Olen vasta teini-iässä oleva tyttö.. Minua on alkanut ahdistaa hirveän paljon monet eri asiat.. Olen ollut aikoinaan koulukiusattu, jolloin kiusaaminen oli lähinnä henkisesti satuttavaa. Tuntuu etten saavuta missään mitään, harrastuksissa en pääse eteepäin. Harrastus joka on tuntunut minulle aina kuin elämäntavalta, ollut aina lähellä sydäntäni, johon olen uhrannut paljon, ei enää innosta minua ollenkaa..
Koulunkäynnin suhteen motivaatio on kadonnut tyystin ja numerot vain putoavat.. Kaverisuhteet menevät kaikki aivan surkeasti. On minulla pari hyvää kaveria, mutta näen heitä aika harvoin, molemmat seurustelee.
Minulla on pari ystävää eri paikkakunnalta, jotka ovat minulle hyvin hyvin tärkeitä, joten tuntuu että olenko niin säälittävä että joudun hakemaan kaverit muualta kun ei omalta paikkakunnalta niitä tunnu löytyvän ? Ihmiset ovat hyvin useasti puukottanut selkään, jopa ihmiset joita olen kutsunut "parhaaksi kaveriksi" .. Luottamus ihmisiin on kadonnut tyystin.
Tuntuu myös että kun kaikilla kavereilla on seurustelukumppanit, ja minä olen kokoajan yksin, ei ihmiset edes näytä olevan kiinnostuneita olemassaolostani niin tulee hyvin yksinäinen ja epähaluttu olo.. ehkä nämä ovat näitä "teini-iän kriisejä" mutta tää tuntuu olevan vaa paljo vahvempaa..
Tuntuu että en ole kenellekkään tarpeeksi hyvä. Itseluottamusta ei juurikaan ole. Jokainen ilta menee itkiessä ja ajatellessa että haluan pois. Ainoa asia joka minua estää on etten halua satuttaa vanhempiani niin paljon. Olen henkisesti aivan rikki. En tule itseni kanssa toimeen ollenkaan. Ja minulla on kokoajan aivan tyhjä olo. Myös ruokahalu on kadonnut tyystin ja paino vain putoaa, silti en ole tyytyväinen itseeni tai ulkonäkööni. Tunnen itseni aivan nollaksi, ja haluaisin että tämä loppuu jo.
Haluan että oppisin luottamaan ihmisiin, enkä ajattelisi että jokainen vain käyttäisi minua hyväksi tai jotain vastaavaa. Minulla on vain kokoajan hirveän ahdistava mieli. Tulevaisuus pelottaa enemmän kuin mikää muu. En tiedä enää mitä tehä. Tuntuu että jokainen päivä on samanlainen ja elämä menee tosi hitaasti, olen jatkuvasti yksin. En vain jaksa enää. En halua näin nuorena tuntee oloo näin huonoks ja henkisesti loppu olleeks.
Koulunkäynnin suhteen motivaatio on kadonnut tyystin ja numerot vain putoavat.. Kaverisuhteet menevät kaikki aivan surkeasti. On minulla pari hyvää kaveria, mutta näen heitä aika harvoin, molemmat seurustelee.
Minulla on pari ystävää eri paikkakunnalta, jotka ovat minulle hyvin hyvin tärkeitä, joten tuntuu että olenko niin säälittävä että joudun hakemaan kaverit muualta kun ei omalta paikkakunnalta niitä tunnu löytyvän ? Ihmiset ovat hyvin useasti puukottanut selkään, jopa ihmiset joita olen kutsunut "parhaaksi kaveriksi" .. Luottamus ihmisiin on kadonnut tyystin.
Tuntuu myös että kun kaikilla kavereilla on seurustelukumppanit, ja minä olen kokoajan yksin, ei ihmiset edes näytä olevan kiinnostuneita olemassaolostani niin tulee hyvin yksinäinen ja epähaluttu olo.. ehkä nämä ovat näitä "teini-iän kriisejä" mutta tää tuntuu olevan vaa paljo vahvempaa..
Tuntuu että en ole kenellekkään tarpeeksi hyvä. Itseluottamusta ei juurikaan ole. Jokainen ilta menee itkiessä ja ajatellessa että haluan pois. Ainoa asia joka minua estää on etten halua satuttaa vanhempiani niin paljon. Olen henkisesti aivan rikki. En tule itseni kanssa toimeen ollenkaan. Ja minulla on kokoajan aivan tyhjä olo. Myös ruokahalu on kadonnut tyystin ja paino vain putoaa, silti en ole tyytyväinen itseeni tai ulkonäkööni. Tunnen itseni aivan nollaksi, ja haluaisin että tämä loppuu jo.
Haluan että oppisin luottamaan ihmisiin, enkä ajattelisi että jokainen vain käyttäisi minua hyväksi tai jotain vastaavaa. Minulla on vain kokoajan hirveän ahdistava mieli. Tulevaisuus pelottaa enemmän kuin mikää muu. En tiedä enää mitä tehä. Tuntuu että jokainen päivä on samanlainen ja elämä menee tosi hitaasti, olen jatkuvasti yksin. En vain jaksa enää. En halua näin nuorena tuntee oloo näin huonoks ja henkisesti loppu olleeks.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko ollut jotain ongelmaa kotiasioissa, vai koetko olevan kaiken kohdallaan.Joskus aikuistuessa huomaa asioita uudessa valossa, ja tämä saattaa hämmentää.
Sinulla on kuitenkin aika monta ystävää. On niitäkin joilla ei ole ketään. tarkoitan tällä, että olet pystynyt tähän saakka luomaan ystävyyssuhteita. Eihän ystäviä kenelläkään ihan hirveästi ole: on niitä bestiksiä, sitten kavereita ja tuttuja.
Ihmsiellä on välillä elämässään tuollaisia laaksokausia, jolloin pysähtyy tarkastamaan elämäänsä ja sinäkin olet nyt jättämässä lapsuutta ja kurottautumassa aikuisuuteen.
Yleensä muutos ja kasvu käy kivun kautta. Paras läke olisi nyt varmaan saada jutella ja vaihtaa ajatuksia
jokun luotettavan ystävän ja aikuisen kanssa, jolla on elämänkokemusta. Puhuminen ja avautuminen kannattaa aina ja ei ole hyvä padota tunteitaan hiljaa sisimpään. Sitä sinä nyt teetkin kirjoittamalla tänne.
Jep aikuistuminen ja tulevaisuus pelottaa minua hyvin paljon.. tuntuu etten tule selviämään. Pelkästään ajatus että vanhempani kuolisivat tuottaa hirveää tuskaa ja ahdistusta. Olen hyvin paljon vanhemmissa edelleen kiinni, joka on toisaalta vähän hankala juttu tässä iässä (?). Mutta myös hyvin moni muu asia mietityttää ja ahdistaa. On ajatuksia joita en saa edes järkeviksi lauseiksi. Ne patoutuu pään sisää ja sit tulee hermoromahduksia ja ahdistuskohtauksia jolloin on vaikeaa hengittää ja itkettää vain ja tuntuu vain että haluan kadota , etten jaksa enää.. Onko tämä tosiaan "normaalia" vai onkohan tässä nyt joku vakavampi juttu tekeillä... tämäkin mietityttää ..
Haluan neuvoa löytämäni oikean tien myös sinulle, jotta voit vuosien päästä huomata lähteneesi oikealle reitille ja selvinneesi kaikesta. Olen aikoinaan ollut hyvin yksinäinen ja eräässä vaiheessa kärsinyt myös syvän masennuksen, mutta parannuin masennuksesta Jumalan avulla, ja todistan, että Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmiselle Hänen rakkaudestaan sekä tie pelastukseen. Itse aloin rakentamaan elämääni Raamatun Sanan perustalle elämäni syvimpinä hetkinä ja kohta olikin jo parantunut masennuksesta, kun rukoilin uskon rukouksen, että: paranna Jumala minut tästä masennuksesta, ja pikapuoliin olinkin jo parantunut. Ja koska olen ottanut Jeesuksessa Kristuksessa tarjotun syntien sovituksen vastaan ja rakentanut elämäni Raamatun Sanan varaan, niin minulla on ainainen hyvä olo sydämessäni, sekä rauha. Kristuksessa on todellakin koko elämän rikkaus kätkettynä!
Mielestäni oikea ratkaisu on mennä mahdollisimman nopeasti terveydenhoitajan/lääkärin luo ja kertoa rohkeasti miltä tuntuu. Olisinpa vain itsekki mennyt aikoinani niin elämä olisi ollut paljon helpompaa. Ei ulkopuoliset voi näin viestien perusteella arvioida oletko masentunut paljon vai vähän. Teini-ikä muutenkin on raskasta ja kaikki ihmiset kokee jossakin vaiheessa elämää ahdistusta ei se kuitenkaan kaikista sairasta tee. Syömis ongelma on aina paha teini-ikäiselle se jarruttaa kehitystä ja laskee energiatasoa niin että eihän silloin mikään kiinnosta eikä innosta. Mutta ehdottomasti ota rohkeastin yhteyttä johonkin ammattilaiseen niin he tekevät siitä omat johtopäätökset ja suunnittelevat jatkohoidon. Se saattaa tuntua ikävältä ja ehkä ahdistavaltakin mutta se auttaa aina.
Ihminen ajautuu koviinkin ristiriitoihin oman tahdon ja toisten odotusten välillä, ja se ei tunnu kovinkaan mukavalta. Saattaa jopa käydä niin, että oma tahto unohtuu, ja silloin menee myös aito mielenkiinto tekemiseen. Ongelman voi kyllä ratkaista jos tietää miten se tehdään, joten voin suositella sellaista kuin "Opi kuuntelemaan itseäsi" -kirjaa, siitä on varmasti apua sinulle. Tsemppiä!