Hiukan analysoin nyt.
Miksi moni jää porukan ulkopuolelle ja kokee olevansa yksinäinen?
Ensinnä nähdäkseni joka ikäryhmällä on omat "juttunsa" mitä kannattamalla, miten olemalla, puhumalla, pukeutumalla olet jo osa porukkaa. Myös elämäntilanne yhdistää tai erottaa porukasta.
Teini-ikäisillä on eri jutut kuin 20-29 vuotiailla, ja taas 30-40 vuotiaiden elämäntilanne, kokemus ja asenne on aivan eri. Myöskin tässä viim. mainitussa ryhmässä tuntuu tulevan valtava vedenjakaja - kolmen- ja neljänkympin ikäisissä alkaa näkyä selvästi tähän mennessä tehtyjen valintojen vaikutus ulkonäössä ja asenteissa yleisestikin. Elämän antaa hivuttaa tai sitten tekee tietoisesti ratkaisuja itsensä hyväksi.
Kovin moni neljääkymppiä lähestyvä on muuttunut kyyniseksi ja negatiiviseksi, hiukan vihamieliseksi asenteiltaan. Ja tätä hän ei edes välttämättä huomaa itse, vaan suhtautuminen on pitkälti tiedostamatonta.
Pohdin nyt tätä ikäluokkaa kun kuulun siihen itsekin. Tilitin myös alempana omaa yksinäisyyttäni.
Erilaisuuden ja yksinäisyyden kokemuksesta olen myös pohtinut, että se täytyy todellakin suhteuttaa siihen ryhmään mihin haluaisit kuulua. Sopeutuvuus tai sopeutumattomuus (erilaisuuden kokeminen) noudattelee kuuluisaa Gaussin käyrää: Keskelle koontuu suurin osa porukasta, joka on käypää keskivertoa, hyväksyttävine asenteineen ja elämäntilanteineen. 10% käyrän molemmin puolin on niitä todella erikoisia (räväkkä ulkonäkö, elämäntavat, asenteet, vahvat poikkeavat mielipiteet) ja haluavat huomiota näillä valinnoillaan. Toiset 10% käyrän toisella puolella ovat niitä hiljaisia, rauhallisia kaikki käy -ihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta näe mitään järkeä kiihtyä, tehdä itsestään numeroa tai tavoitella erikoisuuksia tai edes olla mitään mieltä. Vaatetus toimii vain mukavuuden ja käytännön tasolla kuten moni muukin asia heidän elämässään.
En nyt todellakaan analysoi ketään loukatakseni. Hiukan tönkköähän tuo oli, mutta itselleni tuo tuntui järkevältä (tottakai :)
Loppupäältelmä on, että jokaiselle löytynee se omanlainen porukka, mutta jos kuulut käyrän jompaan kumpaan 10% erikoisprosenttiin (joko ekstra-erikoiset tai ekstra-tavalliset), niin joudut hiukan näkemään vaivaa että löydät muita.
Käyrän keskiosaan kuuluva massiivinen 80% ikäluokan arvojen ja asenteiden perinteisistä edustajista löytää kaltaisiaan hyvin helposti eikä täten koe olevansa yksinäinen (näin karkeasti jaoitellen!).
Itse kuulun tähän pelkistettyyn (ekstra-tavalliset) ryhmään jonka koen olevan aidoimmin itsensä. No, itsehän tämän kirjoitinkin.. saa toki olla eri mieltä..
Erikoiset tai muotivaatteet eivät määrittele mua. En tarvitse älypuhelinta. Mulla ei ole telkkaria. Asun maalla, eikä ole wc-tiloja sisällä. En värjää hiuksiani, en juuri meikkaa. Auto on vain kulkemiseen, ei egon jatke. Teen helppoa työtä pienellä palkalla sen verran kuin jaksan. En koe tarvetta puolustaa itseäni tai kehittää vahvoja mielipiteitä, koska absoluuttista totuutta ei ole olemassa. Pärjään pikkurahalla eikä muiden rahakkuus tai rahan puute häiritse. Onko siis todella tavallinen ihminen aidoimmin oma itsensä? Kyllä minusta tuntuu niin, olen löytänyt oman sielunrauhani.
Nuori ihminen etsii vielä itseään ekstra-erikoisuudesta ulkoistamalla arvonsa, eikä siinä mitään väärää ole, uskoisin että melkein kaikki meistä kokevat samat vaiheet - vasta sen jälkeen alkaa tuntea itsensä.
No, nämä oli semmoisia pohdintoja :) Ei varmaan tarvitse ihmetellä miksi meikäläinen on yksinäinen kun tämmöisiä vaan pohdiskelee eikä käy ihmisten ilmoilla..
Miksi moni jää porukan ulkopuolelle ja kokee olevansa yksinäinen?
Ensinnä nähdäkseni joka ikäryhmällä on omat "juttunsa" mitä kannattamalla, miten olemalla, puhumalla, pukeutumalla olet jo osa porukkaa. Myös elämäntilanne yhdistää tai erottaa porukasta.
Teini-ikäisillä on eri jutut kuin 20-29 vuotiailla, ja taas 30-40 vuotiaiden elämäntilanne, kokemus ja asenne on aivan eri. Myöskin tässä viim. mainitussa ryhmässä tuntuu tulevan valtava vedenjakaja - kolmen- ja neljänkympin ikäisissä alkaa näkyä selvästi tähän mennessä tehtyjen valintojen vaikutus ulkonäössä ja asenteissa yleisestikin. Elämän antaa hivuttaa tai sitten tekee tietoisesti ratkaisuja itsensä hyväksi.
Kovin moni neljääkymppiä lähestyvä on muuttunut kyyniseksi ja negatiiviseksi, hiukan vihamieliseksi asenteiltaan. Ja tätä hän ei edes välttämättä huomaa itse, vaan suhtautuminen on pitkälti tiedostamatonta.
Pohdin nyt tätä ikäluokkaa kun kuulun siihen itsekin. Tilitin myös alempana omaa yksinäisyyttäni.
Erilaisuuden ja yksinäisyyden kokemuksesta olen myös pohtinut, että se täytyy todellakin suhteuttaa siihen ryhmään mihin haluaisit kuulua. Sopeutuvuus tai sopeutumattomuus (erilaisuuden kokeminen) noudattelee kuuluisaa Gaussin käyrää: Keskelle koontuu suurin osa porukasta, joka on käypää keskivertoa, hyväksyttävine asenteineen ja elämäntilanteineen. 10% käyrän molemmin puolin on niitä todella erikoisia (räväkkä ulkonäkö, elämäntavat, asenteet, vahvat poikkeavat mielipiteet) ja haluavat huomiota näillä valinnoillaan. Toiset 10% käyrän toisella puolella ovat niitä hiljaisia, rauhallisia kaikki käy -ihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta näe mitään järkeä kiihtyä, tehdä itsestään numeroa tai tavoitella erikoisuuksia tai edes olla mitään mieltä. Vaatetus toimii vain mukavuuden ja käytännön tasolla kuten moni muukin asia heidän elämässään.
En nyt todellakaan analysoi ketään loukatakseni. Hiukan tönkköähän tuo oli, mutta itselleni tuo tuntui järkevältä (tottakai :)
Loppupäältelmä on, että jokaiselle löytynee se omanlainen porukka, mutta jos kuulut käyrän jompaan kumpaan 10% erikoisprosenttiin (joko ekstra-erikoiset tai ekstra-tavalliset), niin joudut hiukan näkemään vaivaa että löydät muita.
Käyrän keskiosaan kuuluva massiivinen 80% ikäluokan arvojen ja asenteiden perinteisistä edustajista löytää kaltaisiaan hyvin helposti eikä täten koe olevansa yksinäinen (näin karkeasti jaoitellen!).
Itse kuulun tähän pelkistettyyn (ekstra-tavalliset) ryhmään jonka koen olevan aidoimmin itsensä. No, itsehän tämän kirjoitinkin.. saa toki olla eri mieltä..
Erikoiset tai muotivaatteet eivät määrittele mua. En tarvitse älypuhelinta. Mulla ei ole telkkaria. Asun maalla, eikä ole wc-tiloja sisällä. En värjää hiuksiani, en juuri meikkaa. Auto on vain kulkemiseen, ei egon jatke. Teen helppoa työtä pienellä palkalla sen verran kuin jaksan. En koe tarvetta puolustaa itseäni tai kehittää vahvoja mielipiteitä, koska absoluuttista totuutta ei ole olemassa. Pärjään pikkurahalla eikä muiden rahakkuus tai rahan puute häiritse. Onko siis todella tavallinen ihminen aidoimmin oma itsensä? Kyllä minusta tuntuu niin, olen löytänyt oman sielunrauhani.
Nuori ihminen etsii vielä itseään ekstra-erikoisuudesta ulkoistamalla arvonsa, eikä siinä mitään väärää ole, uskoisin että melkein kaikki meistä kokevat samat vaiheet - vasta sen jälkeen alkaa tuntea itsensä.
No, nämä oli semmoisia pohdintoja :) Ei varmaan tarvitse ihmetellä miksi meikäläinen on yksinäinen kun tämmöisiä vaan pohdiskelee eikä käy ihmisten ilmoilla..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mielenkiintoinen ajatus. Kyllähän me ihmiset, tai elävät eliöt noin ylipäätään, jakaudumme ominaisuuksiemme pohjalta Gaussin käyrän malliin. Eri asia on, kuinka pitkälle vasemman laidan ääripäähän me yksinäiset mahdamme sijoittua, semminkin, kun emme löydä seuraa edes muista yksinäisistä, joiden täten pitäisi seistä samalla maaliviivalla kuin me. Ehkä kyse onkin siten jostain muusta, ehkä meitä ei vain ole sosiaalisiksi luotu, ja pärjäämme parhaiten yksin, mutta emme vain pysty sitä itsellemme tunnustamaan. Ehkä yhteiskunnan paineiden takia?
Epäilen kuitenkin, että "jokaiselle" löytyisi oma porukka - oma kokemukseni yksinäisenä miehenä tuntuu viittaavan tähän suuntaan. En ole onnistunut kotiutumaan mihinkään porukkaan, en kuntosalilla pyöriviin, enkä muihinkaan.
Ja anteeksi vain, mutta et vaikuta "ekstratavalliselta", sillä itse ainakin tulkitsen tämän niin, että tavalliset, erityisesti ekstratavalliset, ovat keskellä Gaussin käyrää. Jo se, ettei sinulla ole telkkaria, saa sinut mielestäni siirtymään käyrän erikoisempaan päähän. Muuten vaikutat tavalliselta, ainakin naiseksi, jollaiseksi sinut oletan (miehet harvemmin meikkaavat), auto on käsittääkseni joka tapauksessa tärkeämpi miehelle, samoin rahakkuus, sillä ne kertovat "paremmuudesta" (muihiin, köyhempiin miehiin verrattuna), eli ovat kuin riikinkukon pyrstösulat.
Kauneinta kertomuksessasi on kuitenkin se, että olet löytänyt sielunrauhasi. Minäkin olen sitä etsimässä, ja toivon, että jonain päivänä voin kirjoittaa samanlaisen tarinan. Olen kanssasi (lähes) samaa ikäluokkaa, ja huomaan suhtautuvani asioihin negatiivisesti ja kyynisesti. Haluaisin oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen; epäsosiaalinen, yksin viihtyvä (sosiopaattI? :P) mies. Ehkä jonain päivänä sekin onnistuu. Olen jo suunnitellut millaisella tatuoinnilla tilaisuutta aion juhlistaa, vielä kun on kropassa tilaa :)