Taitaa Kokkolan talous olla rapakunnossa. Säästöjä: sijaiskiellot, lomarahat, palkattomat vapaat, lomautukset. Verojen korotukset; kiinteistö ja kunnallisveron korotuksset ensi- ja seuraavalle vuodelle. Miten käy kulutuksen, johon on luotettu, että ihmiset kuluttavat, pistävät veronpalautukset joululahjoihin, sitähän kaupat ym. odottavat. Mutta onko kuluttaminen tässä tilanteessa järkevää? Eikö kuluttamisen sijasta tavallisten kotitalouksien olisi järkevämpää säästää, jotta tulevat yhä nousevat laskut pystyy maksamaan. Ja pitää sitä rahaa jäädä myös ruokaankin ja harrastuksiin?
Kokkolan talous. Säästöjä ja veronkorotuksia?
joo, joo mies
258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nytkö vasta kuulit Kokkolan taloudesta? Onhan tuo ollut jo tiedossa pitemmän aikaa.
Kokkolan talouden kannalta tärkeintä on pienentää palkkakustannuksia, täällä ei ole sellaista toimintaa josta kertyisi veroeuroja kaupungintyötekijöiden hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
Kaupungissa lisääntyy pienituloisten joukko, joiden verorahoilla ei kuntatyöntekijöiden 3000€/kk - 10000€/kk palkkakustannuksia kyetä maksamaan.
Pienituloisten veronmaksajien määrä lisääntyy ja suurituloisten kuntatyöntekijöiden määrä lisääntyy, eihän tuosta suunnasta saada millään laskuopilla tervettä kuntaa, vaan kunta jatkaa sairastumistaan ja pienituloisten kuntalaisten "kestävyysvajetta" lisätään.
Poliitikot kuntajohtajistoineen taitavat tappaa vähän lypsävät lehmät, vaikka kaiken järjen mukaan lypsävää lehmää ei kannata tappaa, niin kauan kuin maitoa tulee enemmän kuin rehukuluihin menee.
Typerykset valloittavat koko maan, koulusivistys papereineen ovat ajaneet osaavat ja edullisemmat työntekijät leipäjonoihin.