Merkillistä touhua aselupien kanssa!

Voihan viulu!!

Hain rinnakkaislupaa isäni haulikkoon viime vuoden syyskuussa ja olin soveltuvuustestissä marraskuussa 2012, sen jälkeen vielä kävin rakentavan keskustelun tuohon aselupaan liittyen poliisin kanssa joulukuussa 2012. Tämän jälkeen ei sitten kuulunutkaan mitään, kunnes aloin nyt tänä syksynä kyselemään, eli yli vuosi koko prosessin aloittamisesta.
Kun ihmettelin, että eikö minulle, jolla ei ole maksuhäiriöitä, eikä mainittavia velkoja, eikä mitään väkivaltarikoksia taikka muitakaan rikoksia elämän aikana takanaan, vain muutama rikesakko liikenteestä, omistan maatilan ja yli 100ha maata ja elän rauhallisesti perheeni kanssa, että eikö minulle voi myöntää rinnakkaislupaa isäni lailliseen haulikkoon?? Vastaus oli, että paperit olivat hautautuneet johonkin pinoon ja unohtuneet tuustin. Asiasta luvattiin tehdä päätös pikimmiten.
Menikin vielä muutama viikko ja poliisi soitti minulle, ettei hän voi myöntää minulle lupaa, koska perusteluni eivät ole riittävät (perustelin aseen rinnakkaislupaa, että käytän haulikkoa neulasnäytteiden keräämiseen metsistäni lannoitustarpeen selvittämiseksi, lisäksi karkoitan lintuja pelloiltani erikoisviljelmäni satoa tuhoamasta, tähän ko. asetta on käytetty 50 vuotta). Jos harrastaisin metsästystä, saisin luvan oitis.
Onko minun siis alettava harrastamaan metsästystä, vaikka en sitä harrastakaan? Käykö harrastus ammatin harjoittamisen edellä aseluvissa?
Kerroin kuitenkin poliisille rehellisesti, että mihin tarvitsen tuota asetta ja todellisen tarpeen. Hän piti kyllä selvitystäni luotettavana ja ymmärsi tilanteeni, mutta pahoitteli, ettei voi myöntää lupaa näillä perusteilla.

15

727

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ammuskelija.

      Et sitten tainnut perehtyä aseluvan myöntämisen perusteisiin lainkaan?

      Etsi aselaista kohta, jossa kerrotaan kerrotaan mihin käyttötarkoitukseen aseluvan voi saada. Mietit seuraavaksi mikä hyväksytty käyttötarkoitus on lähinnä aikomaasi käyttötarkoitusta. Sitten selvität mikä ase sopii hyvin kyseiseen käyttötarkoitukseen.
      Seuraavaksi teet uuden anomuksen ym. perusteita käyttäen ja liität siihen riittävästi todistuksia ym. asiapapereita.

      Ei vaikeaa. Rehellinen on hyvä olla, muttei tyhmä.

      Ammatin harjoittaminen on hyvä peruste, mutta laissa ei mainita sellaista käyttötarkoitusta kuin käpyjen keräily tai pulun peloittelu. Voisit alkaa harrastamaan savikiekkojen ampumista, jolloin aseen laukominen harjoittelumielessä silloin tällöin omilla tiluksilla olisi perusteltua. Eli ampumaurheilu on oiva peruste, jos et metsästyskorttia viitsi hankkia.

    • kollo

      Itellä meni 5h kun hain luvan viime aseeseen.Nyt on taas asekuume päällä

    • bob marley

      Jos poliisi ei tykkää sun "erikoisviljelmistä" :)

      • Voihan viulu!!

        Niin minu erikoisviljelmäni on hernettä, jota kyyhkyset tuppaa syömään taimettumisen yhteydessä, sekä fasaanit uusina tulokkaina. Auringonkukkaa olen myös viljellyt useita hehtaareja ja niitä tuppaavat hemppoparvet tuhoavan. Siis minulla ei ole mitään pientä ryytimaata!
        Käpyjä en tietty haulikolla kerää, vaan neulasnäytteitä puiden latvoista, koska aika vaikeaa on männynlatvuksista ottaa neulasnäytteet analyysiä varten. Ja metsää minulla on sen verran, että lentokoneella lannoitetaan, joten ihan turhaan en viitsisi lannoittaa, vaan analyysillä todetun tarpeen mukaan.

        Mikään ongelmahan tuo metsästyskortin hankinta ei tietenkään ole, käyn tenttimässä ja sillä selvä. Voin tietty alkaa ampumaan savikiekkojakin, mutta aika ihmeelliseltä tuntuu, että pitää alkaa harrastus, jota ei sitten harrasta.

      • neulanen
        Voihan viulu!! kirjoitti:

        eikö tarkalla ilmakiväärillä olisi helpompi ottaa neulasnäytteitä latvasta yks kerralla ampusit niitä alas haulikossa meina olla tota hajontaa nii ja kärsii/katkeaa oksat tai latva miten muuten tiiät sitte jos ammut 20m puun latvaan haulikolla niin että se on sieltä latvasta ettei vähä alempaaja yks vaihtoehto on että teet ritsan ja sillä yrität neulasia alas

      • Niin...

        Hommaa metsäatyskortti vaan. Harrastuspohjalta homma menee vaikeaksi. Vaativat näyttöä että harrastat jne.

      • Voihan viulu!!
        neulanen kirjoitti:

        eikö tarkalla ilmakiväärillä olisi helpompi ottaa neulasnäytteitä latvasta yks kerralla ampusit niitä alas haulikossa meina olla tota hajontaa nii ja kärsii/katkeaa oksat tai latva miten muuten tiiät sitte jos ammut 20m puun latvaan haulikolla niin että se on sieltä latvasta ettei vähä alempaaja yks vaihtoehto on että teet ritsan ja sillä yrität neulasia alas

        Kyllä se on aika kälyistä hommaa alkaa ilmakiväärillä neulasnäytteitä keräämään puiden latvuksista. Oletko paljonkin kokeillut?
        Ilmeisesti tietosi lannoitettavista puista ovat aika hataria.
        Kyllä tämä on ihan oikea juttu, mutta näemmä homma vaan ei mene läpi aselupaan.
        Mitä taasen epäilijöille, että minulla muka ei olisi lainkaan maatilaa taikka metsää, niin näin vaan on, että maatila on ja metsääkin, juuri tulin taimikkoa siivoamasta tässä iltasella, sahasin vielä moottorisahani kiveenkin, kun ilta alkoi hämärtää.

        Vaan eipä tämä nyt ongelma ole, etteikö metsästyskortti tulisi, olenhan aikoinaan suorittanut lentolupakirjankin.

    • papukaijamerkki tule

      tuo juttusi maatalosta ja erikoisviljelmät on paljasta skeidaa...vilkas mielikuvitus sinulla oletettavasti on..pisteet siitä

    • neulanen

      mä oon kyllä taimikot harventanu raivaus-sahalla saa niitä tietenkin moottorisahallakin mutta kyllä jos on enemmän mehtää nii luulis raivaus-sahan olevanse näytteen otto tehään näin.suomen ympäristöpalvelu:jokaisesta puusta taitetaan 1 - 2 oksankärkeä siten, että näytteeseen tulee ainoastaan viimeisintä vuosikasvua ei sun tarvi sieltaä latvasta niitä niitä neulasia saaha eli kyllä ymmärrän poliisia jos noilla ehoilla oot lupaa hakenu.

    • 11-3

      Eikö ne pulut lähe ku kattiloita hakkaat niin perkeleesti yhteen?

    • IFR SEL

      Määkkiin olen käyttänyt aseita spesiaalityökaluina, ammuttu kolmella eri kiväärillä reikiä salaojakaivojen y.m. betonirenkaisiin ja metsuroidessa on tullut haulikolla monasti ammuttua konkelo poikki sopivasta kohtaa. Huomattavasti kevyempi ampumalla katkaista, kuin lähteä tyveä luistattamaan.

      Ansiolentotoimintaan en aikoinaan päässyt, niinpä jätin kalliin harrastelulentoilunkin.

    • 22222222222222222222

      Poliisi teki oikein. Aivan pöljät perusteet.

    • pööpööpöööpööötööt

      Jos ammut hernepellolta kyyhkyjä syksyisin niinn se on todellakin metsästystä, monet haaveilee samasta tilanteesta että voisi pellollaan ampua kyyhkyjä.
      Suoritat metsästyskortin joka maksaa n 15e ja vaatii lukeista ja aiheeseen perehtymistä.
      Sitten voit hakea erikoislupaa pulujen ampumiseen pelloltasi ennen 10 elokuuta koska ne vahingoittaa satoasi. 10elokuuta jälkeen voit metsästää kyyhkyjä jotka ovat erittäin herkullisia ruokalintuja ja voit omalla pellolla kävellä hakemaan kyyhkyn ilman sanktioita koska on oma peltosi.

      suorita kortti ja hae aselupa.

      • römpöti

        Jos poliisi tuomitaan käräjäoikeudessa sakkoihin vidäänkö häneltä aseenkantoluvat

    • eräjorma744

      Sun on helpointa suorittaa metsästystutkinto, ja maksaa riistanhoitomaksu. Voit hakea sillon lupaa haulikolle ja perusteena metsästys omilla mailla (ei tarvii kuulua seuraan). Olen SML:n Lapin Piirin kouluttaja, usko nyt puhetta. Tuo ei ole aselain tarkoittamaa ammatin harjoittamista.
      Eihän sun tarvii muuta metsästää, tai edes maksaa riistanhoitomaksua kuin joka 5. vuosi (säilytä kuitit seuraavaan maksuun asti). Metsästystutkinto on voimassa, vaikka r.hoitomaksun maksaisi vain joka 5. vuosi ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1193
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1160
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1027
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1023
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      998
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      910
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      858
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      805
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      701
    12. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      691
    13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      71
      691
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      662
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    19. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      619
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe