on tosielämän aloitus. Mikään suhde ei voi perustua siihen, että toinen saa 100 prosenttisesti läpi omat tavoitteensa ja tarpeensa. Jos kaikki perustuu toisen sääntöihin, suhde ei voi toimia. Ei vaikka tunnetta olisikin sen korvaavan määrän, mitä ei saa tavoitteissaan tai tarpeissaan toisen kanssa. Vaikka rakastaisi, ei elämäänsä voi perustaa toisen tarpeiden tyydyttämiseen. Vaikka se olisi osaksi hyvin nautinnollista. Ihminen on kokonaisuus. Monimutkainen kokonaisuus. On aika luopua ikävästä siihen, mitä ei voi saada. Niihin unelmiin ja toiveisiin, jotka eivät voi täyttyä. Joskus sekin on rakkauden osoitus, että kertoo rehellisesti ja avoimesti omat tunteensa ja tarpeensa. Vaikka ne eivät olisi sellaisia, jotka sitä toista miellyttävät. Elämä on kuitenkin pitkä. Antaa toisilleen se mahdollisuus elää oman näköistään elämää. Kunnioittaen toisen arvoja, tavoitteita ja tarpeita, vaikka ne eivät ole omia.
Ikävän lopetus
80-20
084
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.