Poikamiesboksi, varakas nuorimies kyseessä. Hän voi ostaa Helsingin keskustasta uuden 50 neliön kaksion kymppitonnilla neliö, maksaa 500 tuhatta. Tai lähiöstä saman kokoisen uuden viisi tonnia neliö, maksaa vain 250 tuhatta. Säästyneet 250 tuhatta hän laittaa sijoitusasuntoon josta saa viiden prosentin tuoton eli vuodessa 12500 miinus 30% veroa. Käteen jää 8750 euroa vuodessa. Kuukaudessa se tekee 730 euroa. Käy kerran viikossa keskustassa viihteellä, taksimatka kotiin maksaa 40 euroa eli kuussa 160 euroa. Silti jää 570 euroa kuussa enemmän käteen joten kannattaako sijainnista maksaa?
Kannattaako sijainnista maksaa?
Kysyn vaan
35315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Nimenomaan sijainnista kannattaa aina maksaa, mutta ei tietenkään mitä hyvänsä siitäkään kannata maksaa.
Esimerkissäsi kyllä luvutkin ovat vähän epärealistisia. 50 neliön kaksioista ei sentään ihan noin paljon tarvinne maksaa, ei vaikka olisivat hyväkuntoisia ja hyvillä paikoilla, eikä hevin edes ihan uusistakaan sentään kymppitonnia neliöltä tarvitse maksaa.
Nuo vuokratuottolaskelmasi tai ylipäätänsäkin arviosi asunnon vuokraamisesta nyt ovat mitä ovat, mutta en jaksa niistä nyt tähän pakertaa.
"Esimerkissäsi kyllä luvutkin ovat vähän epärealistisia. 50 neliön kaksioista ei sentään ihan noin paljon tarvinne maksaa, ei vaikka olisivat hyväkuntoisia ja hyvillä paikoilla, eikä hevin edes ihan uusistakaan sentään kymppitonnia neliöltä tarvitse maksaa."
Kyllä vaan tarvitsee maksaa: http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/7861091
Tämä ei ole edes keskustassa vaan Lauttaraasessa:
http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/7756979
Ei neliöhinnat ole mitään poikkeuksellisia, katsoo itse oikotie.fi näkee.
Kyllä
Hyvä kysymys. Tässä parit vasta-argumentit:
-Kerta viikossa baariin ei ole ainoa kulkeminen, ellei ole töissä kotonaan ja erakkoluonne, eikä harrasta mitään. Eli pahimmillaan jos on töissä keskustassa, niin lähiöstä joutuu kulkemaan matkan ainakin 6 x edestakaisin viikossa. Harrastukset ja muut iltamenot päälle, niin voi olla jopa 10 x. Pelkän rahan lisäksi laskettava aika, joka ei puolen millin kämppää ostavalla ole ilmaista.
-Viiden prosentin vuokratuottoa ei Helsingistä 250 000e asunnosta saa. Jos muualta, niin kulut kasvavat. No pörssistä voi toki saada. Arvonnousun omasta kodista saa kuitenkin verottomana, mikä osaltaan tasaa tuottoja.
-Jos sieltä baarista aikoo joskus tuoda jotain kotiinsa, on se helpompaa keskustakämppään kuin lähiöön.
Mutta lähiöissäkin on puolensa. Se riippuu paljon elämäntyylistäkin missä paremmin viihtyy. Monet viihtyvät hyvinkin lähiöissä mistä pääsee lenkeillekkin kevyen liikenteen väyliä pitkin, siis paljon paremmin kuin jostain keskustasta. Monissa lähiöissä on nykyään myös hyvät ja edulliset isot marketit vieressä ja lähellä palveluita muitakin, ja jos vielä lähellä on hyvin toimiva julkinen liikenne kuten joku lähijuna-asema niin pelkäksi sijoitusasunnoksikin silloin voi sellaista kohdetta ajatella. Mutta tämä lähiöissäkin siis riippuu sijainnista, toiset lähiöt parempia kuin toiset ja sijainti lähiön sisälläkin on vielä merkittävä juttu.
Jos ei o vanhaa ostaria niin sit ei o kunnon lähiö. Hyvä huoltoasema pitää myös löytyä.
"Viiden prosentin vuokratuottoa ei Helsingistä 250 000e asunnosta saa. Jos muualta, niin kulut kasvavat. No pörssistä voi toki saada. Arvonnousun omasta kodista saa kuitenkin verottomana, mikä osaltaan tasaa tuottoja."
Ostaa kaksi 150 tonnin yksiötä esim. Kalliosta ja 50 tuhatta velkaa, varmasti pääsee viiden prosentin tuottoihin kun otetaan huomioon asuntojen hinnannousukin.
Työpaikkoja on muuallakin kuin keskustassa. Sitäpaitsi junalla ja metrolla lähiiöstä pääsee keskustaan 10-20 minuutissa. Ison ostari, siellä on kaikki tarvittava, ei tarvitse harrastusten takia keskustaan lähteä.
Käveleeköhän humalainen nainen 500 metriä vai meneekö mielummin ravintolan ovelta taksilla lähiöön rapun oven eteen...
varakas poikamies siis ..
Joutuu siis jokaisen baarireissun jälkeen, yksin lähtemään kämpille ? Ei saa naista ( tai mistäpä sitä tietää, vaikka enempi kiinnostaa "miehet"..
Voi poloista.
Esim. radan varsilla on isoja kymmenien tuhansien lähiöitä asemien ympärillä. Todella isot edulliset ja uudet ostarimarketit ja palvelut muutkin ihan lähellä. Joku lähiöyökerhokin voi olla, joskin on aina kyllä ne kaljabubitkin niille tietyn tyypin ukoille jotka ostarin ympärillä tapaavat seisoskella, mutta mitäpä niistä. Julkinen liikenne pelaa hyvin ja esim. Helsingin rautatieasemalle pääsee 15-20 minuutissa, hyvät tiet autolle ja ulos kaupungista valtaväylille pääsee helpommin kuin jostain Helsingin ruuhkaisemmasta keskustasta. Lenkillekkin voi lähteä kotioveltaan niin että ei tarvitse ensin kilometrikaupalla mennä ruuhkaisia kadunvarsia pitkin, ja pyöräötiet on paljon paremmat kuin mitä jossain Helsingin keskusta-alueella. Ja myös niitä työpaikkojakin taitaa esim. Vantaalla olla suhteessa väkilukuun ihan siinä missä niitä on Helsingissäkin ja nähtävästi enemmänkin.
Tosin on myös niitäkin lähiöitä jotka ovat vähän taantumaan päin olleet, ja se ostarikin silloin voi olla vielä jokseenkin sama kuin mitä joskus lähiön perustamisen aikoihin ja tietenkin jo vähän ränsistyneen näköinenkin.
Mutta varsinkin kun kyseessä on iso lähiö, niin vielä se asunnon paikallinenkin sijainti lähiössä on merkittävä asia, eikä siis yksin se ratkaise missä lähiössä asunto sijaitsee.
Mutta jos olisin vaikka joku ulkomaalainen joka ei juuri mitään Suomesta ja Helsingin seudusta eikä maan asunnoista tai asuntorakentamisesta tai korjausrakentamisesta tiedä ja olisin sijoitusmielessä ostamassa asuntoa, niin lähinnä pääkaupungin keskusta-alueeen uusia tai hyvään kuntoon saneerattuja(mikä taasen ei suinkaan aina ole niin helppoa arvioida vanhoista) asuntoja pitäisin vähiten riskialtteina sijoituksina. Toki oikeasti riskit näissäkin kohteissa tapaavat nousemaan siinä mielessä kun hinnat taasen ovat korkeampia kuin mitä huonompikuntoisissa vanhemmissa asunnoissa ja kauempana lähiöissä.
Eihän tuossa aloituksessa kerrottu kuin taximatkasta, voihan siinä olla mukana vaikka kaksikin naista.
Se 500m pitää jo kävellä taksitolpalle, jossa rähisijöiden keskellä pitää viettää pidempään aikaa kuin laitakeskusta-asunnollekaan kävelee. Ja kyllä naiset kavaljeerin kanssa kävelevät ihan mielellään. Jos eivät, niin taksilla pääsee keskustaankin.
Se 20 minuuttiakin on aikaa. Menopaluuna odotteluaikoineen helposti tunti päivässä.
Tietenkin jos on töissä lähiössä, niin kannattaa asua samassa lähiössä. Jos taas on töissä toisessa lähiössä, niin todennäköisemmin sinne pääsee kätevämmin keskustasta.
Toki arvonnousun kera 5% on mahdollista, mutta nouseehan se arvo omassa kodissakin ja veroalen ansiosta paremmin. Lasketaanpa viime vuosien arvonnousulla 5%/v. 500 000 x 5% = 25 000e, jonka 500 000e keskusta-asuja saa kokonaan. 250 000e lähiöasuja saa puhtaana tuosta puolet eli 12 500e ja 30% veronalaisena n.8500e eli hän häviää 4000e vuodessa arvonnousuna. Jos vuokra 1000e/kk, vastikkeet 200e/kk, pääomavero 250e/kk, muita kuluja 50e/kk, tuottoa 500e/kk eli 6000e/v eli sijoitusasunnon ostava tienaakin vain 2000e/v enemmän kuin keskusta-asuja. Tuo meneekin jo kokonaan 50 x 40e taksimatkoihin ja vielä jää korvaamatta aika, muut matkat, vuokraisännyyden vaivannäkö, mahdolliset tyhjät vuokrakuukaudet, statusarvo..
Ja vielä jos huomioi, että oikeastaan 80-luvulta asti keskustassa hinnat nousseet nopeammin, niin 500 000e keskustakodissa asuva voittaa entistä enemmän.
Taksin saa tilattua ravintolan eteen. 10-20 minuuttia ei ole pitkä aika. Jaa että asunnon arvonnousu on viisi prosenttia vuodessa maailman tappiin saakka, tuskin. Sinä se varmaan olet ihan tosissaan sitä mieltä että keskusta-asunto on kaikista sijoitusmuodoista paras...
Ruuhka-aikaan ei saa tilattua. 20 minuuttia on 20 minuuttia, mennentullen odotuksineen tunti. Ei se mahdoton aika ole, mutta arvo se.on sillekin laskettava.
Kyllä hinnannousu on usein enemmänkin kuin 5%.
Ei keskustakämppä välttämättä paras sijoitus maailmassa ole, mutta tämän ketjun perusteella mielestäni selvästi parempi kuin tuo toinen vaihtoehto, ainakin jos työt ja muut menot ovat lähempänä keskustaa.
Hohhoijaa, mitenköhän pitkä työmatka keskustassa asuvilla on, varmaan viisi minuuttia, kaikki asuu työpaikan vieressä. Niin, eihän niitä työpaikkoja muualla olekaan kuin Helsingin keskustassa...
Ja jos et muuten usko tuohon n.5% arvonnousuun, niin älä ihmeessä sijoita asuntoihin ollenkaan, vaan vaikka pörssiin.
On jos on. Yritä nyt ymmärtää mistä täällä keskustellaan äläkä jankuta olkiukkojesi kanssa. Jos on työpaikka Puistolassa, niin ainakin matkakustannusten takia kannattaa myös asua Puistolassa.
Puistolan kerrostalokaksiot eli postinumero 00750 vuodesta 2005 vuoteen 2013 +36%, keskustan postinumero 00100 +64% samassa ajassa.
500 000e sijoitukselle tarkoittaa n.140 000e EROA 00100 hyväksi. 8 vuodessa siis 17 500e/v extraa. Ei tule vuokratuloina ihan heti.
Oman asunnon myyntivoiton saa vasta kun sen myy. Silloinkin pitää muuttaa halvempaan että jotain käteen jäisi. Oletko sitä mieltä että koska oman asunnon myyntivoitosta ei tarvitse maksaa veroa on asunto aivan ylivertainen sijoituskohde?
Myydä se sijoitusasunto tai osakkeetkin pitää jos haluaa tienesteille päästä.
Oma asunto tarpeeseen ja halvalla asuntolainalla ON ylivertainen sijoituskohde. Sen sijaan jos on jo omassa, eikä ole tarvetta kalliimmalle, niin ei kannata ylimääräisiä rahoja hassata uuteen ja liian isoon tai överiylelliseen omaan kotiin, vaan sijoitusmielessä ne kannattaa laittaa pörssiin tai mahdollisesti, jos pankista halpaa velkavipua saa, niin sijoitusasuntoon. Aloituksen esimerkissä puhuttiin kuitenkin sinkkumiehelle käytännöllisen kokoisista ja järkevillä sijainneilla olevista asunnoista, joista siis 500 000e keskusta-asunto osoittautui järkivalinnaksi niin elämänlaatua kuin sijoituksiakin arvioiden.
> Eli pahimmillaan jos on töissä keskustassa, niin lähiöstä joutuu kulkemaan matkan
ainakin 6 x edestakaisin viikossa.
Siwan kassalla töissä ja ostellaan 500 000 € asuntoja?
Työpaikat ovat nykyään jossain ihan muualla kuin keskustassa. Toimistot karkasivat jo vuosikymmen tai kaksi sitten Kehä I:n varteen ja nyt sekin alkaa olla täynnä ja rakennetaan Kehä III:n vartta (Aviapolis ym.). Teollisuus puolestaan huitelee vieläkin kauempana. Yllättävä fakta on, että nykyään useampi helsinkiläinen käy Vantaalla töissä kuin vantaalainen Helsingissä. Ei vaan ole tämäkään mennyt vielä joukkoliikenteen suunnittelijoille jakeluun...
tai kyllähän ne taitaa tämän tietää ja nykyään on pelkona, että keskustalle käy kuten muualla maailmassa on ollut tapana = se kuihtuu pelkäksi toimistoalueeksi ynnä turistinähtyvyydeksi, jossa ei ole mitään elämää iltaisin ja viikonloppuisin. Tätä kehitystä vastaan taistellaan pakottamalla työmatkaliikenne kulkemaan keskustan kautta
Siis ehdoton ei näille
- keskustatunneli
- Kehä II jatko Hämeenlinnanväylälle
- osalla junista pääteasema Pasilassa tai jopa Tikkurilassa (koska keskustan ratapihan on ihan tukossa jo nyt)
- Kehä III lisäkaistat
- metron jatkaminen pohjoiseen vaihtoasema nykyisen keskustan (lue: liikennesumpun/helvetin ulkopuolelle)
- pikaraitiotie Sipoosta kehäteiden väliselle työpaikka-alueelle (palvelisi työmatkaliikennettä ennusteiden mukaan paremmin kuin metro olisi halvempikin)
Mutta metro taas on oikein kiva, kun se pakkosyöttää työmatkalaisia keskustaa elävoittämään
Toimistoissako ne Siwat ovat vai mitä ihmettä höpötät?
"Myydä se sijoitusasunto tai osakkeetkin pitää jos haluaa tienesteille päästä."
Sijoitusasunnosta saa joka kuukausi vuokratuloa jolla varakas poikamies voi ravintolassa juhlia ja taksilla ajella.
No eipä se muutama satanen kuukaudessa puolen millin kämppää ostavalle ratkaisevaa ole. Ja sittenhän sitä pitää taas uudelleensijoitella jos ei saa kaikkea ryypättyä. Uudelleensijoittelusta kuluja ja vaivaa.
keskustassa ole elämää viikonloppuisin ja iltaisin? Siis Euroopassa, USA on eri asia.
Taksiin mahtuu kerralla vaikka viisi. kuumimmat misut asuvat kuitenkin lähiöissä.
Aurinkolahdesta saa viidellä tonnilla neliö loistavia uusia/uudehkoja asuntoja! Metrolla keskustassa on käden käänteessä.
Keskustassa asuu ne joilla on siihen varaa ja halu asua siellä. Varakkailla on enemmän mahdollisuuksia valita missä ja miten asuvat.
Niin on kalliosta saa 130 tuhannella yksiön, siinä asuu ne, joilla varaa, vai miten se oli.., kumma kun kallion asukkaista yli 70% asuu vuokralla, tai asuntolassa..
"Niin on kalliosta saa 130 tuhannella yksiön, siinä asuu ne, joilla varaa, vai miten se oli.., kumma kun kallion asukkaista yli 70% asuu vuokralla, tai asuntolassa.. "
Ne kallion vuokralaiset maksaa vuokraisännän lainaa pois ja tämä on sitä kallista lystiä.
Näihin on mahdotonta antaa yleispätevää vastausta, koska ihmisillä on niin erilaisia mieltymyksiä ja erilainen arvojärjestys.
Joten tämä on erittäin subjektiivinen mielipide ja perustuu vain juuri siihen mitä meidän perheessämme pidetään tärkeänä: kyllä, päätimme maksaa sijainnista.
Kun ostimme omaa asuntoa niin emme lähiötä edes harkinneet. Me halusimme keskustaan ja olimme valmiita maksamaan siitä. Eli ostimme sitten 51 neliön asunnon lähes 10 000 eurolla neliö.
Miksi tämä oli juuri meille se paras ratkaisu:
- työpaikat kymmenen minuutin kävelymatkan päässä molemmilla (kyllä keskustassakin on toimistoja vielä, eivät ole kaikki muuttaneet muualle)
- tykkäämme käydä elokuvissa joka viikonloppu sekä lauantaina että sunnuntaina. Loma-aikoinna käymme jopa joka päivä. On arjen ylellisyyttä että elokuviin pääsee parhaimmilaan alle viiden minuutin kävelyllä. Ei tarvitse sumplia metrojen, paikallisbussien yms. kanssa.
- tykkäämme käydä taidenäyttelyissä ja museoissa. Sama homma kuin leffojen kanssa; hienoa kun voi päättää vain lähteä, ei ensin tarkistaa aikatauluja. Sama juttu muiden taidemuotojen kanssa (teatterissa käymme suht. usein, oopperassa sentään vain pari kertaa vuodessa).
- tykkäämme käydä hyvin syömässä erilaisissa ravintoloissa ja sekin on mukavaa kun pitkän kaavan mukaan vedetyn illallisen jälkeen voi kävellä lyhyen matkan kotiin.
Keskustassa asuminen tuo meille paljon positiivista. Emme muuttaisi lähiöön vaikka tila kaksinkertaistuisi samalla hinnalla.
Niin pitää luuhata muualla kun ei paskahuussin kokoisessa kämpässä viihdy.
on sitä maallakin elämää.
Maallahan sitä lehmän ja sianpaskaa piisaa. Kun sopivasti tuulee on luvassa satavarmasti tunteita ja tuoksuja.
Asun Aurinkolahdessa vuokralla ,tarkoituksena ostaa oma asunto minulla on kaksi vaihtoehtoa.
Aurinkolahti 27m2 ,hinta 159t euroa
Karjalohja 27m2 , hinta 16t euroa
Kesämökkini on espoossa (tukikohta pk seudulla olemiselle)
Jep lähden Karjalohjalle.
LOL, oletko Hilda-Rane, vai miksi tuossa ei ole mitään muita kaupunginosia mainittu kuin Aurinkolahti?
Mikset osta Lauttasaaresta aasuntoa? Oletko täysi uuvatti?
"Käy kerran viikossa keskustassa viihteellä, taksimatka kotiin maksaa 40 euroa eli kuussa 160 euroa."
Vaikka olisikin varakas, kannattaa lompakon nyörejä avata harkiten. Moniin kaupunginosiin on tiheä yöbussitarjonta, erityisesti Mannerheimintien, Tukholmankadun, Hämeentien, Mäkelänkadun ja Itäväylän varteen. Jos taksia ei ole heti saatavilla, yöbussi on usein nopein vaihtoehto kotiinpääsemiseksi.
Kun olin ostamassa asuntoa toisesta kaupungista, rajasin alueen 2 km x 1 km alueeksi keskustassa, koska tulen käyttämään junaa työmatkoihin. On siis oltava kävelymatka rautatieasemalle.
Tähän asti olen asunut työpaikan naapurissa, kotoa eteisestä menee 8 minuuttia kun olen työmaalla. Se on ollut hyvä kun lapset asui kotona, koulutkin oli vieressä.
Nyt voin uhrata työmatkoihin enemmän aikaa kun kukaan ei odottele kotona ja panostan vapaa-aikaan, hävitin telkkarinkin - en meinaa nyhjätä kotosalla. Lisäksi haluan, että kauppahalli on lähikauppani, muut tarvitsemani kaupat, ravintolat ja uimahalli näkyy ikkunasta. Lenkkipolullekin on kivenheitto (on näitä mahdollisuuksia kaupunkien keskustoissakin).
Arvostan myös leffoja, teattereita ja kirjastoa samassa korttelissa kanssani.