Lyhyesti tarinani: olin pari vuotta sitten armeijassa muutaman kuukauden jonka jälkeen otin helpoimman tien porteista ulos sillä en henkisesti enää jaksanut. Siviilipalveluksen alkaessa tein paniikkiratkaisun (minulla on mahdollisesti paniikkihäiriö) ja siirryin takaisin varusmiesvelvolliseksi, jotta voisin taas saada lisää aikaa käydäkseni esimerkiksi lääkärillä/psykiatrilla.
Nyt sain kirjeen, jossa ilmoitetaan, että pitää saapua järkitarkastukseen aluetoimistoon ja tuoda mukanani lääkärintodistus tämänhetkisestä terveydentilastani. Kävin lääkärillä, mutta tämä ei tuntunut ottavan huoliani kovin vakavissaan (minun tuuria). En tiedä vielä mitä siinä lausunnossa tulee lukemaan sillä en saanut sitä heti mukaani. Kuitenkin siinä luulisi olevan ainakin pakkomielteistä ja paniikkihäiriöstä ja heikoista polvista (jota hädin tuskin viimeksi kestivät).
Siis millainen tämä tilanne sitten on? Onko se taas omanlainen lääkärintarkastus vai onko se sellainen tilanne, jossa istun penkille ja edessäni istuu kolme armeijan henkilökuntaan kuuluvaa ja nämä sitten vilkaisevat sitä lääkärintodistusta ja määräävät palvelukseen tiettynä päivänä (milloin se aikaisintaan voi olla?)? Mutta kun tiedän hyvin, ettei minua ole järkeä sinne määrätä, sillä en siellä edelleenkään kestäisi. Voinko vain sanoa, etten pysty varsinkaan tässä elämäntilanteessa menemään? Lääkäri määräsi minulle myös beetasalpaajia jännitykseen ja paniikkihäiriöön.
Lieneekö näillä syillä todennäköisintä se, että he siirtävät minut vain E-luokkaan?
Jälkitarkastus käytännössä?
Opwqe
0
242
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21786Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha521734Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 66648
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561