Järvelle?

Merellä veneilyyn jo hieman kyllästyneenä tuli mieleen jos vaihtaisi vaikka kuukaudeksi ensi kesänä jonkun kanssa venepaikkaa vaikka Päijänteeltä tai Saimaalta.No mitä arvon raati sanoo ideasta,tuleeko sanomista kun itselläni on paikka suoraan Helsingin kaupungilta vuokralla,eli en kuulu mihinkään kerhoon.Mitkäköhän mahtaa olla säännöt vaikka Lahdessa tai Lappeenrannassa?Suunnitelma oli vaihtaa paikkaa jonkun kanssa joka puolestaan haluaisi käymään merellä eli en sotke kaupungin virkamiehiä/naisia tähän papereineen mukaan mielellään.Matka-kulutkin olisivat edullisemmat kun rekan ei tarvitsisi ajaa tyhjänä toiseen suuntaan.Onko joku suunnitellut tai jopa tehnyt saman jutun?
8548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No, jos tulet vain kuukaudeksi niin eihän sitä kannata kuluttaa esim. Lappeenrannan satamassa. Tulet tänne purjehtimalla tietenkin kanavaa pitkin, olet ehkä yhden yön Lappeenrannassa ja jatkat sitten purjehdusta kohti pohjoisia Saimaan vesiä pari viikkoa ja aloitat paluumatkan. Parin viikon kuluttua olet takaisin Helsingissä ja kuukausi on kulunut. Se tuntuu menneen liian nopeasti, joten seuraavana talvena päätätkin tulla pysyvästi Saimaalle. Otat yhteyttä vaikkapa Joutsenon Veneseuraan ja liityt jäseneksi, saat hyvän laituripaikan ja Saimaa aikeaa suoraan satamasta. Lappeenranta on kalliimpi ja Saimaan selät aukeavat vasta tunnin vesimatkan jälkeen Kaukaan tehtaiden ja tukkien väistelyn jälkeen.

Äänestä
  • ja paskat

    Äänestä

Suosittelen Päijännettä, upea puhdas vesistö ja hiukan Saimaata enemmän isompia selkiä eli selkeämmät tuulet purjehtijalle.
Siltojen kanssa täytyy olla tarkkana sisävesillä jos purjeveneellä liikut. Päijänteellä tarkoitta sitä, että yli yhdentoista metrin mastolla kannattaa satamapaikaksi valita Padasjoki.

Äänestä
  • Kiitos asiallista vastauksista.Unohtui mainita että ajatus oli lähteä sinne kalastamaan moottoriveneellä ja käydä välillä kotona.Vene on n.7m ja n.2300 kg.Eli silloista ei ole haittaa.

    Äänestä

Tuo veneesi Heinolaan.
Siitä on hyvä lähteä retkeilemään Ruotsalaiselle ja Päijänteelle.
Upeat veneilymaisemat.
Laituripaikkojakin vapaana ja halpaan hintaan.
Lainaa sitten venepaikkas jollekkin jolla on tarvetta.

Äänestä

Jos kalaa meinaat saada niin Lahti-Hollola on oikea osoite
(teivaan satama, niemen satama, messilä..)
ja jäät Vesijärvelle kalastelemaan

Päijänteelle pääsee kanavasta, paljon kirkkaampi vesi !
mutta kalaa tulee kohtuullisen huonosti

http://www.paijanteenvirkistysalueyhdistys.fi/

Äänestä

Tuleeko Vesijärveltä muutakin kun kuhaa ja haukea# Kasitääksen lohet ovat päijäntellä,vai? Paljonkohan Sielläpäin maksaisi venepaikka,jos vaikka ottaisi koko kaudeksi?

Äänestä
  • Marinetek Padasjoki; juuri 50 uutta laituripaikkaa! Eteläisen Päijänteen parhaat kalavedet maltillisen matkan päässä, Avainselkä, Hinttolanselkä, Tehin selkä jne... Ja Kansallispuisto/Kelventeen saaren hiekkarannat ja mukavat grillipaikat aivan vieressä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lip Lap kirjoitti:

Merellä veneilyyn jo hieman kyllästyneenä tuli mieleen jos vaihtaisi vaikka kuukaudeksi ensi kesänä jonkun kanssa venepaikkaa vaikka Päijänteeltä tai Saimaalta.No mitä arvon raati sanoo ideasta,tuleeko sanomista kun itselläni on paikka suoraan Helsingin kaupungilta vuokralla,eli en kuulu mihinkään kerhoon.Mitkäköhän mahtaa olla säännöt vaikka Lahdessa tai Lappeenrannassa?Suunnitelma oli vaihtaa paikkaa jonkun kanssa joka puolestaan haluaisi käymään merellä eli en sotke kaupungin virkamiehiä/naisia tähän papereineen mukaan mielellään.Matka-kulutkin olisivat edullisemmat kun rekan ei tarvitsisi ajaa tyhjänä toiseen suuntaan.Onko joku suunnitellut tai jopa tehnyt saman jutun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu