Mieli ja mieleen vaikuttavat asiat tulisikin erottaa toisistaan, eli Ihmisen mieleen ei saisi koskaan kajota määrittelemällä se jonkun toisen mielestä jonkinlaiseksi. Kun joku määritellään jonkinlaiseksi mieleltään, niin silloin tuo määritelty ihminen muuttuu myös toisten silmissä joksikin muuksi. Kun taas puhutaan ihmisen mieleen vaikuttavaista tekijöistä, niin silloin olemme kaikki yhteisvastuullisia toinen toisistamme, emmekä voi syyllistää vain yhtä ihmistä tekemällä hänestä syypään toisten aiheuttamiin kärsimyksiin. Kun psykiatria diagnisoi jonkun sairaaksi, niin silloin se ikään luopuu omasta yhteiskunnallisesta vastuustaan ja kaataa kaiken vastuun ja syyllisyyden yhden yksilön harteille. Toisinsanoen nykypsykiatria tekee yksittäisistä ihmisistä syypäitä muiden aiheuttamiin vahinkoihin, eli todelliset syylliset, eli mieleen vaikuttavat tekijät jäävät kokonaan huomioimatta ja ”vapaalle jalalle”.
Kun psykiatria amputoi ihmiseltä mielen diagnisoimalla sen sairaaksi, niin eikö se ole vähän sama, kuin että joku vietäisiin fyysisesti teloitettavaksi hiekkamontun reunalle. Itse väitän, että diagnisoiva psykiatria tekee suurimman ihmisoikeusrikoksen mitä maa voi päällään kantaa. Mikäli puhuttaisiin vain mieleen vaikuttavista asioista ja tekijöistä, niin silloin kaikki säilyttäisivät aina oman mielensä ja voisivat todellisesti pureutua todellisiin ongelmiin, eivätkä vain psykiatrien psykiatrisiin kuvitelmiin, joiden perusteella ihmisten mieliä on toistaiseksi oikein lain voimalla saatu henkisesti amputoida ja aiheuttaa näin ihmisille valheellinen 100 prosentin invaliditeetti. Kun ihminen hylätään 100 prosenttisesti pois omasta mielestään, niin eihän ihmisellä ole enää mitään pohjaa mille rakentaa omaa elämäänsä. Kun taas puhutaan mieleen vaikuttavista tekijöistä ja jätetään ihmisen mieli rauhaan, niin silloin ihminen voi rakentaa tulevaisuutta sellaisena kuin oikeasti on oman mielensä näkökulmasta.
Ihminen tarvitsee itsensä ja toisten taholta uskoa, toivoa, ja rakkautta, eli diagnisoiva psykiatria riistää ihmiseltä uskon omaan itseensä ja aiheuttaa sen, etteivät lähimmäisetkään enää usko psykiatrian diagnisoimaan ihmiseen. Mikäli puhuttaisiin vain mieleen vaikuttavista ongelmista, niin silloin ihmiset saisivat säilyttää oman mielensä ja sitä kautta uskon itseensä ja toivon paremmasta tulevaisuudesta, jossa olisi vielä rakkauttakin ja sen myötä luonnollisesti myös elämää ja yltäkylläisyyttä runsain mitoin.
Kun psykiatria amputoi ihmiseltä mielen diagnisoimalla sen sairaaksi, niin eikö se ole vähän sama, kuin että joku vietäisiin fyysisesti teloitettavaksi hiekkamontun reunalle. Itse väitän, että diagnisoiva psykiatria tekee suurimman ihmisoikeusrikoksen mitä maa voi päällään kantaa. Mikäli puhuttaisiin vain mieleen vaikuttavista asioista ja tekijöistä, niin silloin kaikki säilyttäisivät aina oman mielensä ja voisivat todellisesti pureutua todellisiin ongelmiin, eivätkä vain psykiatrien psykiatrisiin kuvitelmiin, joiden perusteella ihmisten mieliä on toistaiseksi oikein lain voimalla saatu henkisesti amputoida ja aiheuttaa näin ihmisille valheellinen 100 prosentin invaliditeetti. Kun ihminen hylätään 100 prosenttisesti pois omasta mielestään, niin eihän ihmisellä ole enää mitään pohjaa mille rakentaa omaa elämäänsä. Kun taas puhutaan mieleen vaikuttavista tekijöistä ja jätetään ihmisen mieli rauhaan, niin silloin ihminen voi rakentaa tulevaisuutta sellaisena kuin oikeasti on oman mielensä näkökulmasta.
Ihminen tarvitsee itsensä ja toisten taholta uskoa, toivoa, ja rakkautta, eli diagnisoiva psykiatria riistää ihmiseltä uskon omaan itseensä ja aiheuttaa sen, etteivät lähimmäisetkään enää usko psykiatrian diagnisoimaan ihmiseen. Mikäli puhuttaisiin vain mieleen vaikuttavista ongelmista, niin silloin ihmiset saisivat säilyttää oman mielensä ja sitä kautta uskon itseensä ja toivon paremmasta tulevaisuudesta, jossa olisi vielä rakkauttakin ja sen myötä luonnollisesti myös elämää ja yltäkylläisyyttä runsain mitoin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.