Kansanedustaja edustaa

Eräät kansanedustajat eivät osallistu presidentin järjestämiin itsenäisyysjuhliin. Minusta kaikkien kutsuttujen kansanedustajien ja korkeiden valtion luottamusmiesten tulee osallistua. Hehän edustavat meitä tavallista kansaa niin arjessa kuin juhlassakin.

Minä ainakin vaadin äänestämältäni kansanedustajalta, että hän osallistuu puolestani niin eduskunnan työhön kuin myös valtiojohdon muihinkin kansanedustajille kuuluviin tehtäviin, myös edustustehtäviin.

Edellytän kansanedustajaltanin hyvää neuvottelutaitoa. Repimisellä ei saa mitään aikaan. Eduskunnan ja edustajien kallista aikaa menee hukkaan turhilla välikysymyksillä ja turhalla suunpieksännällä.

Himaskohun yhteydessä kansanedustaja puhui "miljoonapuhalluksesta". Ei se voi olla totta, vaikka pysyttäisiin vain numeroissa, koska tilatun tutkimuksen hinta on alle miljoonan eli 700 000 euroa.

Himaskohusta vielä sen verran, että tällaisessa tilanteessa ratkaisee muut tekijät kuin hinta. Jos olisi tilattu jostakin tai joiltakin filosofeilta vastaava tutkimus vaikkapa 200 000 eurolla, ei ole taetta, mitä olisi saatu. Se, että ylipäätänsä oliko tämä tutkimus tarpeellinen vai ei, on jo toinen asia. Mutta Katainen teki aivan oikein, että maksoi kunnolla, jotta sai kunnollisen tutkimuksen. Kilpailuttamalla tuskin olisi saatu kunnollista tutkimusta. Ei kaikkea ratkaise hinta vaan laatu. Hyvää ei saa halvalla.

Se, että monet tutkijat arvostelivat tuota Himasen työryhmän tutkimusta, on kai tavallista tiedemaailmassa. En pidä sitä kovin vakavana.

Äänestän sellaista kansanedustajaehdokasta, joka edustaa minua niin arjessa kuin juhlassa ja keskittyy asioiden todelliseen hoitamiseen yhteistyössä muiden kanssa. Räävijöitä enkä populisteja äänestä ja vaadin kyllä omalta edustajalta myös todella sivistyneisyyttä ja kielitaitona vähintään ruotsin ja englannin kielen taidon.
1398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei käy epäselväksi, millaista kansanedustajaa sinä äänestät. Juuri sellaista, joka on saanut asiat tässä maassa tällaiseen jamaan.
Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä joku äänestää juuri sellaista, joka ei katso aiheelliseksi mennä noihin rikkaiden pöyhkeilyjuhliin, kun kansa samalla näkee jopa nälkää?
Ja kyllä tuo himasen puhallus tuli todellisuudess maksamaan yli miljoonan, Eli siinäkin huomaat kuinka sinua on Katainen kusettanut. Oletko todellakin sitä mieltä, että mitä kalliimpi tilaus, sitä varmemmin saadaan laatua? Silloinhan kaikki kilpailutuksetkin kannattaa kääntää päälaelleen...
Miksi muuten kuopiolaisen kansalaisen edustajan pitäisi osata ruotsia Suomen eduskunnassa?

Äänestä
  • Kyllä kuopiolainenkin kansanedustaja tarvitsee kielitaitoa. Kansanedustajalta vaaditaan, että pystyy myös pitämään kansainvälisyyttä yllä. Ei riitä, että tulkki on selän takana. Täytyy osata myös keskustella vierailla kielillä, koska ulkomaalaiset tuskin osaavat tätä rakasta suomenkieltä. On lisäksi hyvä osata lukea kansainvälisiä lehtiä, jotta pysyy ajantasalla, mitä muualla tapahtuu. Näitä tietoja vaaditaan tärkeissä asioissa kuten koko Suomen asioista päättävä kansanedustaja tekee vaikkaakin 1/200 päätösvallalla.

    Ruotsin kielen osaaminen kuuluu suomalaisen yleissivistykseen, ainakin nykyisillä peruskoulun käyneillä ja ylioppilastutkinnon suorittaneilla. Kun tapaa muita pohjoismaalaisia, pystyy luontevasti keskustelemaan. Muuten pysymme meille niin tärkeässä yhteistyössä kuin pohjoiosmaalaisessa hyvin eristäytyneinä. Se ei ole meille suomalaisille tavallisille kaduntallaajille hyväksi, nimittäin se eristäytyneisyys.

