Kiitollisuus

Tuo miksi harvoin tulemme päivittäneeksi kiitollisuuttamme, saattaa olla eräs avainkysymyksistä ja samalla ratkaisuista tässä narsismin kokemisasiassa. Kuuluisa vertaus puolillaan olevasta lasista - onko se puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä - kertoo paljon meidän suhtautumisestamme elämään.

Eikö olekin niin että jos koemme elämässämme tyhjyyttä, tunnemme samalla tarvetta hallita ja säätää sitä täydemmäksi?
(tarpeet ja keinot)
Joskus tämä tapahtuu jopa toisten kustannuksella. Puoliksi tyhjä lasi 'pakottaa' meidät haluamaan lisää, ammentamaan mistä tahansa lähteestä, rakkaimmastakin lähteestä ja lähteen kustannuksella.
Omat tarpeet ikäänkuin menevät järjen ja toisen asemaan asettautumiskyvyn edelle.
Jos epäonnistumme hallintayrityksissämme ja säätämisissämme, olemme vaarassa uhriutua ja lopulta masentuneena valittaa että se mitä meiltä puuttuu, on jonkun/jonkin asian tai olosuhteiden syytä.
Negatiivinen kehä on silloin valmis.

Kiitollisuus taas auttaa ymmärtämään puoliksi täyden lasin etua, iloitsemaan eletystä ja koetusta elämästä ja kyvystä käyttää kaikkea tähän asti oppimaani hyödyksi uuden oppimisessa.

Nyt kun tarkemmin mietin, kiitollisuushan on eräs arvostamisen muoto, eikö vaan?

Kun kohtaamme ihmisen joka ei osaa olla kiitollinen hänen asioilleen, vaan haluaa hyötykäyttää meitä, hallita meitä, painostaa meitä, niin meidän on vaikea arvostaa häntä, emme ainakaan ole kiitollisia hänestä, luoja varjelkoon. :)

Samaa mieltä. Kiitollinen on myös samalla onnellinen. Kiitollinen ei kadehdi toisen onnea eikä koe että toisten onnellisuus on itseltä pois.
Miten sitten tulla kiitolliseksi jos ei siihen tunteeseen vielä ole itsessään tutustunut?

Jos on kova hammaskipu, emme kykene tuntemaan kiitollisuutta. Empatiakykymme ja toisten huomioonottamiskykymmekin lienee silloin aika matalalla. Olemme 'käpertyneet' omaan tuskaamme.

Liian kiitollinen ei tunnu terveeltä tapaukselta. Sellainen tullee syödyksi tässä evoluutiossa. On ihmisiä joiden malli elää on ilkeästi narsistinen tai joita vaivaa terveen narsismin puute, tai jotka ovat muuten ääripääkäyttäytyjiä omimansa mallin mukaisesti.
Mutta kaikki mitä ihminen oppii, hän voinee oppia pois tai muuttaa. Itseään saa puolustaa ja toista ihmistä ei olekaan pakko hallita.
Kun löytää itsestä ääripäät, hyvän ja pahan, tyhjän ja täyden, voi noista ääripäistä joskus ottaa vauhtia, jämähtämättä kuitenkaan paikoilleen. Eikös sitä viisaammat sanokin että ihminen on kokonainen silloin kun kykenee käsittelemään, hyväksymään ja rakastamaan koko tunneskaalaansa - erityisesti sitä omaa pimeää puoltaan..

Oma viestini oli tahallista provokaatiota. Sori, oli pakko :)

Mielestäni sama ihminen voi mainiosti olla kiitollinen monista asioista, mutta silti surullinen joistakin, vihainen joistakin, katkerakin joistakin. Elämä kun ei ole mustavalkoista, vaan tunteita ja kasvamista. Kovin äärimmäisesti vain yhdessä tunteessa asuminen onkin sitten jo toinen juttu.

tänkskiving kirjoitti:

Oma viestini oli tahallista provokaatiota. Sori, oli pakko :)

Mielestäni sama ihminen voi mainiosti olla kiitollinen monista asioista, mutta silti surullinen joistakin, vihainen joistakin, katkerakin joistakin. Elämä kun ei ole mustavalkoista, vaan tunteita ja kasvamista. Kovin äärimmäisesti vain yhdessä tunteessa asuminen onkin sitten jo toinen juttu.

Lue lisää

Mistä kumpuaa tarpeesi tahallisiin provoihin? Hmm..
Palstalle ilmaantuu välillä merkillisiä, ihan kuin provo-aloituksia..hmm..hmm.. ;D

Kyllä, kasvamista, oppimista ja muuttumistahan se ihmisen elämä on. Tätä näkemystä vastustaa ne, joiden mielestä narsisti ei koskaan muutu (kenties heidän mielessään narsisti ei koskaan muutu)

yxex kirjoitti:

Mistä kumpuaa tarpeesi tahallisiin provoihin? Hmm..
Palstalle ilmaantuu välillä merkillisiä, ihan kuin provo-aloituksia..hmm..hmm.. ;D

Kyllä, kasvamista, oppimista ja muuttumistahan se ihmisen elämä on. Tätä näkemystä vastustaa ne, joiden mielestä narsisti ei koskaan muutu (kenties heidän mielessään narsisti ei koskaan muutu)

Lue lisää

pakko kertoa, etten kirjoita tänne aloituksia, en vakavia enkä provoja, jotka itsekin noteerannut. :) kannattanee itse kunkin varoa ideoita, että netin epämääräinen viestintä olisi vain yhden koneen varassa.

muuttuuko persoonallisuushäiriöinen, tähän saa joku lääkäri vastata. mistäköhän tulikin mieleen sanonta, mitä enemmän se muuttuu, sitä enemmän se pysyy samanlaisena... joskus elämä pakottaa terveen skeptiseksi.

tänkskiving kirjoitti:

pakko kertoa, etten kirjoita tänne aloituksia, en vakavia enkä provoja, jotka itsekin noteerannut. :) kannattanee itse kunkin varoa ideoita, että netin epämääräinen viestintä olisi vain yhden koneen varassa.

muuttuuko persoonallisuushäiriöinen, tähän saa joku lääkäri vastata. mistäköhän tulikin mieleen sanonta, mitä enemmän se muuttuu, sitä enemmän se pysyy samanlaisena... joskus elämä pakottaa terveen skeptiseksi.

Lue lisää

Vaikka ihminen käyttäytyisi miten eriskummallisesti, hänen käytöksensä pysyy aina inhimillisen käyttäytymisen rajojen sisäpuolella.

Eli ihan sikanakin olemme ihmisiä. :)

yxex kirjoitti:

Vaikka ihminen käyttäytyisi miten eriskummallisesti, hänen käytöksensä pysyy aina inhimillisen käyttäytymisen rajojen sisäpuolella.

Eli ihan sikanakin olemme ihmisiä. :)

Lue lisää

Mitä tarkoittaa inhimillinen käyttäytyminen? Synonyymi hyvälle se ei ainakaan ole. Ennemminkin usein otetaan puheeksi "se on inhimillistä", kun jotain on mennyt pieleen. Käyttäytymistä ja inhimillisyyttä ei sanoina yleensä kytketä toisiinsa.

Mutta kun jotain menee tarpeeksi pieleen, sanotaankin, että se ei ole enää inhimillistä... Puhe inhimillisyydestä on jonkinlainen sananparsi, jonka kautta tosiaan voidaan hakea selityksiä huonoille valinnoille.

Ihmisellä ei ole aina edellytyksiä inhimilliseen tomintaan jokapuolelta tarkasteltuna, esim. sodassa. Yhden inhimillinen voi olla toisen loppu...

Eli juuri siinä sikailussa ei välttämättä ole mitään inhimillistä. : >

Mitä tarkoittaa kirjoitti:

Mitä tarkoittaa inhimillinen käyttäytyminen? Synonyymi hyvälle se ei ainakaan ole. Ennemminkin usein otetaan puheeksi "se on inhimillistä", kun jotain on mennyt pieleen. Käyttäytymistä ja inhimillisyyttä ei sanoina yleensä kytketä toisiinsa.

Mutta kun jotain menee tarpeeksi pieleen, sanotaankin, että se ei ole enää inhimillistä... Puhe inhimillisyydestä on jonkinlainen sananparsi, jonka kautta tosiaan voidaan hakea selityksiä huonoille valinnoille.

Ihmisellä ei ole aina edellytyksiä inhimilliseen tomintaan jokapuolelta tarkasteltuna, esim. sodassa. Yhden inhimillinen voi olla toisen loppu...

Eli juuri siinä sikailussa ei välttämättä ole mitään inhimillistä. : >

Lue lisää

Mun mielestä sikailu on perin inhimillistä. Ja ihan kaikki mikä mahtuu ihmisen (lajina)tapaan käyttäytyä. Niinkin kamalat asiat kuin esim koulusurmat, joita en soisi kenenkään edes harkitsevan. Eli kaikki ne asiat mihin ihminen kykenee ovat inhimillistä käyttäytymista. Erehtyminenkin on inhimillistä.
Lentäminen höyhenpeitteisiä eturaajoja heiluttamalla on lintumaista. Tosin Daidalos koetti tehdä siitäkin inhimillisen jutun ja pisti poikansa Ikaroksen koekaniiniksi, vaan miten sitten kävikään.. ;)

yxex kirjoitti:

Mun mielestä sikailu on perin inhimillistä. Ja ihan kaikki mikä mahtuu ihmisen (lajina)tapaan käyttäytyä. Niinkin kamalat asiat kuin esim koulusurmat, joita en soisi kenenkään edes harkitsevan. Eli kaikki ne asiat mihin ihminen kykenee ovat inhimillistä käyttäytymista. Erehtyminenkin on inhimillistä.
Lentäminen höyhenpeitteisiä eturaajoja heiluttamalla on lintumaista. Tosin Daidalos koetti tehdä siitäkin inhimillisen jutun ja pisti poikansa Ikaroksen koekaniiniksi, vaan miten sitten kävikään.. ;)

Lue lisää

"Ja ihan kaikki mikä mahtuu ihmisen (lajina)tapaan käyttäytyä."

Melkoinen inflaatio vaan käy tuolle sanalle jos sen noin tahtoo ajatella. Kyllä ihminen kykenee epäinhimillisiin tekoihin, ilman muuta. Siis ihminen voi tehdä epäinhimillisiä tekoja, elää epäinhimillisissä olosuhteissa jne. Kaikki ei ole sopivaa ihmiselle, mitä ihmisen osaksi voi tulla.

Erehtyminen on inhimillistä. Mutta yleensä vain tuolle sanalle "inhimillinen":kin on jokin yleinen mittapuu, että suurinpiirtein kaikki tietävät, mistä puhutaan, kun puhutaan inhimillisestä... Enpä ole koskaan kuullut, että kukaan muu olisi sitä määritellyt noin, että se kaikki pitää sisällään, mihin ihminen kykenee tai mitä ihminen sattuu tekemään.

Kysymyksen ja tuon ajatuksenasettelun, mikä sinulla on, olen kuullut ennenkin, mutta vastaus ei ole ollut tuo sinun antamasi, että mietipä sinäkin vielä. Toinen asia vallan kokonaan on, pitääkö esim. epäinhimillisen teon tehneen ihmisen väenväkisin kerjätä hyväksyntää sitäkään kautta teolleen, että se luokiteltaisiin jotenkin ihmimilliseksi.

Pienemmissä määrin itsekään en aina ole pystynyt toimimaan inhimillisesti, eli olisin odottanut itsekin itseltäni joissain tapauksissa enemmän... Mutta näin vain on ja se on hyväksyttävä. Yritän kehittyä sitten vastineeksi ihmisenä loppuun saakka, tavalla tai toisella.

Siinä yhdenlaista pohdintaa.

Melkoinen inflaatio kirjoitti:

"Ja ihan kaikki mikä mahtuu ihmisen (lajina)tapaan käyttäytyä."

Melkoinen inflaatio vaan käy tuolle sanalle jos sen noin tahtoo ajatella. Kyllä ihminen kykenee epäinhimillisiin tekoihin, ilman muuta. Siis ihminen voi tehdä epäinhimillisiä tekoja, elää epäinhimillisissä olosuhteissa jne. Kaikki ei ole sopivaa ihmiselle, mitä ihmisen osaksi voi tulla.

Erehtyminen on inhimillistä. Mutta yleensä vain tuolle sanalle "inhimillinen":kin on jokin yleinen mittapuu, että suurinpiirtein kaikki tietävät, mistä puhutaan, kun puhutaan inhimillisestä... Enpä ole koskaan kuullut, että kukaan muu olisi sitä määritellyt noin, että se kaikki pitää sisällään, mihin ihminen kykenee tai mitä ihminen sattuu tekemään.

Kysymyksen ja tuon ajatuksenasettelun, mikä sinulla on, olen kuullut ennenkin, mutta vastaus ei ole ollut tuo sinun antamasi, että mietipä sinäkin vielä. Toinen asia vallan kokonaan on, pitääkö esim. epäinhimillisen teon tehneen ihmisen väenväkisin kerjätä hyväksyntää sitäkään kautta teolleen, että se luokiteltaisiin jotenkin ihmimilliseksi.

Pienemmissä määrin itsekään en aina ole pystynyt toimimaan inhimillisesti, eli olisin odottanut itsekin itseltäni joissain tapauksissa enemmän... Mutta näin vain on ja se on hyväksyttävä. Yritän kehittyä sitten vastineeksi ihmisenä loppuun saakka, tavalla tai toisella.

Siinä yhdenlaista pohdintaa.

Lue lisää

"Toinen asia vallan kokonaan on, pitääkö esim. epäinhimillisen teon tehneen ihmisen väenväkisin kerjätä hyväksyntää sitäkään kautta teolleen, että se luokiteltaisiin jotenkin ihmimilliseksi."

Mielestäni tavallaan riittää, kun pystyy myöntämään erehdyksensä ja myöntää teon erehdykseksi.

yxex kirjoitti:

Mun mielestä sikailu on perin inhimillistä. Ja ihan kaikki mikä mahtuu ihmisen (lajina)tapaan käyttäytyä. Niinkin kamalat asiat kuin esim koulusurmat, joita en soisi kenenkään edes harkitsevan. Eli kaikki ne asiat mihin ihminen kykenee ovat inhimillistä käyttäytymista. Erehtyminenkin on inhimillistä.
Lentäminen höyhenpeitteisiä eturaajoja heiluttamalla on lintumaista. Tosin Daidalos koetti tehdä siitäkin inhimillisen jutun ja pisti poikansa Ikaroksen koekaniiniksi, vaan miten sitten kävikään.. ;)

Lue lisää

"Ja ihan kaikki mikä mahtuu ihmisen (lajina)tapaan käyttäytyä. "

Niin ja noita tapoja sitten löytyy sitten joka lähtöön...

ihmiset käyttäytyvät väkivaltaisesti, julmasti, huonosti typerästi, sikailevat, valehtelevat, pettävät, varastavat jne...

kaikki kuuluu inhimillisyyteen,vai pitäisikö käyttää sanaa ihmisyys...

sellaisia me ihmiset vaan olemme...välillä voimme käyttätyä hyvin ja välillä huonosti ja erittäin huonostikin, riippuen tilanteesta, olosuhteista, kuin myös omasta mielentilasta...

Minä olen joskus vuosia sitten lukenut tämän kirjan, jonka pohjalta olen tiedostanut mihin kaikkeen ihminen pystyy nimenomaan pahassa...joka tulee esiin ääriolosuhteissa...tai tietynlaisessa "joukkohulluudessa"

http://www.like.fi/kirjat/ihmisyys

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Ja ihan kaikki mikä mahtuu ihmisen (lajina)tapaan käyttäytyä. "

Niin ja noita tapoja sitten löytyy sitten joka lähtöön...

ihmiset käyttäytyvät väkivaltaisesti, julmasti, huonosti typerästi, sikailevat, valehtelevat, pettävät, varastavat jne...

kaikki kuuluu inhimillisyyteen,vai pitäisikö käyttää sanaa ihmisyys...

sellaisia me ihmiset vaan olemme...välillä voimme käyttätyä hyvin ja välillä huonosti ja erittäin huonostikin, riippuen tilanteesta, olosuhteista, kuin myös omasta mielentilasta...

Minä olen joskus vuosia sitten lukenut tämän kirjan, jonka pohjalta olen tiedostanut mihin kaikkeen ihminen pystyy nimenomaan pahassa...joka tulee esiin ääriolosuhteissa...tai tietynlaisessa "joukkohulluudessa"

http://www.like.fi/kirjat/ihmisyys

Lue lisää

"auttaa tunnistamaan yhteiskunnassa negatiivisen kehityksen alkuvaihetta, jolloin niitä mahdollisesti voisi vielä järjellä pysäyttää." "

Nimenomaan pysäyttää toiminta vielä siinä vaiheessa, kun se on inhimillisesti ymmärrettävissä.

Kieli on nimenomaan sosiaalinen väline, joka on sopimuksenvarainen. Monia sanoja voi käsittää hieman eritavoin ihmisistä ja kulttuureista riippuen. Jotain yhteistä sanoille kuitenkin pitää löytyä, että sillä on sanana jokin funktio, tarkoitus miksi sitä yleensä käytetään.

Niin voidaan ajatella, että sanatkaan eivät ole mielinmäärin venyteltävissä pelkkien mielipiteiden mukaan. Joku voi olla sitä mieltä, että sulattaa enemmän ja vielä katsoo sen kuuluvan ihmimillisyyden piiriin. Mutta hän voi olla väärässä. Kukaan ei voi kaapata yksin sanoja ja ikäänkuin luoda niille omia merkityksiä.

Tuossa kirjat/ihmisyys -linkissäkin puhuttiin nimenomaan mustista aukoista... Oletan, että sillä tarkoitetaan nimenomaan esim. juuri joidenkin hirmuhallintojen toimia, joissa ei voida puhua ihmisyydestä eikä inhimillisyydestä.

Ihmisenä oleminen ei ole sama asia kuin ihmisyys tai inhimillisyys. Ne täytyy erottaa toisistaa, tai sitten ei pysy kärryillä mistä puhutaan. On siis käsittänyt sanojen merkityksen väärin.

On siis kyse sanojen merkityksestä, ei siitä, mitä mieltä ollaan.

Ehkä on niin että kys vanhempi varakas on elänyt harhaluulossa että onnellisuus on kiinni materiasta - tavaroista, hyödykkeistä? Jokainen omaisuuslisä tuo hetken tyytyväisyyden mutta ei kiitollisuutta.

Ehkä onnellisuus löytyykin henkisistä arvoista eikä omaisuudesta. Luultavasti mersua kadehtivat lada-kuskit eivät allekirjoita tätä näkemystä ;)

Niin, olen kiitollinen että olen ja elän, rakastan itseäni, arvostan itseäni enkä hylkää itseäni. Luotan itseeni.
Kyllä se tunneketju tässä tapauksessa vahvistaa itseään, toimii itseään toteuttavana ennusteena, positiivisena kehänä.

Siitä on helppo edetä lähimmäisen/kumppanin arvostamiseen, kunnioittamiseen ja rakastamiseen; luotan sinuun, en hylkää sinua, olet tärkeä ja arvokas, rakastan sinua.

Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?
Monella täällä taitaa olla muistoja edellisestä elämästä, missä oma kyky rakastaa ei riittänyt, missä vastarakkautta ei ilmennyt, missä suhde oli kenties kaupankäyntiä toisen osapuolen taholta.
Siitä koettu pettymys ja kiitollisuuden haihtuminen saa ihmisen helposti näkemään toisen 'pahuuden ilmentymänä'

Eikö tästä juuri synny se negatiivinen kehäajattelu ja itseään toteuttava ennuste, missä haetaan syitä, selityksiä ja todisteita toisen pahuudesta tai ainakin narsismista? Syntyy uhrius, sisäisen tuskan siirtäminen ulkoiseen syntipukkiin.

Harhailevat ajatukseni hieman lyhyemmässä muodossa; jos kaksi ihmistä rakastaa itseään ja toisiaan omasta vapaasta tahdostaan, kumpikaan ei tunne tarvetta (vrt Maslow, tarvehierarkia) etsiä syntipukkia vaan ovat tilanteesta kiitollisia.

yxex kirjoitti:

Niin, olen kiitollinen että olen ja elän, rakastan itseäni, arvostan itseäni enkä hylkää itseäni. Luotan itseeni.
Kyllä se tunneketju tässä tapauksessa vahvistaa itseään, toimii itseään toteuttavana ennusteena, positiivisena kehänä.

Siitä on helppo edetä lähimmäisen/kumppanin arvostamiseen, kunnioittamiseen ja rakastamiseen; luotan sinuun, en hylkää sinua, olet tärkeä ja arvokas, rakastan sinua.

Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?
Monella täällä taitaa olla muistoja edellisestä elämästä, missä oma kyky rakastaa ei riittänyt, missä vastarakkautta ei ilmennyt, missä suhde oli kenties kaupankäyntiä toisen osapuolen taholta.
Siitä koettu pettymys ja kiitollisuuden haihtuminen saa ihmisen helposti näkemään toisen 'pahuuden ilmentymänä'

Eikö tästä juuri synny se negatiivinen kehäajattelu ja itseään toteuttava ennuste, missä haetaan syitä, selityksiä ja todisteita toisen pahuudesta tai ainakin narsismista? Syntyy uhrius, sisäisen tuskan siirtäminen ulkoiseen syntipukkiin.

Harhailevat ajatukseni hieman lyhyemmässä muodossa; jos kaksi ihmistä rakastaa itseään ja toisiaan omasta vapaasta tahdostaan, kumpikaan ei tunne tarvetta (vrt Maslow, tarvehierarkia) etsiä syntipukkia vaan ovat tilanteesta kiitollisia.

Lue lisää

"Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?"

Tuohan on se "vaatimus", mihin me useimme kompastumme...sisältääkö tuo "kestää kaiken" myös sen jatkuvan kaltoinkohtelun kestämisen...

Ajattelisin, että tuossa tilanteessa kumpikaan ei rakasta itseään, saati sitä toista...kohtele toista niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan...rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi...ei toteudu...

Mitä muuten tulee parisuhteisiin, niin hyvin usein siellä taustalla vaikuttaa tiedostamattomasti se elämän ensimmäinen "rakkaussuhde"...jonka teemaa olemme pakotettuja toistamaan...yrittäen saada ikäänkuin uudelleen elämällä siihen onnellisen lopun...

Mutta joo, ettei mene pelkästään parisuhdekeskeiseksi...kun ketjun aihe on kiitollisuus ja uskoisin ettei kaikilla lukijoilla ole sitä parisuhdetta, koska sitä päättynyttä suhdettahan sitä usein täällä kipuillaan...

niin ne kiitollisuuden aiheet löytyy kyllä muualtakin...kuten jo totesin, me hyvin usein vaan unohdamme päivittää niitä...pidämme monia asioita itsestään selvyyksinä...

Että tässä ny tämmönen ikäänkuin harjoitustehtävä, jota meistä itsekukin voisi kokeilla, että edes huomaisimme mitä kaikkea hyvää kaikesta pahasta huolimatta elämässämme on...

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00007

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?"

Tuohan on se "vaatimus", mihin me useimme kompastumme...sisältääkö tuo "kestää kaiken" myös sen jatkuvan kaltoinkohtelun kestämisen...

Ajattelisin, että tuossa tilanteessa kumpikaan ei rakasta itseään, saati sitä toista...kohtele toista niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan...rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi...ei toteudu...

Mitä muuten tulee parisuhteisiin, niin hyvin usein siellä taustalla vaikuttaa tiedostamattomasti se elämän ensimmäinen "rakkaussuhde"...jonka teemaa olemme pakotettuja toistamaan...yrittäen saada ikäänkuin uudelleen elämällä siihen onnellisen lopun...

Mutta joo, ettei mene pelkästään parisuhdekeskeiseksi...kun ketjun aihe on kiitollisuus ja uskoisin ettei kaikilla lukijoilla ole sitä parisuhdetta, koska sitä päättynyttä suhdettahan sitä usein täällä kipuillaan...

niin ne kiitollisuuden aiheet löytyy kyllä muualtakin...kuten jo totesin, me hyvin usein vaan unohdamme päivittää niitä...pidämme monia asioita itsestään selvyyksinä...

Että tässä ny tämmönen ikäänkuin harjoitustehtävä, jota meistä itsekukin voisi kokeilla, että edes huomaisimme mitä kaikkea hyvää kaikesta pahasta huolimatta elämässämme on...

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00007

Lue lisää

Siispä kiitollisuuspäiväkirjaa pitämään. Hyvä vinkki! :)

Palstastakin voi olla kiitollinen, joko suoraan tai sekä välillisesti, jos on kokenut tämän arvokkaaksi..

yxex kirjoitti:

Siispä kiitollisuuspäiväkirjaa pitämään. Hyvä vinkki! :)

Palstastakin voi olla kiitollinen, joko suoraan tai sekä välillisesti, jos on kokenut tämän arvokkaaksi..

Lue lisää

"Palstastakin voi olla kiitollinen, joko suoraan tai sekä välillisesti, jos on kokenut tämän arvokkaaksi.. "

Niin, negatiivisena pidän vain sitä, että tämä koukuttaa tällaista riippuvaisuuteen taipuvaa persoonaa...

yxex kirjoitti:

Niin, olen kiitollinen että olen ja elän, rakastan itseäni, arvostan itseäni enkä hylkää itseäni. Luotan itseeni.
Kyllä se tunneketju tässä tapauksessa vahvistaa itseään, toimii itseään toteuttavana ennusteena, positiivisena kehänä.

Siitä on helppo edetä lähimmäisen/kumppanin arvostamiseen, kunnioittamiseen ja rakastamiseen; luotan sinuun, en hylkää sinua, olet tärkeä ja arvokas, rakastan sinua.

Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?
Monella täällä taitaa olla muistoja edellisestä elämästä, missä oma kyky rakastaa ei riittänyt, missä vastarakkautta ei ilmennyt, missä suhde oli kenties kaupankäyntiä toisen osapuolen taholta.
Siitä koettu pettymys ja kiitollisuuden haihtuminen saa ihmisen helposti näkemään toisen 'pahuuden ilmentymänä'

Eikö tästä juuri synny se negatiivinen kehäajattelu ja itseään toteuttava ennuste, missä haetaan syitä, selityksiä ja todisteita toisen pahuudesta tai ainakin narsismista? Syntyy uhrius, sisäisen tuskan siirtäminen ulkoiseen syntipukkiin.

Harhailevat ajatukseni hieman lyhyemmässä muodossa; jos kaksi ihmistä rakastaa itseään ja toisiaan omasta vapaasta tahdostaan, kumpikaan ei tunne tarvetta (vrt Maslow, tarvehierarkia) etsiä syntipukkia vaan ovat tilanteesta kiitollisia.

Lue lisää

"Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?"

Ei kestä eikä ymmärrä. Oman moraalin ja etiikan ylittävät teot ja sanat pistävät koetukselle sitä ymmärtämistä ja sietokykyä. Se ei silti tarkoita, että rakkaus tunteena katoaisi kokonaan - rakastaahan voi vaikka se tunne kokisi kolauksiakin. Ja ne kolaukset tuntuvat juuri siellä itserakastamisen alueella - minua kohdellaan väärin - siitä johtuu ettei kykene ymmärtämään tai kaikkea sietämään.

Vaikka kolauksia kokeekin, rakkautta se ei poista kokonaan. Aina on tekijöitä, joiden samankaltaisuutta itsessä ja siinä toisessa rakastamme. Mutta kun laitamme pisteen suhteelle, niin piste tulee nimenomaan kaltoinkokemuksen tunteelle. Ehkä haluamme hävittää mahdolliset rakkauden tunteetkin siinä samalla, että irtaantuminen olisi helpompaa. Siinä työssä joskus vain saatamme kadottaa osan itsestämme; sen osan, jota arvostimme - joskus silloin ennen. Mutta jos emme voi sietää jotain ominaisuutta toisessa, on vaarana, että hävitämme sen osan myös itsestämme.

Tässä vaiheessa katkeruus astuu kuvaan. "Se suhde muutti minua niin paljon, etten enää ole se sama ihminen, joka olin ennen"

Ja kun ihminen on kadottanut osan itsestään ja tunnemaailmastaan, hän tuntee kateutta heitä kohtaan, jotka omaavat juuri noita kadotettuja tunteita. "Mitä tuokin on tehnyt ansaitakseen noin paljon?" (sana "paljon", voi kuvata onnea, rakkautta, mitä tahansa kadottamaa tai kateuden kohdetta)

Löytääkseen kadottamansa osan ja päästäkseen katkeruudesta ja kateudesta, ihmisen olisi uudelleen löydettävä ja hyväksyttävä se rakkauden muoto, joka aiemmin yhdisti suhteessa. Silloin kun potentiaalia suhteen uudelleen muodostamiselle on, sen voi tehdä fyysisestikin. Narsismisuhteessa se ei taas ole kovin suositeltavaa - ellei sitten ole riittävästi muuttunut itse ymmärtääkseen sen, että toinen ei tule koskaan ymmärtämään tarpeitasi samoin kuin se minä itse. Se on ainoa tie kokea kiitollisuutta olemassaolevasta, muutoinhan turhaan etsisimme koko ajan niitä pieniäkin merkkejä, että toinen olisi sen kiitollisuuden tai rakkauden arvoinen, kuin hänen haluaisin hänen olevan. Siinähän ne pettymyksemme vastaantulevatkin, kun toinen ei täytä tarpeitamme. Hän on kyvytön siihen. Miksi on, siksi etsimme syitä muunmuassa narsistisuudesta.

Olen joskus ajatellut, onko niin tärkeää, että joku täyttää narsistikriteerit? Eikö riitä, että kaksi osapuolta on oivaltanut sen, etteivät sovi toisilleen? Onhan siinä se puolensa, että oivaltaa sen, että toinen todella on juuri kyvyttömyydessään sellainen, joka ei pysty enempään eikä parempaan. Eräs vaihtoehtohan olisi, että toinen silkkaa pahuuttaan tekisi, mitä on tehnytkin. Todellisen narsistin kun taas vaikea tätä oivaltaa, missä hän voisi tehdä vääryyksiä.

Tämä ajattelu minusta herättää oikeastaan kiitollisuutta. Pahempi vaihtoehtohan olisi ollut, että joku todella olisi se pahuuden ilmentymä. Tämän valossa voin helpommin jälleenvastaanottaa ne tunteet, jotka aikoinaan on sitoneet minut tähän henkilöön. Hyväksyä ne, ja lakata syyllistämästä tai soimaamasta itseä, joka on tuntenut jotain. Sekä tuntea kiitollisuutta niistä olemassaolevista tunteista, jotka kertovat ihmisyydestä ja inhimillisyydestä.

Kiitollisuutta siitä, ettei kadottanut itseänä kyvyttömyyteen. Kykyyn rakastaa.

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Palstastakin voi olla kiitollinen, joko suoraan tai sekä välillisesti, jos on kokenut tämän arvokkaaksi.. "

Niin, negatiivisena pidän vain sitä, että tämä koukuttaa tällaista riippuvaisuuteen taipuvaa persoonaa...

Lue lisää

Turvautukaamme kikka kolmoseen ja selitetään riippuvaisuutemme tutkimusmatkaksi sisäiseen avaruuteemme. Tuota matkaa ei ehtinyt nuorempana tekemään kun oli olevinaan aina niin paljon muuta tekemistä. Karttakin oli hukassa ja kompassi näytti vain suurinpiirtein jonnekin päin ;)

elisakettu kirjoitti:

"Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?"

Ei kestä eikä ymmärrä. Oman moraalin ja etiikan ylittävät teot ja sanat pistävät koetukselle sitä ymmärtämistä ja sietokykyä. Se ei silti tarkoita, että rakkaus tunteena katoaisi kokonaan - rakastaahan voi vaikka se tunne kokisi kolauksiakin. Ja ne kolaukset tuntuvat juuri siellä itserakastamisen alueella - minua kohdellaan väärin - siitä johtuu ettei kykene ymmärtämään tai kaikkea sietämään.

Vaikka kolauksia kokeekin, rakkautta se ei poista kokonaan. Aina on tekijöitä, joiden samankaltaisuutta itsessä ja siinä toisessa rakastamme. Mutta kun laitamme pisteen suhteelle, niin piste tulee nimenomaan kaltoinkokemuksen tunteelle. Ehkä haluamme hävittää mahdolliset rakkauden tunteetkin siinä samalla, että irtaantuminen olisi helpompaa. Siinä työssä joskus vain saatamme kadottaa osan itsestämme; sen osan, jota arvostimme - joskus silloin ennen. Mutta jos emme voi sietää jotain ominaisuutta toisessa, on vaarana, että hävitämme sen osan myös itsestämme.

Tässä vaiheessa katkeruus astuu kuvaan. "Se suhde muutti minua niin paljon, etten enää ole se sama ihminen, joka olin ennen"

Ja kun ihminen on kadottanut osan itsestään ja tunnemaailmastaan, hän tuntee kateutta heitä kohtaan, jotka omaavat juuri noita kadotettuja tunteita. "Mitä tuokin on tehnyt ansaitakseen noin paljon?" (sana "paljon", voi kuvata onnea, rakkautta, mitä tahansa kadottamaa tai kateuden kohdetta)

Löytääkseen kadottamansa osan ja päästäkseen katkeruudesta ja kateudesta, ihmisen olisi uudelleen löydettävä ja hyväksyttävä se rakkauden muoto, joka aiemmin yhdisti suhteessa. Silloin kun potentiaalia suhteen uudelleen muodostamiselle on, sen voi tehdä fyysisestikin. Narsismisuhteessa se ei taas ole kovin suositeltavaa - ellei sitten ole riittävästi muuttunut itse ymmärtääkseen sen, että toinen ei tule koskaan ymmärtämään tarpeitasi samoin kuin se minä itse. Se on ainoa tie kokea kiitollisuutta olemassaolevasta, muutoinhan turhaan etsisimme koko ajan niitä pieniäkin merkkejä, että toinen olisi sen kiitollisuuden tai rakkauden arvoinen, kuin hänen haluaisin hänen olevan. Siinähän ne pettymyksemme vastaantulevatkin, kun toinen ei täytä tarpeitamme. Hän on kyvytön siihen. Miksi on, siksi etsimme syitä muunmuassa narsistisuudesta.

Olen joskus ajatellut, onko niin tärkeää, että joku täyttää narsistikriteerit? Eikö riitä, että kaksi osapuolta on oivaltanut sen, etteivät sovi toisilleen? Onhan siinä se puolensa, että oivaltaa sen, että toinen todella on juuri kyvyttömyydessään sellainen, joka ei pysty enempään eikä parempaan. Eräs vaihtoehtohan olisi, että toinen silkkaa pahuuttaan tekisi, mitä on tehnytkin. Todellisen narsistin kun taas vaikea tätä oivaltaa, missä hän voisi tehdä vääryyksiä.

Tämä ajattelu minusta herättää oikeastaan kiitollisuutta. Pahempi vaihtoehtohan olisi ollut, että joku todella olisi se pahuuden ilmentymä. Tämän valossa voin helpommin jälleenvastaanottaa ne tunteet, jotka aikoinaan on sitoneet minut tähän henkilöön. Hyväksyä ne, ja lakata syyllistämästä tai soimaamasta itseä, joka on tuntenut jotain. Sekä tuntea kiitollisuutta niistä olemassaolevista tunteista, jotka kertovat ihmisyydestä ja inhimillisyydestä.

Kiitollisuutta siitä, ettei kadottanut itseänä kyvyttömyyteen. Kykyyn rakastaa.

Lue lisää

Kiitos syväluotaavasta kommentista :)
Ei rakkaus varmastikaan katoa mihinkään - kuten ei kiitollisuuskaan - mutta kuulunevat molemmat syrjäänsiirtyviin tunteisiin kun minuuteen kolahtaa ikävät asiat.
Joku saattaa myös mitätöidä kokemansa rakkauden kohdattuaan liikaa kaltoinkohtelua ja huomioimattomuutta; 'kaikki oli valhetta ja elämä hänen kanssaan oli hukkaanheitettyä aikaa'
Yhdessä ikuisesti ajatuksen muuttuessa eroriidaksi ihminen kokenee yleensä ns pienen kuoleman jossa elämänarvot heittää kärrynpyörää ja sielu menee pirstaleiksi. Pirstaloituminenkin on positiivisesti ajateltuna ainoa keino aivan uudenlaisen feeniks-linnun syntymiselle.
Musta tuntuu että me toivomme paljon mutta samalla hyväksymme sen ettei toinen erillisenä ihmisenä voi tietää kaikkia tarpeitamme. Olemme kiitollisia kun toinen oma-aloitteisesti huomioi tunteitamme.

Yksi mitä ei koskaan kannattaisi katua on se että lähti suhteesta joka oli tai muuttui pahanolon suhteeksi. Yleensä se avaa uuden oven molemmille osapuolille uuteen elämään, kunhan eron tuskat on ohi, syyllisyys ja häpeä vaimentunut, itsetunto ja terve itserakkaus palannut.
Vaikeuksista eheytynyt ihminen on jotain paljon enemmän kuin ennen särkymistään. Kettumainen filosofi, kukaties ;)

elisakettu kirjoitti:

"Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?"

Ei kestä eikä ymmärrä. Oman moraalin ja etiikan ylittävät teot ja sanat pistävät koetukselle sitä ymmärtämistä ja sietokykyä. Se ei silti tarkoita, että rakkaus tunteena katoaisi kokonaan - rakastaahan voi vaikka se tunne kokisi kolauksiakin. Ja ne kolaukset tuntuvat juuri siellä itserakastamisen alueella - minua kohdellaan väärin - siitä johtuu ettei kykene ymmärtämään tai kaikkea sietämään.

Vaikka kolauksia kokeekin, rakkautta se ei poista kokonaan. Aina on tekijöitä, joiden samankaltaisuutta itsessä ja siinä toisessa rakastamme. Mutta kun laitamme pisteen suhteelle, niin piste tulee nimenomaan kaltoinkokemuksen tunteelle. Ehkä haluamme hävittää mahdolliset rakkauden tunteetkin siinä samalla, että irtaantuminen olisi helpompaa. Siinä työssä joskus vain saatamme kadottaa osan itsestämme; sen osan, jota arvostimme - joskus silloin ennen. Mutta jos emme voi sietää jotain ominaisuutta toisessa, on vaarana, että hävitämme sen osan myös itsestämme.

Tässä vaiheessa katkeruus astuu kuvaan. "Se suhde muutti minua niin paljon, etten enää ole se sama ihminen, joka olin ennen"

Ja kun ihminen on kadottanut osan itsestään ja tunnemaailmastaan, hän tuntee kateutta heitä kohtaan, jotka omaavat juuri noita kadotettuja tunteita. "Mitä tuokin on tehnyt ansaitakseen noin paljon?" (sana "paljon", voi kuvata onnea, rakkautta, mitä tahansa kadottamaa tai kateuden kohdetta)

Löytääkseen kadottamansa osan ja päästäkseen katkeruudesta ja kateudesta, ihmisen olisi uudelleen löydettävä ja hyväksyttävä se rakkauden muoto, joka aiemmin yhdisti suhteessa. Silloin kun potentiaalia suhteen uudelleen muodostamiselle on, sen voi tehdä fyysisestikin. Narsismisuhteessa se ei taas ole kovin suositeltavaa - ellei sitten ole riittävästi muuttunut itse ymmärtääkseen sen, että toinen ei tule koskaan ymmärtämään tarpeitasi samoin kuin se minä itse. Se on ainoa tie kokea kiitollisuutta olemassaolevasta, muutoinhan turhaan etsisimme koko ajan niitä pieniäkin merkkejä, että toinen olisi sen kiitollisuuden tai rakkauden arvoinen, kuin hänen haluaisin hänen olevan. Siinähän ne pettymyksemme vastaantulevatkin, kun toinen ei täytä tarpeitamme. Hän on kyvytön siihen. Miksi on, siksi etsimme syitä muunmuassa narsistisuudesta.

Olen joskus ajatellut, onko niin tärkeää, että joku täyttää narsistikriteerit? Eikö riitä, että kaksi osapuolta on oivaltanut sen, etteivät sovi toisilleen? Onhan siinä se puolensa, että oivaltaa sen, että toinen todella on juuri kyvyttömyydessään sellainen, joka ei pysty enempään eikä parempaan. Eräs vaihtoehtohan olisi, että toinen silkkaa pahuuttaan tekisi, mitä on tehnytkin. Todellisen narsistin kun taas vaikea tätä oivaltaa, missä hän voisi tehdä vääryyksiä.

Tämä ajattelu minusta herättää oikeastaan kiitollisuutta. Pahempi vaihtoehtohan olisi ollut, että joku todella olisi se pahuuden ilmentymä. Tämän valossa voin helpommin jälleenvastaanottaa ne tunteet, jotka aikoinaan on sitoneet minut tähän henkilöön. Hyväksyä ne, ja lakata syyllistämästä tai soimaamasta itseä, joka on tuntenut jotain. Sekä tuntea kiitollisuutta niistä olemassaolevista tunteista, jotka kertovat ihmisyydestä ja inhimillisyydestä.

Kiitollisuutta siitä, ettei kadottanut itseänä kyvyttömyyteen. Kykyyn rakastaa.

Lue lisää

Tuosta moraalifilosofiasta..
..mikä kehittäisikään sitä ylevämmäksi paremmin kuin
moraalittomuuden kohtaaminen..

yxex kirjoitti:

Kiitos syväluotaavasta kommentista :)
Ei rakkaus varmastikaan katoa mihinkään - kuten ei kiitollisuuskaan - mutta kuulunevat molemmat syrjäänsiirtyviin tunteisiin kun minuuteen kolahtaa ikävät asiat.
Joku saattaa myös mitätöidä kokemansa rakkauden kohdattuaan liikaa kaltoinkohtelua ja huomioimattomuutta; 'kaikki oli valhetta ja elämä hänen kanssaan oli hukkaanheitettyä aikaa'
Yhdessä ikuisesti ajatuksen muuttuessa eroriidaksi ihminen kokenee yleensä ns pienen kuoleman jossa elämänarvot heittää kärrynpyörää ja sielu menee pirstaleiksi. Pirstaloituminenkin on positiivisesti ajateltuna ainoa keino aivan uudenlaisen feeniks-linnun syntymiselle.
Musta tuntuu että me toivomme paljon mutta samalla hyväksymme sen ettei toinen erillisenä ihmisenä voi tietää kaikkia tarpeitamme. Olemme kiitollisia kun toinen oma-aloitteisesti huomioi tunteitamme.

Yksi mitä ei koskaan kannattaisi katua on se että lähti suhteesta joka oli tai muuttui pahanolon suhteeksi. Yleensä se avaa uuden oven molemmille osapuolille uuteen elämään, kunhan eron tuskat on ohi, syyllisyys ja häpeä vaimentunut, itsetunto ja terve itserakkaus palannut.
Vaikeuksista eheytynyt ihminen on jotain paljon enemmän kuin ennen särkymistään. Kettumainen filosofi, kukaties ;)

Lue lisää

Njaa, ... no kiitosta, senkin koinsyömä yöpaita ;)

Asioiden erottamiseksi lisäsin tuohon edelliseen megakommenttiin vielä ehdollistuvat tunteet. "Rakastaisin sinua, jos..." " Kunnioittaisin häntä, jos..." "Olisin kiitollinen, jos..."

Onko ehdollistamisessa kyseessä edes oikeat tunteet? Vai onko ne vain käsityksiä ehkä-tunteista, jotka saavat polttoaineensa omien tarpeiden tyydyttämisen kautta? Tyydyttämisestä seuraa jonkinasteinen mielihyvä, mutta se ei koskaan riitä, ellei toinen jatka tarvetyydyttämistä minua kohtaan. Tyydyttämättä jättämisestä seuraa katkeruus. Miksi olla kiitollinen ihmiselle, joka ei anna tarpeeksi?

Oikeaa rakkautta taas ei tarvitse ehdollistaa. Silloinhan riittää, että tuomitaan ne sanat ja teot tai niiden puute, jotka vahingoittavat.

Rakkaudesta tai ehdollistuvista tunteista on mahdollisuus myös luopua. Mutta silloin voi olla hyvä tunnistaa se tunteen muoto, mistä ja miksi aikoo luopua. Silloin ei tarvitse kadottaa itseään tai on mahdollisuus löytää se tarve, mikä siinä toisessa vaikutti.

Kyky rakastaa - kiitollisuus - ja onnellisuus.

karhukontionalle kirjoitti:

Tuosta moraalifilosofiasta..
..mikä kehittäisikään sitä ylevämmäksi paremmin kuin
moraalittomuuden kohtaaminen..

...ja kohtaaminen juuri siinä minussa itsessä...

elisakettu kirjoitti:

...ja kohtaaminen juuri siinä minussa itsessä...

"...ja kohtaaminen juuri siinä minussa itsessä... "

Jahas ehdit ennen minua...

Tuossa joku aika sitten kun järjestelin vanhoja papereitani liittyen opiskeluaikoihini, törmäsin myös etiikan tenttini, jossa käsittelin pahaa liittyen juurkin ns. näennäisesti hyvän tekemiseen... sain loistavat arvosanan ja kommentit...siitä miten monipuolisesti osaan aihetta käsitellä...

Tulimpa siinä sitten miettineeksi sitäkin, että samoihin aikoihin minulla itselläni oli tietyllä lailla moraalisesti hyvin kyseenalainen suhde...olin tietoisesti ns. toinen nainen...todellisuudessa sitten meitä "toisia" naisia oli muitakin, mikä selvisi toki vasta suhteen loppuvaiheissa...

Mutta oli kuinka oli, se ei muuta sitä tosiasiaa, että tiedän kyllä, että vaimensin sen tietyn äänen joka kertoi kyllä että nyt olen ryhtynyt johonkin sellaiseen joka on väärin...miksikö vaimensin, siksi että se tuntui siinä kohtaa hyvältä...

Noh en kyllä aavistanut sitten mihin kaikkeen se lopulta minut vei...

Että tietyllä lailla kun asian(moraalittomuuden) tunnistaa itsessään niin ei kykene/ei ole oikea henkilö tuomitsemaan sitä toistakaan...oli ny kyse pienemmistä tai isommista asioista...

että jälleen palataan siihen kolikon toiseen puoleen...

elisakettu kirjoitti:

Njaa, ... no kiitosta, senkin koinsyömä yöpaita ;)

Asioiden erottamiseksi lisäsin tuohon edelliseen megakommenttiin vielä ehdollistuvat tunteet. "Rakastaisin sinua, jos..." " Kunnioittaisin häntä, jos..." "Olisin kiitollinen, jos..."

Onko ehdollistamisessa kyseessä edes oikeat tunteet? Vai onko ne vain käsityksiä ehkä-tunteista, jotka saavat polttoaineensa omien tarpeiden tyydyttämisen kautta? Tyydyttämisestä seuraa jonkinasteinen mielihyvä, mutta se ei koskaan riitä, ellei toinen jatka tarvetyydyttämistä minua kohtaan. Tyydyttämättä jättämisestä seuraa katkeruus. Miksi olla kiitollinen ihmiselle, joka ei anna tarpeeksi?

Oikeaa rakkautta taas ei tarvitse ehdollistaa. Silloinhan riittää, että tuomitaan ne sanat ja teot tai niiden puute, jotka vahingoittavat.

Rakkaudesta tai ehdollistuvista tunteista on mahdollisuus myös luopua. Mutta silloin voi olla hyvä tunnistaa se tunteen muoto, mistä ja miksi aikoo luopua. Silloin ei tarvitse kadottaa itseään tai on mahdollisuus löytää se tarve, mikä siinä toisessa vaikutti.

Kyky rakastaa - kiitollisuus - ja onnellisuus.

Lue lisää

"Kyky rakastaa - kiitollisuus - ja onnellisuus. "

Niin tiedä sitten kykeneekö kukaan tuohon joka tilanteessa/hetkessä, kun ollaan vaan ihmisiä...

Tiedän omaavani kyvyn noihin kaikkiin, mutta myös niiden vastakohtiin...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Kyky rakastaa - kiitollisuus - ja onnellisuus. "

Niin tiedä sitten kykeneekö kukaan tuohon joka tilanteessa/hetkessä, kun ollaan vaan ihmisiä...

Tiedän omaavani kyvyn noihin kaikkiin, mutta myös niiden vastakohtiin...

Lue lisää

Riittää että omaa kyvyn ja tiedostaa ne myönteisinä. Kukaan meistä ei ole kolikon yksi puoli joka hetki; ei hyvä eikä paha; näkisin sen kolikon paremminkin loputtomana pyörteenä. Ja siksi on hyvä tiedostaa myös ne vastakohdat. Tiedostamisen kautta syntyy se oma moraali, jolloin voimme päättää kuinka toimimme eri tilanteissa.

elisakettu kirjoitti:

Riittää että omaa kyvyn ja tiedostaa ne myönteisinä. Kukaan meistä ei ole kolikon yksi puoli joka hetki; ei hyvä eikä paha; näkisin sen kolikon paremminkin loputtomana pyörteenä. Ja siksi on hyvä tiedostaa myös ne vastakohdat. Tiedostamisen kautta syntyy se oma moraali, jolloin voimme päättää kuinka toimimme eri tilanteissa.

Lue lisää

"Riittää että omaa kyvyn ja tiedostaa ne myönteisinä."

Niin, en pidä ollenkaan pahana asiana tietää, että minussa on sekä hyvää että pahaa ja paljon välimuotoja noiden ääripäiden välillä, koska elämä tuo usein eteen tilanteita joissa joutuu valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta sen vähemmän huonon, joka ei ole hyvä sekään...

Mutta se mikä minussa on muuttunut niin olen ennen ajatellut, että uskoisin omaavani kyvyn noihin kaikkiin...

nyt voin/uskallan sanoa että tiedän omavaani kyvyn niin rakastaa, olla kiitollinen ja onnellinenkin...kuin myös noiden vastakohtiin...

"Tiedostamisen kautta syntyy se oma moraali, jolloin voimme päättää kuinka toimimme eri tilanteissa. "

Niin tuo on ideaali tilanne, joka ei siltikään toteudu joka tilanteessa, reagoimme joskus tiedostamattomasti/tarpeistamme käsin ja valitsemme/toimimme sen mukaan...

Mutta noh, virheistään ja mokistaan ihminen oppii jos jaksaa pohtia niitä taustalla vaikuttavia tekijöitä, mutta aina ei jaksa...

mielestäni aikuisen on lupa myös kiukutella vaikka tietäisikin käyttäytyvänsä typerästi...kunhan ei tahallaan yritä loukata toista, vierittää vastuuta omista tunteista/typeryydestään toisen kannettavaksi...

Sekin on merkki inhimillisyydestä...
sellaisia me vaan ollaan, sekä/että ja paljon siltä väliltä...

karhukontionalle kirjoitti:

Tuosta moraalifilosofiasta..
..mikä kehittäisikään sitä ylevämmäksi paremmin kuin
moraalittomuuden kohtaaminen..

Iso kirja puhuu esimerkillä tuosta ajatuksesta minkä mainitsi
karhu kontion alle. Tämä on kaunis kertomus;

"Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta.
He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?"
He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi:
"Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."
Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.
Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?"
"Ei, herra", nainen vastasi.
Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."

Mua viehättää se millaisia suuremmoisia filosofeja ihmiset olivat jo tuohon aikaan, ja ennen sitäkin. Ajatella jos he pääsisivät nykyaikaan, vaikkapa palstalle, pohtimaan oikean ja väärän käsityksiä, ja kiitollisuuden perusteita. Ja ehkä ovatkin, geneettisenä perimänä..

(mutta mitä Jeesus kirjoitti sormellaan maahan?)

elisakettu kirjoitti:

Njaa, ... no kiitosta, senkin koinsyömä yöpaita ;)

Asioiden erottamiseksi lisäsin tuohon edelliseen megakommenttiin vielä ehdollistuvat tunteet. "Rakastaisin sinua, jos..." " Kunnioittaisin häntä, jos..." "Olisin kiitollinen, jos..."

Onko ehdollistamisessa kyseessä edes oikeat tunteet? Vai onko ne vain käsityksiä ehkä-tunteista, jotka saavat polttoaineensa omien tarpeiden tyydyttämisen kautta? Tyydyttämisestä seuraa jonkinasteinen mielihyvä, mutta se ei koskaan riitä, ellei toinen jatka tarvetyydyttämistä minua kohtaan. Tyydyttämättä jättämisestä seuraa katkeruus. Miksi olla kiitollinen ihmiselle, joka ei anna tarpeeksi?

Oikeaa rakkautta taas ei tarvitse ehdollistaa. Silloinhan riittää, että tuomitaan ne sanat ja teot tai niiden puute, jotka vahingoittavat.

Rakkaudesta tai ehdollistuvista tunteista on mahdollisuus myös luopua. Mutta silloin voi olla hyvä tunnistaa se tunteen muoto, mistä ja miksi aikoo luopua. Silloin ei tarvitse kadottaa itseään tai on mahdollisuus löytää se tarve, mikä siinä toisessa vaikutti.

Kyky rakastaa - kiitollisuus - ja onnellisuus.

Lue lisää

Jos sanoisin että rakastan sinua jos tuot minulle kaurapuuroa, antaisin aika epäeettisen signaalin että rakkauteni määrään vaikuttaa asiat mitkä tekisit hyväkseni. Jos puuroon lisätään vellit ja sopat, ja kaikissa viestittäisin samaa - ehtoa missä minun hyväkseni toimiminen on oikea tapa rakastaa, olisi varmaankin suhteesta vaarassa tulla kaupankäyntisuhde.

Ehdon asettaja "pakottaa" toisen toimimaan ehdon mukaisesti. Pakoitettu rakkaus ei kuulosta aidolta.

*kiitos puurosta, olen kiitollinen...lounaaseen saakka* ;)

yxex kirjoitti:

Iso kirja puhuu esimerkillä tuosta ajatuksesta minkä mainitsi
karhu kontion alle. Tämä on kaunis kertomus;

"Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta.
He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?"
He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi:
"Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."
Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.
Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?"
"Ei, herra", nainen vastasi.
Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."

Mua viehättää se millaisia suuremmoisia filosofeja ihmiset olivat jo tuohon aikaan, ja ennen sitäkin. Ajatella jos he pääsisivät nykyaikaan, vaikkapa palstalle, pohtimaan oikean ja väärän käsityksiä, ja kiitollisuuden perusteita. Ja ehkä ovatkin, geneettisenä perimänä..

(mutta mitä Jeesus kirjoitti sormellaan maahan?)

Lue lisää

"Mua viehättää se millaisia suuremmoisia filosofeja ihmiset olivat jo tuohon aikaan, ja ennen sitäkin."

Niin, tullaan siihen, että asiat/historia/tapahtumat/ihmiset toistavat itseään...
"ei ole mitään uutta auringon alla"...

Mutta joo...ihmiset ihan suotta kavahtavat raamatun tarinoita, sieltä hyvin löytyy tarinaa/viisautta/elämänohjeita tilanteeseen jos toiseen...jotka pätevät tähänkin päivään...

elisakettu kirjoitti:

"Eikö rakkaus silti olekaan niin suuri ja kokonaisvaltainen voima(vara), että se 'kestää kaiken, ymmärtää kaiken' ?"

Ei kestä eikä ymmärrä. Oman moraalin ja etiikan ylittävät teot ja sanat pistävät koetukselle sitä ymmärtämistä ja sietokykyä. Se ei silti tarkoita, että rakkaus tunteena katoaisi kokonaan - rakastaahan voi vaikka se tunne kokisi kolauksiakin. Ja ne kolaukset tuntuvat juuri siellä itserakastamisen alueella - minua kohdellaan väärin - siitä johtuu ettei kykene ymmärtämään tai kaikkea sietämään.

Vaikka kolauksia kokeekin, rakkautta se ei poista kokonaan. Aina on tekijöitä, joiden samankaltaisuutta itsessä ja siinä toisessa rakastamme. Mutta kun laitamme pisteen suhteelle, niin piste tulee nimenomaan kaltoinkokemuksen tunteelle. Ehkä haluamme hävittää mahdolliset rakkauden tunteetkin siinä samalla, että irtaantuminen olisi helpompaa. Siinä työssä joskus vain saatamme kadottaa osan itsestämme; sen osan, jota arvostimme - joskus silloin ennen. Mutta jos emme voi sietää jotain ominaisuutta toisessa, on vaarana, että hävitämme sen osan myös itsestämme.

Tässä vaiheessa katkeruus astuu kuvaan. "Se suhde muutti minua niin paljon, etten enää ole se sama ihminen, joka olin ennen"

Ja kun ihminen on kadottanut osan itsestään ja tunnemaailmastaan, hän tuntee kateutta heitä kohtaan, jotka omaavat juuri noita kadotettuja tunteita. "Mitä tuokin on tehnyt ansaitakseen noin paljon?" (sana "paljon", voi kuvata onnea, rakkautta, mitä tahansa kadottamaa tai kateuden kohdetta)

Löytääkseen kadottamansa osan ja päästäkseen katkeruudesta ja kateudesta, ihmisen olisi uudelleen löydettävä ja hyväksyttävä se rakkauden muoto, joka aiemmin yhdisti suhteessa. Silloin kun potentiaalia suhteen uudelleen muodostamiselle on, sen voi tehdä fyysisestikin. Narsismisuhteessa se ei taas ole kovin suositeltavaa - ellei sitten ole riittävästi muuttunut itse ymmärtääkseen sen, että toinen ei tule koskaan ymmärtämään tarpeitasi samoin kuin se minä itse. Se on ainoa tie kokea kiitollisuutta olemassaolevasta, muutoinhan turhaan etsisimme koko ajan niitä pieniäkin merkkejä, että toinen olisi sen kiitollisuuden tai rakkauden arvoinen, kuin hänen haluaisin hänen olevan. Siinähän ne pettymyksemme vastaantulevatkin, kun toinen ei täytä tarpeitamme. Hän on kyvytön siihen. Miksi on, siksi etsimme syitä muunmuassa narsistisuudesta.

Olen joskus ajatellut, onko niin tärkeää, että joku täyttää narsistikriteerit? Eikö riitä, että kaksi osapuolta on oivaltanut sen, etteivät sovi toisilleen? Onhan siinä se puolensa, että oivaltaa sen, että toinen todella on juuri kyvyttömyydessään sellainen, joka ei pysty enempään eikä parempaan. Eräs vaihtoehtohan olisi, että toinen silkkaa pahuuttaan tekisi, mitä on tehnytkin. Todellisen narsistin kun taas vaikea tätä oivaltaa, missä hän voisi tehdä vääryyksiä.

Tämä ajattelu minusta herättää oikeastaan kiitollisuutta. Pahempi vaihtoehtohan olisi ollut, että joku todella olisi se pahuuden ilmentymä. Tämän valossa voin helpommin jälleenvastaanottaa ne tunteet, jotka aikoinaan on sitoneet minut tähän henkilöön. Hyväksyä ne, ja lakata syyllistämästä tai soimaamasta itseä, joka on tuntenut jotain. Sekä tuntea kiitollisuutta niistä olemassaolevista tunteista, jotka kertovat ihmisyydestä ja inhimillisyydestä.

Kiitollisuutta siitä, ettei kadottanut itseänä kyvyttömyyteen. Kykyyn rakastaa.

Lue lisää

"Ei kestä eikä ymmärrä. Oman moraalin ja etiikan ylittävät teot ja sanat pistävät koetukselle sitä ymmärtämistä ja sietokykyä. Se ei silti tarkoita, että rakkaus tunteena katoaisi kokonaan - rakastaahan voi vaikka se tunne kokisi kolauksiakin. "

Olen kyllä eri mieltä. Rakkaus aitona tunteena ei ole sama asia kuin kyky rakastua. Minulla on käsitys, että suuri osa parisuhteessa olevista/olleista ei ole rakastanut, mutta on ollut rakastunut ja ihastunut. Nämä ovat pinnallisempia tunteita.
Jos mietimme syvintä rakkautta, joksi voisi nimetä äidin(vanhemman)rakkauden, mikä on sellainen asia tai teko, joka sammuttaa rakkauden omaan lapseen? Kannattaa myös muistaa, että lapsen saaminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että lastaan rakastaa. Jokainen äiti/isä ei siis rakasta lastaan - niin julma kuin se ajatuksena onkin.

Jos minun lapseni tekisi jonkin minun moraalini ja etiikkani ylittävän teon, en lakkaisi häntä rakastamasta. En hyväksyisi hänen tekojaan, mutta ei se minun rakkauttani häneen mitenkään vähentäisi.

On silti varmaan helpompaa määritellä, mitä aito rakkaus ei ole. Se ei ole esim. omistamista, vaatimista toiselta, eikä alistamista tai alistumista. Niin ja kaiken perusta on luonnollisesti se oma rakkaus omaan itseen - ilman sitä ei voi rakastaa ketään muutakaan. Rakkaus ei ole vain jokin ihme huuma, se on enemmänkin tekoja.
Rakkaus lähtee minusta, mutta ei vaadi sinulta mitään - ollakseen aitoa ja totta.

iewuska kirjoitti:

"Ei kestä eikä ymmärrä. Oman moraalin ja etiikan ylittävät teot ja sanat pistävät koetukselle sitä ymmärtämistä ja sietokykyä. Se ei silti tarkoita, että rakkaus tunteena katoaisi kokonaan - rakastaahan voi vaikka se tunne kokisi kolauksiakin. "

Olen kyllä eri mieltä. Rakkaus aitona tunteena ei ole sama asia kuin kyky rakastua. Minulla on käsitys, että suuri osa parisuhteessa olevista/olleista ei ole rakastanut, mutta on ollut rakastunut ja ihastunut. Nämä ovat pinnallisempia tunteita.
Jos mietimme syvintä rakkautta, joksi voisi nimetä äidin(vanhemman)rakkauden, mikä on sellainen asia tai teko, joka sammuttaa rakkauden omaan lapseen? Kannattaa myös muistaa, että lapsen saaminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että lastaan rakastaa. Jokainen äiti/isä ei siis rakasta lastaan - niin julma kuin se ajatuksena onkin.

Jos minun lapseni tekisi jonkin minun moraalini ja etiikkani ylittävän teon, en lakkaisi häntä rakastamasta. En hyväksyisi hänen tekojaan, mutta ei se minun rakkauttani häneen mitenkään vähentäisi.

On silti varmaan helpompaa määritellä, mitä aito rakkaus ei ole. Se ei ole esim. omistamista, vaatimista toiselta, eikä alistamista tai alistumista. Niin ja kaiken perusta on luonnollisesti se oma rakkaus omaan itseen - ilman sitä ei voi rakastaa ketään muutakaan. Rakkaus ei ole vain jokin ihme huuma, se on enemmänkin tekoja.
Rakkaus lähtee minusta, mutta ei vaadi sinulta mitään - ollakseen aitoa ja totta.

Lue lisää

"Rakkaus lähtee minusta, mutta ei vaadi sinulta mitään - ollakseen aitoa ja totta. "

Niin, ei minulla kirjoitukseesi ole mitään lisättävää, kunhan ny tyydyn toteamaan, että pidin siitä...

iewuska kirjoitti:

"Ei kestä eikä ymmärrä. Oman moraalin ja etiikan ylittävät teot ja sanat pistävät koetukselle sitä ymmärtämistä ja sietokykyä. Se ei silti tarkoita, että rakkaus tunteena katoaisi kokonaan - rakastaahan voi vaikka se tunne kokisi kolauksiakin. "

Olen kyllä eri mieltä. Rakkaus aitona tunteena ei ole sama asia kuin kyky rakastua. Minulla on käsitys, että suuri osa parisuhteessa olevista/olleista ei ole rakastanut, mutta on ollut rakastunut ja ihastunut. Nämä ovat pinnallisempia tunteita.
Jos mietimme syvintä rakkautta, joksi voisi nimetä äidin(vanhemman)rakkauden, mikä on sellainen asia tai teko, joka sammuttaa rakkauden omaan lapseen? Kannattaa myös muistaa, että lapsen saaminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että lastaan rakastaa. Jokainen äiti/isä ei siis rakasta lastaan - niin julma kuin se ajatuksena onkin.

Jos minun lapseni tekisi jonkin minun moraalini ja etiikkani ylittävän teon, en lakkaisi häntä rakastamasta. En hyväksyisi hänen tekojaan, mutta ei se minun rakkauttani häneen mitenkään vähentäisi.

On silti varmaan helpompaa määritellä, mitä aito rakkaus ei ole. Se ei ole esim. omistamista, vaatimista toiselta, eikä alistamista tai alistumista. Niin ja kaiken perusta on luonnollisesti se oma rakkaus omaan itseen - ilman sitä ei voi rakastaa ketään muutakaan. Rakkaus ei ole vain jokin ihme huuma, se on enemmänkin tekoja.
Rakkaus lähtee minusta, mutta ei vaadi sinulta mitään - ollakseen aitoa ja totta.

Lue lisää

Erään määritelmän mukaan rakkaus on yhdessäkulkemista. Ei toisen edellä eikä toisen jäljessä, vaan rinnakkain.
Vertaan tässä kahteen ilmassa rinnakkain liitelevään lokkiin, joiden siivenkärjet koskettavat toisiaan, kummankin huomioidessa oman ja toisen nopeuden ja vallitsevat tuuliolosuhteet.

yxex kirjoitti:

Erään määritelmän mukaan rakkaus on yhdessäkulkemista. Ei toisen edellä eikä toisen jäljessä, vaan rinnakkain.
Vertaan tässä kahteen ilmassa rinnakkain liitelevään lokkiin, joiden siivenkärjet koskettavat toisiaan, kummankin huomioidessa oman ja toisen nopeuden ja vallitsevat tuuliolosuhteet.

Lue lisää

Kapinoin vähän tuota yhdessäkulkemistakin vastaan - just siinä tasan rinnakkain.

Mielestäni aito rakkaus sisältää enemmänkin yhteisen päämäärän, eikä sitä määrettä, miten sinne yhteiseen päämäärään edetään. Pääasia, että se molemilla on sama ja sen saavuttamiseksi kumpainenkin tekee työtä.

Aito rakkaus ei sisällä vaatimusta toisen onnelliseksi tekemisestä, toisen päämäärän saavuttamiseksi. Se on sitoutumista enemmän kuin mitään muuta.

iewuska kirjoitti:

Kapinoin vähän tuota yhdessäkulkemistakin vastaan - just siinä tasan rinnakkain.

Mielestäni aito rakkaus sisältää enemmänkin yhteisen päämäärän, eikä sitä määrettä, miten sinne yhteiseen päämäärään edetään. Pääasia, että se molemilla on sama ja sen saavuttamiseksi kumpainenkin tekee työtä.

Aito rakkaus ei sisällä vaatimusta toisen onnelliseksi tekemisestä, toisen päämäärän saavuttamiseksi. Se on sitoutumista enemmän kuin mitään muuta.

Lue lisää

Noo, sallittakoon vertauskuvallinen ilmaisu - rinnakkain - ymmärrän sen niin että siinä tuodaan esiin lähimmäisen arvostaminen ja kunnioittaminen, matkalla sinne määränpäähän. Fyysisestihän tuo ei muutenkaan aina toteudu; polkua kävellään peräkkäin, oviaukosta ei ängetä sisään yhtäaikaa tmv.

Sitoutuminen on jees juttu. Mutta mistähän kumpuaa halu sitoa toinen?

(Nöyrtyminen vs nöyryyttäminen?)

yxex kirjoitti:

Noo, sallittakoon vertauskuvallinen ilmaisu - rinnakkain - ymmärrän sen niin että siinä tuodaan esiin lähimmäisen arvostaminen ja kunnioittaminen, matkalla sinne määränpäähän. Fyysisestihän tuo ei muutenkaan aina toteudu; polkua kävellään peräkkäin, oviaukosta ei ängetä sisään yhtäaikaa tmv.

Sitoutuminen on jees juttu. Mutta mistähän kumpuaa halu sitoa toinen?

(Nöyrtyminen vs nöyryyttäminen?)

Lue lisää

"Mutta mistähän kumpuaa halu sitoa toinen?"

Enempiä miettimättä heittäisin tähän kelpaamattomuuden/menettämisen/hylätyksi tulemisen pelko?

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Mutta mistähän kumpuaa halu sitoa toinen?"

Enempiä miettimättä heittäisin tähän kelpaamattomuuden/menettämisen/hylätyksi tulemisen pelko?

Miehet, joita vaimot taluttaa hihnassa kadulla ja jotka jätetään koiraparkkiin marketissakäynnin ajaksi, eivät varmastikaan ole onnellisia. Karkaavat lähipubiin heti kun saavat kaulapannan irti.

(:

yxex kirjoitti:

Noo, sallittakoon vertauskuvallinen ilmaisu - rinnakkain - ymmärrän sen niin että siinä tuodaan esiin lähimmäisen arvostaminen ja kunnioittaminen, matkalla sinne määränpäähän. Fyysisestihän tuo ei muutenkaan aina toteudu; polkua kävellään peräkkäin, oviaukosta ei ängetä sisään yhtäaikaa tmv.

Sitoutuminen on jees juttu. Mutta mistähän kumpuaa halu sitoa toinen?

(Nöyrtyminen vs nöyryyttäminen?)

Lue lisää

Halu sitoa toinen...Eiköhän se olisi sen epäaidon rakkauden tunnusmerkki. Omistamisenhalusta nousee mustasukkaisuus - voisin kuvitella, että seurauksena saattaisi olla nöyryytystä.

Mistä syntyy nöyrtyminen toisen tahtoon. Samasta asiasta - siitä, ettei ole terveellä tavalla itsekäs ja rakasta itseään.

Vaikka sanalla "itsekkyys" on äärimmäisen huono status, se on kyllä kaiken tämän aidon rakastamisen kulmakivi - jos niin voimakkaasti voi ilmaista asian. Jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa toista. Silloin joko haluaa omistaa, nöyryyttää, alistaa tai olla toisen hallinnassa, nöyryytettynä ja alistettuna - näin vastakkain asettelemalla.
Jos ei rakasta itseään, lähtee muiden miellyttämisen linjalle, joka on äkkiä loppuun kuljettu tie, koska kaikkia ei vaan pysty toteuttamaan, mitä joku toinen keksii vaatia. Tähän ovat varmaan kaikki narsistien kanssa elämänsä jakaneet törmänneet. Nopeasti tilanne johtaa ei-narsistienkin kanssa siihen, että pettymyksiä on vaikea enää hallita, koska kukaan ei aina voi miellyttää toista. Sellaiseen ansaan ei kannata itseään ajaa - puhumattakaan, että rakentaa sen ansan jollekin toiselle!

Minä olen itsekäs ihminen. Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani. Tämä asioiden tekeminen omaksi ilokseni saa minut pysymään myöskin rehellisenä itselleni ja jaksamaan isojakin vastoinkäymisiä. Se ikään kuin pitää minut "kartalla", minne ikinä sitten olenkin matkalla.

:)

iewuska kirjoitti:

Halu sitoa toinen...Eiköhän se olisi sen epäaidon rakkauden tunnusmerkki. Omistamisenhalusta nousee mustasukkaisuus - voisin kuvitella, että seurauksena saattaisi olla nöyryytystä.

Mistä syntyy nöyrtyminen toisen tahtoon. Samasta asiasta - siitä, ettei ole terveellä tavalla itsekäs ja rakasta itseään.

Vaikka sanalla "itsekkyys" on äärimmäisen huono status, se on kyllä kaiken tämän aidon rakastamisen kulmakivi - jos niin voimakkaasti voi ilmaista asian. Jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa toista. Silloin joko haluaa omistaa, nöyryyttää, alistaa tai olla toisen hallinnassa, nöyryytettynä ja alistettuna - näin vastakkain asettelemalla.
Jos ei rakasta itseään, lähtee muiden miellyttämisen linjalle, joka on äkkiä loppuun kuljettu tie, koska kaikkia ei vaan pysty toteuttamaan, mitä joku toinen keksii vaatia. Tähän ovat varmaan kaikki narsistien kanssa elämänsä jakaneet törmänneet. Nopeasti tilanne johtaa ei-narsistienkin kanssa siihen, että pettymyksiä on vaikea enää hallita, koska kukaan ei aina voi miellyttää toista. Sellaiseen ansaan ei kannata itseään ajaa - puhumattakaan, että rakentaa sen ansan jollekin toiselle!

Minä olen itsekäs ihminen. Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani. Tämä asioiden tekeminen omaksi ilokseni saa minut pysymään myöskin rehellisenä itselleni ja jaksamaan isojakin vastoinkäymisiä. Se ikään kuin pitää minut "kartalla", minne ikinä sitten olenkin matkalla.

:)

Lue lisää

Kiitos kauniista kommentistasi! Sitä on miellyttävä lukea. Se vastaa myös mun tämänhetkistä käsitystä itserakkauden merkityksestä. Kävin kerran katsomassa kesäteatteria pyynikinharjulla. Esitys oli kertomus Olavi Virran elämästä. Siinä sai nauraa ja itkeä. Esityksessä kuten elämässäänkin Olavi menestyi, mutta kulutti itsensä loppuun, koska vastasi kaikkien pyyntöihin "kyllä". Mieleenpainuva hetki oli kun eräs hahmo neuvoi Olavia; "poika, opettele sanomaan Ei"

Ei.n sanominen ei aina ole helppoa.

Nyt täytyy lähteä perunoita kuorimaan, muitakin töitä on kiitettävästi rästissä. :)

iewuska kirjoitti:

Halu sitoa toinen...Eiköhän se olisi sen epäaidon rakkauden tunnusmerkki. Omistamisenhalusta nousee mustasukkaisuus - voisin kuvitella, että seurauksena saattaisi olla nöyryytystä.

Mistä syntyy nöyrtyminen toisen tahtoon. Samasta asiasta - siitä, ettei ole terveellä tavalla itsekäs ja rakasta itseään.

Vaikka sanalla "itsekkyys" on äärimmäisen huono status, se on kyllä kaiken tämän aidon rakastamisen kulmakivi - jos niin voimakkaasti voi ilmaista asian. Jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa toista. Silloin joko haluaa omistaa, nöyryyttää, alistaa tai olla toisen hallinnassa, nöyryytettynä ja alistettuna - näin vastakkain asettelemalla.
Jos ei rakasta itseään, lähtee muiden miellyttämisen linjalle, joka on äkkiä loppuun kuljettu tie, koska kaikkia ei vaan pysty toteuttamaan, mitä joku toinen keksii vaatia. Tähän ovat varmaan kaikki narsistien kanssa elämänsä jakaneet törmänneet. Nopeasti tilanne johtaa ei-narsistienkin kanssa siihen, että pettymyksiä on vaikea enää hallita, koska kukaan ei aina voi miellyttää toista. Sellaiseen ansaan ei kannata itseään ajaa - puhumattakaan, että rakentaa sen ansan jollekin toiselle!

Minä olen itsekäs ihminen. Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani. Tämä asioiden tekeminen omaksi ilokseni saa minut pysymään myöskin rehellisenä itselleni ja jaksamaan isojakin vastoinkäymisiä. Se ikään kuin pitää minut "kartalla", minne ikinä sitten olenkin matkalla.

:)

Lue lisää

"Jos ei rakasta itseään, lähtee muiden miellyttämisen linjalle, joka on äkkiä loppuun kuljettu tie, koska kaikkia ei vaan pysty toteuttamaan, mitä joku toinen keksii vaatia"

Niin , nimettäköön se ny vaikka "miellyttämislinjaksi" voi olla ikäänkuin tilanteeseen sopiva selvitymiskeino, niissä oloissa joissa ei paljon vaihtoehtoja ole (lapsuus) ja se on sitten ikäänkun jäänyt päälle, koska ei ole tiedostanut sitä ja siitä poisoppiminenkin ei ole ihan helppoa...

Mutta ihan kokonaan en pois sulje tuotakaan keinoa, se voi joskus olla myös käyttökelpoinen keino kohdatessa agressiivisia ihmisiä...

"Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani."

Niin tuo on ideaali tilanne, mutta elävässä elämässä joutuu joskus sellaisiinkiin tilanteisiin, että joku pyytää apuasi, ja lähdet auttaaksesi...teet omasta mielestäsi oikein/hyvän teon, joka sitten autettavan näkökulmasta onkin jälkeenpäin paha teko...

Joskus on lehtiuutisissakin esimerkkejä, miten joku menee auttamaan väkivallan kohteena ollutta ja loppupeleisessä sekä autettava että väkivallan tekijä mukiloivat yhteistuumin auttamaan mennyttä...

Sitä ei aina voi olla varma...
että se omasta mielestä hyvä teko on samaa myös sen kohteelle...ja joskus joutuu valitsemaan kahdesta pahasta sen vähemmän huonomman vaihtoehdon, joka ei ole hyvä sekään...

Tiedä sitten kumpiko on oikeampi määrittämään onko teko hyvä, sen tekijä vaiko hän johon teko kohdistuu...

Ihan ny vaan sillä, että edelleen kannttaa tiedostaa se tosiasia että ns. hyvän nimissä tehdään myös tosi paljon pahaa...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Jos ei rakasta itseään, lähtee muiden miellyttämisen linjalle, joka on äkkiä loppuun kuljettu tie, koska kaikkia ei vaan pysty toteuttamaan, mitä joku toinen keksii vaatia"

Niin , nimettäköön se ny vaikka "miellyttämislinjaksi" voi olla ikäänkuin tilanteeseen sopiva selvitymiskeino, niissä oloissa joissa ei paljon vaihtoehtoja ole (lapsuus) ja se on sitten ikäänkun jäänyt päälle, koska ei ole tiedostanut sitä ja siitä poisoppiminenkin ei ole ihan helppoa...

Mutta ihan kokonaan en pois sulje tuotakaan keinoa, se voi joskus olla myös käyttökelpoinen keino kohdatessa agressiivisia ihmisiä...

"Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani."

Niin tuo on ideaali tilanne, mutta elävässä elämässä joutuu joskus sellaisiinkiin tilanteisiin, että joku pyytää apuasi, ja lähdet auttaaksesi...teet omasta mielestäsi oikein/hyvän teon, joka sitten autettavan näkökulmasta onkin jälkeenpäin paha teko...

Joskus on lehtiuutisissakin esimerkkejä, miten joku menee auttamaan väkivallan kohteena ollutta ja loppupeleisessä sekä autettava että väkivallan tekijä mukiloivat yhteistuumin auttamaan mennyttä...

Sitä ei aina voi olla varma...
että se omasta mielestä hyvä teko on samaa myös sen kohteelle...ja joskus joutuu valitsemaan kahdesta pahasta sen vähemmän huonomman vaihtoehdon, joka ei ole hyvä sekään...

Tiedä sitten kumpiko on oikeampi määrittämään onko teko hyvä, sen tekijä vaiko hän johon teko kohdistuu...

Ihan ny vaan sillä, että edelleen kannttaa tiedostaa se tosiasia että ns. hyvän nimissä tehdään myös tosi paljon pahaa...

Lue lisää

Sanon edelleen, että terve itsekkyys pitää minut "kartalla". Paremmin kuin mikään muu. En ole siis mikään hyväntahtoinen idiootti, joka päästää kotiinsa kenet tahansa sinne pyrkivän tai lähtee kenen tahansa tuntemattoman matkaan kadulta - koska tämä keksii pyytää apuani - ehei. Mikään auttamisenhalu - siten kuin sinä sen edellä kuvasit - ei mene järkeni edelle. Tuollainenhan on juuri sitä muiden miellyttämistä, joka tapahtuu silloin, kun se toinen sitä tahtoo.

Yksikään narsistin uhrikaan ei pääse elämässään eteenpäin, ennen kuin oppii olemaan itsekäs. Itseasiassa kukaan ei pääse.

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Jos ei rakasta itseään, lähtee muiden miellyttämisen linjalle, joka on äkkiä loppuun kuljettu tie, koska kaikkia ei vaan pysty toteuttamaan, mitä joku toinen keksii vaatia"

Niin , nimettäköön se ny vaikka "miellyttämislinjaksi" voi olla ikäänkuin tilanteeseen sopiva selvitymiskeino, niissä oloissa joissa ei paljon vaihtoehtoja ole (lapsuus) ja se on sitten ikäänkun jäänyt päälle, koska ei ole tiedostanut sitä ja siitä poisoppiminenkin ei ole ihan helppoa...

Mutta ihan kokonaan en pois sulje tuotakaan keinoa, se voi joskus olla myös käyttökelpoinen keino kohdatessa agressiivisia ihmisiä...

"Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani."

Niin tuo on ideaali tilanne, mutta elävässä elämässä joutuu joskus sellaisiinkiin tilanteisiin, että joku pyytää apuasi, ja lähdet auttaaksesi...teet omasta mielestäsi oikein/hyvän teon, joka sitten autettavan näkökulmasta onkin jälkeenpäin paha teko...

Joskus on lehtiuutisissakin esimerkkejä, miten joku menee auttamaan väkivallan kohteena ollutta ja loppupeleisessä sekä autettava että väkivallan tekijä mukiloivat yhteistuumin auttamaan mennyttä...

Sitä ei aina voi olla varma...
että se omasta mielestä hyvä teko on samaa myös sen kohteelle...ja joskus joutuu valitsemaan kahdesta pahasta sen vähemmän huonomman vaihtoehdon, joka ei ole hyvä sekään...

Tiedä sitten kumpiko on oikeampi määrittämään onko teko hyvä, sen tekijä vaiko hän johon teko kohdistuu...

Ihan ny vaan sillä, että edelleen kannttaa tiedostaa se tosiasia että ns. hyvän nimissä tehdään myös tosi paljon pahaa...

Lue lisää

Lisäyksenä ja selvennöksenä vielä se, että kaikkihan lähtee omista odotuksistani liikkeelle - ei vieläkään niiden muiden odotuksista.
Katsopas kun siinä on huomattava ero, onko kyseessä vain halu tehdä/suorittaa jokin asia vai onko kyseessä saman asian syvempi merkitys. Omalla kohdallani se on tämä jälkimmäinen. Ja tuostahan seuraa samalla se, että tehty asia ei koidu kenenkään toisen tappioksi tai kohtaloksi.

iewuska kirjoitti:

Sanon edelleen, että terve itsekkyys pitää minut "kartalla". Paremmin kuin mikään muu. En ole siis mikään hyväntahtoinen idiootti, joka päästää kotiinsa kenet tahansa sinne pyrkivän tai lähtee kenen tahansa tuntemattoman matkaan kadulta - koska tämä keksii pyytää apuani - ehei. Mikään auttamisenhalu - siten kuin sinä sen edellä kuvasit - ei mene järkeni edelle. Tuollainenhan on juuri sitä muiden miellyttämistä, joka tapahtuu silloin, kun se toinen sitä tahtoo.

Yksikään narsistin uhrikaan ei pääse elämässään eteenpäin, ennen kuin oppii olemaan itsekäs. Itseasiassa kukaan ei pääse.

Lue lisää

"En ole siis mikään hyväntahtoinen idiootti, joka päästää kotiinsa kenet tahansa sinne pyrkivän tai lähtee kenen tahansa tuntemattoman matkaan kadulta - koska tämä keksii pyytää apuani - ehei."

Esimerkissäni ei ollut kyse tuntemattomasta ihmisestä vaan lähimmäisestä/ihmisestä jonka olin tuntenut jo vuosia...

Enkä osaa ajatella, että niinikään että jos joku pyytää apuani, että valikoisin (millä perusteella?) ketä autan...

Jos näen kadulla makaavan ihmisen...niin kyllä minä hyväntahtoinen idiootti tarkistan tarvitseeko hän apuani vaikka en häntä tunnekkaan..

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"En ole siis mikään hyväntahtoinen idiootti, joka päästää kotiinsa kenet tahansa sinne pyrkivän tai lähtee kenen tahansa tuntemattoman matkaan kadulta - koska tämä keksii pyytää apuani - ehei."

Esimerkissäni ei ollut kyse tuntemattomasta ihmisestä vaan lähimmäisestä/ihmisestä jonka olin tuntenut jo vuosia...

Enkä osaa ajatella, että niinikään että jos joku pyytää apuani, että valikoisin (millä perusteella?) ketä autan...

Jos näen kadulla makaavan ihmisen...niin kyllä minä hyväntahtoinen idiootti tarkistan tarvitseeko hän apuani vaikka en häntä tunnekkaan..

Lue lisää

Eli sinulle "auttaminen" on vain fyysistä auttamista, jonka voi käsin havaita ja silmin nähdä - heti siinä paikanpäällä? Eli se ei voi olla "etätyötä" sellaisten hyväksi, jota ei ole milloinkaan tavannut tai tule milloinkaan kohtaamaan? Eli näet, ettet avunantajana jää tuntemattomaksi? Niinkö?

Tiedätkö, olen lukemattomia kertoja tehnyt avustustyötä täysin "kasvottomien" ihmisten kanssa. En ole heitä koskaan tavannut, enkä tiedä nimiä, en edes kansalaisuuksia. Mutta kun minulle valkenee jokin epäkohta tässä maailmassa, otan selvää, miten voisin tarjota apuani. Ehkä voin esittää ideoitani, joskus kyse on vain rahallisesta tuesta tai sen hankkimisesta kolmansilta osapuolilta. Kukaan minulta lahjan saanut ei tiedä, että se on minulta - mutta pääasiahan on, että olen voinut sen antaa ja kokenut asian niin tärkeäksi, että olen puuhaan ryhtynyt. Siitä saan hyvän mielen - siis ILMAN, että minua siitä KUKAAN fyysisesti ikinä kiittää.

Voisin sanoa, että valitsen omalla järjelläni ne kohteet, joissa toimin. Mutta sydämestäni tulee se apu, jonka jaan.

iewuska kirjoitti:

Eli sinulle "auttaminen" on vain fyysistä auttamista, jonka voi käsin havaita ja silmin nähdä - heti siinä paikanpäällä? Eli se ei voi olla "etätyötä" sellaisten hyväksi, jota ei ole milloinkaan tavannut tai tule milloinkaan kohtaamaan? Eli näet, ettet avunantajana jää tuntemattomaksi? Niinkö?

Tiedätkö, olen lukemattomia kertoja tehnyt avustustyötä täysin "kasvottomien" ihmisten kanssa. En ole heitä koskaan tavannut, enkä tiedä nimiä, en edes kansalaisuuksia. Mutta kun minulle valkenee jokin epäkohta tässä maailmassa, otan selvää, miten voisin tarjota apuani. Ehkä voin esittää ideoitani, joskus kyse on vain rahallisesta tuesta tai sen hankkimisesta kolmansilta osapuolilta. Kukaan minulta lahjan saanut ei tiedä, että se on minulta - mutta pääasiahan on, että olen voinut sen antaa ja kokenut asian niin tärkeäksi, että olen puuhaan ryhtynyt. Siitä saan hyvän mielen - siis ILMAN, että minua siitä KUKAAN fyysisesti ikinä kiittää.

Voisin sanoa, että valitsen omalla järjelläni ne kohteet, joissa toimin. Mutta sydämestäni tulee se apu, jonka jaan.

Lue lisää

"Eli sinulle "auttaminen" on vain fyysistä auttamista, jonka voi käsin havaita ja silmin nähdä - heti siinä paikanpäällä? Eli se ei voi olla "etätyötä" sellaisten hyväksi, jota ei ole milloinkaan tavannut tai tule milloinkaan kohtaamaan? Eli näet, ettet avunantajana jää tuntemattomaksi? Niinkö?"

Noh, jossain kohtaa jo todennutkin, että maailman parantaminen kannattaa aloittaa itsestä ja siitä omasta lähipiiristään...

mitä tulee noihin esille ottamiisi asioihin, niin ihan olen mukana omalla pienellä rahallisella panostuksellani...joidenkin järjestöjen jäsenenä kuin lahjoitan rahaa ja olen toiminut useasti rahan/tavaroiden kerääjänäkin...

Mutta tämä ny tässä kun halusit ottaa tuonkin asian esille...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Eli sinulle "auttaminen" on vain fyysistä auttamista, jonka voi käsin havaita ja silmin nähdä - heti siinä paikanpäällä? Eli se ei voi olla "etätyötä" sellaisten hyväksi, jota ei ole milloinkaan tavannut tai tule milloinkaan kohtaamaan? Eli näet, ettet avunantajana jää tuntemattomaksi? Niinkö?"

Noh, jossain kohtaa jo todennutkin, että maailman parantaminen kannattaa aloittaa itsestä ja siitä omasta lähipiiristään...

mitä tulee noihin esille ottamiisi asioihin, niin ihan olen mukana omalla pienellä rahallisella panostuksellani...joidenkin järjestöjen jäsenenä kuin lahjoitan rahaa ja olen toiminut useasti rahan/tavaroiden kerääjänäkin...

Mutta tämä ny tässä kun halusit ottaa tuonkin asian esille...

Lue lisää

Nimenomaan maailman parantaminen kannattaa aloittaa itsestä, ja kun niin on tehnyt onkin vasta valmis auttamaan ja rakastamaan muita. Olemaan kiitollinen siitä, että pystyy sellaiseen.

Kiitollisuushan oli avauksen aiheena, samalla kun kiitollisuuden vastineeksi asetettiin itsekkyys. Mielestäni - ja oman kokemukseni nojalla, sanon, että itsekkyys on kiitollisuuden perusta - eivätkä toinen toisensa poissulkevat. Tällä itsekkyydellä en tarkoita sellaista itsekkyyttä, joksi sen täällä useimmat ainoastaan hahmottavat.

Olen asunut Suomessa kymmeniä vuosia ja ainoastaan yhden ainoan kerran olen joutunut tilanteeseen, jossa olen soittanut apua liikenneonnettomuuden uhrille. Jos sen varaan laskisi "hyvät työnsä", eipä niitä paljoa elämän aikana kertyisi.

Puhuimme siis kokonaan eri asiasta.

iewuska kirjoitti:

Nimenomaan maailman parantaminen kannattaa aloittaa itsestä, ja kun niin on tehnyt onkin vasta valmis auttamaan ja rakastamaan muita. Olemaan kiitollinen siitä, että pystyy sellaiseen.

Kiitollisuushan oli avauksen aiheena, samalla kun kiitollisuuden vastineeksi asetettiin itsekkyys. Mielestäni - ja oman kokemukseni nojalla, sanon, että itsekkyys on kiitollisuuden perusta - eivätkä toinen toisensa poissulkevat. Tällä itsekkyydellä en tarkoita sellaista itsekkyyttä, joksi sen täällä useimmat ainoastaan hahmottavat.

Olen asunut Suomessa kymmeniä vuosia ja ainoastaan yhden ainoan kerran olen joutunut tilanteeseen, jossa olen soittanut apua liikenneonnettomuuden uhrille. Jos sen varaan laskisi "hyvät työnsä", eipä niitä paljoa elämän aikana kertyisi.

Puhuimme siis kokonaan eri asiasta.

Lue lisää

"Nimenomaan maailman parantaminen kannattaa aloittaa itsestä, ja kun niin on tehnyt onkin vasta valmis auttamaan ja rakastamaan muita. Olemaan kiitollinen siitä, että pystyy sellaiseen."

niin jokainen joka apua saa...sitä tajuu myös antaa...

Se että itse on ollut avun saajana ei sulje pois sitä mahdollisuutta etteikö kykenisi vuorostaan apua antamaan...

Ihan en tiedä miten itsekkyys liittyy kiitollisuuteen...tietyllä lailla ymmärrän kyllä pointtisi, että voi olla kiitollinen kun pystyy antamaan/auttamaan...tunne syntyy omasta tekemisistä...

mutta enemmänkin itse koen kiitollisuutta varsinkin niistä asioista joita olen elämältä/ihmisiltä/jopa lähes tuntemattomilta ihmisiltä joissain tilanteissa ilman omaa ansioitani/ikäänkuin lahjaksi saanut...ilman että niihin on liittynyt mitään vaatimuksia...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Nimenomaan maailman parantaminen kannattaa aloittaa itsestä, ja kun niin on tehnyt onkin vasta valmis auttamaan ja rakastamaan muita. Olemaan kiitollinen siitä, että pystyy sellaiseen."

niin jokainen joka apua saa...sitä tajuu myös antaa...

Se että itse on ollut avun saajana ei sulje pois sitä mahdollisuutta etteikö kykenisi vuorostaan apua antamaan...

Ihan en tiedä miten itsekkyys liittyy kiitollisuuteen...tietyllä lailla ymmärrän kyllä pointtisi, että voi olla kiitollinen kun pystyy antamaan/auttamaan...tunne syntyy omasta tekemisistä...

mutta enemmänkin itse koen kiitollisuutta varsinkin niistä asioista joita olen elämältä/ihmisiltä/jopa lähes tuntemattomilta ihmisiltä joissain tilanteissa ilman omaa ansioitani/ikäänkuin lahjaksi saanut...ilman että niihin on liittynyt mitään vaatimuksia...

Lue lisää

Oli hyvä, että johdatit keskustelua edemmäs ja juuri tuohon kohtaan "ilman että niihin on liittynyt mitään vaatimuksia..."
- Nimittäin, jos auttaminen EI perustu terveeseen itsekkyyteen ja lähde auttajan sydämestä, niihin liittyy AINA oman edun tavoittelu - puhuin juuri tästä aiemmassa viestissäni tähän tapaan: Minä olen itsekäs ihminen. Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani. Tämä asioiden tekeminen omaksi ilokseni saa minut pysymään myöskin rehellisenä itselleni ja jaksamaan isojakin vastoinkäymisiä. Se ikään kuin pitää minut "kartalla", minne ikinä sitten olenkin matkalla.

Ympyrä lienee tämän asian suhteen sulkeutunut, ainakin omalla kohdallani. Pidemmälle käsittely tuottaa vain toistoja asioista, jotka jo olen sanonut.

iewuska kirjoitti:

Oli hyvä, että johdatit keskustelua edemmäs ja juuri tuohon kohtaan "ilman että niihin on liittynyt mitään vaatimuksia..."
- Nimittäin, jos auttaminen EI perustu terveeseen itsekkyyteen ja lähde auttajan sydämestä, niihin liittyy AINA oman edun tavoittelu - puhuin juuri tästä aiemmassa viestissäni tähän tapaan: Minä olen itsekäs ihminen. Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani. Tämä asioiden tekeminen omaksi ilokseni saa minut pysymään myöskin rehellisenä itselleni ja jaksamaan isojakin vastoinkäymisiä. Se ikään kuin pitää minut "kartalla", minne ikinä sitten olenkin matkalla.

Ympyrä lienee tämän asian suhteen sulkeutunut, ainakin omalla kohdallani. Pidemmälle käsittely tuottaa vain toistoja asioista, jotka jo olen sanonut.

Lue lisää

"Minä olen itsekäs ihminen. Teen hyviä tekoja lähimmäisilleni ansaitakseni sillä itselleni hyvän mielen. En sen takia, että haluan arvostusta tai kiitosta, vaan siksi, että saan hyvän mielen teoistani."

Niin itse kukin toimii omasta arvomaailmastaan käsin, samakin ihminen joskus eri eettisin perustein tilanteesta riippuen...

Mutta pääasia kait on että ihminen itse on sinut itsensä ja tekemisiensä suhteen...

Mitä tuohon tulee...

"Ympyrä lienee tämän asian suhteen sulkeutunut, ainakin omalla kohdallani."

Huomasin kyllä että katsoit omalta osaltasi keskustelun tämän asian timoilta päättyneeksi, mutta kun netin keskustelupalstalla ollaan katsoin minäkin oikeudekseni jonkin loppulauseen omalta osaltani antaa...

"Se, mitä olet tehnyt väärin, mielestäni on siinä, mitä olet tehnyt nimenomaan itseäsi kohtaan, koska varmaan nyt olisit ansainnut ihan kokonaisenkin miehen... Koskaan ei kannattaisi "hinnoitella" itseään niin, että jaettu sija kelpaa."

Niin käsittääkseni tuo koskee sinua itseäsikin...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Se, mitä olet tehnyt väärin, mielestäni on siinä, mitä olet tehnyt nimenomaan itseäsi kohtaan, koska varmaan nyt olisit ansainnut ihan kokonaisenkin miehen... Koskaan ei kannattaisi "hinnoitella" itseään niin, että jaettu sija kelpaa."

