Eipä nähdä enää

Niin mekin.

Tunneasiat ovat siinä mielessä kavalia, ettei niitä voi ohjailla. Ei voi pakottaa itseään syttymään jostakusta, vaikka hän olisi kuinka mukava ja fiksu. Ei voi estää itseään syttymästä johonkuhun toiseen, vaikka hänessä ei olisi mitään ihanaa eikä hän vastaisi missään määrin omaa ihanneihmistä. Se jokin vain on ja pysyy.

Siltikin uskon siihen, että pahaa mieltä tuottavasta ihmisestä voi etääntyä vähän kerrassaan. Se onnistuu, vaikka vie tavattomasti aikaa ja voimavaroja. Välillä tuntee olevansa todella kaukana toisesta ja uskoo olevansa lopullisesti irti; sitten taas toinen on mielessä paljonkin ja aiheuttaa lämpimiä tunteita. Kaikki ikävä nollaantuu hetkellisesti ja muistaa vaan toisen aiheuttaman tunteen.

Lgo kirjoitti:

Tunneasiat ovat siinä mielessä kavalia, ettei niitä voi ohjailla. Ei voi pakottaa itseään syttymään jostakusta, vaikka hän olisi kuinka mukava ja fiksu. Ei voi estää itseään syttymästä johonkuhun toiseen, vaikka hänessä ei olisi mitään ihanaa eikä hän vastaisi missään määrin omaa ihanneihmistä. Se jokin vain on ja pysyy.

Siltikin uskon siihen, että pahaa mieltä tuottavasta ihmisestä voi etääntyä vähän kerrassaan. Se onnistuu, vaikka vie tavattomasti aikaa ja voimavaroja. Välillä tuntee olevansa todella kaukana toisesta ja uskoo olevansa lopullisesti irti; sitten taas toinen on mielessä paljonkin ja aiheuttaa lämpimiä tunteita. Kaikki ikävä nollaantuu hetkellisesti ja muistaa vaan toisen aiheuttaman tunteen.

Juu.Tuo on kyllä muuten ihan totta.

Lgo kirjoitti:

Tunneasiat ovat siinä mielessä kavalia, ettei niitä voi ohjailla. Ei voi pakottaa itseään syttymään jostakusta, vaikka hän olisi kuinka mukava ja fiksu. Ei voi estää itseään syttymästä johonkuhun toiseen, vaikka hänessä ei olisi mitään ihanaa eikä hän vastaisi missään määrin omaa ihanneihmistä. Se jokin vain on ja pysyy.

Siltikin uskon siihen, että pahaa mieltä tuottavasta ihmisestä voi etääntyä vähän kerrassaan. Se onnistuu, vaikka vie tavattomasti aikaa ja voimavaroja. Välillä tuntee olevansa todella kaukana toisesta ja uskoo olevansa lopullisesti irti; sitten taas toinen on mielessä paljonkin ja aiheuttaa lämpimiä tunteita. Kaikki ikävä nollaantuu hetkellisesti ja muistaa vaan toisen aiheuttaman tunteen.

Tunne tulee omista ajatuksista. Järki ohjaa usein tunteitakin vaikka muuta väitetään. Omat mieltymykset ovat ne heikko kohta johon tunteet takertuu.

Töissäkö? Vai onko tämä vain pelkkää palstarakkautta ?