Palax 55

Pinomotti ja palax

Olisi aikeissa hankkia palax 55 sähkömoottori mallin kone

Pinomotteja syntyisi vuodessa noin 20-25 ja tavara olisi sekalaista, eli isosta pihakoivusta haaparankaan. Omaan ja muutaman tutun vuoden polttopuu tarpeisiin siis hankkisin.

Mitä mieltä olette koneesta ?

6

2874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • k. irves

      Tuolle määrälle Fiskarssi on paras pilkekone.

    • Yks jussi

      Meillä on ollut sähkökäyttöinen Palax 55 n. 3 vuotta.
      Koneen terä leikkaa hyvin puuta, eikä terää tarvitse teroitella. Terän leikkuuteho on huomattavasti parempi kuin meikäläisellä aiemmin ollut sirkkelin terä ,jossa ei ollut kovapaloja.
      Sensijaan ruuvihalkaisijassa olisi vielä kehitettävää. Ruuvin alapuolella oleva halkaisukiila on pultattu runkoon, mikä ei mielestäni ole loppuun ajateltu.
      Kun ruuvilla halkaisee kuivia ja oksaisia kuusikeloja halkaisukiila liikahtaa helposti ja ottaa kiinni ruuviin, pitäen paha kirskunnan.
      Meikäläisellä onkin aina työmaalla pajavasara käden ulottuvilla kiilan liikauttamista varten. Kun kiilam ottaa kiinni ruuviin, lyön vasaralla kiilan perään alapuolelta, jolloi halkaisukiila liikahtaa ja kirskuva ääni lakkaa. en edes pysäytä konetta lyönnin ajaksi.
      Työn järkeistämisellä pystyy myös välttämään kiilan liikkumisen. Kun tarjoo halkaistavaa puuta ruuviin oksakiehkura ruuvin yläpuolella, niin puussa olevat poikkioksat eivät pääsee kiilaa liikuttamaan.
      Olen koittanut kiristellä kiilaa kiinni pitäviä muttereita, mutta niin kireälle en ole kiilaa saanut etteikö se pääsisi liikahtamaan.

    • fiskars.

      Jussilla ei taida olla kaikki klapit liiterissä

    • Joku vaan

      Hyvä kone. Muutaman vuoden olen tuolla klapeja tehnyt ja siinä samalla katsellut onko koneessa jokin suunnittelumoka, mutta en ole sellaista löytänyt. Pätkiessä on joskus puu päässyt kampeamaan terää, ja lämpörele on lauennut. En ole kuitenkaan vielä porannut releen kuittausreikää käynnistyskotelon kanteen.

    • VMJ

      Olen tämän vuoden käyttänyt vastaavaa polttomoottorikäyttöisenä. Valitsin sen siksi että voimavirtaroikan virittely pitkälle matkalle (yli 50m) ei innostanut ja olisi se kunnon roikkakin maksanut koneiden hintaeron verran.

      Havaintoja: rangan ei oikeasti kärsi olla juurikaan yli 3 metrinen, kone kippaa tai syöttöteline on sen verran lyhyt että puu kippaa. Parempi olisi jos olisi kahdet syöttörullat yhden sijasta. Maksimi puunpaksuus on aika pieni (20cm) mutta eipä siihen käsin jaksa sitä paksumpia nostaakaan. Optimipolttopuu, noin 10 senttinen koivuranka on todella kätevä ja nopea käsitellä.

      Eilen teräkotelosta pilkistii yksi hihna täysin hajonneena, pitänee käydä remmikaupalla. Sahaus kuitenkin jatkui kun toinen hihna tuntuu olevan kunnossa.

      Kovapalaterä hiukan kärsi kun purkulaudoista löytyikin nauloja. pari palaa irtosi ja muutama murtui. Ei kuitenkaan tunnu terän syöntiä heikentäneen joten teräkaupoille ei vielä ole asiaa.

      Sahattujen puiden keruukaukaloa voisi hiukan kehittää, suuremmaksi? Nyt pätkät putoavat herkästi kaukalon ja syöttöpöydän väliin ja kaukaloon ei sovi yhden rangan kaikkia pätkiä. Halkaisu voisi olla parempi vielä paksummalla ruuvilla, irrottaisi klapit toisistaan paremmin. Halkaisun syöttöteline on varsin toimiva ja kätevä.

      Olen lyhyet klapit säkittänyt säkitystelineellä verkkopusseihin, se on oikeasti kätevä systeemi, sitten vain säkki kerrallaan sisälle käyttöön.

    • Pinomotti ja palax

      Kiitos asiallisista vastauksista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1743
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      57
      1146
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1107
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1033
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      128
      793
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      743
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      43
      706
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe