Yleensä yksinäisyys mielletään sellaiseksi, ettei ole konkreettisesti toisia ihmisiä, joita tapaisi. Ulospäin suuntautuneelle, suuret sosiaaliset tarpeet omaavalle ekstrovertille tämä on varmastai kaikkein tuskallisinta, toisaalta hänelle riittää helpotukseksi tilanteeseen se, että löytyy ihmisiä joillle voi puhua omia asioitaan, kertoa tunteistaan, itsestään ja höpistä joutavia, silläkään ei ole ole suurta merkitystä kuuntelevatko toiset edes, kunhan vain vähän nyökkäilevät ja myötäilevät. Ainakin puolet suomalaisista on tällaisia.
Osa meistä on enemmän introverttejä, uuvumme merkityksettömässä ja sisällöttömässä puhetulvassa ja ihmisjoukon keskellä. Väsymme siihen, että ihmiset purskauttavat asioitaan ja juttujaan juurikaan kuuntelematta toisia tai olematta oikeasti kiinnostuneita muiden kiinnostuksen kohteista ja ajatuksista. Pinnallista, kohteliaisuuden vuoksi kiinnostusta tapaa kyllä paljon, mutta hyvän tunneälyn omaava iihminen kyllä huomaa varsin pian, jos "kuuntelija" ei ole oikeasti edes kiinnostunut puheistasi, odottaa vain kärsimättömänä vuoroaan päästä purkamaan taas päänsä sisältöä muille.
Voi siis olla kovin yksinäinen seurassa. Puolison seurassa, kahvipöytäseurueessa, kyläillessä. Huomaa, että omat intohimosi ja kiinnostuksen kohteesi eivät liikuta ketään, muilla on vain kiire selittää omia juttujaan ja heille ei näytä merkitsevän sekään juuri mitään, onko kukaan kiinnostunut heidänkään asioistaan, riittää että saavat suunvuoron ja pääsevät avautumaan. Tulee kovin yksinäinen, olo. On mieluummin hiljaa ja ottaa hiljaisen maineen.
Silti kykenen itsekin nauttimaan arjen pienistä asioista ja iloista, myös puhumaan arkisista asioista, havainnoista ympäristössä ja ilahtumaan luonnon ihmeistä. Välillä on kiva keskustella syvällisiäkin, ihmetellä maailmankaikkeuden ja maapallomme ihmeitä, tai intohimoisten harrastusten pariin liittyviä asioita. Välillä on mukava nauttia toisten seurasta, yhteydestä toisiin ihmisiin ilman sanoja. Tai siis olisi, jos sellaisia ihmisiä olisi tuttavapiirissä. Tuntuu vain siltä, että ihmiset ympärilä juoksevat silloinkin, kun ovat paikallaan, pelkäävät sitä hiljaista hetkeä ja rikkovat sen vaikka väkisin millä tahansa turhalla melskeellä ja menolla.
Tuskin olen yksin, tuskin olen edes harvinainen. Verkostoista vain ei toisia samanlaisia helposti kohtaa. Etenkin kun FB:t tai vastaavat ovat tällaiselle kulkijalle täysin käsittämättömiä ja vieraita elementtejä, omien asioiden kirjoittelu johonkin seinille täysin vierasta, kun niitä jaetaan hyvin tuttujenkin kanssa vasta ajan kanssa syntyneen luottamuksen jälkeen, henkilökohtaisesti ja yksilötasolla.
Osa meistä on enemmän introverttejä, uuvumme merkityksettömässä ja sisällöttömässä puhetulvassa ja ihmisjoukon keskellä. Väsymme siihen, että ihmiset purskauttavat asioitaan ja juttujaan juurikaan kuuntelematta toisia tai olematta oikeasti kiinnostuneita muiden kiinnostuksen kohteista ja ajatuksista. Pinnallista, kohteliaisuuden vuoksi kiinnostusta tapaa kyllä paljon, mutta hyvän tunneälyn omaava iihminen kyllä huomaa varsin pian, jos "kuuntelija" ei ole oikeasti edes kiinnostunut puheistasi, odottaa vain kärsimättömänä vuoroaan päästä purkamaan taas päänsä sisältöä muille.
Voi siis olla kovin yksinäinen seurassa. Puolison seurassa, kahvipöytäseurueessa, kyläillessä. Huomaa, että omat intohimosi ja kiinnostuksen kohteesi eivät liikuta ketään, muilla on vain kiire selittää omia juttujaan ja heille ei näytä merkitsevän sekään juuri mitään, onko kukaan kiinnostunut heidänkään asioistaan, riittää että saavat suunvuoron ja pääsevät avautumaan. Tulee kovin yksinäinen, olo. On mieluummin hiljaa ja ottaa hiljaisen maineen.
Silti kykenen itsekin nauttimaan arjen pienistä asioista ja iloista, myös puhumaan arkisista asioista, havainnoista ympäristössä ja ilahtumaan luonnon ihmeistä. Välillä on kiva keskustella syvällisiäkin, ihmetellä maailmankaikkeuden ja maapallomme ihmeitä, tai intohimoisten harrastusten pariin liittyviä asioita. Välillä on mukava nauttia toisten seurasta, yhteydestä toisiin ihmisiin ilman sanoja. Tai siis olisi, jos sellaisia ihmisiä olisi tuttavapiirissä. Tuntuu vain siltä, että ihmiset ympärilä juoksevat silloinkin, kun ovat paikallaan, pelkäävät sitä hiljaista hetkeä ja rikkovat sen vaikka väkisin millä tahansa turhalla melskeellä ja menolla.
Tuskin olen yksin, tuskin olen edes harvinainen. Verkostoista vain ei toisia samanlaisia helposti kohtaa. Etenkin kun FB:t tai vastaavat ovat tällaiselle kulkijalle täysin käsittämättömiä ja vieraita elementtejä, omien asioiden kirjoittelu johonkin seinille täysin vierasta, kun niitä jaetaan hyvin tuttujenkin kanssa vasta ajan kanssa syntyneen luottamuksen jälkeen, henkilökohtaisesti ja yksilötasolla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on introverttina samanlaisia kokemuksia. En myöskään koe monia muiden mielestä syvällisiä keskustelunaiheita niin syvällisinä tai vaivaannuttavina. Varsinkin naisia tuntuu kauhistuttavan kaikenlaiset erimielisyydet porukassa ja siksi tuollaisia aiheita vältellään. Enkä koe maailmanparannuskeskustelunaiheita myöskään tunnelmaapilaavina. Ihmiset jotka eivät ollenkaan osaa olla vakavia vaaan kaiken keskustelun pitäisi olla naureskelua ovat jotenkin pelottavia.