Minusta tuntuu, että teinivuosien jälkeen olen aina kärsinyt ajoittain masennuksesta tai ahdistuneisuudesta. Viime kesänä masennukseni paheni psykoosiksi ja olin pari viikkoa sairaalahoidossa. Olen siinä mielessä onnekas, että sairastelustani huolimatta, olen valmistunut yliopistosta ja käynyt töissä. Toisin sanoen sairauteni ei ole täysin invalidisoinut minua. Kuitenkin tämä jatkuva pelko siitä, että mitä jos taas tämä olo tila pahenee, ahdistaa minua. On joitain aamuja, kuten tämä aamu, jolloin on todella raskasta herätä töihin. Tuntuu, että haluaisi olla joku muu kuin minä itse. Periatteessa elämässäni ei ole mitään vikaa, mutta pään sisältöni lietsoo koko ajan pahaa oloa minuun.
Lopetin lääkärin määrämän lääkityksen (Ketipinor), koska en kokenut siitä mitään hyötyä. Haittavaikutuksia sitäkin enemmän ilmeni. Olin muun muassa ihan zombie keskellä päivää enkä saanut mitään aikaiseksi.
Minusta on myös sairauden myötä tullut kyyninen. En jaksa iloita muiden ihmisten puolesta. Tuntuu, että kaikki muut saavuttavat asioita, kun minä vain poljen paikallaan elämässäni. Joskus näen painajaisia siitä, että olen todella onnettomassa elämäntilanteessa.
Olen käynyt pari vuotta terapiassa, mutta en kokenut siitäkään mitään apua. Viime kesäisen psykoosin takia minulla on säännölliset tapaamiset lääkärin ja psykologin kanssa noin pari kertaa kuukaudessa. En koe saavani niistä mitään apua, mutta olen päättänyt käydä niissä mahdollisimman avoimin mielin, jotta varmistun siitä, että olen tehnyt parhaani parantuakseni.
Olen alkanut pelätä sitä, että tilani vain pahenee iän myötä. Esimerkiksi tämä psykoosikohtaus tuli aivan yllättäen. On minulla aiemminkin ollut ns. epätodellisia kokemuksia, mutta niin sekaisin, kun olin kesällä, ei ole koskaan aiemmin käynyt.
Voiko joku väittää, että olisi parantunut kokonaan masennuksesta vai paheneeko se vain ajan mittaan?
Lopetin lääkärin määrämän lääkityksen (Ketipinor), koska en kokenut siitä mitään hyötyä. Haittavaikutuksia sitäkin enemmän ilmeni. Olin muun muassa ihan zombie keskellä päivää enkä saanut mitään aikaiseksi.
Minusta on myös sairauden myötä tullut kyyninen. En jaksa iloita muiden ihmisten puolesta. Tuntuu, että kaikki muut saavuttavat asioita, kun minä vain poljen paikallaan elämässäni. Joskus näen painajaisia siitä, että olen todella onnettomassa elämäntilanteessa.
Olen käynyt pari vuotta terapiassa, mutta en kokenut siitäkään mitään apua. Viime kesäisen psykoosin takia minulla on säännölliset tapaamiset lääkärin ja psykologin kanssa noin pari kertaa kuukaudessa. En koe saavani niistä mitään apua, mutta olen päättänyt käydä niissä mahdollisimman avoimin mielin, jotta varmistun siitä, että olen tehnyt parhaani parantuakseni.
Olen alkanut pelätä sitä, että tilani vain pahenee iän myötä. Esimerkiksi tämä psykoosikohtaus tuli aivan yllättäen. On minulla aiemminkin ollut ns. epätodellisia kokemuksia, mutta niin sekaisin, kun olin kesällä, ei ole koskaan aiemmin käynyt.
Voiko joku väittää, että olisi parantunut kokonaan masennuksesta vai paheneeko se vain ajan mittaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ainakin olen päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle vakavan masennuksen vuoksi vaikka masennus ei ole helpottanutkaan.
Itselläni on ollut masennus yläasteelta lähtien, ja nyt aloitin yliopistossa. Mikä sinulla aiheuttaa pahaa oloa? Itselläni on kamalan, ahdistavan yksinäisyyden ja erinäisten sosiaalisten pelkojen yhdistelmä. Elämä lipuu ohi.
Muutama helppo ja halpa vinkki tosin painotan että masennuksen aiheutaja kannattaa selvittää sekä pureutua siihen, omalla kohdalla myönnän syvän masennuksen kumpuavan suvun ilmapiiristä joka on aliarvioiva sekä vähätelevä -> seurauksena aion muuttaa ulkomaille 6kk ainakin hevostalleille luomaan lantaa sekä sosialisoimaan uusien ihmisten kanssa. Vaan ihan näin radikaaliksi ei tarvitse vältämättä mennä heti jos selviää alkuun näillä:
Aseta tavoite ensi vuodelle 2014, maraton tai triatlhon? Usko pois ei katso ikään eikä kokoon.
Tee: tuo väkevä liemi mitä suomalaiset usein karsastaa kahvin rinnalla on parhaimmillaan unettava ja mieltä nostava.
Jooga, hyvä nukutustapa myös kun nostaa jalat seinää vasten ja hengitelee vain itsekeen silmät kiinni tunnustelen tätä kehoaan.
Jos tosiaan pulma on sellainen mikä ei teellä lähde vaan on esim. suku joka ei suostu luomaan puhekontaktia ja selvitämään asioita niin välien viilentäminen hetkeksi ulkomaille lähdön muodossa -> hyötynä myös arvokaan työkokemuksen sekä oman elintason nosto.
Minua varmaan ahdistaa se tunne, että en saavuta haluamiani asioita, vaan ahdistuneisuuteni takia h-hetkellä romahdan. Minulle on siis käynyt jo näin esimerkiksi pääsykokeissa ja tärkeässä työpaikkahaastattelussa.
Lisäksi minua ahdistaa yksinäisyyden tunne. Olen parisuhteessa, mutta kaipaan naispuolisia ystäviä. Toki miehetkin kelpaavat, mutta naisten kanssa on enemmän yhteistä. Aika monet ovat pistäneet minuun välit poikki, koska ovat kyllästyneet ailahtelevaan mieleeni. Esimerkiksi viime kesän takia eräs pitkäaikainen tuttuni suuttui minuun, koska en halunnut tavata häntä kesän aikana. Hän ei tuntunut olevan kiinnostunut siitä tosiasista, että olin sairaalahoidossa.
En toki kaipaa sääliä, mutta jonkin tason ymmärrystä siitä, että psykoosia sairastava ihminen ei ole oma itsensä. Nytkin olen töissä ja ahdistaa. Asiakaspalvelutyö on minunlaiselle herkälle ihmiselle raskasta, kun ihmiset eivät aina mieti mitä sanovat.
Tämä ei ole tietysti kannustavaa tekstiä, mutta itselläni masennus ja ahdistus on aina palannut. Kun se palaa se on aina voimakkaampaa. Laitokseen meno oli viimeksi lähellä, varmaan yhden sanan päässä.
Haluatko vielä kertoa tarkemmin psykoosistasi? Mistä tiesit että olit kyseisessä mielentilassa ja mitä koit?
Kiinnostaisi tietää, koska itsekkin olen välillä ihan muissa maailmoissa ja yhdessä vaiheessa epäilin kokoajan että minua kytätään ja että kohta napataan ja viedään mielisairaalaan.
Minulle tulee pakkomielteisiä ajatuksia. Muistan pelänneeni todella paljon. Kuvittelin, että olin keskellä Euroopan laajuista informaatio katastrofia. Lisäksi aloin nähdä outoja värisävyjä ympärilläni. Kaiken kaikkiaan elin aivan toisessa todellisuudessa ja olen jälkikäteen puhunut niistä muille. Jälkikäteen periaatteessa näkemäni ja kokemani asiat ovat tapahtuneet, mutta olen antanut niille eri merkityksen. Esimerkiksi pihaamme oli kesän aikana ilmestynyt useita uusia autoja ja olin tehnyt johtopäätöksen, että naapurini olivat syyllistyneet korruptioon. Muistan sairaalassa myös syyttäneeni lääkäriä aiheesta.
Nyt kun ajattelen asiaa, niin minulla on ollut hyvin omalaatuisia tulkintoja melko normaaleista tilanteista.
Masennus on köyhien oma juttu.En tunne yhtään rikasta vielä vähemmän tunnen rikkaita ja masentuneita enkä tarkoita mitään Nallea (Veikkaan, ettei ole masentunut) vaan tarkoitan ihan jo sellaista lasta jota vanhemmat ovat sponsanneet ja työntäneet oikeaan suuntaan ja jolle vanhemmat
ovat avanneet ovia. 10 Markan ja sitten 2 euron viikkoraha ainakaan opettanut minua ahkeraksi kaljaa sitä rahaa silti näytti löytyvän
vaikka olihan viikkorahani vuodessa 120 markkaa tai lopulta 24 euroa.