    Jos edustajan aika menee kaikenlaiseen toisten räävimiseen ja kyselemiseen ja pakkoruotsin vastustamiseen, kyllä menee kallispalkkaisen ihmisen aika hukkaan. Ei palvele tätä yhteiskuntaa ja yhteiskunnan asukkaita. Valtaosa kansanedustajista kuitenkin tekee rakentavaa työtä yli puoluerajojen, onneksi.

    Äänestä

juat näin keskustelun aloittajalle näkyy olevan samansuuntaisia ajatuksia kuin nyky hallituksella köyhät kyykkyyn ja kreikkaan vähäisetkin köyhien rahat ja kohta suomi myyntiin sen minkä taistelivat sodassa on kohta menetetty.
Silloin jos olisivat tienneet nykyhallituksen toimista sen aikaiset "HIMASET " niin olisi kannattanut antautua ryssälle.
Paljon olisi säästynyt ihmishenkiä ja kärsimystä.

Äänestä

Kuulkaas, ei minua jymäytetä niin kuin luulette.

Minä äänestän yhteistyökykyistä, Suomen etua ajavaa, asioita ja kotimaista kuin kansainvälistäkin politiikkaa osaavaa henkilöä, olipa Katainen tai kuka tahansa. Meidän suomalaisten sivistykseen kuuluu osata myös kieliä, ja ruotsista se lähtee. Kaksikielistyytemme on kansallinen rikkautemme. Puhun itse äidinkieleni suomen lisäksi, ruotsia, saksaa ja englantia sekä ymmärrän hyvin muitakin pohjoismaisia kieliä. Harmittaa, kun ei ole tullut opetelleeksi muita kieliä, mutta ehdinpä vielä.

Mitä tulee edustuksellisuuteen, eivät tasavallan presidentin juhlat ole rikkaiden pöyhkeilyä. Siellä on nykyään läpileikkaus kansasta ja kansanedustajat edustavat meitä tavallista kansaa koko polittisen kirjon. Kaikki eivät kansanedustajista vain näy haluavansa edustaa äänestäjiään joka paikassa. No, sehän on äänestäjien asia.

Nälkää nähneitä ette ole nähneetkään, jos sanotte, että kansa näkee nälkää. Se, että jos ei ole rahaa kaljaan ja pizzoihin ja muihin kalliisiin syötäviin ja juotaviin ei ole köyhyyttä.

En äänestä sellaista, jonka päätehtävä on tehtailla erilaisia eduskunnan aikaa vieviä kysymyksiä ja rääviä koko ajan muita.

Yhteistyökyky, siihen kuuluu politiikassa monipuolisuus. Sitä ei näköjään kaikilla ole.

Äänestä

Miten voi olla kaksikymmentä miinuspeukutusta, jos lukukertoja on vain 18?

Sarjapeukuttaja iski jälleen?

Äänestä

Hei, äänestetään kaikki perussuomalaisia ensi vaaleissa. Toivon, että saisivat sellaisen jytkyn, että Soinista tulisi pääministeri ja muutenkin pääsisivät sanelijoiksi hallituksessa. Niin ja Oinosesta voisi tulla joku ministeri, edustamaan Itä-Suomea.

Näkisimme sitten, miten maalle käy.

Itse olen jo niin vanha, että ei ole enää väliä sen jälkeen, missä mennään.

Äänestä

No nyt voi Homotanssi-Oinonenkin mennä, kun Tampere-talossa ei tanssita.

Äänestä

Eikös näissä äänestyksissä olekkin tarkoitus, että äänestäjä piirtää sen numeron sen mukaan, miten hän kokee kenenkin edustavan häntä itseään?
Mikäli siis on sitä mieltä, että esim. itsepäisyyspäivän juhlissa pönöttäminen ja boolin lipittäminen ei ole sitä mitä haluaa, niin sitten antaa äänensä samoin ajattelevalle ehdokkaalle. Mikäli tarpeeksi moni piirtää lappuun samat numerot ko. ehdokas valitaan edustamaan tätä kansanjoukkoa. Sanovat sitä jossain puheissa vapaaksi demokratiaksi.

Vielä pari vaalikautta sitten olin siinä uskossa, että nuo edustajat lähetetään sinne syrjäiseen kalastajakylään tekemään päätöksiä. Päätöksiä, joiden pitäisi olla meidän kaikkien ja koko ympäröivän yhteiskunnan parhaaksi. Totuus kuitenkin on, että tehtävä tosiaan on muuttunut edustamiseksi vaikka missä kissan ristiäisissä. Puoluejohtajat sitten käskyttää painamaan äänestyksissä sitä nappia, minkä virkamiehet on puolejohtajalle lobanneet. Yhä harvempi enää siltä edustamiseltaan ehtii edes sitä nappia painamaan.

Mistä tuo nimimerkki?
Varsinkin Kokoomusnuoret ovat olleen viime aikoina hyvin pettyneitä tähän nykyiseen käytäntöön, missä äänestäjä itse saa päättää ketä äänestä:

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/hennariikka-andersson-katuu-nettimolaytystaan/830002

Äänestä

Tosi on, että eduskunta on läpileikkaus Suomen kansasta. Kansaan mahtuu sivistynyttä, tolloa, lukutaidotonta, oppineita, juoppoja, raittiita, kristittyjä, ateisteja, tyytyväisiä, tyytymättömiä, köyhiä, rikkaita, asiallisesti käyttäytyviä, tyhjän räävijöitä jne. Tällaisiahan ne kansanedustajatkin ovat.

Tällaista on demokratia.

Äänestä
  • Kyllä ja ne räyhääjät ja juopot saa eniten julkisuutta.

    Äänestä

Olipa räyhääjä tai mikä vaan niin tärkeintä on saada siellä eduskuntatalossa jotain aikaiseksi eikä pippaloissa "edustaa" jollain joo joo-tyylillä !

Äänestä
  • Meidän tavallisen kansan elämässäkin on normaaliaherruksen välissä aihetta juhlaan, myös itsenäisyysjuhlaan. Näin toivon myös minua edustavalla kansanedustajalla olevan. Näin muuten on edustajalla, jota olen äänestänyt, joka tekee ahkerasti edustajan työtä Arkadianmäellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


edustakoon kaikessa kirjoitti:

Eräät kansanedustajat eivät osallistu presidentin järjestämiin itsenäisyysjuhliin. Minusta kaikkien kutsuttujen kansanedustajien ja korkeiden valtion luottamusmiesten tulee osallistua. Hehän edustavat meitä tavallista kansaa niin arjessa kuin juhlassakin.

Minä ainakin vaadin äänestämältäni kansanedustajalta, että hän osallistuu puolestani niin eduskunnan työhön kuin myös valtiojohdon muihinkin kansanedustajille kuuluviin tehtäviin, myös edustustehtäviin.

Edellytän kansanedustajaltanin hyvää neuvottelutaitoa. Repimisellä ei saa mitään aikaan. Eduskunnan ja edustajien kallista aikaa menee hukkaan turhilla välikysymyksillä ja turhalla suunpieksännällä.

Himaskohun yhteydessä kansanedustaja puhui "miljoonapuhalluksesta". Ei se voi olla totta, vaikka pysyttäisiin vain numeroissa, koska tilatun tutkimuksen hinta on alle miljoonan eli 700 000 euroa.

Himaskohusta vielä sen verran, että tällaisessa tilanteessa ratkaisee muut tekijät kuin hinta. Jos olisi tilattu jostakin tai joiltakin filosofeilta vastaava tutkimus vaikkapa 200 000 eurolla, ei ole taetta, mitä olisi saatu. Se, että ylipäätänsä oliko tämä tutkimus tarpeellinen vai ei, on jo toinen asia. Mutta Katainen teki aivan oikein, että maksoi kunnolla, jotta sai kunnollisen tutkimuksen. Kilpailuttamalla tuskin olisi saatu kunnollista tutkimusta. Ei kaikkea ratkaise hinta vaan laatu. Hyvää ei saa halvalla.

Se, että monet tutkijat arvostelivat tuota Himasen työryhmän tutkimusta, on kai tavallista tiedemaailmassa. En pidä sitä kovin vakavana.

Äänestän sellaista kansanedustajaehdokasta, joka edustaa minua niin arjessa kuin juhlassa ja keskittyy asioiden todelliseen hoitamiseen yhteistyössä muiden kanssa. Räävijöitä enkä populisteja äänestä ja vaadin kyllä omalta edustajalta myös todella sivistyneisyyttä ja kielitaitona vähintään ruotsin ja englannin kielen taidon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu