Hei, onko kellään kokemuksia kyseisestä puljusta? Asustelen siellä pari viikkoa marras-joulukuun vaihteessa. Onko muita menijöitä?
Vastaukset 4
- aonang
Ei kyseiseen hotelliin mutta "vastapäätä" (tipa resort) samoihin aikoihin eli lähtö 26.11.
- lexman
Samoin, lähtö 26.11. Ensimäinen Thaimaan matka edessä joten täältähän löytyy mukavasti juttuja Krabista.
- wåä
tullaan 18.12 hotelliin,kertokaahan millaista siellä on???
Eikö tuo nyt hotellin omilta sivuilta selviä minkälainen on esimBooking Comista tai tripatrivisioristamitä aikoinaan lomaa vietin Ao Nangissa viimeksi v.06 niin voin todeta että hotelli kylän parhaalla paikalla liikenteelliisesti tarkoitan että lonkkarien lpunmyyntikoju hotellia vastapäätä kadunkulmassa samoin lonkkarit lähtee hotellin edestä rannasta lähi saaarille sekä manteren puoleisille rannoille joihin eipääse muulla kulkuvälinellä kuin lonkkarilla.Paikallibussit lähtevät kadun vastapuolelta samoin lyhyt matka ostoksille ja ravintoloihin,Itsekin olen katsellut tuota hotellia jos nyt Ao Nangiin vielä 3kerran menen tuossa helmi/maalikuun vaaihteessa toisena ja todennäkösempänä vaihtoehtona on Koh Lanta jossa tuli edellisen kerran lomailtua 2010 on kuitenkin huomattavast rauhallisempi vaihtoehto kuin Ao Nang nykyään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 96951
- 59878
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 41645
- 62639
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33538Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 46484
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478