Heipparallaa, tarvitsisin ideoita itsetehtyyn pieneen joululahjaan, jonka voisi ns muokata kaikille sopivaksi? Eli minkä voisin antaa esim. isälle sekä sitten siskolle. Villasukat tai lapaset olisi yksi sellainen, sopii kaikille ja kaikille voi tehdä omanlaisensa. Mutta, olen antanut lähipiirille niin monia villasukkia ja lapasia että nyt pitäisi keksiä jotain uutta. Lisäksi nyt on jo marraskuu ja olen todellakin myöhässä (tai en ehtisi 10 villasukkaparia tekemään). Lisäksi tyynyliinat, essut ja itsetehdyt kynttilät ei käy, niitäkin olen usein tehnyt ja antanut. Joten vinkit ja ideat on tervetulleita ja tämän lahjan ei tarvitse olla iso. Aion ostaa kaikille lahjat, mutta haluaisin laittaa jokaisen lahjan mukaan sen itsetekemäni pienen lisän. Viime vuosina olen tehnyt paljon joululahjoja itse, tänä vuonna aion tyytyä muiden tekemiin käsitöihin ymv. Kiitos jos osaatte vinkkejä antaa! :)
Hoi, itsetehty pieni lahja, joka sopii kaikille?
6
789
Vastaukset
- lumiomena
-pakkaa lahjat rasiaan/kassiin tmv, jonka voit itse päällystää ja koristella jokaiselle sopivaksi; yhdelle kääre vanhasta kirjasta, juuttinarusta jne, toisen pakettiin ruusuke, jossa itse kuivaama appelsiiniviipale, kanelitankoja, risukimppu tmv. ideoita lahjarasian koristeluun saa ihan vaikka askartelusivustojen korttimalleista, ja mikä parasta, rasia jää lahjan saajalle iloksi eikä sitä heitetä roskiin.
- toinen idea ovat makeiset. ohjeita löytyy vaikka kuinka netistä ja joululehdistä, on helppoja ja vaativampia, tryffeleitä, fudgeja, toffeita.... jokaiselle saajalle voi antaa omanlaisia herkkuja: ohjeisiin on helppo lisätä pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja marjoja, riisimuroja, suolapähkinöitä tai vaikka salmiakin murusia, mistä kukakin pitää. eikä niitä tarvitse olla montaa, ovat yleensä sen verran makeita. helpoin suklaakarkkiohje on sulatettu suklaa, ja siihen täyteaineita, karkit voi muotoilla leivinpaperin päälle tai jakaa pieniin karkkimuotteihin.
muutama herkku sellofaanipussiin, pussin suulle juuttinarua tai lahjanauhaa ja se on siinä. - 12-vuotias näpertäjä
No tässä lista mitä voit ite tehdä :) :
- Jalkasuolaa (merisuolaa ja kuivattuja ruusun terälehtiä)
- Koiralle voi laittaa taiteltuun vessapaperin hylkyyn namuja ja koristella hylky (ideana, että koira saa repiä namut hylun sisältä)
-Lahjakortti (esim lupaat lakata jonkun kynnet, hieroa tai yms)
- Jos osaat voisit maalata taulun!
- Vanhasta paidasta tyyny
-näprää pullonkorkkeihin kuva ja laita magneetti taakse niin oiva magneetti siitä tulee
-Pipari tikkarteita, rekiä, taloja ja yms
-Nelo tiskirätti
-Itse tehty saippua
Toivottavasti näistä oli jotain apua :) Itse aijjon kokeilla ja osaa näistä olen kokeillut ja helppoja on! (olen 12-voutias joten uskon että aikuiselta nämä käy helposti jos tykkää askarrella)- 12-vuotias näpertäjä
* Neulo
- saippuakauppias 788
saippua on melkoisen helppo, teko-ohjeet, saippuamassaa sekä väri-ja hajuaineita löytyy askartelukaupoista (ei nyt ihan vissiin Tiimarista) ja netistä, sinelli, saippuapaja jne. kun googlaa.
saippuamuotiksi käy erilaiset silikoniset jääpalamuotit, silikoniset muffinivuokat, jukurtti-tmv purkit(saippuan paksuuden voi itse määritellä, onko 2cm vai vaikka 5, tyhjä, pesty maitopurkki (tulee iso saippuapökäle, josta voi leikata viipaleita) tai vaikka vanha kuivakakkuvuoka (tulee kans sellanen iso, ja saippuapalat on kuin kakkuviipaleita). muottien lisäksi tarvitsee vain vanhan taikinakulhon ja vanhan kattilan, mieluiten teräksisen. molempia voi löytää kirppareilta edullisesti. - vieras vaan
Entäs itse tehty lautapeli? Voisi koko perhe pelata sinun mielikuvituksesi tuottamaa peliä. Meidän perheessä on kokeiltu ja havaittu hyväksi.
- Joulumuori
Naisille ekolokinen pestävä kuukautissuoja (puuvillasta), herroille kudottu Munanlämmitin. Toimi joka vuosi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1385104
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253376Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132684- 472358
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2611791Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471729- 321577
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201546- 281520
- 191281