hyvä linkki

travel

3

402

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nousikausi tulee

      No perehdytään siihen kun jaksetaan, mutta mukavampaa olisi keskustella n kuullut joidengin latvialaisten tutkijoiden todenneen, että he ovat sukulaiskansaamme.
      No, eipä siinä tutkijoita tarvita, kunhan on siellä heitä seurannut. Kielissämme on paljon samankaltaisuutta .
      Latvialaiset ovat viimeisen neljän vuoden aikana muuttaneet sankoin joukoin ulkomaille. Pääosin he ovat olleet, jos eivät pelkästään alle 35-vuotiaita ilman työtä jääneitä oppineita kielitaitoisia nuoria. Heitä on lähtenyt paljon esim. Saksaan ja Irlantiin. He eivät ole lähteneet todellakaan siksi, että heidän maansa oli huono, vaan siksi että heillä ei ole omassa maassaan koulutusta vastaavaa työtä/palkkaa tai palkkaa. Kun finanssikriisi 2008 iski ,laskivat monet tavalliset latvialaiset palkkojaan neljännekksen. Silti he eivät ole muuuttunneet ulkomaalaisia suhteen lainkaan vihamielisiksi vaaan minusta päinvastoin.
      Onnistuisiko meillä ? En usko. Nuorten latvialaisten maasta muutto muistuttaa suomalaisten työttömien muuttoa Ruotsiin 70-luvulla .
      Me suomalaiset voisimme mielestäni huomioda paremmin kansan (latvialaiset)
      osa heistä vaaivat sukulaiskieltämme (liivinkieli) ja liiviläiset eivät muutenkaan ole häviämässä, sillä Riian varsinainen turistiaukio on Livulaukums.

      • labdien

        Hieman oikaisua....latvialaiset eivät kuulu suomalais-ugrilaiseen kansanryhmään vaan ovat liettualaisten kanssa oma kansanryhmänsä....Liiviläiset jotka ovat lähes täysin hävinneet latviasta ovat sulautuneet pääväestöön. latviassa puhuttu kieli pohjautuu latgalen, liivin ja semgalen kieliin ja kielessä on noin 200 virolaistyyppistä sanaa....kulttuurisesti latvialaiset kuuluvat kyllä pohjois-eurooppalaisiin kansoihin
        ja jos eivät ole kielisukulaisia niin ovat kuitenkin kansallisesti lähellä usein jopa enemmänkin kuin virolaiset.


      • tosi on
        labdien kirjoitti:

        Hieman oikaisua....latvialaiset eivät kuulu suomalais-ugrilaiseen kansanryhmään vaan ovat liettualaisten kanssa oma kansanryhmänsä....Liiviläiset jotka ovat lähes täysin hävinneet latviasta ovat sulautuneet pääväestöön. latviassa puhuttu kieli pohjautuu latgalen, liivin ja semgalen kieliin ja kielessä on noin 200 virolaistyyppistä sanaa....kulttuurisesti latvialaiset kuuluvat kyllä pohjois-eurooppalaisiin kansoihin
        ja jos eivät ole kielisukulaisia niin ovat kuitenkin kansallisesti lähellä usein jopa enemmänkin kuin virolaiset.

        Totta, mutta tosiaan tuo liivinkieli, joka kuten kerroit on kuollut tai kuolemassa sukupuuttoon on suomen sukulaiskieli. Latvian kieli ei tosiaan tätä ole vaan on sukua liettuan kielelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1480
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      65
      791
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      62
      710
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      675
    7. 52
      670
    8. Haluatko enää mitään?

      😜
      Ikävä
      76
      576
    9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      568
    Aihe