En ehkä sanoisi että musta tuntuu että ihmiset lukee mun ajatuksia, mutta jotenkin kun olen kotonakin niin tuntuu että minua tarkkaillaan, ihan kun ihmiset koko ajan näkisivät ja kuulisivat/ tietäisivät mitä teen. Lisäksi päiväunelmoin paljon(olen koko ajan ajatuksissani) , olen ahdistunut koko ajan, en voi keskittyä ja olen masentunut ja apaattinen. Outoja pakkoajtuksia vilisee vaan ja ajatukset kai kaikuu kun kuulen itseni pääni sisällä. Olen vetäytynyt kotiin enkä oikein halua tavata ketään. Pelkään nytkin sairaalloisesti että joku tunnistaa minut. Korvissa soi, en tiedä onko tinnitusta vai harhoja, yksi piippaus tuntuu erilaiselta kuin muut. Välillä näköharhoja esum varjoja tai itse muuttuu peilissä tai tulkitsee vähän aikaa näkemänsä asian ihan joksikin muuksi vähän aikaa.
Olen tulla hulluksi hän hulluksitulemusen pelon kanssa. Skitsofreenikot eivät kuulemma osaa hulluksi tulemista odottaa tai ennustaa saati huomata, mutta mitä tämä on sitten? Voinko tietää etukäteen?
Olen tulla hulluksi hän hulluksitulemusen pelon kanssa. Skitsofreenikot eivät kuulemma osaa hulluksi tulemista odottaa tai ennustaa saati huomata, mutta mitä tämä on sitten? Voinko tietää etukäteen?
Vastaukset 10
Vanhimmat
No tuo nyt voi olla elimellistäkin. Ja juu, ei ihan normaalia. Kyllä ihmisen pitäis saada olla terveenä ilan kaikkea tuollaisia ajatuksia. Mistä ne sitten johtuu.. ehkä siitä, et ne kaikki on sun omia ajatuksia, ja tottakai itse tunne itsesi. Aivokemiat tai jotain. Omat ajatukset vetää randomia omasta itsestään.
Niin. Ja mun mielestä et ole skitsofreenikko. Onhan sinulla se ymmärrys, ettei tuo ole normaalia, vaikka kaikki onkin todellista ja todellisen tyyppistä.
Katsoppa kelloa miksi koneella tuohon aikaan.
Mun mielestä kun ihminen on todella ahdistunut ja masentunut pitkän aikaa niin alkaa tulle just noita oireita. Vielä kun eristäytyy ulkomaailmasta alkaa kaikki normaalitkin kodin ulkopuoliset asiat tuntumaan oudoilta ja merkityksellisiltä. Mikä ihme se on? Itse oikeastaan vastasit omaan kysymykseesi. Pitäisi vaan pakottaa itsensä kohtaamaan ne ulkopuoliset, pelottavat asiat. Niihin tottuminen ei tapahdu hetkessä. Monille se on pitkä prosessi. Tiedän omalla kohdallani. En enää pelkää ulkopuolisten ihmisten mielipiteitä. Mulle riittää vaan että siedän ulkomaailman joten kute.
Voi tietysti olla psykoosin esioireita. Minä kyllä puhuisin lääkärille. Miten nyt voit?
En usko että olisivat psykoosin oireita mutta aina on hyvä mennä juttelemaan jos vain pääsee! Mulla ainakin oli noita oireita ihan vuosi tolkulla enkö mennyt psykoosiin vaikka sukurasituskin painaa. Terapia voi auttaa näkemään omat näkemykset ihan uudesta kulmasta. Itsellä meni kauan ennen kuin sisäistin sen, että minua ei todellakaan kytätä tuolla kaupungilla eikä minun elämäni kiinnosta vieraita. Jos jännitän tai käyttäydyn oudosti niin tuskin kukaan siitä järkyttyy. Itse en ainakaan järkyty jos näen jonkun ujon tai erikoisen ihmisen tästä päättelin että ei muitakaan se varmaan vaivaa jos olen omalaatuinen.
Ja jos ihmiset sitten puhuvat pahaa tai loukkaavat...niin silloin niiden puheilla on sen verran arvoa mitä niille itse annat. Ihmisten epäkohteliaisuus ei kerro muusta kuin heidän omasta moukkamaisuudestaan, ei siitä että olisit itse huonompi.
Sinulla voi olla psykoottinen masennus tai skitsoaffektiivinen häiriö tai sitten vaan yksinäisyys tekee sinulle 'tepposet' ja olet liian keskittynyt itseesi, oireisiisi, ääniin jne. Eli kannattaa mennä vaikka vähän luontoon kävelemään ja kokeilla miltä 'minä ja ympäristö' siellä tuntuu ja pääseekö jotenkin irti omista ajatuksista kun ympärillä on muita virikkeitä. Lisäksi suosittelen keskustelua esim. terveyskeskuksen lääkärin kanssa tms. Ei kannata jäädä yksin ajatustensa kanssa vaan jos asia vaivaa niin ottaa rohkeasti yhteyttä esim. terveyskeskukseen! Tsemppiä!!
Kyllä lekurit tuosta skitsofreniadiagnoosin tai vastaavan tekevät, jos selität riittävästi esimerkiksi siitä miten koet jatkuvasti, että sinua tarkkaillaan tai jotain ja olet riittävän epäsosiaalinen,ahdistunut yms. Ehkä kärsit vaikeista kokemuksista ja voimakkaista tunteista, joita olet sulkenut pois tietoisuudestasi vuosien ajan. Ne lopulta kaventavat minäkokemustasi ja alkavat voimakkaasti hallita arkielämän kokemusmaailmaa. Itse olen skitsofreniadiagnoosin saanut, ei noita diagnooseja liian tosissaan kannata ottaa. Minulla oli vähän samanlaisia kokemuksia, jotka sitten kärjistyivät hyvin rajuun pitkäkestoiseen psykoosiin. Mutta psykiatreja en ottaisi kovin tosissani, he ovat pelkkiä diagnooseja tehtailevia lääketeollisuuden aivopesemiä byrokraatteja joiden ainoa erityisosaaminen perustuu hatusta vedettyjen tautiluokitusten ulkolukuun ja lääketehtaiden marionetteina toimimiseen. Eivät he tiedä mitään elämästä eivätkä ihmisen psyykestä, joten pysyisin heistä kaukana ja ottaisin itse vastuun terveydestäni. Sinänsä olisi hyvin merkityksellistä, jos voisit puhua jollekin omista ongelmistasi. Jos on oikein vaikeaa, niin avaudu lääkärille. Hulluutta on ihan turha pelätä, luultavasti pahin asia on jo tapahtunut elämässäsi. Sitä sinä pelkäät.
Mulla oli tuollaista lievää oireilua ja sain antipsykoottia. Kyllä ajatukset selvisi ja harhat katosi. Mitään skitso diagnoosia mulla ei ole. Tiesin aina, että harhat on harhoja.
Jos joku harrastaisi salakuuntelua ja -katselua, niin hänellä on tekemistä oman pääkoppansa kanssa. Ei ole kaikki kotona eikä varsinkaan keskinäisessä harmoniassa.