Asbesti-paniikki

asfobia

Olen saanut itseni melkoisen asbesti-paniikin valtaan.

Asun vuokralla 60-luvulla rakennetussa kerrostalossa, ja viime aikoina olen herännyt tähän asbesti"tietoisuuteen". Mieleeni on palannut lapsuudenkotini, jonka kellarissa oli asbestiputkia ja vanha vuokra-asuntoni muutaman vuoden takaa, jonka vessan lattia oli asbestia.

Nyt minulle on herännyt kammo, että tämä 60-luvun asunto on täynnä asbestia. Poistin tänne muutettuani vuokranantajan luvalla vanhat huonokuntoiset lasikuitutapetit ja maalailin seiniä, mutta sen turvallisuudesta sain jo onneksi varmistuksen alan ammatilaisilta, joten ei hätää sen suhteen. Tällä hetkellä häiritsee makuuhuoneen lattia; siellä on vanha parkettikuvioinen muovimatto, joka on vuosien saatossa hapertunut liimauksiltaan ainakin reunoista ja muutenkaan ei ole kauhean nätissä kunnossa. Yhtenä päivänä kurkkasin sen alle irtonaisesta reunasta, ja huomasin alla olevan vielä vanhemman, tuntomerkkien perusteella, harmaan linoleumimaton. Ja näissähän mahdollisesti ennen muinoin käytettiin asbestia.

Nyt se kummitelee tuolla ränsistyneen muovimaton alla koko ajan, enkä saa kotona peloltani hetken rauhaa. Pelottaa kävelläkin, kun tuntuu et joka askeleella oikein pumppaan allaolevaa mahdollista asbestia ilmaan pöllyämään vanhan muovimaton raoista. Samoin kylpyhuoneen kaikki reijät ja raot on alkaneet ahdistamaan.

Tässä asunnossa oli ennen samainen matto joka huoneessa, kunnes kolme vuotta sitten (juuri muutettuani tähän asuntoon), lattiat uusittiin keittiöstä, eteisestä ja olohuoneesta asunnossa paljastuneen isohkon vesivahingon takia. Sitä en tiedä, onko silloin näiltä alueilta löytynyt jotain. Eikä tiennyt vuokranantajakaan.

Tämä alkaa käydä todella inhottavaksi. En nuku öitä enää kunnolla ja päivisin jo pelkkä liikkuminenkin täällä ahdistaa. Tuntuu että asbesti tursuaa joka raosta hengityselimiini.

6

1829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asfobia

      Ja nyt tuli vielä mieleeni sekin, että pari vuotta sitten siivosin maksusta kaverini kerrostalo-asunnon putkiremontin jäljiltä, eli imuroin ja pesin paikat. Kai nyt sitten siinäkin sain jonkun valtavan altistuksen...aaarh...onko siltä aineelta missään turvassa??

      • Asbestoosi

        Toi siivous olisi kuulunut putkiremontin tehneelle urakoitsijalle. Ihmisillä on ihme asenne että remonteissa on ihan ok sotkea koko kämppä.. Itsekkin remppahommissa siivoan aina omat jälkeni ja ammattisiivoja tekee töiden valmistuttua loppusiivouksen. Näin asiakkaat ovat tyytyväisiä ja töitä on jatkossakin.


    • hmmm...

      No jospa mielenrauhan vuoksi tilaisit sinne jonkun tarkastelemaan paikkoja. Ei se asbesti semmoisenaan vaarallinen ole. Ainoastaan työstäessä tai purkaessa. Asbesti itseasiassa yksi parhaimpia eristemateriaaleja mutta sitä kiihkeästi kiellettin juuri sen käsiteltävyyden takia.

      • asfobia

        Mitähän tuollainen tutkimus/kartoitus maksanee? Kyseessä melko pieni kämppä. Itse en ole järin varakas, jos olisin, asuisin jo jossain hotellissa evakossa. Ja sitä en tiedä, voiko vuokranantajaa velvoittaa maksamaan kyseistä tutkimusta...?


      • hmmm...
        asfobia kirjoitti:

        Mitähän tuollainen tutkimus/kartoitus maksanee? Kyseessä melko pieni kämppä. Itse en ole järin varakas, jos olisin, asuisin jo jossain hotellissa evakossa. Ja sitä en tiedä, voiko vuokranantajaa velvoittaa maksamaan kyseistä tutkimusta...?

        Ensinnäkin minkään vessan lattiat ei ole asbestia. Toisekseen jos asut vuokralla pyydät vuokranantajan selvittä asian yhtiön hallituksen kanssa. Kolmannekseltaan niin asbesti ei ole vaarallinen aine. Ainoastaan kun sitä käsitellään ja pidemmällä aikavälillä. Seinissä siitä ei ole mitään haittaa. Asbestin kiellon myötä hävisi yksi parhaimmista tiivistemateriaaleista. JOTEN TURHA PELKO. Sinuna huomoisin enemmänkin mahdollista homeongelmaa kuin asbestia jota välttämättä ei asunnosasi edes ole...


    • nauska

      Kyllä veseen lattiassa voi olla aspestia liimassa sauma ja kiinnityslaastissa kymmeniä kartoituksia tehneenä yli 50% sitä on ollut.
      Jos lattia on ehjä ei siitä vaaraa ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      115
      2971
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1217
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      693
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      642
    Aihe