Volkkarin TSI-ketjuongelmat jatkuvat

Kyllä TSI-moottorit ketjukäyttöisinä ovat todiste epäonnistuneesta suunnittelusta, joka aiheuttaa ennen pitkää ketjun liiallisen kulumisen ja hyppäämisen hammaspyörällä. Remontti tehdään vielä jonkin aikaa tietyillä säännöillä tehtaan laskuun mutta kun ikää on yli 3 v. ja yli 100 000 km alkaa vääntö tuotevastuusta. Tietämättömät häviää. On tiedossa tulevina vuosina totaaliset ongelmat omistajille. Ketjuremontti, hinnaltaan parisen tuhatta, tulee hyvin suurella todennäköisyydellä viimeistään 100 000-150 000 km paikeilla. Jopa 50 000 km on ollut isolle osalle liikaa. Ja pelkästään siitä syystä että saksalainen insinööri ei osannut ketjukäytön teknologiaa. Tuon ketjun piti kestää auton iän. Hyväksyisin 300 000 km. Minulla kesti hieman yli 100 000 km. Vaihdoin pois romun.

Kyllä Volkkarin, Skodan, Audin ja Seatinkin? omistajat tulevat tulevina vuosina maksamaan epäonnisen kokeilun ja maksavat VAG-yhtymän virheestä. Vähintäänkin (ennenaikaista remonttia) 100 000 autoa x 2000 €/auto =200 milj. Suurelle osalle tulee kaksikin, jopa kolme remonttia. Useammin kuin hammashihnalla. Alan foorumeilla käsitellään ongelmia. Ota huomioon, että sinne kirjoittelevat vain harvat. Hakusanat "TSI ongelmat"
22740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Virhe nro 1: ketjun valmistuksessa on käytetty vanhoja ja kuluneita työstökoneita

Virhe nro 2: ketjun materiaalivahvuus tingitty äärimmilleen

Virhe nro 3: kaikki ketjut venyvät, heikko ketju venyy tavallista enemmän

Virhe nro 4: kaikissa ketjukoneissa on kiristin, TSI:ssä ilman esikiristintä

Virhe nro 5: LL-öljyistä johtuen öljynpaineella toimiva kiristin ei ehdi heti startatessa ehdi toimimaan/ kiristin on jumittunut eikä toimi lainkaan

Äänestä
  • Todellista syytä ketjuvaurioon on vaikea sanoa. VW sen tietää, mutta sieltä ei tietoa heru. Venyminen kuulostaa kummalliselta, koska jos ketju venyy ketjua venyttävän voiman johdosta, niin silloin venymä syntyy heti kun kone käynnistyy. Tuskin vetojännitys ketjussa nousee myötörajalle. Mikäli näin kävisi jokaisen käynnistyksen yhteydessä, niin silloin ei ketju montaa käynnistystä kestä, vaan katkeaa. Kulumisen kyllä ymmärrän, sillä jos ketju kuluu riittävästi ja ainevahvuus ohenee, niin kyllä se silloin jossain vaiheessa katkeaa. Kiristin ei pitkälle auta, jos ketju kuluu. Kiristin ottaa löysät pois, mutta kuluminen ketjun katkaisee. Toinen asia on, jos öljy ei toimi, josta syystä syntyy karstaa ja joka sitten tukkii öljypumpun eikä moottori muutenkaan saa öljyä. Silloin ketju on löysällä ja pääsee hyppäämään yli tunnetuin seurauksin. Olin itsekin vaihtamassa TSI moottoriin, mutta jahkailin asiaa (onneksi). Ketju on hyvä ja toimiva. Hihna voi myös olla hyvä, vaikka siinä on se vaihtoväli. Valitsen kyllä mieluimmin ketjun, vaikka se on kalliimpi valmistaa ja tuntuu siten hinnassa jollakin tavalla. Kyllä VW osaa moottorin tehdä yhtä hyvin kuin joku muukin. Tästä asiasta kun ei tiedä sen enempää. Tämä on joku onneton kokeilu, jota ei ehditty riittävästi kokeilla, kun uusi moottori piti saada markkinoille ettei muut vaan ehdi edelle.

    Äänestä

  • seniori kirjoitti:

    Todellista syytä ketjuvaurioon on vaikea sanoa. VW sen tietää, mutta sieltä ei tietoa heru. Venyminen kuulostaa kummalliselta, koska jos ketju venyy ketjua venyttävän voiman johdosta, niin silloin venymä syntyy heti kun kone käynnistyy. Tuskin vetojännitys ketjussa nousee myötörajalle. Mikäli näin kävisi jokaisen käynnistyksen yhteydessä, niin silloin ei ketju montaa käynnistystä kestä, vaan katkeaa. Kulumisen kyllä ymmärrän, sillä jos ketju kuluu riittävästi ja ainevahvuus ohenee, niin kyllä se silloin jossain vaiheessa katkeaa. Kiristin ei pitkälle auta, jos ketju kuluu. Kiristin ottaa löysät pois, mutta kuluminen ketjun katkaisee. Toinen asia on, jos öljy ei toimi, josta syystä syntyy karstaa ja joka sitten tukkii öljypumpun eikä moottori muutenkaan saa öljyä. Silloin ketju on löysällä ja pääsee hyppäämään yli tunnetuin seurauksin. Olin itsekin vaihtamassa TSI moottoriin, mutta jahkailin asiaa (onneksi). Ketju on hyvä ja toimiva. Hihna voi myös olla hyvä, vaikka siinä on se vaihtoväli. Valitsen kyllä mieluimmin ketjun, vaikka se on kalliimpi valmistaa ja tuntuu siten hinnassa jollakin tavalla. Kyllä VW osaa moottorin tehdä yhtä hyvin kuin joku muukin. Tästä asiasta kun ei tiedä sen enempää. Tämä on joku onneton kokeilu, jota ei ehditty riittävästi kokeilla, kun uusi moottori piti saada markkinoille ettei muut vaan ehdi edelle.

    Ketjut venyy mopoissa ja moottoripyörissäkin ja niitä pitää kiristää säännöllisesti. Miksi siis nokkaketju ei venyisi ajan mittaa? Huonohan se nokkaketju on jos venyy liikaa eikä kestä koko auton käyttöikää. Suunnitteluvirhe mikä uusissa moottoreissa on korjattu.

    Äänestä

  • Ketju venyy kirjoitti:

    Niin onko se korjattu?
    1.4 moottoriin tuli kyllä ketjun tilalle hihna mutta mitenkäs muut?

    Ja uuteen 1.4-koneeseen tuli samalla lepuutus ym. toimintoa jonka kestävyyteen uskon vasta kun näen. Myös ketjun piti käsittääkseni olla huoltovapaa???

    Äänestä

Koska LongLife öljy on Suomessa talven ylitse se ei toimi edes teoriassa sitä 30000km tai kahta vuotta kuten puhutaan. Se öljy ei kierrä koneessa tarkoitetullla tavalla ja siksi turbo kärsii voitelun puutteesta ja laakerit väljenee. Kun kuiva laakeri hajoaa siivet hakkaa reunoihin ja 2000 euron remontti odottaa.

Äänestä
  • suunnittelua vikareenalla. Lapsikin jo tajuaa että huonolaatuiset
    ketjut jo polkupyörässäkin aiheuttaa ketjun venymistä. En ole mistään
    kuullut mistä se ketju on kotoisin. Olettaisin että Kiinasta ja halvalla
    ostettuna. Kuinka se ketju kestää muilla merkeillä auton koko iän?
    Pienissä koneissa rasituksen pitäisi olla pienempi kuin isoissa koska
    liikuteltavat massatkin ovat silloin yleensä pienempiä. Mitä iloa on
    paremmista ominaisuuksista kestävyyden kustannuksella? Pärnäselle
    töitä ja rahastusta!

    Äänestä

on lisätä moottorin luotettavuutta niin kuin se muilla paitsi VAG-
konsernin autoilla tekeekin. Hammashihnan alkuaikoina VAG-
konsernin moottoreissa hihnojen katkeaminen ei ollut harvinaista.
Toki sitä tapahtui muillakin euromerkeillä kuten Opelissa ja
Fordissa. Japsit olivat paljon varmatoimisempia jo silloin ja
vaihtovälit Toyotallakin 100.000km kun surkeimmissa eurokinnereissä
laskettiin 40.000:een. Kaiken huippu ja pyyhkeen heittäminen
kehään tapahtui vikavaagenilla. Palattiin takaisin hihnaan jota nyt aletaan
uittamaan öljyssä.

Äänestä

Kyllä toitojareppana jaksaa, käy lääkärissä jo!

Äänestä

TSI-koneissa piti olla huoltovapaa jakoketju. Mutta ketjut tilattiin alihankkijalta jonka koneet oli vanhoja (siksi diili oli halpa). Koneiden tarkkuus oli kärsinyt ja ketjujen lamellien valmistustoleranssit heittivät ja työstöjäljen pinnat olivat epätasaiset. Metallimurut kuluttavat hammaspyörien hampaat jolloin ketju löystyneenä hyppää ja jako vääristyy.

Ketjunkiristin on aivan susi. Öljynpaineen pitäisi kiristää ketjua mutta kiristin ei toimi kun vasta öljynpaineen kohottua riittävästi. Mitään esikiristävää räikkää ei ole. Olisi varmaan maksanut 10c per auto.

Ei tarvitse kuin kerran pysäköidä auto rinteeseen vaihteen varaan ja kone pääsee pyörähtämään väärinpäin. Ketju on löysällä, kiristin ei kiristä ja kun starttaat on kone laakista vainaa.

Jos sinulla on TSI-kone olisi viisainta miettiä oletko onnekas. Uusissa on hihna joten viisas vaihtaisi ainakin ketjukoneen kiireeesti uuteen hihnalliseen.

Äänestä

No tässä on pedattu ongelma vuosikymmeniksi eteenpäin valmistajalle. Näitä risoja takuuajan ulkopuolella olevia romuja on niin paljon liikenteessä että kun ne paukkuu niin sitten ei enään saman valmistajan autoja osteta koskaan. Valmistajan omaan nilkkaahan tuo kusee lopulta. Aikansa ottaa ja kansalla maksattaa oppirahat ensin

Äänestä
  • Ei mitään väliä tuulipuku maksaa nöyrästi

    Äänestä

Ja Tuulilasissa Ketonen asian kertoo. 13/13 lehti..

Äänestä
  • Onhan kummallista, ettei tehdas ole koeajanut uutuuksia, ennen asikkaille toimitusta?

    Tsi ja Dsg-yhdistelmä ja raakaa ajoa, jos olisi tosiaan haluttu, ongelmaa ei olisi.

    Äänestä

  • helmut kirjoitti:

    Onhan kummallista, ettei tehdas ole koeajanut uutuuksia, ennen asikkaille toimitusta?

    Tsi ja Dsg-yhdistelmä ja raakaa ajoa, jos olisi tosiaan haluttu, ongelmaa ei olisi.

    On ne testattu. Jopa ne alihankkijan toimittamista pitkän sarjan osista kasatut yksilöt eikä pelkästään niitä nollasarjan yksilöitä. Testeissä todennäköisesti havaittiin tietyn prosenttiosuuden autoista olevan kuraa jolloin kirjanpito-osaston pukumiehet laskivat valmiiksi paljonko mahdollisia korvausvaateita ja kustannuksia tulisi olemaan. Ne todettiin alhaisemmiksi kuin ne voitot jotka saadaan kun tuotetaan linjat punaisena epäkuranttia tavaraa.

    Tuulipuku ostaa ja suomilammas astelee apaattisena kohti lahtarin penkkiä.

    Äänestä

  • saku laskee aina kirjoitti:

    Vaan tieto kulkee ja jätetään seat,VW,skoda ja audi sinne kauppaan...
    Jos joku tollo ei vielä tiedä että niissä sama tekniikka..

    Äänestä

  • osssss kirjoitti:

    Vaan tieto kulkee ja jätetään seat,VW,skoda ja audi sinne kauppaan...
    Jos joku tollo ei vielä tiedä että niissä sama tekniikka..

    Näillä tyyppivioilla ei ole vaikutusta kauppaan. Äänestihän Suomen kansa nämä nykyiset idioottipoliitikotkin valtaan vaikka tiedossa oli seuraukset. Plösö liikenneministeri suunnittelee kateus- ja viherkomukkaveroa niille joille jäi vielä muutama euro taskun pohjalle YLE-verosta ja kehitysapumiljardista.

    Äänestä

"Ketjut venyy mopoissa ja moottoripyörissäkin ja niitä pitää kiristää säännöllisesti. Miksi siis nokkaketju ei venyisi ajan mittaa? Huonohan se nokkaketju on jos venyy liikaa eikä kestä koko auton käyttöikää. Suunnitteluvirhe mikä uusissa moottoreissa on korjattu"

No kerroppa mistä vuosimallista lähtien ne jakopäät ovat muka korjattu?....

http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&ved=0CCsQFjAA&url=http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288651484063.html&ei=V6D7UrTVGOS24AT13oGgAg&usg=AFQjCNF3igjd3_alp1p6y8s0Nvy2R6k4pA&bvm=bv.61190604,d.bGE
.

Äänestä
  • Ei ne ketjut ole tulleet itsekseen kuntoon yhdestäkään käytetystä autosta. Niitä venyneitä jakoketjuja vaihdetaan uusiin kun alkavat rallattamaan. Se kuka maksaa on tapauskohtaista.

    Väite että ketjua olisi jossain vaiheessa parannettu on perätön.

    Venyneen tilalle laitettava jakoketju on identtinen alkuperäisen kanssa. Tuotannossa olleisiin loppupään autoihin laitettiin samaa ketjua.

    Mitään ajankohtaa mistä lähtien "parannettu ketju" olisi tullut tuotantoon ei ole koskaan julkistettu. Sellaista ei nimittäin ole.

    Pahin ongelma on että ketjun kiristin ei toimi kuten suunniteltu. Eikä siinä ole esikiristintä. Ketju pääsee löysälle kun öljynpaine laskee.

    Uudet koneet on hihnalla koska VW ei osannut ratkaista ongelmaa.

    Äänestä

  • Ainakin 2013 vuosimallista alkaen joissakin moottoreissa on uusittu jakopää ja hihna ketjun tilalla.

    Äänestä

  • Vastausta ... kirjoitti:

    Ainakin 2013 vuosimallista alkaen joissakin moottoreissa on uusittu jakopää ja hihna ketjun tilalla.

    Eli Suomessa on 50000 VAG-autoa jossa on aikapommin lailla tikittävä jakopää. Eli 50 miljoonan euron edestä korjausvelkaa koska kaikista menee jakoketju vaihtoon.

    Äänestä

  • Käytetty TSI kirjoitti:

    Eli Suomessa on 50000 VAG-autoa jossa on aikapommin lailla tikittävä jakopää. Eli 50 miljoonan euron edestä korjausvelkaa koska kaikista menee jakoketju vaihtoon.

    no eipä ole volkkari ainoa, jolla ketjut venyvät, kuin koiran kieli helteellä. Eikös psa:n ja bmw:n 1,6 thp:ssakin ollut kettinkimurheita yhteen aikaan, joskin niissä myllyissä equ taitaa heittää vikatilaan hyvissä ajoin ennen, kuin pahempaa vahinkoa pääsee syntymään. Jotakin tällaista muistelisin peugeotfoorumilta lukeneeni.

    Äänestä

Myös tänne volkkarin yleisketjuun:

Kohta vaihtoauton täystakuu menossa umpeen. Alkuperäinen ketju, rallattaa kivasti ennen öljynpaineen nousua. Miten tuota ketjunvaihtoa voisi omatoimisesti "nopeuttaa", takuuaikana kun sen saisi kokonaan myyjän piikkiin. Tiedätte mitä tarkoitan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

entinen TSIautoilija kirjoitti:

Kyllä TSI-moottorit ketjukäyttöisinä ovat todiste epäonnistuneesta suunnittelusta, joka aiheuttaa ennen pitkää ketjun liiallisen kulumisen ja hyppäämisen hammaspyörällä. Remontti tehdään vielä jonkin aikaa tietyillä säännöillä tehtaan laskuun mutta kun ikää on yli 3 v. ja yli 100 000 km alkaa vääntö tuotevastuusta. Tietämättömät häviää. On tiedossa tulevina vuosina totaaliset ongelmat omistajille. Ketjuremontti, hinnaltaan parisen tuhatta, tulee hyvin suurella todennäköisyydellä viimeistään 100 000-150 000 km paikeilla. Jopa 50 000 km on ollut isolle osalle liikaa. Ja pelkästään siitä syystä että saksalainen insinööri ei osannut ketjukäytön teknologiaa. Tuon ketjun piti kestää auton iän. Hyväksyisin 300 000 km. Minulla kesti hieman yli 100 000 km. Vaihdoin pois romun.

Kyllä Volkkarin, Skodan, Audin ja Seatinkin? omistajat tulevat tulevina vuosina maksamaan epäonnisen kokeilun ja maksavat VAG-yhtymän virheestä. Vähintäänkin (ennenaikaista remonttia) 100 000 autoa x 2000 €/auto =200 milj. Suurelle osalle tulee kaksikin, jopa kolme remonttia. Useammin kuin hammashihnalla. Alan foorumeilla käsitellään ongelmia. Ota huomioon, että sinne kirjoittelevat vain harvat. Hakusanat "TSI ongelmat"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu