Huhhuh
Huomenna alkaa harjottelu vanhainkodissa, sieltä täytyy olla poissa välillä ajotunnintakia, sitten yhtenä päivänä on joku tautisen pankissa käynti, sit pitäs tehä opinnäytetyötä tai siis alottaa se ja alkaa olla jo kiire siinä, sitten inssi lähenee ja argh.... Jonkun mielestä tää kuulostaa ihan pieneltä, mutta mulle tää aika on tosi tressaavaa. Oon ollu masentunut (varmaan oon vieläkin jonkin verran) ja mulla on ollu lieväpaniikkihäiriö, niin tää tuntuu mulle tosi kamalalta, jännitän ja tressaan ihan sikana, vielä ku oon tämmönen tressaaja että unetki menee ja sitten sähellän ku jännitän ja en luota yhtään itteeni ja kaikki menee sen takia pieleen, vaikka oikeesti osaisin. Sitten mua ahdistaa. Kyllä mää näistä kaikista selviän joskus, mutta ku kaikki on just edessä tulossa ni on niin turhauttava olo ja haluais kaiken jo alta pois. Äskenkin tiuskin äitillekin kun se tuli kysymään multa jotain huomisista eväistä jo toista kertaa, että oonko tehny ne, ni karjasin sille täysillä että ei kiinnosta mitkään eväät tai koko harjotteluun liittyvät asiat just nyt.. Yleensä en sillä tavalla huuda kellekkään. Mua vaan ahistaa ja tekis mieli käpertyä peiton alle itkemään...
Jotenki on hirveet paineet.
Mää tiiän että joillekki kuulostan aivan säälittävältä ja lapselliselta, mutta tämmöselle masentuneelle nää, jonkin mielestä pikku asiat, tuntuu vaan niin ahistavalta.. Mun pulssiki kiihtyy kun mää aattelenkaan jotain inssiä tai huomista päivää kun meen sinne uuteen paikkaan harjotteluun, oon niin varma että en nuku ens yönä yhtään, mää stressaan asioita ihan liikaa.. Mut kyl mää näistä kaikista tuun vielä selviimään ku oon tähänkin asti kaikista selvinny mutta tuntuu vaan niin ylivoimaselta alottaa ja selvitä. Pakko oli tulla johonki avautumaan..
Huomenna alkaa harjottelu vanhainkodissa, sieltä täytyy olla poissa välillä ajotunnintakia, sitten yhtenä päivänä on joku tautisen pankissa käynti, sit pitäs tehä opinnäytetyötä tai siis alottaa se ja alkaa olla jo kiire siinä, sitten inssi lähenee ja argh.... Jonkun mielestä tää kuulostaa ihan pieneltä, mutta mulle tää aika on tosi tressaavaa. Oon ollu masentunut (varmaan oon vieläkin jonkin verran) ja mulla on ollu lieväpaniikkihäiriö, niin tää tuntuu mulle tosi kamalalta, jännitän ja tressaan ihan sikana, vielä ku oon tämmönen tressaaja että unetki menee ja sitten sähellän ku jännitän ja en luota yhtään itteeni ja kaikki menee sen takia pieleen, vaikka oikeesti osaisin. Sitten mua ahdistaa. Kyllä mää näistä kaikista selviän joskus, mutta ku kaikki on just edessä tulossa ni on niin turhauttava olo ja haluais kaiken jo alta pois. Äskenkin tiuskin äitillekin kun se tuli kysymään multa jotain huomisista eväistä jo toista kertaa, että oonko tehny ne, ni karjasin sille täysillä että ei kiinnosta mitkään eväät tai koko harjotteluun liittyvät asiat just nyt.. Yleensä en sillä tavalla huuda kellekkään. Mua vaan ahistaa ja tekis mieli käpertyä peiton alle itkemään...
Jotenki on hirveet paineet.
Mää tiiän että joillekki kuulostan aivan säälittävältä ja lapselliselta, mutta tämmöselle masentuneelle nää, jonkin mielestä pikku asiat, tuntuu vaan niin ahistavalta.. Mun pulssiki kiihtyy kun mää aattelenkaan jotain inssiä tai huomista päivää kun meen sinne uuteen paikkaan harjotteluun, oon niin varma että en nuku ens yönä yhtään, mää stressaan asioita ihan liikaa.. Mut kyl mää näistä kaikista tuun vielä selviimään ku oon tähänkin asti kaikista selvinny mutta tuntuu vaan niin ylivoimaselta alottaa ja selvitä. Pakko oli tulla johonki avautumaan..
Vastaukset 2
Vanhimmat
ehkäpä beetasalpaaja helpottaisi elämääsi.
Mulla on tällä hetkellä aivan samanlaisia ongelmia, on paljon erilaisia töitä koulussa, ens lukukautena on kaksi harjoittelua, ja pitäis miettiä kesätöitäkin joita tarjottiin, mutta pelottaa miten kestän kun oon ollut tämän syksyn todella stressaantunut ja on paljon fyysisiä oireita: päänsärkyä, sydämentykytystä, lihaskireyttä, päätä kiristää, ahdistaa.. Ja opinnäytetyötä pitäisi alkaa myös tekemään. HUOH! Täällä myös paniikkihäiriöstä kärsivä.