että ihmiset täällä ovat rakastuneet itse luomaansa haavekuvaan / illuusioon toisesta tai pitävät kiinni jostain, joka joskus oli ja jota ei enää ole. Itsekin tänään ajattelin, ettei tässä "rakastamassani" miehessä oikeasti ole mitään minulle sopivaa.
Kyllä se vain on niin
Tottuus tämähi
30291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
you are wrong
heh heh
joku uus lyhenne believe -sanasta kai :) Ei mua haitannut.
Niin minäkin ajattelen tästä rakastamastani naisesta, mitähän minäkin hänessä näin.Sairas Psykopaatti ja Narsisti. Onneksi pääsin eroon.
Sinä rakastit kerran, ja nyt hän onkin sairas psykopaatti ja narsisti, kyllä sulla on täytynyt olla ikävä olla hänen kanssa. Toisaalta olet pelottava ihminen, jos haukut häntä palstalla, vaikka tienne olisikin eronneet, etkö tunne yhtään sääliä tätä kerran rakastamaasi ihmistä kohtaan.
"rakastamastani naisesta" vai naisesta jota rakastin?
Hyvää huomenta. En täysin allekirjoita, mun kohdalla ei ollut näin, tiedän vaan niin, vaikka tuskin meitä olikaan tarkoitettu yhteen, uskon että myös hän tunsi jotakin. Se, että tämä ns. meidän juttu ( joka ei koskaan alkanut) edistynyt mihinkään, ei tee tyhjäksi sitä mitä tunsin ja yhä tunnen. Tänään jo hieman paremmin voin ja katson elämän realiteetit, se auttaa ymmärtämän, ajattelen minäkin häntä haavekuvana, joten siinä olet oikeassa, kyllä ihmisellä saa ja ehkä on hyväksi, että niitä haavekuvia on, tai mistä minä tiedän, mikä kenelle on hyväksi tai ei. En ole katkera elämälle, että heitti mun eteen ihmisen johon yksinkertaisesti ihastuin, tai kuvittelin että ihastuin.. mitä sitten, sama asia kuitenkin, se tunne !
Totuuksia on, mutta eikö ole niin että monesti ihastutaan ihmiseen jota ei tunne ja kun oppii tuntemaan voi rakastua tai sitten huomaa sen olleen vain oman pään haave jostakin.
Näinhän se on. Vaikka kyseessä olisi ihan tiedostettu päiväuni, se voi silti olla tärkeää. Olen joskus jopa kirjoittanut muistilappuja itselleni, että älä koskaan luota tai panosta keneenkään. Silti olen tässä huuli rullalla. Kun en opi niin en opi.
Niin varmaan on totuus tämäkin, ihastuin ihmiseen johon en halunnut ihastua, siinä vaan kävi niin, ennen tätä ei ollut edes haaveita ihastua kehenkään, miten se illuusio sopii tähän kuvioon.
Mutta tuo kannattaa pitää mielessä aina ja iankaikkisesti, aamen:
Jokainen ihminen muuttuu jokainen päivä, elämä sen tekee. Ei ole olemassa sellaista käsitystä että joku on tuollainen jne... hihhuleiden touhuja tuollaiset kuvitelmat.
Jokainen ihminen muuttuu jokainen päivä.
Minäkin menin retkuun, petyin niin pahasti. Mies luulin hänen olvan mutta olikin pahin pelle ikinä.
täydellinen.
tarviikkaan olla täydellinen, mahtaako semmosta ihmistä ollakkaan mutta aina voi olla ihminen toiselle ihmiselle ja muistaa että sillä toisellakin ihmisellä on tunteet ja siihen sattuu kun satutetaan.
vinkki tähän alkavaan päivään, jokainen meistä ja noudatetaan sitä.
täällä ne suhteet rakentuneet? Suurelta osin uskon niiden kaipuunkohteiden ja eron jälkeen ikävän rekentuneen irl, ja tänne sitte se ikävä puretaan.
funtsin.
Ihastus on aina se haavekuva, johon sitten tutustutaan ja ehkä myös rakastutaan.
Mä kaipailen täällä miestä, joka jäi haavekuvaksi. Ei ehditty tutustua, kun menin vähän (=paljonkin) kipsiin siinä tilanteessa.
Eli en edes tiedä olisko siinä ollut aineksia pidemmälle, mutta kiinnostus jäi.
Olen miettinyt miten omituinen on ihmisen mieli, kun se tavallaan on vastaan omaa etuaan ja lyö jarrut päälle sellaisessa tapauksessa, missä sen pitäisi toimia. Ihastuneena me toimimme jostain kumman syystä itseämme vastaan,..mahtaisiko johtua torjutuksi tulemisen pelosta, pelosta että ei kelpaakaan ja siitä koituvasta häpeän tunteen sietämisestä..
Ihminen kohtaa päivittäin muita ihmisiä, tulee juttuun, puhuu, keskustelee, nauraa ja on vuorovaikutuksessa heihin, eikä sitä edes ajattele sen kummemmin. Sitten kun se ihastus astuu ovesta sisään niin ihminen menee ihan kipsiin, alkaa jännittämään, eikä tiedä miten olisi...
hullua...eikö vaan..:)
Eikö rakastuminen,yksistään täällä nettipalstoilla ole jotenkin haavemaailmassa elämistä,menkää ulos ja todellisten ihmisten pariin ja tutustukaa,rakastukaa ja riidelkää siellä.Itse harvoin kommentoin palstalla,mutta luen ja ihmettelen usein miten todellisesti,täysin toisiaan tuntemattomat elää virituaali elämää,kuvitteellisten,rakkaittensa kera?
KIITOS!!!
Kerrankin joku, joka ymmärtää!!
Teen töitä ihmisten parissa, juttelen joka päivä useiden kymmenien ventovieraiden kanssa, sivutoimisesti olen myös opettaja, vedän isoja luentoja eli esiinnyn. Olen tosi ulospäinsuuntautunut. Mutta mikä sen sitten tekee että yksi tuntematon mies pyöräyttää kaiken päälaelleen (okei, sinä päivänä oli sattunut yks paha juttu ja ajatukset ei olleet ihan kasassa...)
Mä ihmettelen tätä hommaa :)
Aloittajalle lienee käynyt kuten itse kuvailee. Joillekin toisille on käynyt toisin, kuten ketjustakin ilmenee.
Itselleni kaikki tuli "tilaamatta ja pyytämättä", vastaankin pistin. Kaikenlaisia omasta päästä keksittyjä illuusioita vierastin ja vierastan. Siinä vain kävi niin, että mitä paremmin opin tuntemaan, sen sopivammaksi hän alkoi osoittautua.
Minun kohdallani osittain totta. siksi en puhuisi rakastumisesta vaan ihastumisesta.
Tämä onkin sellaista järki ja tunteet -pohdintaa enempi.
Jos tunne on kohdillaan, niin yhteensovittelu alkaa siitä lähtökohdasta.
Harva kai mitään valmista pakettia ja omaan elämään tasaiseksi taputeltua "sopivaa" löytää.
Kiinnostaisi vain tietää, että kuinka moni kaipaa täällä jotain sellaista jota ei todellisuudessa ole kuin romanttisessa mielessä on kuvitellut ja hekumoinut.
Aika moni kai sitten, kun kerran täällä kirjoittelee. Teot on vähässä.
Aloittajan viestissä on kyllä perää. Olen alkanut ajatella että kaipaanko vain sitä ihmistä, jonka vuosi sitten tapasin ja sitä mitä teimme silloin ja millaista meillä oli silloin alussa. Ihanaa ja hauskaahan se oli. Enää satunnainen tapaamisemme ei tunnu samalta ja jotenkin koko ihminen on ihan eri kuin silloin. Ehkä kaipaukseni on vain yksinäisyydestä ja tekemisen puutteesta johtuvaa, ehkä en niinkään kaipaa kyseistä ihmistä enää. Mietin häntä usein, ja juuri tänään mietin, että voisinko oikeesti elää hänen kanssaan? Ei siitä varmaan tulisi mitään. En oikeesti tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Ehkä kaikki on vain kuvittelua. :) Ehkä vain kaipaan sitä hauskuutta mitä meillä oli. Ja sitä voi saada jonkun muunkin kanssa, jonkun, jonka vuoksi minun ei tarvitse itkeä.
Edelliselle. Olisko tuo viimeinen lause tiivistettynä se mitä haluat.
Minun kaipaukseni kohde on todellinen, samoin kuin meidän väliset, molemminpuoliset tunteemme.
Toki ymmärrän, jos joillakin kaipuu on saanut mielikuvituksen laukkaamaan, mutten väittäisi totuutena, että kaikki täällä rakastavat illuusiota. Mielestäni se on liian kapeakatseista väittää niin.
Niin no, en kai väittänytkään etteikö totuuksia voi olla enemmänkin. Esitin vain yhden niistä.