Niin käsittääkseni tuo koskee sinua itseäsikin...

Lue lisää

"Niin käsittääkseni tuo koskee sinua itseäsikin... "

Niin koskeekin. Koskee minua myös.

Tosin alunalkaen minun piti olla hänen unelmiensa täyttymys, lupausten lupaus ja niin edelleen...

Että edelleenkään en ole "suostunut" häntä jakamaan kenenkään kanssa, vaan menee ihan omin päin... : [. Täältä ei mitään lupia ole tullut, eikä enää uskalla minulle niistä kertoakaan.

Että erittäin ristiriitaisin mielin jatkelen elämääni ja pohdin, mikä hän on minulle ollut, kun ei hän nyt oikeen mikään oikea mieskään ole...

Niin koskeekin. kirjoitti:

"Niin käsittääkseni tuo koskee sinua itseäsikin... "

Niin koskeekin. Koskee minua myös.

Tosin alunalkaen minun piti olla hänen unelmiensa täyttymys, lupausten lupaus ja niin edelleen...

Että edelleenkään en ole "suostunut" häntä jakamaan kenenkään kanssa, vaan menee ihan omin päin... : [. Täältä ei mitään lupia ole tullut, eikä enää uskalla minulle niistä kertoakaan.

Että erittäin ristiriitaisin mielin jatkelen elämääni ja pohdin, mikä hän on minulle ollut, kun ei hän nyt oikeen mikään oikea mieskään ole...

Lue lisää

"Että edelleenkään en ole "suostunut" häntä jakamaan kenenkään kanssa, vaan menee ihan omin päin..."

Noh, mielestäni olet suostunut, koska tiedät että muita naisia on/ joudut jakamaan hänet ja silti tapailet/haluat muiden naisten lailla osasi hänestä...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Että edelleenkään en ole "suostunut" häntä jakamaan kenenkään kanssa, vaan menee ihan omin päin..."

Noh, mielestäni olet suostunut, koska tiedät että muita naisia on/ joudut jakamaan hänet ja silti tapailet/haluat muiden naisten lailla osasi hänestä...

Lue lisää

"Noh, mielestäni olet suostunut, koska tiedät että muita naisia on/ joudut jakamaan hänet ja silti tapailet/haluat muiden naisten lailla osasi hänestä... "

Mitä tarkoitat? En ole "suostunut" näihin järjestelyihin. Minulta ei ole kysytty enkä ole hyväksynyt niitä juttuja.

Tapasi ajatella on kyllä aivan normaali ja yleinen. Noinhan ihmiset yleensä ajattelevat. Samoin jos vaikka mies pahoinpitelee naista, niin ajatellaan naisen jotenkin "hyväksyvän" sen, jos kerran jatkaa suhdetta... Hyvin harvinaista kuitenkin olisi joku masokismi, varsinkin, jos negatiivisessa yhteydessä tulee ilmi, niin kuin meidänkin tapauksemme.

Olen tehnyt lähes kaikkeni siinä vaiheessa, kun se hulluus alkoi, ettei olisi niin toiminut, mutta mikään ei auttanut, -kuten narsisteista tiedämme. Minkäänlaista suostumuksen elettä en ole tehnyt. Olen hyökännyt suhteiden väliin aina kun olen voinut. Tosin on ollut laitettava lopulta oma maine ja työ tuon tapauksen edelle.

Työstä, rahoista eikä maineestaan kannata luopua rakkauden vuoksi, vaikka pahalta tuntuukin. Jos noista kolmesta joutuu luopumaan, niin siitä kyllä tietää, että ei sitä rakkauttakaan niistä luopumalla saa. Muuten olisin varmaan luopunut niistäkin : }.

Mitä tarjoitat? En kirjoitti:

"Noh, mielestäni olet suostunut, koska tiedät että muita naisia on/ joudut jakamaan hänet ja silti tapailet/haluat muiden naisten lailla osasi hänestä... "

Mitä tarkoitat? En ole "suostunut" näihin järjestelyihin. Minulta ei ole kysytty enkä ole hyväksynyt niitä juttuja.

Tapasi ajatella on kyllä aivan normaali ja yleinen. Noinhan ihmiset yleensä ajattelevat. Samoin jos vaikka mies pahoinpitelee naista, niin ajatellaan naisen jotenkin "hyväksyvän" sen, jos kerran jatkaa suhdetta... Hyvin harvinaista kuitenkin olisi joku masokismi, varsinkin, jos negatiivisessa yhteydessä tulee ilmi, niin kuin meidänkin tapauksemme.

Olen tehnyt lähes kaikkeni siinä vaiheessa, kun se hulluus alkoi, ettei olisi niin toiminut, mutta mikään ei auttanut, -kuten narsisteista tiedämme. Minkäänlaista suostumuksen elettä en ole tehnyt. Olen hyökännyt suhteiden väliin aina kun olen voinut. Tosin on ollut laitettava lopulta oma maine ja työ tuon tapauksen edelle.

Työstä, rahoista eikä maineestaan kannata luopua rakkauden vuoksi, vaikka pahalta tuntuukin. Jos noista kolmesta joutuu luopumaan, niin siitä kyllä tietää, että ei sitä rakkauttakaan niistä luopumalla saa. Muuten olisin varmaan luopunut niistäkin : }.

Lue lisää

Sinuhe luopui kaikesta saadakseen rakkautta kauniilta Neferneferneferiltä. Ja saikin vastineeksi ikimuistoisen kokemuksen.. ;D

yxex kirjoitti:

Sinuhe luopui kaikesta saadakseen rakkautta kauniilta Neferneferneferiltä. Ja saikin vastineeksi ikimuistoisen kokemuksen.. ;D

Jep : D. Maailmankirjallisuus on tarua ihmeellisempää.

Mitä tarjoitat? En kirjoitti:

"Noh, mielestäni olet suostunut, koska tiedät että muita naisia on/ joudut jakamaan hänet ja silti tapailet/haluat muiden naisten lailla osasi hänestä... "

Mitä tarkoitat? En ole "suostunut" näihin järjestelyihin. Minulta ei ole kysytty enkä ole hyväksynyt niitä juttuja.

Tapasi ajatella on kyllä aivan normaali ja yleinen. Noinhan ihmiset yleensä ajattelevat. Samoin jos vaikka mies pahoinpitelee naista, niin ajatellaan naisen jotenkin "hyväksyvän" sen, jos kerran jatkaa suhdetta... Hyvin harvinaista kuitenkin olisi joku masokismi, varsinkin, jos negatiivisessa yhteydessä tulee ilmi, niin kuin meidänkin tapauksemme.

Olen tehnyt lähes kaikkeni siinä vaiheessa, kun se hulluus alkoi, ettei olisi niin toiminut, mutta mikään ei auttanut, -kuten narsisteista tiedämme. Minkäänlaista suostumuksen elettä en ole tehnyt. Olen hyökännyt suhteiden väliin aina kun olen voinut. Tosin on ollut laitettava lopulta oma maine ja työ tuon tapauksen edelle.

Työstä, rahoista eikä maineestaan kannata luopua rakkauden vuoksi, vaikka pahalta tuntuukin. Jos noista kolmesta joutuu luopumaan, niin siitä kyllä tietää, että ei sitä rakkauttakaan niistä luopumalla saa. Muuten olisin varmaan luopunut niistäkin : }.

Lue lisää

"Mitä tarkoitat? En ole "suostunut" näihin järjestelyihin."

Noh, käsittääkseni tiedät millainen mies on, tiedät muitakin naisia olevan...silti rakastat/haluat tapailla miestä...

Että käytettäköön sitten sanontaa...oma on valintasi...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Mitä tarkoitat? En ole "suostunut" näihin järjestelyihin."

Noh, käsittääkseni tiedät millainen mies on, tiedät muitakin naisia olevan...silti rakastat/haluat tapailla miestä...

Että käytettäköön sitten sanontaa...oma on valintasi...

Lue lisää

"Noh, käsittääkseni tiedät millainen mies on, tiedät muitakin naisia olevan...silti rakastat/haluat tapailla miestä..."

Nykyään on haju minkälainen on. Nykyään siis, ei silloin ennen.

Ennemminkin sinulla kuin minulla on ollut ja on käsitys, että ne muut ovat myös naisia... itse en ole ollut siitä ollenkaan vakuuttunut. Minähän sanoin, että ovat mitä lienevät... ; /.

En valinnut häntä tunteideni kohteeksi tuollaisena kuin hän nyt on... Hän oli silloin toisenlainen.

En pysty muuttamaan häntä, vaikka kuinka yritän.

---Pystytkö sanomaan, että missä on ongelma, jos ongelmaa ei kerran ole, vaan asia on selvä: narsistin uhri valitsee itse jatkossa osansa. Ja sillä valinnalla hän pystyy poistamaan uhriutensa ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Onko asia sitten hyvin?

No, tällä pohdinnalla palaan ongelman ytimeen. Olen tehnyt päätökseni hänen suhteensa kauan sitten ja jonain päivänä se toteutuu ja se päivä on yhä lähempänä.

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Mitä tarkoitat? En ole "suostunut" näihin järjestelyihin."

Noh, käsittääkseni tiedät millainen mies on, tiedät muitakin naisia olevan...silti rakastat/haluat tapailla miestä...

Että käytettäköön sitten sanontaa...oma on valintasi...

Lue lisää

"oma on valintasi... "

Otan tämän ihan erikseen pohdittavaksi, koska on aivan ydinkysymys.

Missä kohtaa olen voinut valita? Valitsin hänet hänen luomiensa valheiden perusteella.

Että voisi valita, pitäisi olla vähintään kaksi vaihtoehtoa:
Toinen vaihtoehto, eli jättää hänet valitsematta, on myöhäistä.
Mikä on toinen vaihtoehto?

Otan tämän ihan kirjoitti:

"oma on valintasi... "

Otan tämän ihan erikseen pohdittavaksi, koska on aivan ydinkysymys.

Missä kohtaa olen voinut valita? Valitsin hänet hänen luomiensa valheiden perusteella.

Että voisi valita, pitäisi olla vähintään kaksi vaihtoehtoa:
Toinen vaihtoehto, eli jättää hänet valitsematta, on myöhäistä.
Mikä on toinen vaihtoehto?

Lue lisää

"Että voisi valita, pitäisi olla vähintään kaksi vaihtoehtoa:
Toinen vaihtoehto, eli jättää hänet valitsematta, on myöhäistä.
Mikä on toinen vaihtoehto? "

Niin tiedä sitten, jos on tehnyt valinnan joka ajan saatossa paljastuu huonoksi niin onko siinä sitten pysyttyvä iän kaiken...

Käsittääkseni aina voi valita uudelleen...ja aina on vähintäänkin kaksi vaihtoehtoa kyllä tai ei...ollakko suhteessa vaiko ei...

Tiedän kyllä omasta kokemuksestani avioliittooni liittyen ettei asiat ole niin yksinkertaisia...

mutta näin jälkiviisaana luulen tietäväni ettei kyse enää ole rakkaudesta...vaan jostain muusta, riippuvuudesta, yksinäisyyden pelosta, vastuun pelosta, ei ole enää ketään ketä syyttäisi siitä ettei saanut mitä halusi jne...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Että voisi valita, pitäisi olla vähintään kaksi vaihtoehtoa:
Toinen vaihtoehto, eli jättää hänet valitsematta, on myöhäistä.
Mikä on toinen vaihtoehto? "

Niin tiedä sitten, jos on tehnyt valinnan joka ajan saatossa paljastuu huonoksi niin onko siinä sitten pysyttyvä iän kaiken...

Käsittääkseni aina voi valita uudelleen...ja aina on vähintäänkin kaksi vaihtoehtoa kyllä tai ei...ollakko suhteessa vaiko ei...

Tiedän kyllä omasta kokemuksestani avioliittooni liittyen ettei asiat ole niin yksinkertaisia...

mutta näin jälkiviisaana luulen tietäväni ettei kyse enää ole rakkaudesta...vaan jostain muusta, riippuvuudesta, yksinäisyyden pelosta, vastuun pelosta, ei ole enää ketään ketä syyttäisi siitä ettei saanut mitä halusi jne...

Lue lisää

"Niin tiedä sitten, jos on tehnyt valinnan joka ajan saatossa paljastuu huonoksi niin onko siinä sitten pysyttyvä iän kaiken..."

Tuohon tiedän vastauksen ja se on tietysti ei.

"Käsittääkseni aina voi valita uudelleen...ja aina on vähintäänkin kaksi vaihtoehtoa kyllä tai ei...ollakko suhteessa vaiko ei..."

Oikeastaan ei voi valita uudelleen... Jos on valinnan tehnyt ja siitä on toteutunut osa, niin ei sitä voi ikäänkuin palauttaa käyttämättömänä... Tosille on niin helppoa vain vaihtaa kumppania, toisille on tullut sisäänrakennettu uskollisuus eikä siihen auta, että on joutunut jonkinlaisen helppoheikin leikkikaluksi.

"ettei kyse enää ole rakkaudesta...vaan jostain muusta, riippuvuudesta, yksinäisyyden pelosta, vastuun pelosta, ei ole enää ketään ketä syyttäisi siitä ettei saanut mitä halusi jne... "

Rakkauden laatupuhtaus?

Riippuvuus, yksinäisyydenpelko... Riippuvainen en hänestä ole, enkä tunne yksinäisyydenpelkoa. Mutta sitten taas pidän kyllä seksistä... kuten myös yksinäisyys tulee, vaikken sitä pelkäisikään...

Vastuun olen suhteistani kantanut aina itse, ja kaikki miehenin ovat vierittäneet minun harteilleni vastuun, jos on hiukankin jotain toimimattomuutta. Että nykyään jaan tasan. En toki syytä sairasta miestä nytkään, enkä yleensä ketään.

Kuten sanottua, iloluontoisemmilla on vaihtaminen helpompaa.

En nyt kuitenkaan ketään haluaisi kettingein sitoa narsistiin enkä kehenkään muuhunkaan, mutta jotenkin tuntuu, että rakastavalla rakkaus on vakio, vaikka sen vastaanottaja olisi minkälainen... Varmaan rakastan häntä sitten tavallaan. Nämä pimeät illat eivät mitenkään ole vähentäneet tunteitani.

Mielenkiintoisia miehiä on minun ikäluokassani ilmeisen vähän.

Tuohon tiedän kirjoitti:

"Niin tiedä sitten, jos on tehnyt valinnan joka ajan saatossa paljastuu huonoksi niin onko siinä sitten pysyttyvä iän kaiken..."

Tuohon tiedän vastauksen ja se on tietysti ei.

"Käsittääkseni aina voi valita uudelleen...ja aina on vähintäänkin kaksi vaihtoehtoa kyllä tai ei...ollakko suhteessa vaiko ei..."

Oikeastaan ei voi valita uudelleen... Jos on valinnan tehnyt ja siitä on toteutunut osa, niin ei sitä voi ikäänkuin palauttaa käyttämättömänä... Tosille on niin helppoa vain vaihtaa kumppania, toisille on tullut sisäänrakennettu uskollisuus eikä siihen auta, että on joutunut jonkinlaisen helppoheikin leikkikaluksi.

"ettei kyse enää ole rakkaudesta...vaan jostain muusta, riippuvuudesta, yksinäisyyden pelosta, vastuun pelosta, ei ole enää ketään ketä syyttäisi siitä ettei saanut mitä halusi jne... "

Rakkauden laatupuhtaus?

Riippuvuus, yksinäisyydenpelko... Riippuvainen en hänestä ole, enkä tunne yksinäisyydenpelkoa. Mutta sitten taas pidän kyllä seksistä... kuten myös yksinäisyys tulee, vaikken sitä pelkäisikään...

Vastuun olen suhteistani kantanut aina itse, ja kaikki miehenin ovat vierittäneet minun harteilleni vastuun, jos on hiukankin jotain toimimattomuutta. Että nykyään jaan tasan. En toki syytä sairasta miestä nytkään, enkä yleensä ketään.

Kuten sanottua, iloluontoisemmilla on vaihtaminen helpompaa.

En nyt kuitenkaan ketään haluaisi kettingein sitoa narsistiin enkä kehenkään muuhunkaan, mutta jotenkin tuntuu, että rakastavalla rakkaus on vakio, vaikka sen vastaanottaja olisi minkälainen... Varmaan rakastan häntä sitten tavallaan. Nämä pimeät illat eivät mitenkään ole vähentäneet tunteitani.

Mielenkiintoisia miehiä on minun ikäluokassani ilmeisen vähän.

Lue lisää

"Tosille on niin helppoa vain vaihtaa kumppania, toisille on tullut sisäänrakennettu uskollisuus eikä siihen auta, että on joutunut jonkinlaisen helppoheikin leikkikaluksi. "

Niin uskollisuus on hyve parisuhteessa ja itsekin pitäydyn siinä kunnoituksesta kumppania/suhdetta kohtaan, jos tuntuu siltä että joku muu houkuttaa enemmän, on viisain erota...
mutta uskollisuuden taustalla voi olla muutakin...

" On olemassa monia asioita joita me heittäisimme pois ellemme pelkäisi että muut ottaisivat ne."

http://www.suomisanakirja.fi/uskollisuus

Mitä taas tuohon tulee...

"mutta jotenkin tuntuu, että rakastavalla rakkaus on vakio, vaikka sen vastaanottaja olisi minkälainen..."

Niin tuo minun mielestäni todistaa sen, että suhteesi narsistiin on oma valintasi...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Tosille on niin helppoa vain vaihtaa kumppania, toisille on tullut sisäänrakennettu uskollisuus eikä siihen auta, että on joutunut jonkinlaisen helppoheikin leikkikaluksi. "

Niin uskollisuus on hyve parisuhteessa ja itsekin pitäydyn siinä kunnoituksesta kumppania/suhdetta kohtaan, jos tuntuu siltä että joku muu houkuttaa enemmän, on viisain erota...
mutta uskollisuuden taustalla voi olla muutakin...

" On olemassa monia asioita joita me heittäisimme pois ellemme pelkäisi että muut ottaisivat ne."

http://www.suomisanakirja.fi/uskollisuus

Mitä taas tuohon tulee...

"mutta jotenkin tuntuu, että rakastavalla rakkaus on vakio, vaikka sen vastaanottaja olisi minkälainen..."

Niin tuo minun mielestäni todistaa sen, että suhteesi narsistiin on oma valintasi...

Lue lisää

"Niin tuo minun mielestäni todistaa sen, että suhteesi narsistiin on oma valintasi... "

Onhan se tietenkin sitä jotenkin, mutta vain osittain. Narsistikin on sellainen kuin haluan, osittain.

Toisaalta en ymmärrä, mikä tuossa lauseessa sen puolesta todistaa.

Onhan se tietysti kirjoitti:

"Niin tuo minun mielestäni todistaa sen, että suhteesi narsistiin on oma valintasi... "

Onhan se tietenkin sitä jotenkin, mutta vain osittain. Narsistikin on sellainen kuin haluan, osittain.

Toisaalta en ymmärrä, mikä tuossa lauseessa sen puolesta todistaa.

Lue lisää

"Niin tuo minun mielestäni todistaa sen, että suhteesi narsistiin on oma valintasi.."

Niin, jos ei suhteesi narsistiin ole oma valintasi niin mikä se sitten on...pakkomielle?

"Kun pakkomielle ottaa vallan ihmisestä, hän ei ole enää kiinnostunut ihmisestä persoonana vaan
kohteena. Ihmisistä muodostuu välineitä, jotka ajatellaan poistavan oman sisäisen tyhjyyden tunteen.

On vaikea lopettaa takaa-ajoa, kun on pitkään jahdannut jotain asiaa. Asiaa helpottaa, kun alkaa ymmärtämään elämän paradoksaalisuutta. Vasta kun luopuu siitä, miten eniten haluaa, saa tavoittelemansa asian."

https://www.nyyti.fi/Kaipaus-artikkeli.pdf‎

Voisin ajatella, että joskus on helppo "rakastaa" saavuttamatonta...ei tarvitse laittaa itseään likoon, "testata" rakastaako toinen...kun tietää jo valmiiksi ettei se toinen rakasta...niin ei joudu pettymäänkään...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Niin tuo minun mielestäni todistaa sen, että suhteesi narsistiin on oma valintasi.."

Niin, jos ei suhteesi narsistiin ole oma valintasi niin mikä se sitten on...pakkomielle?

"Kun pakkomielle ottaa vallan ihmisestä, hän ei ole enää kiinnostunut ihmisestä persoonana vaan
kohteena. Ihmisistä muodostuu välineitä, jotka ajatellaan poistavan oman sisäisen tyhjyyden tunteen.

On vaikea lopettaa takaa-ajoa, kun on pitkään jahdannut jotain asiaa. Asiaa helpottaa, kun alkaa ymmärtämään elämän paradoksaalisuutta. Vasta kun luopuu siitä, miten eniten haluaa, saa tavoittelemansa asian."

https://www.nyyti.fi/Kaipaus-artikkeli.pdf‎

Voisin ajatella, että joskus on helppo "rakastaa" saavuttamatonta...ei tarvitse laittaa itseään likoon, "testata" rakastaako toinen...kun tietää jo valmiiksi ettei se toinen rakasta...niin ei joudu pettymäänkään...

Lue lisää

"Vasta kun luopuu siitä, miten eniten haluaa, saa tavoittelemansa asian.""

Kyseenalaistan tuonkin. Onko todisteita? Mielestäni tuo ajattelu ei sovi rakkauteen. Rakkaudessa luovuttaminen merkitsee hyvinkin rakkauden kohteen henkilöllisyyden vaihtumista. Olen erittäin sitä mieltä, että jos joku mies on esim. kiinnostunut minusta, mutta minä osoittaudun kovaksi palaksi, tarvitsisi nähdä vaivaa, odottaa, tehdä iskuyrityksiä... Eiväthän ne jaksa, ne uupuvat ja ottavat jonkun helpomman.

No, saavat varmaan itselleen sopivamman. Minä taas en kuulu luovuttajakastiin. En ole rakkaudessa koskaan luopunut varsinaisesti eniten rakastamastani. Rakastan niin kauan, kuin rakkautta riittää, enkä yritä edes riistää itseltäni oikeutta todelliseen rakkauteen. Niin ei kumppaninikaan tarvitse sitten ajatella olevansa korvike, joka asema pelottaa asian päälle ymmärtäviä miehiä.

Suhtautumiseni rakkauteen on tavallaan maanläheinen ja ennenkaikkea aito.

Miksi minulla on yhä tunteita narsistia kohtaan? Johtuu siitä, että hän on jollain tasolla onnistunut narsistintyössään, eli on pätevä narsisti, ei mikään paitaressu puolinarsisti siis. Hän on onnistunut näyttämään itsestään parhaat puolet ja esitys on onnistuneen puoleinen.

Totta, ei ihmisiin kannata väkisin vaikuttaa eikä opettaa. Oppimisesta olemme kukin tahoillamme oppineet sen että halu oppia mahdollistaa oppimisen ja pakkoruotsi oli pakkopullaa (ursäkt till alla svenska).

Ajattele jos Jumala(t) on tehnyt pienen jipon; antanut ihmiselle kyvyn ajatella ja aivot ja sydämen käsitellä tunteitaan. Antanut monimutkaisinta kellokoneistoa hienomman kehon ihmiselle. Tehnyt hänestä oman kuvajaisensa. Antanut kaiken, kaiken (ihana biisi >(;D ), paitsi muistikuvaa tuosta lahjasta. Ja katsoo sitten hykerrellen kuka oivaltaa lahjan merkityksen ja arvon.

(mikä olisi kehomme hinta jos joutuisimme ostamaan sen lähimarketista?)

Omistamisen illuusioon sokeutuneet eivät hyväksyne ajatusta että kaikki on vaan lainassa. Lapset, läheiset, työpaikka, omaisuus, oma elämä..kaikki on lainassa. Minusta aika nöyränkiitolliseksi tekevä ajatus. Iloita onnesta jonka on saanut kohdata.

yxex kirjoitti:

Totta, ei ihmisiin kannata väkisin vaikuttaa eikä opettaa. Oppimisesta olemme kukin tahoillamme oppineet sen että halu oppia mahdollistaa oppimisen ja pakkoruotsi oli pakkopullaa (ursäkt till alla svenska).

Ajattele jos Jumala(t) on tehnyt pienen jipon; antanut ihmiselle kyvyn ajatella ja aivot ja sydämen käsitellä tunteitaan. Antanut monimutkaisinta kellokoneistoa hienomman kehon ihmiselle. Tehnyt hänestä oman kuvajaisensa. Antanut kaiken, kaiken (ihana biisi >(;D ), paitsi muistikuvaa tuosta lahjasta. Ja katsoo sitten hykerrellen kuka oivaltaa lahjan merkityksen ja arvon.

(mikä olisi kehomme hinta jos joutuisimme ostamaan sen lähimarketista?)

Omistamisen illuusioon sokeutuneet eivät hyväksyne ajatusta että kaikki on vaan lainassa. Lapset, läheiset, työpaikka, omaisuus, oma elämä..kaikki on lainassa. Minusta aika nöyränkiitolliseksi tekevä ajatus. Iloita onnesta jonka on saanut kohdata.

Lue lisää

"(mikä olisi kehomme hinta jos joutuisimme ostamaan sen lähimarketista?)"

Kallista tulee, kallista tulee, kun jo kuoret maksavat maltaita. Plus sitten elinikäinen ravinto... Marketeistahan tuota huoltoa ja koristusta juuri ostetaankin. Mutta ajattele, lopultakin ihminen on aivan ilmainen sinänsä... ne ovat ne tykötarpeet, kun maksavat.

yxex kirjoitti:

Totta, ei ihmisiin kannata väkisin vaikuttaa eikä opettaa. Oppimisesta olemme kukin tahoillamme oppineet sen että halu oppia mahdollistaa oppimisen ja pakkoruotsi oli pakkopullaa (ursäkt till alla svenska).

Ajattele jos Jumala(t) on tehnyt pienen jipon; antanut ihmiselle kyvyn ajatella ja aivot ja sydämen käsitellä tunteitaan. Antanut monimutkaisinta kellokoneistoa hienomman kehon ihmiselle. Tehnyt hänestä oman kuvajaisensa. Antanut kaiken, kaiken (ihana biisi >(;D ), paitsi muistikuvaa tuosta lahjasta. Ja katsoo sitten hykerrellen kuka oivaltaa lahjan merkityksen ja arvon.

(mikä olisi kehomme hinta jos joutuisimme ostamaan sen lähimarketista?)

Omistamisen illuusioon sokeutuneet eivät hyväksyne ajatusta että kaikki on vaan lainassa. Lapset, läheiset, työpaikka, omaisuus, oma elämä..kaikki on lainassa. Minusta aika nöyränkiitolliseksi tekevä ajatus. Iloita onnesta jonka on saanut kohdata.

Lue lisää

"Ajattele jos Jumala(t) on tehnyt pienen jipon; antanut ihmiselle kyvyn ajatella ja aivot ja sydämen käsitellä tunteitaan"

Niin tuostakin löytyy tarina isosta kirjasta, ihminen sai lahjaksi vapaan tahdon/valinnan vapauden...ja ristikseen/vaivakseen tiedon hyvästä ja pahasta...

Joskus miettinyt sitä paratiisi ajatustakin, jossa kaikki oli hyvin, mutta en tiedä tiesivätkö/tunsivatko ihmiset että niin oli...

niin vain oli, eikä ollut tietoa muusta/ei mitään mihin verrata...sitä toista puolta, kunnes käärme(Luojan luoma sekin) luikerteli paratiisiin...

Kallista tulee, kirjoitti:

"(mikä olisi kehomme hinta jos joutuisimme ostamaan sen lähimarketista?)"

Kallista tulee, kallista tulee, kun jo kuoret maksavat maltaita. Plus sitten elinikäinen ravinto... Marketeistahan tuota huoltoa ja koristusta juuri ostetaankin. Mutta ajattele, lopultakin ihminen on aivan ilmainen sinänsä... ne ovat ne tykötarpeet, kun maksavat.

Lue lisää

Nii-i, ihminen ilmainen ja vain banaanit maksaa.

Todellisuus mitä emme jostain syystä ajattele, on että olemme niin monimutkaisia ja yksilöllisiä, harvinaisia, ettei meitä voisi korvata millään keinolla eikä rahasummalla.

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Ajattele jos Jumala(t) on tehnyt pienen jipon; antanut ihmiselle kyvyn ajatella ja aivot ja sydämen käsitellä tunteitaan"

Niin tuostakin löytyy tarina isosta kirjasta, ihminen sai lahjaksi vapaan tahdon/valinnan vapauden...ja ristikseen/vaivakseen tiedon hyvästä ja pahasta...

Joskus miettinyt sitä paratiisi ajatustakin, jossa kaikki oli hyvin, mutta en tiedä tiesivätkö/tunsivatko ihmiset että niin oli...

niin vain oli, eikä ollut tietoa muusta/ei mitään mihin verrata...sitä toista puolta, kunnes käärme(Luojan luoma sekin) luikerteli paratiisiin...

Lue lisää

Niin se on, pahuus määrittelee paratiisin merkityksen. Tuska ilon. Yö päivän. Nälkä täyden vatsan.

yxex kirjoitti:

Niin se on, pahuus määrittelee paratiisin merkityksen. Tuska ilon. Yö päivän. Nälkä täyden vatsan.

Ymmärtäisimmekö Jumalan hyvyyden merkitystä ilman Satanaa?

Elämän rentoutta ilman narsistia? >(;D

(nimittäin rento ote häviää kun ihmisaddikti astuu sisään)

.

(voisiko pahuudelle olla kiitollinen)

"Ei itsekäs ihminen osaa iloita tai ole kiitollinen ilmaisista lahjoista. Ei myöskään mistään myönteisestä asiasta ympärillään, vaan katkeruus tihkuu sitä voimakkaammin mitä enemmän muilla on jotain hyvää tai tavoittelemisen arvoista."

Itsekäs. Juu. Ilman itsekkyyttä ei ole aitoa rakkautta. Joskus tuntuu näitä kirjoituksia lukiessa, että enemmän halutaan näytellä kuin olla oikeasti olemassa ja oikeasti tuntea oikeita tunteita. Nimetään kielteiseksi sellaisia asioita, joiden poistaminen tunneketjusta saa koko ketjun särkymään ja monen monta muutakin tunnetta häviämään....syntyy häpeää...tuskaa.

En ymmärrä.

iewuska kirjoitti:

"Ei itsekäs ihminen osaa iloita tai ole kiitollinen ilmaisista lahjoista. Ei myöskään mistään myönteisestä asiasta ympärillään, vaan katkeruus tihkuu sitä voimakkaammin mitä enemmän muilla on jotain hyvää tai tavoittelemisen arvoista."

Itsekäs. Juu. Ilman itsekkyyttä ei ole aitoa rakkautta. Joskus tuntuu näitä kirjoituksia lukiessa, että enemmän halutaan näytellä kuin olla oikeasti olemassa ja oikeasti tuntea oikeita tunteita. Nimetään kielteiseksi sellaisia asioita, joiden poistaminen tunneketjusta saa koko ketjun särkymään ja monen monta muutakin tunnetta häviämään....syntyy häpeää...tuskaa.

En ymmärrä.

Lue lisää

"että enemmän halutaan näytellä kuin olla oikeasti olemassa ja oikeasti tuntea oikeita tunteita"

"Nimetään kielteiseksi sellaisia asioita, joiden poistaminen tunneketjusta saa koko ketjun särkymään ja monen monta muutakin tunnetta häviämään....syntyy häpeää...tuskaa"

Niin häpeä ja tuskakin on tunteita...niitä ihan oikeita tunteita joita epätäydelliset/inhimilliset ihmiset tuntevat toisinaan...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"että enemmän halutaan näytellä kuin olla oikeasti olemassa ja oikeasti tuntea oikeita tunteita"

"Nimetään kielteiseksi sellaisia asioita, joiden poistaminen tunneketjusta saa koko ketjun särkymään ja monen monta muutakin tunnetta häviämään....syntyy häpeää...tuskaa"

Niin häpeä ja tuskakin on tunteita...niitä ihan oikeita tunteita joita epätäydelliset/inhimilliset ihmiset tuntevat toisinaan...

Lue lisää

Mutta tunneketjusta poistettu itsekkyys valitettavasti johtaa häpeään ja tuskaan, ahdistukseen jne. - tarpeettomasti. Kun yrittää salata todelliset tunteensa, syntyy tilalle uusi, entistä hankalampi tunne.

Onko siis kuitenkin helpompaa tuntea itsensä kuin yrittää näytellä jotain, jonka luulee olevan ympäristön tahto?
Mielestäni se on helpompaa kuin itselleen valehtelu.

iewuska kirjoitti:

Mutta tunneketjusta poistettu itsekkyys valitettavasti johtaa häpeään ja tuskaan, ahdistukseen jne. - tarpeettomasti. Kun yrittää salata todelliset tunteensa, syntyy tilalle uusi, entistä hankalampi tunne.

Onko siis kuitenkin helpompaa tuntea itsensä kuin yrittää näytellä jotain, jonka luulee olevan ympäristön tahto?
Mielestäni se on helpompaa kuin itselleen valehtelu.

Lue lisää

"Onko siis kuitenkin helpompaa tuntea itsensä kuin yrittää näytellä jotain,"

Helppoudesta en tiedä, mutta itsetuntemukseen liittyy se, että tuntee niin vahvuutensa kuin heikkoutensakin..ja tunnistaa itsessään/uskaltaa liittää itseensä/tuntea kaikki tunteet/koko tunneskaalan...ne alhaisimmatkin...

Hyvä itse tuntemus ei tarkoita sitä, että on täydellinen, se ei tarkoita itsekkyyttä...

"Itsetuntemuksen auttaa ihmistä tarkastelemaan itseään rehellisesti hyvine ja huonoine puolineen sekä näkemään myös kehitettäviä asioita itsessään. Narsismi ja itsekeskeisyys, vaikkakin näyttävät pinnalta ylemmyyden tunteelta, kertovat pohjimmiltaan syvästä arvottomuudesta suhteessa toisiin. Minäkuvan vauriot aiheuttavat kyvyttömyyttä asettua toisten asemaan"

http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/mina/itsetunto/itsetuntemus_ja_itsetunto

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Onko siis kuitenkin helpompaa tuntea itsensä kuin yrittää näytellä jotain,"

Helppoudesta en tiedä, mutta itsetuntemukseen liittyy se, että tuntee niin vahvuutensa kuin heikkoutensakin..ja tunnistaa itsessään/uskaltaa liittää itseensä/tuntea kaikki tunteet/koko tunneskaalan...ne alhaisimmatkin...

Hyvä itse tuntemus ei tarkoita sitä, että on täydellinen, se ei tarkoita itsekkyyttä...

"Itsetuntemuksen auttaa ihmistä tarkastelemaan itseään rehellisesti hyvine ja huonoine puolineen sekä näkemään myös kehitettäviä asioita itsessään. Narsismi ja itsekeskeisyys, vaikkakin näyttävät pinnalta ylemmyyden tunteelta, kertovat pohjimmiltaan syvästä arvottomuudesta suhteessa toisiin. Minäkuvan vauriot aiheuttavat kyvyttömyyttä asettua toisten asemaan"

http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/mina/itsetunto/itsetuntemus_ja_itsetunto

Lue lisää

Kelasin ylöspäin tuota ketjua, enkä löytänyt kekenkään viestistä mainintaa siitä, että hyvä itsetuntemus tarkoittaisi täydellisyyttä tai itsekeskeisyyttä. Ehkä selvennät sitä, mihin sijoitat ajatuksesi ja linkittämäsi jutun?

Lainaamassasi pätkässä puhutaan nimenomaan "itsekeskeisyydestä", joka on huomattavasti parempi määrite sille käytökselle, joka täällä määritellään yksinomaan itsekkyydeksi. Mietinkin, miksi asetat itsekkyydelle vain kielteisen leiman? Itse ymmärrän oman itsekkyyteni sellaiseksi, että tunnen oman parhaani ja pyrin siihen. Kuka muu olisi enemmän vastuussa minun parhaastani tässä elämässä kuin minä itse? kehen muuhun voisi luottaa oman etuni nimisä, jos en omaan itseeni?

Katson hyvin vahvasti, että olen oman onneni seppä.

iewuska kirjoitti:

Kelasin ylöspäin tuota ketjua, enkä löytänyt kekenkään viestistä mainintaa siitä, että hyvä itsetuntemus tarkoittaisi täydellisyyttä tai itsekeskeisyyttä. Ehkä selvennät sitä, mihin sijoitat ajatuksesi ja linkittämäsi jutun?

Lainaamassasi pätkässä puhutaan nimenomaan "itsekeskeisyydestä", joka on huomattavasti parempi määrite sille käytökselle, joka täällä määritellään yksinomaan itsekkyydeksi. Mietinkin, miksi asetat itsekkyydelle vain kielteisen leiman? Itse ymmärrän oman itsekkyyteni sellaiseksi, että tunnen oman parhaani ja pyrin siihen. Kuka muu olisi enemmän vastuussa minun parhaastani tässä elämässä kuin minä itse? kehen muuhun voisi luottaa oman etuni nimisä, jos en omaan itseeni?

Katson hyvin vahvasti, että olen oman onneni seppä.

Lue lisää

"Lainaamassasi pätkässä puhutaan nimenomaan "itsekeskeisyydestä", joka on huomattavasti parempi määrite sille käytökselle, joka täällä määritellään yksinomaan itsekkyydeksi. Mietinkin, miksi asetat itsekkyydelle vain kielteisen leiman?"

Niin täällä kun yrittää mahdollisimman lyhyesti ja nopeastikin vastata/lukea vastaukset niin syntyy helposti väärinkäsityksiä...

En ole missään tarkoittanut että terve itsekkyys olisi pahasta vaan nimenomaan korostanut juurkin sitä tervettä narsismia/itsekkyyttä tai enemmänkin puhunut sen puutteesta niin itseeni kuin tähän uhri teemaan liittyen...että enemmän sitten kun tilanne ei ole niin akuutti pitäisi keskittyä siihen, mitkä tekijät itsessä vaikuttivat siihen että ylipäätään oltiin/tultiin narsistin uhriksi...kuin siihen minkälainen se narsisti on...

Mitä tulee tähän kiitollisuus teemaan ja mahdollisuuteen auttaa...niin tällä hetkellä tunnen kiitollisuutta siitä, että omat asiani ovat niin hyvin, että kykenen auttamaan muita...mutta minulla on oma kokemus olemisesta myös autettavana(lastensuojelutausta)...ja eihän sitä koskaan kukaan tiedä milloin osat saattavat kenenkäkin kohdalla vaihtua...

Mitä tulee tuohon...oman onnensa seppänä olemiseen...niin tietyllä lailla kyllä sananlasku muistuttaa että elämä on paljolta omasta panoksestamme kiinni...

Mutta ihan en allekirjoita tuota sellaisenaan, että tuo koskisi jokaista ihmistä, syystä, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja kaikista ei koskaan tule/tai kaikki eivät jaksa takoa...mutta heilläkin on sijansa/oikeus ihmisarvoon/hyvään kohteluun/saada apua tarvitessaan/onnellisuuteenkin tässä maailmassa...

Onnellisuuteen liittyen...

"Toiseksi toisten ihmisten rooli onnellisuudessamme on usein ratkaiseva, vaikka yksilöä palvova länsimainen kulttuuri koettaakin tämän usein kieltää. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset, joiden elämäntavoitteet ovat vähemmän itsekeskeisiä ovat onnellisempia. Niinpä moni kyynärpäät pystyssä omiin tavoitteisiinsa rynnivä ihminen tekee itse asiassa hallaa omalle onnellisuudelleen heikentämällä ympäriltään sitä sosiaalista yhteisöllisyyttä, jossa onnellisuutemme todellisuudessa asustaa.

Suuri humanisti Martti Lindvqist pukee tämän sanoiksi mainiolla tavalla: “Ihmisen julistautuminen oman onnensa ja pelastuksensa suvereeniksi tekijäksi sitoo hänet ikuiseen suorittamiseen vieden lopulta pohjattomaan yksinäisyyteen.”

http://frankmartela.fi/2011/10/ihminen-ei-ole-oman-onnensa-seppa-vaan-oman-onnensa-keskushyokkaaja/

eikä tässä ny ole kyse siitä kumpiko meistä on narsisti(sempi) vaan ihan pelkästään erilaisista ajatuksista ja arvoista...

"Oletko koskaan kuullut sanontaan, jonka mukaan tärkein ihmissuhde on suhde omaan itseen?"

Olen kyllä ja allekirjoitan sen täysin...

"Elämänkatsomukseni on paljon heidän omaansa syvempi, eikä sitä voi ymmärtää kuin toinen samassa pisteessä oleva. En siis oleta, että ymmärrät. Sinun ei kuulukaan."

Niin sitä toista "samassa pisteessä" olevaa ei voi olla, että toisen ymmärtäminen jää aina hieman vajavaiseksi...siitäkin huolimatta että kykenee joiltain osin samaistumaan hänen ajatuksiinsa/kokemukseensa...

syystä että ollaan eri ihmisiä joilla kaikilla on omat ajatuksensa/tunteensa/kokemuksensa siitäkin huolimatta vaikka oltaisiin näennäisesti siinä samassa pisteessä...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Oletko koskaan kuullut sanontaan, jonka mukaan tärkein ihmissuhde on suhde omaan itseen?"

Olen kyllä ja allekirjoitan sen täysin...

"Elämänkatsomukseni on paljon heidän omaansa syvempi, eikä sitä voi ymmärtää kuin toinen samassa pisteessä oleva. En siis oleta, että ymmärrät. Sinun ei kuulukaan."

Niin sitä toista "samassa pisteessä" olevaa ei voi olla, että toisen ymmärtäminen jää aina hieman vajavaiseksi...siitäkin huolimatta että kykenee joiltain osin samaistumaan hänen ajatuksiinsa/kokemukseensa...

syystä että ollaan eri ihmisiä joilla kaikilla on omat ajatuksensa/tunteensa/kokemuksensa siitäkin huolimatta vaikka oltaisiin näennäisesti siinä samassa pisteessä...

Lue lisää

Ehdit jo vastata tuohon viestiin, jonka jollain tavalla sain poistettukin. Tällä sivustolla on joitain todella ihme vaikeuksia ollut koko päivän. Noh, jatkoa oli vain luvassa...ja laitan sen tähän:
Tuntuu aika hullulle ajatella, että lähtisin sotimaan ajatukseni puolesta, kun selvästikään et ole ymmärtänyt, mistä kirjoitin. Ehkä ymmärrät? Laitan vähän linkkiä minäkin, lähinnä nyt siksi, että selviäisi, mitä ajan takaa. Se on kokonaan eri asia kuin menestys ja maineen etsiminen - aivan kokonaan toinen juttu.

http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/epäonnistuvatko-suhteesi-aina

" Jokainen luo oman onnensa. Hyvä olo itsessä syntyy vastuun kantamisesta, itsestään huolehtimisesta ja itsensä arvostuksesta.

Joskus itseltään tai kumppaniltaan saattaa vaatia mahdottomia.

– Tällainen oman itsen ulkona eläminen on yksinäistä. Minuutemme ytimessä voi sen sijaan olla yhtä lailla keskeneräinen kuin riittää itselleen juuri sellaisena, kuin on, Karhumäki toteaa."

iewuska kirjoitti:

Ehdit jo vastata tuohon viestiin, jonka jollain tavalla sain poistettukin. Tällä sivustolla on joitain todella ihme vaikeuksia ollut koko päivän. Noh, jatkoa oli vain luvassa...ja laitan sen tähän:
Tuntuu aika hullulle ajatella, että lähtisin sotimaan ajatukseni puolesta, kun selvästikään et ole ymmärtänyt, mistä kirjoitin. Ehkä ymmärrät? Laitan vähän linkkiä minäkin, lähinnä nyt siksi, että selviäisi, mitä ajan takaa. Se on kokonaan eri asia kuin menestys ja maineen etsiminen - aivan kokonaan toinen juttu.

http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/epäonnistuvatko-suhteesi-aina

" Jokainen luo oman onnensa. Hyvä olo itsessä syntyy vastuun kantamisesta, itsestään huolehtimisesta ja itsensä arvostuksesta.

Joskus itseltään tai kumppaniltaan saattaa vaatia mahdottomia.

– Tällainen oman itsen ulkona eläminen on yksinäistä. Minuutemme ytimessä voi sen sijaan olla yhtä lailla keskeneräinen kuin riittää itselleen juuri sellaisena, kuin on, Karhumäki toteaa."

Lue lisää

" Odotatko unelmiesi suhdetta, mutta kohtaat vain pettymyksiä? Et voi laskea omaa onneasi toisen ihmisen varaan. Älä siis odota unelmiesi prinssiä tai prinsessaa, vaan tee itse oma onnesi hyväksymällä itsesi ja rakastamalla itseäsi.

Tuntuuko, että omat parisuhteesi epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen? Jos kasaat liikaa odotuksia toisen ihmisen varaan, pilvilinnasi romahtaa ennen pitkää. Avain onneen löytyy omasta itsestä.

– Itselleen on riitettävä niin, että tuntee olonsa hyväksi itsensä kanssa. Toista ihmistä tule käyttää oman tyhjyyden täyttämiseen. Jos huonot suhteet seuraavat toisiaan, olisi hyvä pohtia, mitä ongelmaa suhteilla yrittää ratkoa, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja psykoterapeutti Aune Karhumäki toteaa.



Ota vastuu itsestäsi

Jos ihminen ei arvosta itseään, odotus onnesta saattaa kohdistua kumppaniin. Tällöin toiseen ihmiseen suhtautuu välineenä, jolla omaa puutteen kokemista pyrkii täyttämään.

– Toisesta ihmisestä tulee lähde, johon minun onneni on kätketty. Kun kumppanilta haetaan jotain, mitä hän ei todellisuudessa voi antaa, parisuhde saattaa muuttua epäterveeksi. Pidemmän päälle tyytymättömyys sekä itseä, kumppania että kyseistä parisuhdetta kohtaan kasvavat, Karhumäki toteaa.

Itsensä arvostus ja itsestään huolehtiminen kulkevat käsi kädessä. Ne tuovat mukanaan myös vastuuta: jos itsestä huolta pitävän aikuisen vastuu sivuutetaan, sitä yritetään siirtää kumppanin harteille. Kumppanin saatetaan olettaa esimerkiksi huolehtivan itsensä lisäksi myös suhteen toisen osapuolen henkilökohtaisista raha-asioista.

– Ihminen, joka ei ota vastuuta omasta onnestaan ja sitä kautta itsestään, luo kumppanistaan niin sanotun näennäisvanhemman, jonka oletetaan luovan rajat ja tekevän päätökset sen sijaan, että itse kantaisi vastuun omasta elämästään, Karhumäki toteaa.


Tee hyviä tekoja itsellesi

Jokainen luo oman onnensa. Hyvä olo itsessä syntyy vastuun kantamisesta, itsestään huolehtimisesta ja itsensä arvostuksesta.

Joskus itseltään tai kumppaniltaan saattaa vaatia mahdottomia.

– Tällainen oman itsen ulkona eläminen on yksinäistä. Minuutemme ytimessä voi sen sijaan olla yhtä lailla keskeneräinen kuin riittää itselleen juuri sellaisena, kuin on, Karhumäki toteaa.

Riittävyyden tunne ja oman itsen arvostus muotoutuu ihmissuhteiden kautta jo varhaislapsuudessa. Tätä saattavat vaurioittaa esimerkiksi turvattomuuden tunteet ja huomiotta jääminen. Vaikkei lapsuuden kokemuksiin voi enää aikuisena vaikuttaa, kokemukseen itsestä voi.


– Myönteistä kokemusta itsestä voi kasvattaa huolehtimalla itsestään ja tekemällä hyviä tekoja itseään kohtaan. Jos on ajautunut kauas itsestään, on suunta kohdistettava jälleen takaisinpäin. Voi kysyä ja pohtia: mitä minä kaipaan, valitsen ja haluan. Mitkä käytännön teot ja arkiset valinnat saisivat minut voimaan paremmin?, Karhumäki esittää.

Kun ihminen pyrkii tuottamaan itselleen hyvää oloa, hänelle syntyy myös realistinen mielikuva omista taidoistaan ja mieltymyksistään. Tämä vaatii sitä, että ottaa itsensä vakavasti. Itsearvostuksen myötä oppii asettamaan rajat omalle toiminnalleen.


Hyväksymällä itsesi hyväksyt myös toiset

Kun aikuinen ihminen ei parisuhteissaan rakenna itseään tarvitsevuudelle, hän ei myöskään tarvitse toista ihmistä tullakseen täydeksi. Täten parisuhde tulee ikään kuin bonuksena – kumppania ei tarvitse täyttämään omaa tyhjyyttä.

Itsensä hyväksymisen myötä tapahtuvat muutokset ilmenevät myös sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kun näkee itsensä realistisesti myös vikoineen, myös muissa ihmisissä pystyy näkemään ihmisyyden.

– Ihminen, jolla on terve vastuu ja arvostus itseään kohtaan, osaa ottaa oman tilansa. Hän huolehtii omista rajoistaan eikä pyytele olemassaoloaan anteeksi, mutta kunnioittaa muita ihmisiä. Kun toista ihmistä ei lähesty puutteen kautta, syntyy hyväksyvä ilmapiiri. Tällaisen ihmisen seurassa myös muiden on turvallista olla, Karhumäki toteaa. "

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Oletko koskaan kuullut sanontaan, jonka mukaan tärkein ihmissuhde on suhde omaan itseen?"

Olen kyllä ja allekirjoitan sen täysin...

"Elämänkatsomukseni on paljon heidän omaansa syvempi, eikä sitä voi ymmärtää kuin toinen samassa pisteessä oleva. En siis oleta, että ymmärrät. Sinun ei kuulukaan."

Niin sitä toista "samassa pisteessä" olevaa ei voi olla, että toisen ymmärtäminen jää aina hieman vajavaiseksi...siitäkin huolimatta että kykenee joiltain osin samaistumaan hänen ajatuksiinsa/kokemukseensa...

syystä että ollaan eri ihmisiä joilla kaikilla on omat ajatuksensa/tunteensa/kokemuksensa siitäkin huolimatta vaikka oltaisiin näennäisesti siinä samassa pisteessä...

Lue lisää

Yltti, ihan vaan tästä sivusta kysäisen semmoista että onko sulle ikinä käynyt niin että ensin joku ihminen on sulle todella tärkeä ja ihana ja koet siitä ehkäpä huumaavaakin onnea ja jossain vaiheessa myöhemmin hän onkin sinulle kuin myrkkyä ja toivot ettet koskaan olisi sitä ihmistä tavannut?
Jos on käynyt niin missä se onni oikeastaan silloin on, onko se siinä toisessa ihmisessä sen käytöksessä vai siellä omissa ajatuksissa?

iewuska kirjoitti:

Ehdit jo vastata tuohon viestiin, jonka jollain tavalla sain poistettukin. Tällä sivustolla on joitain todella ihme vaikeuksia ollut koko päivän. Noh, jatkoa oli vain luvassa...ja laitan sen tähän:
Tuntuu aika hullulle ajatella, että lähtisin sotimaan ajatukseni puolesta, kun selvästikään et ole ymmärtänyt, mistä kirjoitin. Ehkä ymmärrät? Laitan vähän linkkiä minäkin, lähinnä nyt siksi, että selviäisi, mitä ajan takaa. Se on kokonaan eri asia kuin menestys ja maineen etsiminen - aivan kokonaan toinen juttu.

http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/epäonnistuvatko-suhteesi-aina

" Jokainen luo oman onnensa. Hyvä olo itsessä syntyy vastuun kantamisesta, itsestään huolehtimisesta ja itsensä arvostuksesta.

Joskus itseltään tai kumppaniltaan saattaa vaatia mahdottomia.

– Tällainen oman itsen ulkona eläminen on yksinäistä. Minuutemme ytimessä voi sen sijaan olla yhtä lailla keskeneräinen kuin riittää itselleen juuri sellaisena, kuin on, Karhumäki toteaa."

Lue lisää

"Ehdit jo vastata tuohon viestiin, jonka jollain tavalla sain poistettukin."

Noh, kohdat joihin otin kantaa näkyvät lainauksina vastauksessani...

Mitä tulee tuohon laittamaasi linkkiin...niin en tiedä voin pikkusen väärä ihminen ottamaan kantaa noihin asioihin, syystä että minulla on ensimmäistä kertaa menossa suhde, ns. normaalin ihmisen kanssa...

Avioiduin nuorena , avioliittoni kesti reilu parikymmentä vuotta, toki minullakin oli osuuteni asioihin mutta merkittävin tekijä siinä olleisiin ongelmiin oli puolisoni alkoholisoituminen...

Noina yksinäisinä vuosina kyllä tiedostin omat ongelmani,
mutta noh, kertaus on opintojen äiti...

monen vuoden "yksinäisyyden" jälkeen sitten tuli tuo Ännä suhde, jonka vuoksi tännekin olen tullut...en ole surrut suhteen päättymistä enkä pilalle menoa sillä tavalla, enemmänkin minua on puistattanut se että minulta yritettiin loppupeleissä viedä arvoni ihmisenä ja naisena...

Että voisin ajatella että kummassakin epäonnistuneessa suhteessani oli mukana myös itsestäni riippumaton tekijä...

"– Tällainen oman itsen ulkona eläminen on yksinäistä. Minuutemme ytimessä voi sen sijaan olla yhtä lailla keskeneräinen kuin riittää itselleen juuri sellaisena, kuin on, Karhumäki toteaa."

Niin kopion vielä edellisen jatkoksi laittamastasi linkistä itselleni itseeni liittyvän tärkeän kohdan......

"Riittävyyden tunne ja oman itsen arvostus muotoutuu ihmissuhteiden kautta jo varhaislapsuudessa. Tätä saattavat vaurioittaa esimerkiksi turvattomuuden tunteet ja huomiotta jääminen. Vaikkei lapsuuden kokemuksiin voi enää aikuisena vaikuttaa, kokemukseen itsestä voi."

Mitä tuohon tulee...

" Jokainen luo oman onnensa. Hyvä olo itsessä syntyy vastuun kantamisesta, itsestään huolehtimisesta ja itsensä arvostuksesta."

Olen tuosta samaa mieltä ja tällä hetkellä ihan sujut itseni kanssa, mikä ei suinkaan tarkoita mitään täydellistä ihmistä/elämää, uskon että minäkuvani on suht realistinen...

Edelleen linkistäsi...

"Hyväksymällä itsesi hyväksyt myös toiset

Kun aikuinen ihminen ei parisuhteissaan rakenna itseään tarvitsevuudelle, hän ei myöskään tarvitse toista ihmistä tullakseen täydeksi. Täten parisuhde tulee ikään kuin bonuksena – kumppania ei tarvitse täyttämään omaa tyhjyyttä.

Itsensä hyväksymisen myötä tapahtuvat muutokset ilmenevät myös sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kun näkee itsensä realistisesti myös vikoineen, myös muissa ihmisissä pystyy näkemään ihmisyyden"

Ny saunaan...
kiitos keskustelusta...

kysyn vaan tätä kirjoitti:

Yltti, ihan vaan tästä sivusta kysäisen semmoista että onko sulle ikinä käynyt niin että ensin joku ihminen on sulle todella tärkeä ja ihana ja koet siitä ehkäpä huumaavaakin onnea ja jossain vaiheessa myöhemmin hän onkin sinulle kuin myrkkyä ja toivot ettet koskaan olisi sitä ihmistä tavannut?
Jos on käynyt niin missä se onni oikeastaan silloin on, onko se siinä toisessa ihmisessä sen käytöksessä vai siellä omissa ajatuksissa?

Lue lisää

"Yltti" lienee tämä "yhteenlaskutoimitus"? Vastaan silti tähän viestiin, koska se on aika mielenkiintoinen sen asian suhteen, jota tässä nyt ollaan käsitelty.

Esimerkkisi on hyvä. Mikäpä muu ihminen itselleen on kuin oman onnensa luoja (seppä). Ainakin allekirjoittaneelle on monesti käynyt niin, että joku henkilö tai asia on ollut ensin minulle erittäin tärkeä ja myöhemmin asiat ovatkin kääntyneet niin, että tilanne on lähes ollut päinvastainen. Mutta minähän en olekaan ollut sitä mieltä, etten itse olisi oman onneni tekijä. Tietysti ainahan voidaan vedota siihen, että se toinen muuttui ajan oloon, mutta eihän se muuta faktaa, että malli onnesta omassa päässä, omissa ajatuksissa. Se vain selittää miksi tapahtui muutos...

kysyn vaan tätä kirjoitti:

Yltti, ihan vaan tästä sivusta kysäisen semmoista että onko sulle ikinä käynyt niin että ensin joku ihminen on sulle todella tärkeä ja ihana ja koet siitä ehkäpä huumaavaakin onnea ja jossain vaiheessa myöhemmin hän onkin sinulle kuin myrkkyä ja toivot ettet koskaan olisi sitä ihmistä tavannut?
Jos on käynyt niin missä se onni oikeastaan silloin on, onko se siinä toisessa ihmisessä sen käytöksessä vai siellä omissa ajatuksissa?

Lue lisää

"ensin joku ihminen on sulle todella tärkeä ja ihana ja koet siitä ehkäpä huumaavaakin onnea ja jossain vaiheessa myöhemmin hän onkin sinulle kuin myrkkyä ja toivot ettet koskaan olisi sitä ihmistä tavannut?"

Noh, elämässä on monenlaisia ihmissuhteita, osa lähestulkoon elämän mittaisia kun taas jotkut tulevat ikäänkuin "käymään" elämässämme...kumpaankin lajiin voi sisältyä sekä onnen kokemuksia kuin tuskaakin siinä kun jotkut suhteet eivät aiheuta niin suuria tunteita...

Mitä tulee tuohon, toiveeseen etten olisi koskaan tavannut...tarkoittanet ehkä Ännäksi nimeämääni henkilöä...

yhtäkisti en osaa ajatella niin...kun kyse ny tietyllä lailla oli omasta valinnastani, vaikka en alkuun tiennyt millaisen ihmisen kanssa "jouduin" tekemisiin...että periaatteessa pyrin suhtautumaan asiaan tyyliin Shit happens ja sekin kokemus on hyväksyttävä elämään kuuluvana...kun menneisyyttä ei voi muuttaa...ja toive ettei sitä olisi tapahtunut on mielestäni turhaa...

että tavallaan en kauheasti ajattele nykyään enää pelkästään sitä tiettyä ihmistä vaan enemmänkin yritän ymmärtää, että senkaltaisiakin ihmisiä on olemassa ja mietin kaikkea kokemaani aiheeseen liittyen...ja sitä miten se on vaikuttanut minuun ihmisenä...kuten olen monesti todennut, itselleni narsismi oli vieras aihe, ennen tuota kokemuksta ja kun ny "jouduin" aiheeseen tuon kokemukseni myötä tutustumaan niin olen oppinut niin itsestäni kuin ihmisyydestäkin hyvin paljon...

Mitä tulee tuohon onnellisuuteen...mielestäni se on kunkin ihmisen sisäsyntyinen mielentila, johon toki saattavat vaikuttaa omien ajatusten lisäksi ulkoisetkin olosuhteet...

Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"ensin joku ihminen on sulle todella tärkeä ja ihana ja koet siitä ehkäpä huumaavaakin onnea ja jossain vaiheessa myöhemmin hän onkin sinulle kuin myrkkyä ja toivot ettet koskaan olisi sitä ihmistä tavannut?"

Noh, elämässä on monenlaisia ihmissuhteita, osa lähestulkoon elämän mittaisia kun taas jotkut tulevat ikäänkuin "käymään" elämässämme...kumpaankin lajiin voi sisältyä sekä onnen kokemuksia kuin tuskaakin siinä kun jotkut suhteet eivät aiheuta niin suuria tunteita...

Mitä tulee tuohon, toiveeseen etten olisi koskaan tavannut...tarkoittanet ehkä Ännäksi nimeämääni henkilöä...

yhtäkisti en osaa ajatella niin...kun kyse ny tietyllä lailla oli omasta valinnastani, vaikka en alkuun tiennyt millaisen ihmisen kanssa "jouduin" tekemisiin...että periaatteessa pyrin suhtautumaan asiaan tyyliin Shit happens ja sekin kokemus on hyväksyttävä elämään kuuluvana...kun menneisyyttä ei voi muuttaa...ja toive ettei sitä olisi tapahtunut on mielestäni turhaa...

että tavallaan en kauheasti ajattele nykyään enää pelkästään sitä tiettyä ihmistä vaan enemmänkin yritän ymmärtää, että senkaltaisiakin ihmisiä on olemassa ja mietin kaikkea kokemaani aiheeseen liittyen...ja sitä miten se on vaikuttanut minuun ihmisenä...kuten olen monesti todennut, itselleni narsismi oli vieras aihe, ennen tuota kokemuksta ja kun ny "jouduin" aiheeseen tuon kokemukseni myötä tutustumaan niin olen oppinut niin itsestäni kuin ihmisyydestäkin hyvin paljon...

Mitä tulee tuohon onnellisuuteen...mielestäni se on kunkin ihmisen sisäsyntyinen mielentila, johon toki saattavat vaikuttaa omien ajatusten lisäksi ulkoisetkin olosuhteet...

Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä...

Lue lisää

"Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä... "

Haluat siis sittenkin olla sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä. :)

iewuska kirjoitti:

"Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä... "

Haluat siis sittenkin olla sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä. :)

Lue lisää

"Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä... "

Jos katselee kirjoitustesi määrää, niin olet ännästä jaksanut kirjoittaa vaikka kuinka pitkään ja hän ei kuitenkaan ole vaikuttanut sinuun?
Pientä ristiriitaa havaittavissa.....
Eli onni tulee itsestään, mutta epäonni on muiden syytä? Eikös tuo ole vähän narsistinen ajatus? Minusta onni, muista pahaolo?

12+12=24 kirjoitti:

"Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä... "

Jos katselee kirjoitustesi määrää, niin olet ännästä jaksanut kirjoittaa vaikka kuinka pitkään ja hän ei kuitenkaan ole vaikuttanut sinuun?
Pientä ristiriitaa havaittavissa.....
Eli onni tulee itsestään, mutta epäonni on muiden syytä? Eikös tuo ole vähän narsistinen ajatus? Minusta onni, muista pahaolo?

Lue lisää

"Eli onni tulee itsestään, mutta epäonni on muiden syytä? Eikös tuo ole vähän narsistinen ajatus? Minusta onni, muista pahaolo? "

Siis kysymys johon vastasin koski onnea, ei epäonnea...että mistäs kohdasta repäisit ajatuksen, että mielestäni epäonni ja paha olo minun mielestäni muiden syytä...

Noh, laitoit kuitenkin kysymerkin perään ja vastaan ihan samalla tavalla että tunteet ja olot, niin negatiiviset kuin positiivisetkin syntyvät ihmisessä itsessään..

iewuska kirjoitti:

"Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä... "

Haluat siis sittenkin olla sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä. :)

Lue lisää

"Haluat siis sittenkin olla sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä. :) "

Noh, tähän kohtaan vastaan, että ihminen itse on vastuussa mielentiloistaan...koska mielensä tilaa voi muuttaa ihan ajatuksenkin voimalla...

Ja ajatukset/tunteet syntyvät kunkin ihmisen päässä, ei niitä kukaan päähämme laita...

12+12=24 kirjoitti:

"Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä... "

Jos katselee kirjoitustesi määrää, niin olet ännästä jaksanut kirjoittaa vaikka kuinka pitkään ja hän ei kuitenkaan ole vaikuttanut sinuun?
Pientä ristiriitaa havaittavissa.....
Eli onni tulee itsestään, mutta epäonni on muiden syytä? Eikös tuo ole vähän narsistinen ajatus? Minusta onni, muista pahaolo?

Lue lisää

"Jos katselee kirjoitustesi määrää, niin olet ännästä jaksanut kirjoittaa vaikka kuinka pitkään ja hän ei kuitenkaan ole vaikuttanut sinuun?"

Niin tuo ei ole vaikuttanut minuun on sinun yrityksesi vääristellä sanomisiani...jos luet kirjoitukseni ihan pikkusen tuosta ylempää 9.29 tältä aamulta niin siinä lukee..

"että tavallaan en kauheasti ajattele nykyään enää pelkästään sitä tiettyä ihmistä vaan enemmänkin yritän ymmärtää, että senkaltaisiakin ihmisiä on olemassa ja mietin kaikkea kokemaani aiheeseen liittyen...ja sitä miten se on vaikuttanut minuun ihmisenä."

Mutta joo, tämmöstä se on...kiire sanoa oma mielipiteensä aiheuttaa joskus sen että vastaa/heittää jotain, ilman että ehtii lukemaan/kuuntelemaan ajatuksella toisen vastausta...ja syntyy niitä kuuluisia väärinkäsityksiä...

Niin täällä kuin reality elämässäkin...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Haluat siis sittenkin olla sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä. :) "

Noh, tähän kohtaan vastaan, että ihminen itse on vastuussa mielentiloistaan...koska mielensä tilaa voi muuttaa ihan ajatuksenkin voimalla...

Ja ajatukset/tunteet syntyvät kunkin ihmisen päässä, ei niitä kukaan päähämme laita...

Lue lisää

En kysy, vaikka mieleni teksi, miksi sitten riitautit ajatukseni alunperin, jos kuitenkin olet samaa mieltä...en siis kysy. Kunhan omassa pienessä päässäni mietin.

Kirjoitit edellä minulle näin: "Mutta ihan en allekirjoita tuota sellaisenaan, että tuo koskisi jokaista ihmistä, syystä, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja kaikista ei koskaan tule/tai kaikki eivät jaksa takoa...mutta heilläkin on sijansa/oikeus ihmisarvoon/hyvään kohteluun/saada apua tarvitessaan/onnellisuuteenkin tässä maailmassa..."

...ja hetki sitten kirjoitit: "Mitä tulee tuohon onnellisuuteen...mielestäni se on kunkin ihmisen sisäsyntyinen mielentila, johon toki saattavat vaikuttaa omien ajatusten lisäksi ulkoisetkin olosuhteet..."

Minusta nuo ovat vastakkaiset lausumat samasta asiasta. Enkä itse ole sitä mieltä, että ulkoiset olosuhteet vaikuttaisivat, se kaikki muutos tapahtuu sinun pääsi sisällä. Asiat joko menevät niin kuin haluat ja annat sille jonkin merkityksen omassa päässäsi, tai sitten eivät mene ja sinä annat sillekin merkityksen. Ei muut.

iewuska kirjoitti:

En kysy, vaikka mieleni teksi, miksi sitten riitautit ajatukseni alunperin, jos kuitenkin olet samaa mieltä...en siis kysy. Kunhan omassa pienessä päässäni mietin.

Kirjoitit edellä minulle näin: "Mutta ihan en allekirjoita tuota sellaisenaan, että tuo koskisi jokaista ihmistä, syystä, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja kaikista ei koskaan tule/tai kaikki eivät jaksa takoa...mutta heilläkin on sijansa/oikeus ihmisarvoon/hyvään kohteluun/saada apua tarvitessaan/onnellisuuteenkin tässä maailmassa..."

...ja hetki sitten kirjoitit: "Mitä tulee tuohon onnellisuuteen...mielestäni se on kunkin ihmisen sisäsyntyinen mielentila, johon toki saattavat vaikuttaa omien ajatusten lisäksi ulkoisetkin olosuhteet..."

Minusta nuo ovat vastakkaiset lausumat samasta asiasta. Enkä itse ole sitä mieltä, että ulkoiset olosuhteet vaikuttaisivat, se kaikki muutos tapahtuu sinun pääsi sisällä. Asiat joko menevät niin kuin haluat ja annat sille jonkin merkityksen omassa päässäsi, tai sitten eivät mene ja sinä annat sillekin merkityksen. Ei muut.

Lue lisää

yhteenlaskutoimitus. Älä välitä ilkeistä kommenteistä. Se on hienoa kun uskallat täällä kertoa miten olet päässyt eroon alkoholiongelmastasi ja miten monta vuotta olet saanut kärsiä narsistin takia.
Voimia!

iewuska kirjoitti:

En kysy, vaikka mieleni teksi, miksi sitten riitautit ajatukseni alunperin, jos kuitenkin olet samaa mieltä...en siis kysy. Kunhan omassa pienessä päässäni mietin.

Kirjoitit edellä minulle näin: "Mutta ihan en allekirjoita tuota sellaisenaan, että tuo koskisi jokaista ihmistä, syystä, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja kaikista ei koskaan tule/tai kaikki eivät jaksa takoa...mutta heilläkin on sijansa/oikeus ihmisarvoon/hyvään kohteluun/saada apua tarvitessaan/onnellisuuteenkin tässä maailmassa..."

...ja hetki sitten kirjoitit: "Mitä tulee tuohon onnellisuuteen...mielestäni se on kunkin ihmisen sisäsyntyinen mielentila, johon toki saattavat vaikuttaa omien ajatusten lisäksi ulkoisetkin olosuhteet..."

Minusta nuo ovat vastakkaiset lausumat samasta asiasta. Enkä itse ole sitä mieltä, että ulkoiset olosuhteet vaikuttaisivat, se kaikki muutos tapahtuu sinun pääsi sisällä. Asiat joko menevät niin kuin haluat ja annat sille jonkin merkityksen omassa päässäsi, tai sitten eivät mene ja sinä annat sillekin merkityksen. Ei muut.

Lue lisää

"Asiat joko menevät niin kuin haluat ja annat sille jonkin merkityksen omassa päässäsi, tai sitten eivät mene ja sinä annat sillekin merkityksen. "

Niin, mitenköhän se ny sanoisi...korostat kovin tuota onnea...toki kaikki tavoittelevat sitä ja haluaisivat olla onnellisia, mutta mitä se onni, onnellisuus sitten itse kullekkin merkitsee...

Itse en pidä onnellisuutta minään pysyvänä olotilana syystä että jos ei ole koskaan kokenut olevansa onneton, ei edes välttämättä tiedä olevansa onnellinen...saati että voisi ymmärtää kanssakulkijaa joka kokee olevansa onneton...

Mitä tuohon tulee...

"Enkä itse ole sitä mieltä, että ulkoiset olosuhteet vaikuttaisivat,"

Niin tiedän kyllä, että että vaikeissakin oloissa ihminen voi valita asenteensa
MM. Viktor Franklin on kehittänyt logoterapiansa tuon ajatuksen pohjalta... "Logoterapian mukaan meitä ei niinkään muuta se, mitä meille tapahtuu, vain se, miten asennoidumme asioihin"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Logoterapia

Mitä tulee ulkoisiin olosuhteisiin, net tuskin vaikuttavat pelkästään, mutta ajattelisin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, se millaisia me itse olemme ihmisinä, ajatuksemme, menneisyytemme, maailma johon oleme syntyneet, muut ihmiset/koetut asiat, tekemämme valinnat ja tosiaankin minkä merkityksen millekkin asialle annamme jne...

Että en osaa ajatella niinkään, että minä itse itsessäni voisin pelkästään tehdä itseni onnelliseksi...ikäänkuin päättämällä että nyt olen onnellinen/en tarvi mitään/ketään ollakseni onnellinen/ilman että mikään itseni ulkopuolella asia vaikuttaisi...

Esimerkin vuoksi...hyvin usein spontaanit onnen kokemukseni syntyvät luonnossa (joka on itseni ulkopuolella)...että katson sen omalta osaltaan vaikuttavan siinä kuin omien ajatustenikin...mitä se onni sitten onkaan...itse voisin nimittää sitä sisältäni kumpuavaksi elämisen riemuksi joka joskus laittaa jopa hyppelemään...

Mutta joo...omia sisäsyntyisiä kokemuksia on hyvin vaikea selittää, saati toisen kokemuksia ymmärtää...kaikelle ei ole sanoja...tunnemme niinkuin tunnemme kullosessakin hetkessä...jokainen omalla ainutkertaisella tavallamme...

olemme sitten onnellisia tai onnettomia, niin kummassakaan tunteessa ei ole sillä hetkellä mitään väärää...

mutta ajattelisin, että jos jotakuta ihmistä on kohdannut joku hänen oman kokemuksensa mukaan suuri vastoinkäyminen...niin on kohtuutonta heittää hänelle siinä tilanteessa lausetta...ihminen on oman onnensa seppä...

8+2=10 kirjoitti:

yhteenlaskutoimitus. Älä välitä ilkeistä kommenteistä. Se on hienoa kun uskallat täällä kertoa miten olet päässyt eroon alkoholiongelmastasi ja miten monta vuotta olet saanut kärsiä narsistin takia.
Voimia!

Lue lisää

"yhteenlaskutoimitus. Älä välitä ilkeistä kommenteistä. Se on hienoa kun uskallat täällä kertoa miten olet päässyt eroon alkoholiongelmastasi ja miten monta vuotta olet saanut kärsiä narsistin takia"

Tsih...jassoo ettäkö ihan olen kertonut alkoholi ongelmastani ja siitä miten olen päässyt siitä eroon...

ja mitä tuohon jälkimmäiseen tulee...

ihan en ny sanoisi kärsineeni pelkästään narsistin takia, vaan enemmänkin "tämä kaikki" on yksi suuri kokonaisuus...kuten olen monesti todennut, olen löytänyt aiheen parista itsenikin,

No joo...kaikenlaista, vastaamalla halusin ny vaan kertoa, että huomioin vääristelevän komenttisi...

Toki voisit itse kertoa mikä lie syynä vähemmän miellyttävään "ystävällisyytesi" ? jonka halusit kohdistaa nimenomaan minuun...

Ettäkö jos aiheeseen ei löydy kommentoitavaa niin sitten hyökätään ns. kirjoittajaa kohtaan...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Asiat joko menevät niin kuin haluat ja annat sille jonkin merkityksen omassa päässäsi, tai sitten eivät mene ja sinä annat sillekin merkityksen. "

Niin, mitenköhän se ny sanoisi...korostat kovin tuota onnea...toki kaikki tavoittelevat sitä ja haluaisivat olla onnellisia, mutta mitä se onni, onnellisuus sitten itse kullekkin merkitsee...

Itse en pidä onnellisuutta minään pysyvänä olotilana syystä että jos ei ole koskaan kokenut olevansa onneton, ei edes välttämättä tiedä olevansa onnellinen...saati että voisi ymmärtää kanssakulkijaa joka kokee olevansa onneton...

Mitä tuohon tulee...

"Enkä itse ole sitä mieltä, että ulkoiset olosuhteet vaikuttaisivat,"

Niin tiedän kyllä, että että vaikeissakin oloissa ihminen voi valita asenteensa
MM. Viktor Franklin on kehittänyt logoterapiansa tuon ajatuksen pohjalta... "Logoterapian mukaan meitä ei niinkään muuta se, mitä meille tapahtuu, vain se, miten asennoidumme asioihin"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Logoterapia

Mitä tulee ulkoisiin olosuhteisiin, net tuskin vaikuttavat pelkästään, mutta ajattelisin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, se millaisia me itse olemme ihmisinä, ajatuksemme, menneisyytemme, maailma johon oleme syntyneet, muut ihmiset/koetut asiat, tekemämme valinnat ja tosiaankin minkä merkityksen millekkin asialle annamme jne...

Että en osaa ajatella niinkään, että minä itse itsessäni voisin pelkästään tehdä itseni onnelliseksi...ikäänkuin päättämällä että nyt olen onnellinen/en tarvi mitään/ketään ollakseni onnellinen/ilman että mikään itseni ulkopuolella asia vaikuttaisi...

Esimerkin vuoksi...hyvin usein spontaanit onnen kokemukseni syntyvät luonnossa (joka on itseni ulkopuolella)...että katson sen omalta osaltaan vaikuttavan siinä kuin omien ajatustenikin...mitä se onni sitten onkaan...itse voisin nimittää sitä sisältäni kumpuavaksi elämisen riemuksi joka joskus laittaa jopa hyppelemään...

Mutta joo...omia sisäsyntyisiä kokemuksia on hyvin vaikea selittää, saati toisen kokemuksia ymmärtää...kaikelle ei ole sanoja...tunnemme niinkuin tunnemme kullosessakin hetkessä...jokainen omalla ainutkertaisella tavallamme...

olemme sitten onnellisia tai onnettomia, niin kummassakaan tunteessa ei ole sillä hetkellä mitään väärää...

mutta ajattelisin, että jos jotakuta ihmistä on kohdannut joku hänen oman kokemuksensa mukaan suuri vastoinkäyminen...niin on kohtuutonta heittää hänelle siinä tilanteessa lausetta...ihminen on oman onnensa seppä...

Lue lisää

Minäkään en usko, että ihminen voi vain päättää olla onnellinen, kun sellaista onnea ei tunne. Puhuin jo tuosta perustasta, mihin tämä paremmin nojaa ja se on se vankka itsetuntemus ja sen kautta saatu kokemus siitä, mitä minä tarvitsen ja mitä minä haluan. On heitä - kuten narsistit, jotka teettävät tämän työn muilla. Ne muut ihmiset ovat vain sitä varten, että he tyydyttävät heidän tarpeensa. Kuten kaikki varmaan tiedämme, eikä sellainen ole tervettä.

..."mutta ajattelisin, että jos jotakuta ihmistä on kohdannut joku hänen oman kokemuksensa mukaan suuri vastoinkäyminen...niin on kohtuutonta heittää hänelle siinä tilanteessa lausetta...ihminen on oman onnensa seppä... "

Asenne valitaan, kuten itsekin kirjoitit. Mitä huonommin tuntee omat tarpeensa ja oman itsensä, sen huonommin pärjää, kun vastoinkäyminen kohtaa. Koska ei ole olemassa mitään, mihin tarttua... ja tokihan sekin määrittyy sisältäpäin, miten reagoi vastoinkäymisiin. Joku toinen vain kohauttaa olkiaan siinä, missä sama asia saa jonkun toisen täysin pois tolaltaan jopa kuukausiksi. Niinpä, jokainen on oman onnensa seppä.
Siihen omaan itseen kannattaa luoda hyvä suhde. Olla sen verran itsekäs, että huolehtii itsestää ja myöntää edes tosiasiat.

iewuska kirjoitti:

Minäkään en usko, että ihminen voi vain päättää olla onnellinen, kun sellaista onnea ei tunne. Puhuin jo tuosta perustasta, mihin tämä paremmin nojaa ja se on se vankka itsetuntemus ja sen kautta saatu kokemus siitä, mitä minä tarvitsen ja mitä minä haluan. On heitä - kuten narsistit, jotka teettävät tämän työn muilla. Ne muut ihmiset ovat vain sitä varten, että he tyydyttävät heidän tarpeensa. Kuten kaikki varmaan tiedämme, eikä sellainen ole tervettä.

..."mutta ajattelisin, että jos jotakuta ihmistä on kohdannut joku hänen oman kokemuksensa mukaan suuri vastoinkäyminen...niin on kohtuutonta heittää hänelle siinä tilanteessa lausetta...ihminen on oman onnensa seppä... "

Asenne valitaan, kuten itsekin kirjoitit. Mitä huonommin tuntee omat tarpeensa ja oman itsensä, sen huonommin pärjää, kun vastoinkäyminen kohtaa. Koska ei ole olemassa mitään, mihin tarttua... ja tokihan sekin määrittyy sisältäpäin, miten reagoi vastoinkäymisiin. Joku toinen vain kohauttaa olkiaan siinä, missä sama asia saa jonkun toisen täysin pois tolaltaan jopa kuukausiksi. Niinpä, jokainen on oman onnensa seppä.
Siihen omaan itseen kannattaa luoda hyvä suhde. Olla sen verran itsekäs, että huolehtii itsestää ja myöntää edes tosiasiat.

Lue lisää

" Mitä huonommin tuntee omat tarpeensa ja oman itsensä, sen huonommin pärjää, kun vastoinkäyminen kohtaa."

Niin itselle aina tuossa kohtaa tulee mieleen muuan tuttavani joka viisissäkymmeniissä koki aivoinfarktin, jonka syyksi paljastui synnyinäinen heikko kohta...jonka lopputulemaksi hän osittain halvaantui toispuoleisesti, vamma näkyy hänen kasvoistaan ja vaikuttaa hänen puhekykyynsä ja henkiseen hyvinvointiinsakin...

"Joku toinen vain kohauttaa olkiaan siinä, missä sama asia saa jonkun toisen täysin pois tolaltaan jopa kuukausiksi. "

Että empä tiedä, miten sitä itse sitten suhtatuisi tuollaiseen vastoinkäymiseen...en usko että löytyisi ihmistä joka vain kohauttaisi olkapäitään...

Kuule kun tässä maailmassa on niin monenlaisia ihmiskohtaloita ja kärsimyksiä/sairauksia, että emme ns. terveet voi kenellekkään mennä sanomaan ettei sinulla ole mitään syytä olla onneton, katkerakin...

12+12=24 kirjoitti:

"Ettei mielestäni onni ole toisessa ihmisessä, eikä hänen käytöksessään vaan onnellisuus kumpuaa ihmisestä itsestään...kulloistenkin olosuhteiden/tilanteiden mukaan...siihen ei tarvita välttämättä toista ihmistä... "

Jos katselee kirjoitustesi määrää, niin olet ännästä jaksanut kirjoittaa vaikka kuinka pitkään ja hän ei kuitenkaan ole vaikuttanut sinuun?
Pientä ristiriitaa havaittavissa.....
Eli onni tulee itsestään, mutta epäonni on muiden syytä? Eikös tuo ole vähän narsistinen ajatus? Minusta onni, muista pahaolo?

Lue lisää

"Minusta onni, muista pahaolo?"

Sivutoteamuksena kyseenalaistan 12 12=24 heiton.

Miksikä ei noinkin? Yleensäkin usein itse tuottaa ongelmia vain toisille... Hyvinkin itsen päätöksillä itsen hyväksi löytyisi onnenavaimet. Muut tuovat mutkia matkaan. Eli onni hyvinkin tulisi itsestä, pahaolo toisista. Mutta tietenkin itse on toiselle se toinen ja toinen taas itselleen se itse, joten tuossa kyseisessä tapauksessa onnenlahjat voisivat näin pähkäillen hyvinkin käydä tasan.

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

" Mitä huonommin tuntee omat tarpeensa ja oman itsensä, sen huonommin pärjää, kun vastoinkäyminen kohtaa."

Niin itselle aina tuossa kohtaa tulee mieleen muuan tuttavani joka viisissäkymmeniissä koki aivoinfarktin, jonka syyksi paljastui synnyinäinen heikko kohta...jonka lopputulemaksi hän osittain halvaantui toispuoleisesti, vamma näkyy hänen kasvoistaan ja vaikuttaa hänen puhekykyynsä ja henkiseen hyvinvointiinsakin...

"Joku toinen vain kohauttaa olkiaan siinä, missä sama asia saa jonkun toisen täysin pois tolaltaan jopa kuukausiksi. "

Että empä tiedä, miten sitä itse sitten suhtatuisi tuollaiseen vastoinkäymiseen...en usko että löytyisi ihmistä joka vain kohauttaisi olkapäitään...

Kuule kun tässä maailmassa on niin monenlaisia ihmiskohtaloita ja kärsimyksiä/sairauksia, että emme ns. terveet voi kenellekkään mennä sanomaan ettei sinulla ole mitään syytä olla onneton, katkerakin...

Lue lisää

"Toki voisit itse kertoa mikä lie syynä vähemmän miellyttävään "ystävällisyytesi" ? jonka halusit kohdistaa nimenomaan minuun..."

Nyt en oikeen ymmärrä kommenttiasi, jos se nyt edes minulle oli tarkoitettu?
Sitä vaan yritin kertoa, että kun olet niin paljon joutunut elämässäsi kärsimään, niin kyllä se aurinko paistaa myös risukasaan, jos vain annat se tapahtua.
Onnelliseksi ei päättämällä tulla, vaan se vaatii eheytymistä.

Isosta kirjasta on ollut minulle paljon apua ja kirjoittamisesta. Kirjoittanut sinä oletkin täällä paljon ja toivottavasti siitä olisi sinulle apua. Joskus vielä tulee päivä ettei sinun tarvitse enää kirjoittaa kärsimyksistä, vaan voit kirjoittaa ilosta! Pitkä matka on kujettavana, mutta kyllä sinä jaksat!

2+6=8 kirjoitti:

"Toki voisit itse kertoa mikä lie syynä vähemmän miellyttävään "ystävällisyytesi" ? jonka halusit kohdistaa nimenomaan minuun..."

Nyt en oikeen ymmärrä kommenttiasi, jos se nyt edes minulle oli tarkoitettu?
Sitä vaan yritin kertoa, että kun olet niin paljon joutunut elämässäsi kärsimään, niin kyllä se aurinko paistaa myös risukasaan, jos vain annat se tapahtua.
Onnelliseksi ei päättämällä tulla, vaan se vaatii eheytymistä.

Isosta kirjasta on ollut minulle paljon apua ja kirjoittamisesta. Kirjoittanut sinä oletkin täällä paljon ja toivottavasti siitä olisi sinulle apua. Joskus vielä tulee päivä ettei sinun tarvitse enää kirjoittaa kärsimyksistä, vaan voit kirjoittaa ilosta! Pitkä matka on kujettavana, mutta kyllä sinä jaksat!

Lue lisää

"mutta kyllä sinä jaksat!"

Niin näköjään jaksat sinäkin...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

" Mitä huonommin tuntee omat tarpeensa ja oman itsensä, sen huonommin pärjää, kun vastoinkäyminen kohtaa."

Niin itselle aina tuossa kohtaa tulee mieleen muuan tuttavani joka viisissäkymmeniissä koki aivoinfarktin, jonka syyksi paljastui synnyinäinen heikko kohta...jonka lopputulemaksi hän osittain halvaantui toispuoleisesti, vamma näkyy hänen kasvoistaan ja vaikuttaa hänen puhekykyynsä ja henkiseen hyvinvointiinsakin...

"Joku toinen vain kohauttaa olkiaan siinä, missä sama asia saa jonkun toisen täysin pois tolaltaan jopa kuukausiksi. "

Että empä tiedä, miten sitä itse sitten suhtatuisi tuollaiseen vastoinkäymiseen...en usko että löytyisi ihmistä joka vain kohauttaisi olkapäitään...

Kuule kun tässä maailmassa on niin monenlaisia ihmiskohtaloita ja kärsimyksiä/sairauksia, että emme ns. terveet voi kenellekkään mennä sanomaan ettei sinulla ole mitään syytä olla onneton, katkerakin...

Lue lisää

Mulla on tuttava, joka sai aivoverenvuodon, synnynnäinen heikko kohta senkin taustalla. Hän oli sairauslomalla sen, minkä katsoi olevan pakollista ja palasi kaikkien ihmeeksi töihin. Noh, hyvin hänellä on mennyt. Asenne vain oli se, että mikä ei tapa se varmasti hajottaa...:)...jäädäkö sitten "rikkinäiseksi", vai alkaako luoda itseään uudelleen?

Saman tyyppinen juttu tapahtui jo vuosia sitten hyvälle ystävälleni, kun hän sairastui MS-tautiin. Kaikki ovat ihmetelleet, miten hän kokosi itsensä vaikean sairauden jälkeen niin nopeasti ja myöskin palasi töihin, vaikka olisi voinut jäädä eläkkeelle - kuten lääkäri hänelle ehdotti.

Kummankin kohdalla olisi ollut mahdollista jäädä kotiin makaamaan, mutta olisiko silloin enää kumpaakaan heistä, joista molemmat olivat tottuneet elämään? Tai jos olisi, mitä muita sairauksia heillä jo olisi...Periksi antaminen on toisille enemmän luontaista, ehkä juuri heille, joilla ei ole yhteyttä oman itseensä.

Ei ole todellakaan edes tarkoitus mennä kenellekään sanomaan, että sä olet nyt niin sairas, että sun kuuluu olla kotona...eikä sitäkään, että olet turhaan onneton. Mutta systemaattisesti kiellät koko ajan sen, että tämä on asennekysymys. Emme voi ympäristössämme tapahtuville asioille läheskään kaikille yhtään mitään, mutta suhtautumisemme niihin voimme valita. Se ei selittelystä parane.

iewuska kirjoitti:

Mulla on tuttava, joka sai aivoverenvuodon, synnynnäinen heikko kohta senkin taustalla. Hän oli sairauslomalla sen, minkä katsoi olevan pakollista ja palasi kaikkien ihmeeksi töihin. Noh, hyvin hänellä on mennyt. Asenne vain oli se, että mikä ei tapa se varmasti hajottaa...:)...jäädäkö sitten "rikkinäiseksi", vai alkaako luoda itseään uudelleen?

Saman tyyppinen juttu tapahtui jo vuosia sitten hyvälle ystävälleni, kun hän sairastui MS-tautiin. Kaikki ovat ihmetelleet, miten hän kokosi itsensä vaikean sairauden jälkeen niin nopeasti ja myöskin palasi töihin, vaikka olisi voinut jäädä eläkkeelle - kuten lääkäri hänelle ehdotti.

Kummankin kohdalla olisi ollut mahdollista jäädä kotiin makaamaan, mutta olisiko silloin enää kumpaakaan heistä, joista molemmat olivat tottuneet elämään? Tai jos olisi, mitä muita sairauksia heillä jo olisi...Periksi antaminen on toisille enemmän luontaista, ehkä juuri heille, joilla ei ole yhteyttä oman itseensä.

Ei ole todellakaan edes tarkoitus mennä kenellekään sanomaan, että sä olet nyt niin sairas, että sun kuuluu olla kotona...eikä sitäkään, että olet turhaan onneton. Mutta systemaattisesti kiellät koko ajan sen, että tämä on asennekysymys. Emme voi ympäristössämme tapahtuville asioille läheskään kaikille yhtään mitään, mutta suhtautumisemme niihin voimme valita. Se ei selittelystä parane.

Lue lisää

.".Periksi antaminen on toisille enemmän luontaista, ehkä juuri heille, joilla ei ole yhteyttä oman itseensä"

Niin mutta joskus on pakko taipua tosiasioiden edessä...

esimerkkini tuttava tarvitsee toisten apua ihan päivittäin ja tapahtuma vaikutti myös häneen henkisesti...

Täältä sivusta on niin helppo olla "viisas", kun asiat koskettaa toisia, jotkut toipuvat raskaistakin kokemuksista lähes ennalleen, toiset ei toivu koskaan...

mielestäni heillä on välillä oikeus olla katkeria, vihaisia, masentuneitakin...Läheisten raskas tehtävä on ottaa heidän tunteensa vastaan...joskus on parempia päiviä, joskus huonompia...

Se on sitä rinnalla kulkemista, yritystä asettua sen ihmisen asemaan, niillä samoilla resurseilla mitä hänellä on...oli hän nyt fyysisesti tai psyykkisesti sairas, vammautunut tms.

Mikä on aivan eri asia kuin se että kuvittelisimme mitä tekisimme/ajattelisimme siinä tilanteessa ja jakelisimme "viisauksiamme" sen mukaan......koska emme ole hän...emme ole eläneet samaa elämää kuin hän...emme koe asiaa samoin kuin hän...

Emme voi ulkopuolelta olla sanomassa mitä siinä tilanteessa pitäisi ajatella, tuntea saati tehdä...voimme vain kuunnella ja oppia ihmisenä olemisen moninaisuudesta...

Muistan hiljattan lukeneeni jostain jutun jossa läheisensä menettäneet kertoivat että pahinta oli kun ihmiset tulivat sanomaan, että tiedän miltä sinusta tuntuu...he kokivat, että ihmiset mitätöivät heidän kokemuksensa...

Emme koskaan voi täydellisesti tietää miltä toisesta tuntuu...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

.".Periksi antaminen on toisille enemmän luontaista, ehkä juuri heille, joilla ei ole yhteyttä oman itseensä"

Niin mutta joskus on pakko taipua tosiasioiden edessä...

esimerkkini tuttava tarvitsee toisten apua ihan päivittäin ja tapahtuma vaikutti myös häneen henkisesti...

Täältä sivusta on niin helppo olla "viisas", kun asiat koskettaa toisia, jotkut toipuvat raskaistakin kokemuksista lähes ennalleen, toiset ei toivu koskaan...

mielestäni heillä on välillä oikeus olla katkeria, vihaisia, masentuneitakin...Läheisten raskas tehtävä on ottaa heidän tunteensa vastaan...joskus on parempia päiviä, joskus huonompia...

Se on sitä rinnalla kulkemista, yritystä asettua sen ihmisen asemaan, niillä samoilla resurseilla mitä hänellä on...oli hän nyt fyysisesti tai psyykkisesti sairas, vammautunut tms.

Mikä on aivan eri asia kuin se että kuvittelisimme mitä tekisimme/ajattelisimme siinä tilanteessa ja jakelisimme "viisauksiamme" sen mukaan......koska emme ole hän...emme ole eläneet samaa elämää kuin hän...emme koe asiaa samoin kuin hän...

Emme voi ulkopuolelta olla sanomassa mitä siinä tilanteessa pitäisi ajatella, tuntea saati tehdä...voimme vain kuunnella ja oppia ihmisenä olemisen moninaisuudesta...

Muistan hiljattan lukeneeni jostain jutun jossa läheisensä menettäneet kertoivat että pahinta oli kun ihmiset tulivat sanomaan, että tiedän miltä sinusta tuntuu...he kokivat, että ihmiset mitätöivät heidän kokemuksensa...

Emme koskaan voi täydellisesti tietää miltä toisesta tuntuu...

Lue lisää

Mitä ihmettä tarkoitat tuolla "tosiasioiden edessä taipumisella"?

Oletko koskaan kuullut, ettei pakko ole kuin kuolla?

Kanssakeskustelijasi yrittää sanoa sinulle että asenne on jokaisella omansa, sinulla oma ja minulla oma. Sen mukaan eletään, jos sitten katkeroidutaan tai ei. Jos vihataan tai rakastetaan. Ihan what ever, mutta valinta on aina oma. OMA. OMA. Niistä OMISTA lähtökohdista suoritetaan valinta, ITSE, deikä sitä tee KUKAAN toinen.

Mikä tuossa nyt on niin ylitsepääsemättömän hankala tajuta? Alkaa vituttaa tuollainen jankkaaminen, kun tyhmemepikin jo tajuaa mistä on kyse. Paitsi sinä.

kätyrien välikäsi kirjoitti:

Mitä ihmettä tarkoitat tuolla "tosiasioiden edessä taipumisella"?

Oletko koskaan kuullut, ettei pakko ole kuin kuolla?

Kanssakeskustelijasi yrittää sanoa sinulle että asenne on jokaisella omansa, sinulla oma ja minulla oma. Sen mukaan eletään, jos sitten katkeroidutaan tai ei. Jos vihataan tai rakastetaan. Ihan what ever, mutta valinta on aina oma. OMA. OMA. Niistä OMISTA lähtökohdista suoritetaan valinta, ITSE, deikä sitä tee KUKAAN toinen.

Mikä tuossa nyt on niin ylitsepääsemättömän hankala tajuta? Alkaa vituttaa tuollainen jankkaaminen, kun tyhmemepikin jo tajuaa mistä on kyse. Paitsi sinä.

Lue lisää

"Oletko koskaan kuullut, ettei pakko ole kuin kuolla?"

Juu sanonta on tuttu...

"Alkaa vituttaa tuollainen jankkaaminen, kun tyhmemepikin jo tajuaa mistä on kyse. Paitsi sinä"

Juu puskista on väliin helppo huudella...

Tsiisus, kuule ihan suotta hiilestyt, tää on vaan keskustelua ja senkin voi ottaa olemassaolevana tosi asiana että toiset on tyhmempiä kuin toiset...ei siihen tarvitse tunteen tasolla reagoida...

mutta ettei verenpaineesi liikaa nouse niin ehkä on viisain lopettaa ny tästä aiheesta jankkaaminen tähän...meni pikkusen överiksi ja ohi varsinaisen aiheenkin...Ohan tuolla jankkaamista sivuava uusi aihekin, otsikolla vatvominen...

nimimerkillä * huvittunutkin*