Raskaus

Hei!
Olen 18 vuotias tyttö.
Luulen olevani raskaana,koska tämän kuukauden aikana olen huomannut,että olen alkanut oksentelemaan ja tunnen itseni lihoneen,vaikka en ole.
Viime yhdyntä kerrasta on kohta kuukausi.
Jos olen raskaana,niin kannattaako minun tehdä abortti vai jatkaa raskautta?
Valmistun pian asianajajaksi.
Minua pelottaa kertoa poikaystävälleni ja vanhemmilleni.
Mitä teen?!
584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lopeta trollaus, asianajajan opinnot kestävät vähintään viisi vuotta, ei 18 vuotias ei pian valmistu asianajajaksi.

Äänestä

Käy ehdottomasti hakemassa pari raskaustestiä apteekista ja tee testi aamulla koska aamupissa on väkevintä. Turha sitä on spekuloida kun varmimmin saat melenrauhaa kun teetät testin :)

Itse sain viimeviikolla tietää olevani raskaana.. Menkat jäi välistä, mutta luulin sen johtuvan stressistä kun on paljon konfliktia ollut viime aikoina joten en hirveästi murehtinuy ensin, ovat kai sitten myöhässä. Olo alkoi selittämättömäsyi huononemaan neljä viikkoa sitten ja oli kuumeinenkin olo, pistin sen piikkiin että nyt saatiin sitten joku pöpi. No eipä huono olo lähtenyt kahdenkaan viikon jälkeen. Olo oli kuin merisairaalla, päänsärkyä, huono olo, ruoka ei tunnu menevän alas mutta silti tekee mieli milloin mitäkin, enimmäkseen hedelmiä.
No kolmannella viikon lopussa vasta sain itselleni aikaa lääkärille ja siinä samaisena aamuna tein testin jossa toinen viiva oli selkeästi tummempi kuin alkuviikosta.. Ensimmäisen kerran kun tein toinen viiva oli niin haalea että pisin sen piikkiin että tämä testi on hajalla tai en vain osaa tulkita..

Vasta siellä lääkärin luona iski että olen todellakin raskaana vaikka ajatus kävi mielessä parin viikon aikana mutta pidin sitä epätonnäköisenä... Ja nyt sitä ollaan 7-9 viikkoa raskaana.. Hassua kuinka tuntee nippailuja vatsassa.. Kerroin tämän poikaystävälleni koska minun mielestäni hänellä oli oikeus saada tietää, ja paras tapa oli kasvotusten. Tällaista ei voi puhelimitse toiselle kertoa.. Tulimme yhdessä siihen päätökseen että emme voi pitää sitä :'( koska elämätilanteemme ei sitä suosinut... Hassua kuinka asiaa ei ole ehtinyt sisäistää ja nyt neljän päivän jälkeen ravasinkin jo gynekologilla jotta saisin paperit aborttia varten.. Vaikkei sitä olisikaan sisäistänyt olen itkenyt tahdotta kaksi päivää... Kyyneleet eivät vain tunnu loppuvan...


Olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi keskustella ehdottomasti poikaystäväsi kanssa ja tulla yhteiseen päätöksene mitä teette asian suhteen. Ensin suosittelisin että tekisit raskaustestin jos toisenkin jotta saat varmaa tietoa. :) tsemppiä

Terv. tyttö -94

Äänestä

Trolli. Juristiksi opiskellaan vasta lukion jälkeen yliopistossa ja se koulutus kestää aika monta vuotta.

Olet tietysti voinut olla ilmiömäinen lapsinero, joka on valmistunut ylioppilaaksi 15-vuotiaana ja päässyt samantien yliopistoon, mutta epäilen kyllä vahvasti.

Äänestä

Juu selvä trolli! Kyllä nykyajan nuoriso tietää miten tietokoneella kirjoitetaan oikein, hehän ovat kasvaneet tietokoneaikana.
Varsinkin jos opisekellaan vaikka nyt muka juristiksi, niin pitäisi tietää, että pilkun jälkeen tule välilyönti.
Tämän lapsenhan pitäisi vielä olla lukiossa, joten käry kävi juristin opintojen suhteen ;D

Hehe, tämä on se sama trollaaja joka kirjoitteli taannoin sen jutun joka on 16vee ja raskaana....Miten lapsellista, miten lapsellista....

Äänestä

Koska raskautesi on yhtä tosi, kuin 18-vuotiaana asianajajaksi valmistuminen, niin en näe tässä ongelmaa.. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen kirjoitti:

Hei!
Olen 18 vuotias tyttö.
Luulen olevani raskaana,koska tämän kuukauden aikana olen huomannut,että olen alkanut oksentelemaan ja tunnen itseni lihoneen,vaikka en ole.
Viime yhdyntä kerrasta on kohta kuukausi.
Jos olen raskaana,niin kannattaako minun tehdä abortti vai jatkaa raskautta?
Valmistun pian asianajajaksi.
Minua pelottaa kertoa poikaystävälleni ja vanhemmilleni.
Mitä teen?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu