pois Suomesta ja sen aikana kun olin poissa tämä poika oli joutunut Auroran kautta Hyksiin, jossa on siis edelleen. Hän on aikoinaan polttanut paljon kannabista, mutta ei enää ja en tiiä onko sillä mitään yhteyttä siihen, että hän joutui sinne vai ei, varmasti kyllä ja myös jotain perinnöllisiä tekijöitä.
Hänestä on siis hiljalleen muuttunut todella epäsosiaalinen, hiljainen, ujo, muista eristäytyvä ja kirjakieltä puhuva. Kaikki kaverit sanoo, kuinka koko persoona on muuttunu vitsailevasta ja vilkkaasta pojasta sellaiseksi joka ei osaa käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa..
Kun tulin Suomeen nyt niin hän täysin ripustautu muhun ja elätteli toivoja vaikka sanoin heti tarkasti mitä mä haluan ja mitä en ja että seurustelemaan me ei todellakaan aleta. Hänellä ei oikeen ole kiinnostusta nähdä edes muita kavereita, mutta mua aina halus nähdä. Ja halusinki auttaa sitä ja olla hänen kanssaan, vaan kaverina siis. Nyt kuitenkin hän sai tietää, että olin ollut yhden toisen pojan kanssa, josta sekosi täysin; käyttäyty halventavasti mua kohtaan, töni ja huoritteli. Ja kuitenkin meidän seurustelusta on 1,5 vuotta aikaa jo.. Joten nyt on vähän vaikea olla tekemisissä hänen kanssaan, mutta mua vaan huolettaa aika paljon, että mitä tapahtuu, kun hänellä ei kuitenkaan ole ketään ja mua pelottaa , että se sekoaa ihan lopullisesti, vaikka onkin hoidossa ja saa hoitoa.
Eli onko kenelläkään mitään kokemuksia tällaisista, että joku olisi esim erkaantunut kaikista sosiaalisesti ja mitä tällaisissa tilanteissa pitäisi tehdä?
5125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli onko kenelläkään mitään kokemuksia tällaisista, että joku olisi esim erkaantunut kaikista sosiaalisesti ja mitä tällaisissa tilanteissa pitäisi tehdä?

Hei, "huolestunut äiti". Sinä olet itse erkaantunut sosiaalisesti varmaan ihan kaikista ihmisistä, ja ainoa sosiaalinen toimintasi on nykyään vain typerien, valheellisten ja maneeristen juttujen keksiminen Suomi24-forumille, joilla kalastelet Irti Huumeista ry:n perustajan, Jouko Pallarin, kannabisrasvaisia horinoita.

Äänestä

Suurin osa kyllä tän foorumin käyttäjistä vois vähentää sitä kannabiksen polttamista jos tulee noin helvetin vainoharhaiseksi että JOKAISEN ketjun aloittajaa epäillään "huolestuneeseen äitiin"

Naurettavaa, ja toisaalta myös hauskaa kun kannabis pellet eivät ymmärrä omia ongelmiaan. :)

Suosittelen foliohattua lämpimästi näin ensimmäisenä Googlemanolle.

Äänestä
  • "JOKAISEN ketjun aloittajaa epäillään "huolestuneeseen äitiin""

    Mitäs on valehdellut vuosikausia ja keksinyt typeriä ja samankaltaisia kannabisjuttujaan. Kun on ina samanlaiset jutut, niin monesti on sama kirjoittaja juttujen takana.

    Äänestä

Mytomaanipoika sairasbooginen ei enää leiki musiikkiammattilaista, mutta koska kroonisen valehtelijan valehteluenergia pitää johonkin kuitenkin suunnata, palstalle tulee nyt huikeita kannabishaittakertomuksia, joilla mytis lähinnä kalastelee "henkisesti korkeimman olennon" eli ihry-pallarin kommentteja.

Äänestä

wikipedia: derealisaatio

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristiiiina kirjoitti:

Eli siis olen huolissani mun entisestä poikaystävästä. Enkä oikeen tiedä enää että mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä. Lyhyesti siis; Me seurusteltiin ennenkuin lähdin vuodeksi pois Suomesta ja sen aikana kun olin poissa tämä poika oli joutunut Auroran kautta Hyksiin, jossa on siis edelleen. Hän on aikoinaan polttanut paljon kannabista, mutta ei enää ja en tiiä onko sillä mitään yhteyttä siihen, että hän joutui sinne vai ei, varmasti kyllä ja myös jotain perinnöllisiä tekijöitä.
Hänestä on siis hiljalleen muuttunut todella epäsosiaalinen, hiljainen, ujo, muista eristäytyvä ja kirjakieltä puhuva. Kaikki kaverit sanoo, kuinka koko persoona on muuttunu vitsailevasta ja vilkkaasta pojasta sellaiseksi joka ei osaa käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa..
Kun tulin Suomeen nyt niin hän täysin ripustautu muhun ja elätteli toivoja vaikka sanoin heti tarkasti mitä mä haluan ja mitä en ja että seurustelemaan me ei todellakaan aleta. Hänellä ei oikeen ole kiinnostusta nähdä edes muita kavereita, mutta mua aina halus nähdä. Ja halusinki auttaa sitä ja olla hänen kanssaan, vaan kaverina siis. Nyt kuitenkin hän sai tietää, että olin ollut yhden toisen pojan kanssa, josta sekosi täysin; käyttäyty halventavasti mua kohtaan, töni ja huoritteli. Ja kuitenkin meidän seurustelusta on 1,5 vuotta aikaa jo.. Joten nyt on vähän vaikea olla tekemisissä hänen kanssaan, mutta mua vaan huolettaa aika paljon, että mitä tapahtuu, kun hänellä ei kuitenkaan ole ketään ja mua pelottaa , että se sekoaa ihan lopullisesti, vaikka onkin hoidossa ja saa hoitoa.
Eli onko kenelläkään mitään kokemuksia tällaisista, että joku olisi esim erkaantunut kaikista sosiaalisesti ja mitä tällaisissa tilanteissa pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu