Prof. Matti Klinge tyrmäsi arkkipiispan!

a.matsoni

Taysinpalvellut, arvostettu prof. Klinge, historian kävelevä tietosankirja, kirjoitti Kirkko ja kaupungin mielipidesivulle 16.10. kirjoituksen jossa komppasi aikaisemmin julkaistua kritiikkiä Mäkisen saarnaa kohtaan valtiopäivien 150 v. juhlamielikuvitusolennonpalveluksessa.

Klinge kritisoi sitä että Mäkinen höpötti ympärileikkauksesta raamatun tekstiä posottaen eikä mitään mikä olisi liittynyt valtiopäivien historiaan, vaikka syytä ja materiaalia olisi ollut, olisi vaikka kysyny Klingeltä neuvoa kun ei itse historiaa tunne.

Klinge kirjoittaa: "Yliopistolla ja kirkolla katsottiin enne olevan sanaton herrasmiessopimus: yliopistolaiset osoittavat huomaavaisuutta tulemalla kirkkoon riippumatta omasta, toisinaan hyvinkin poikkeavasta vakaumuksestaan, kirkko ei luetuta uskontunnustusta tai ryhdy muutenkaan "käännyttämään" Jos kirkko ei noudata tätä sanatonta sopimusta, myös toisen osapuolen käytös saattaa tulevaisuudessa muuttua."

Hyvin sanottu. Suosittelenkin että tulevaisuudessa täysjärkiset yliopitomiehet ja -naiset jäävät pois valtiollisista juhlamielikuvitusolennonpalveluksista, tai vielä parempi marssivat kesken piispan lässytyksen saarnan ulos kirkosta.

Loistava esim. siitä miksi kirkko on erotettava kokonaan valtiosta ja valtiolliset pellepalvelukset lopetettava. Kun kerran arkkipiispa ei pysy lestissään vaan potkii yli aisan. Anteeksipyyntöä on turha odotaa henkeään pidätellen taju lähtee ennemmin ja heveletti jäätyy ku Määkinen anteeksi pyytää.

Kirjoitin itsekin heti tuoreeltaan MÄKISEN SAARNAN JÄLKEEN KUINKA TÖRKEÄSTI HÄN KÄYTTI SAARNAANSA POLITIKOIMISEEN JA OMAN JA KIRKON EDUN AJAMISEEN.

Mäkinen astui mallisen vallan liikavarpaille ja vaati että ajatus muutaman vähämerkityksisen kristillisen juhlapäivän siirrosta lauantaille haudataan.

Klinge kirjoittaa: "Jaan, läsnä olleena, maisteri Seppo Väisäsen pettymyksen valtiopäivien 150-v.juhlallisuuksien jumalanpalveluksesta. Se oli sekä valtion että kirkon kannalta epäonnistunut.

Valtion kannalta se ei soveltunut juhlapäivän kokonaisuuteen, kirkon kannalta se osoitti USKOMATONTA ITSERIITTOISUUTTA ja koko VALTIOINSTITUUTION VÄHÄTTELYÄ."

Painavaa tekstiä mutta harkittua/punnittua ja totta joka sana. Voitko sen enää paremmin sanoa, Klinge on erittäin arvostettu henkilö hänen sanallaan on painoarvoa, ja hän harkitsee mitä sanoo ennen kuin sanoo - toisin kuin arkkipiispa Mäkinen.

Meikäläisen kritiikin te voitte teilata uusateistin häröilynä, mutta tulkaapa nyt kristityt ja evlut papit tänne tölvimään Klingeä!

27

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MTT

      Rehellisyyttä löytyy vielä suomesta!

    • En ole nähnyt valtiopäivien juhlajumalanpalvelusta tai lukenut Klingen kritiikkiä, niistä minulla ei ole sanottavaa. Sen sijaan yhteen kohtaan aloittajan viestissä haluan puuttua.

      Aloituksesta välittyi ajatus, että avajaisjumalanpalvelus ei saisi olla uskonnollinen tilaisuus. Siellä ei siis esimerkiksi saisi lausua uskontunnustusta. Siellä ei myöskään saisi "alkaa käännyttämään" ihmisiä (avauksesta ei tosin selviä, mitä tämä käännytys on ollut? Sitä, että puhutaan Jumalasta?).

      Uskontunnustus ja Jumalasta puhuminen kuuluvat kuitenkin erottamattomasti jumalanpalvelukseen. Sillä ei ole merkitystä, onko kyseessä juhlajumalanpalvelus vai ei. Itse perinnettä siitä, että valtiopäiviin liittyy jumalanpalvelus voi toki kritisoida. Sen sijaan on absurdia kritisoida jumalanpalvelusta siitä, että siellä luetaan uskontunnustus tai puhutaan Jumalasta.

      Vilppu H.
      pappi

      • ateistix

      • Nasse.

        Koska valtionkirkko.

        Vilppu, kukin kykyjensä mukaan.

      • ateistix kirjoitti:

        Tästä voit lukea Klingen kritiikin.

        http://www.kirkkojakaupunki.fi/kannanotot/jumalanpalvelus-ei-mennyt-putkeen

        Ei olisi millään uskonut, että tuossa on filosofian tohtori ja täysinpalvellut professori kirjoittanut tuon tekstin. Niin sekavaa tuo oli. Täällä kirjoittaa moni ihminen paljon parempaa tekstiä kuin tuo.

      • aikuinen nainen

        Vilppu, kyllä se on väärin että ihminen joka ei usko ohitetaan ja hänet pakotetaan lausumaan uskontunnustus.

      • noin oli
        mave kirjoitti:

        Ei olisi millään uskonut, että tuossa on filosofian tohtori ja täysinpalvellut professori kirjoittanut tuon tekstin. Niin sekavaa tuo oli. Täällä kirjoittaa moni ihminen paljon parempaa tekstiä kuin tuo.

        Minustakin tuo Klingen kirjoitus oli ihan sekava. Onko hän jo vähän vanhuudenhöperö?

      • way over due

        Etkö ymmärrä lukemaasi Vilppu. Niin kuin Klinge sanoi tuossa tilaisuudessa uskonnon tuputtaminen ja maallisen vallan vontille ja varpailla astuminen oli lievää törkeämpi etikettivirhe. Alkaa nyt politikoimaan tuollaisessa valtiollisessa tilaisuudessa.

        Minä näen että arkkipiispa on tilaisuudessa tietyllä tavalla vieraan ominaisuudesssa kun palvelus on liitetty vaitiolliseen juhlaan.

        Jos Mökinen ei tajua noudattaa klingen mainitsemaa vanhaa sanatonta herrasmiessopimusta niin silloin arkkipoiispaa ei pidä päästää saarnaamaan tuossa palveluksessa ollenkaan tai paremminkin valtion ja yliopistojen edustajien ei ole syytä mennä palvelukseen jos se on ristiriidassa heidän vakaumuksensa kanssa.

        Lässyttäköön piispa mitä lystää,m mutta silla tilaisuudela ei tule olla mitään tekemistä valtion kanssa. Kirkko ja valtio erilleen ja sassiin, niin kuin sivistysvaltioissa!

        Minuakin yllätti klingen teksti. On hienoa että hän uskaltaa sanoa avoimesti ja rehellisesti niin kuin asia on. Evlutikkakirkon suosiminen on aika jo lopettaa.

      • dghdgh

        Kyllä, mutta ei valtioliseen juhlaan liittyvässä mielikuvitusolennonpalveluksessa, jollaisia ei ensinkään pitäisi järjestää.

        Ootte te uskovat aika källejä, niin tottuneet olemaan etuoikeutettu rälssi, että ette edes sitä tajua. Luulette olevanne joku sorrettu vähemmistö. Voi herttileili sentään.

      • sfgsjf
        noin oli kirjoitti:

        Minustakin tuo Klingen kirjoitus oli ihan sekava. Onko hän jo vähän vanhuudenhöperö?

        Sulla on vaikeuksia lukemisen ymmärtämisessä? Ei Klingen kirjoitus ainakaan sekava ole, päinvastoin. eri mieltä sen sisällöstä voit toki olla mutta sekava? Kukakohan on?

      • Älli hoi!
        way over due kirjoitti:

        Etkö ymmärrä lukemaasi Vilppu. Niin kuin Klinge sanoi tuossa tilaisuudessa uskonnon tuputtaminen ja maallisen vallan vontille ja varpailla astuminen oli lievää törkeämpi etikettivirhe. Alkaa nyt politikoimaan tuollaisessa valtiollisessa tilaisuudessa.

        Minä näen että arkkipiispa on tilaisuudessa tietyllä tavalla vieraan ominaisuudesssa kun palvelus on liitetty vaitiolliseen juhlaan.

        Jos Mökinen ei tajua noudattaa klingen mainitsemaa vanhaa sanatonta herrasmiessopimusta niin silloin arkkipoiispaa ei pidä päästää saarnaamaan tuossa palveluksessa ollenkaan tai paremminkin valtion ja yliopistojen edustajien ei ole syytä mennä palvelukseen jos se on ristiriidassa heidän vakaumuksensa kanssa.

        Lässyttäköön piispa mitä lystää,m mutta silla tilaisuudela ei tule olla mitään tekemistä valtion kanssa. Kirkko ja valtio erilleen ja sassiin, niin kuin sivistysvaltioissa!

        Minuakin yllätti klingen teksti. On hienoa että hän uskaltaa sanoa avoimesti ja rehellisesti niin kuin asia on. Evlutikkakirkon suosiminen on aika jo lopettaa.

        Haloo, kysymyksessä oli JUMALANPALVELUS.

        Niinkuin Vilppu sanoi:
        "Uskontunnustus ja Jumalasta puhuminen kuuluvat kuitenkin erottamattomasti jumalanpalvelukseen. Sillä ei ole merkitystä, onko kyseessä juhlajumalanpalvelus vai ei. Itse perinnettä siitä, että valtiopäiviin liittyy jumalanpalvelus voi toki kritisoida. Sen sijaan on absurdia kritisoida jumalanpalvelusta siitä, että siellä luetaan uskontunnustus tai puhutaan Jumalasta."

      • a-matsoni

        Alotuksesta välittyi se ajatus mitä Klinge sanoi. Määkinen rikkoi herrasmiessopimuksen oman edun tavoittelun nimissä ja tuputti uskoa.

        Kyllä sillä on merkitystä jos kyse on valtiolliseen juhlaan kytketystä mielikuvitusoleennonpalveluksesta. Ei valtion ja yliopistojen edustajien ole sinne pakko tulla jos arkkipiispa alkaa hyppiä yli aidan ja maallisen vallan ja oikeiden tiedemiehien, teologeja ei loteta tähän lukuun, liikavarpaille.

        Suosittelen että kaikki täysissä järjissään olevat valtiovalan ja yliopistojen edustajat jäävät pois seuraavista valtiollisista juhlajumalanpalveluksista tai poistuvat kesken saarnan jos arkkipiispa ei pysy lestissään.

        Paras tietty että kirkko erotetan valtiosta kuten sivistysmaissa on tapana. Kirkko palvokoot mielikuvitusolentoaan ihan omissam kekkereissään. Valtiolla ei pidä olla osaa ei arpaa tollasessa arvottomassa pelleilyssä.

        Naurettavaa että eduskunta puhemiehen johdolla ku hanhilauma marssii kuuntelemaan jeesuslöpinöitä ja sitä että Mäkinen sylkee naamalle. Menkööt hihukrisselikansanedustajat mielikuvitusolentoa påalvomaa millon huvittaa, mutta ei sekoteta valtiota siihen pelleilyyn.

      • noinoli
        sfgsjf kirjoitti:

        Sulla on vaikeuksia lukemisen ymmärtämisessä? Ei Klingen kirjoitus ainakaan sekava ole, päinvastoin. eri mieltä sen sisällöstä voit toki olla mutta sekava? Kukakohan on?

        No esimerkiksi, mitä nuo joskus tehdyt sopimukset yliopistoväen kanssa kuuluvat tähän pätkääkään tai muutenkaan akateemiset jumalanpalvelukset. Tai edes noin yksityiskohtainen selostus historiasta keisareineen. Noin lyhyeen kirjoitukseen, jossa olisi pitänyt sanoa olennainen, ja sitä juuri ei sanottu, vaan horistiin sivupoluilla.

        Se olennainen jäi ihan hämärän peittoon. Mistä Klinge tuota jumalanpalvelusta kritisoi, mitä siinä tehtiin hänen mielestään väärin, sitä hän ei kerro ollenkaan.

      • fhhgghj
        noinoli kirjoitti:

        Ei voi kauhalla vaatia jos on pipetillä annettu. Otan osaa.

      • a.matsoni
        Älli hoi! kirjoitti:

        Haloo, kysymyksessä oli JUMALANPALVELUS.

        Niinkuin Vilppu sanoi:
        "Uskontunnustus ja Jumalasta puhuminen kuuluvat kuitenkin erottamattomasti jumalanpalvelukseen. Sillä ei ole merkitystä, onko kyseessä juhlajumalanpalvelus vai ei. Itse perinnettä siitä, että valtiopäiviin liittyy jumalanpalvelus voi toki kritisoida. Sen sijaan on absurdia kritisoida jumalanpalvelusta siitä, että siellä luetaan uskontunnustus tai puhutaan Jumalasta."

        Totta kai sillä on merkitystä että se on valtioliseen juhlaan liittyvä palvelus jollaisia ei toki edes tulisi sivistysvaltiossa olaa, kirkko on niissä erillään valtiossa.

        Jos kirkko ei tunnusta että valtiollisissa juhlajumalanpalveluksissa on eri kriteerit saarnalle niin sitä suuremmalla syyllä valtion ja yliopiston ei tule tuollaiseen infantiiliin pelleilyyn osallistua, ei se oikein sovi oikealle tiedemiehelle, uskottavalle poliitikolle, teologit on eri asia.

        Pidetään kirkko erillään valtiosta niin arkkipiispa, piispat ja papit saavat puolestani puhua puppua ja saarnata kirkoissa mitä huvittaa, kunhan noudattavat lakia eivätkä loukkaa puheillaan muiden vakaumuksia, tai sukupuolista suuntautumista tai.....

      • noinoli
        fhhgghj kirjoitti:

        Ei voi kauhalla vaatia jos on pipetillä annettu. Otan osaa.

        No kerropas sinä sitten, miten yliopistoväen kanssa akateemisista jumalanpalveluksista joskus tehty sopimus liittyy valtiopäivien juhlajumalapalvelukseen? Vai onko niin ettet tiedä, ettei valtiopäivät ja yliopisto tarkoita samaa?
        Tai miksi lyhyessä kirjoituksessa horistaan toisarvoisia, niin ettei sen lukijoille kerrota ollenkaan, mitä siinä jumalanpalveluksessa nyt sitten oli vialla.

        Taidat olla tuo avaaja, kun et osaa kuin soittaa suutasi, ja asiaan et osaa vastata mitään. Avaajalla näyttää muutenkin olevan asiat pahasti sekaisin. Hän ilmeisesti luulee, että jumalanpalveluksesta määrää se taho, jonka tilaisuudessa se pidetään. Jumalanpalvelukset ovat kirkon, ja ne toimitetaan kirkon sääntöjen mukaan. Muut tahot voivat sitten vain päättää, pidetäänkö niiden tilaisuudessa jumalanpalvelusta vai ei.

      • noinoli
        a.matsoni kirjoitti:

        Totta kai sillä on merkitystä että se on valtioliseen juhlaan liittyvä palvelus jollaisia ei toki edes tulisi sivistysvaltiossa olaa, kirkko on niissä erillään valtiossa.

        Jos kirkko ei tunnusta että valtiollisissa juhlajumalanpalveluksissa on eri kriteerit saarnalle niin sitä suuremmalla syyllä valtion ja yliopiston ei tule tuollaiseen infantiiliin pelleilyyn osallistua, ei se oikein sovi oikealle tiedemiehelle, uskottavalle poliitikolle, teologit on eri asia.

        Pidetään kirkko erillään valtiosta niin arkkipiispa, piispat ja papit saavat puolestani puhua puppua ja saarnata kirkoissa mitä huvittaa, kunhan noudattavat lakia eivätkä loukkaa puheillaan muiden vakaumuksia, tai sukupuolista suuntautumista tai.....

        Tuo "way over due" on ilmeisesti ketjun avaaja. Hän on ihan pihalla. Hän ei näytä tietävän, että jumalanpalvelukset ovat kirkon, ja niistä määrää kirkko. Niitä "tilaavat" tahot eivät voi niistä määräillä. Ne voivat vain päättää, pidetäänkö niiden tilaisuudessa jumalanpalvelus. Toivomuksia ne voivat tietysti esittää, mutta jumalanpalvelukseen kuuluu sellaista, mitä ei voi muuttaa.
        En tiedä, onko kirkolla jokin päätös, jonka mukaan tietyllä viikolla on oltava tietyt tekstit, joiden pohjalta saarnataan. Silloin ei voi valita vapaasti saarnan aihettaan. Arkkipiispaa sitoivat kirkon säännöt, ei joidenkin kuulijoiden mieltymykset.

    • Matti Klinge on kingi. Olen pitkän linjan Klinge-fani. Jos Klinge on kritisoinut Kari Mäkistä, Mäkinen ottakoon opikseen. Klinge on Jeesuksen jälkeen parasta, mitä Suomen typerälle ja kovapäiselle kansalle on tapahtunut.

      Klingen viidestoista päiväkirjanide ”Tuhoutuiko Rooma?” kaupoissa nyt. Osta vaikka pukinkonttiin.

      • en osta

        Klinge on sellanen hienosteleva eliittiherra. En nyt muista mitä kaikkia törkeyksiä hän on päästänyt suustaan, mutta sitä hän vastustaa mikä ei sovi siihen hänen elitismiinsä.

      • adfaha
        en osta kirjoitti:

        Klinge on sellanen hienosteleva eliittiherra. En nyt muista mitä kaikkia törkeyksiä hän on päästänyt suustaan, mutta sitä hän vastustaa mikä ei sovi siihen hänen elitismiinsä.

        KIrkko jos mikä on elitismiä.

    • yurki1000

      Muistutus

      Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde.

      Pysykäämme siis sanassa.

      5Moos. 8:3 Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.

      2Tim. 3:14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,

      Ilm. 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

      1Joh. 4:15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

      Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

      Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

      Tule herra Jeesus!
      http://www.youtube.com/watch?v=LAplJ0_jDFc

      • yurki1000

        Radio Dei: "46% ihmisistä on Aabrahamin jälkeläisiä."

        1.Mooseksen kirja:
        12:1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
        12:2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
        12:3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

        "Kiveenhakatut"

        http://jarmo10.org/sakuva.jpg

        Jos kansalla on oikeamielinen suhde itseensä, se siunaa Israelia. Siunaamalla tulee itsekin siunatuksi.

        Jaak. 2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;

        3Moos. 19:18 Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra.

        - Ja sitten on olemassa Jumalan ilmoituksen mukaan Israelin kuningaskunta, joka on ollut peitossa ihmissilmiltä yli 2700 vuotta, mutta ei suinkaan lopullisesti hävinneenä. On tullut lähelle se aika, jolloin tämä suuri ja hämmästyttävä salaisuus tulee paljastumaan ja kaikki maailman kansat tulevat sen näkemään. Ja tämä asia tulee koskettamaan meitä suomalaisia, koska niin monet tosiasiat kertovat sen puolesta, että maa nimeltä Suomi edustaa Israelin kuningaskuntaa ja niitä kantaisä Jaakobin kymmenen pojan jälkeläisiä, joiden johtajasta käytetään myös nimeä Joosef tai Efraim.

        http://jarmo10.org/jouni.htm

        Meissä(kin) on Jaakobin/Israelin verta.

        1Moos. 28:14 Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.

        http://evotuhat.files.wordpress.com/2013/02/savior.jpg

        - Oulun profeetta kertoi 11.6.1961 Jumalan sanovan, että "Suomi on rakkain kansani Israelin jälkeen." Koska "Efraim ja häneen liittyneet Israelin heimot" ovat kadoksissa, niin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ei liene voinut antaa tällaista rakkauden tunnustusta kuin tuhlaajapoika-"lempilapselleen Efraimille" (Jer. 31:16-20), jonka oli luvannut "tuoda takaisin pohjoisesta maasta (=Finland?) aikojen lopussa" ja pitää "esikoisenaan" (Jer. 31:2-9) ennen vanhempaa Juudaa (nyky-Israelia).

        http://fkf.net/Kadonneet/index.html#perhe

        4Moos. 24:9 Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

        Suomi Raamatussa

        http://www.britam.org/codesarticles/CodesFinland.html

        Ihmeellinen 66 kirjan kirjasto

        http://www.youtube.com/results?search_query=bible code&page=1

        Puhukaamme hyvää.

        http://www.weblessisrael.org/

        Älkäämme puhuko pahaa.

        http://radiopatriot.wordpress.com/2011/07/23/norwegian-campsite-utoya-was-socialist-and-anti-israel/

        Oikeuden jakamiseen liittyvä ohje: "Tutkitaan ennen kuin hutkitaan." :-D

    • yurki1000

      Ytimessä

      Miksi Raamattu on?

      Miksi seurakunta/kirkko on?

    • yurki1000

      "Loistava esim. siitä miksi kirkko on erotettava kokonaan valtiosta ja valtiolliset pellepalvelukset lopetettava."

      Kannatan. Hengellinen aarre ei saisi olla maallisen ministeriön alamaisuudessa.

    • klingellei

      Hyvä tavaton!

      Kyllä on aikoihin eletty, kun joku elähtänyt munapää alkaa asittää vaatimuksia kirkolle, mitä se saa julistaa.
      Eipähän tästä nyt muuta puutu, kuin että arkkipiiska marsiin yliopistoon, ja esittää omat vaatimusensa luentojen sisällön suhteen!

      • noinoli

        Sanopas muuta! :D

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      227
      14861
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      21
      2227
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1873
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      147
      1288
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1260
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      25
      1138
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      902
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      89
      859
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      735
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      708
    Aihe