Noora Karma

192796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ensinnäkin haluan lausua julki mielipiteeni Noora Karmasta sen verran että hän on ehdottomasti aidon Suomen Arjalaisen Aaltosen laajaan sukuun kuuluvan henkilön näköinen ihan parhaimmasta päästä. Ja kyllä naisen osaan kuuluu hämmästyttää pukeutumisellaan, vaikka vetääkin aivan varmuudella ensimmäistä kertaa jalkaansa rokahtavat nahkahousut, ja klassisen mustan pitsiröyhelö puseron. Ja on todellakin vaativaa alkaa vetämään säännöllistä mentalisti ohjelmaa Tv:ssä. Ja todellakin vaaditaan aikamoista rohkeutta naiselta lähteä toteuttamaan ikivanhaa huipputason Yogien sydämen pysäytys temppua, johon en itse kyllä koskaan ryhtyisi. Mutta eihän Raakkunaa saisi hyppäämään edes Benji hyppyä, jos ei olisi jostain syystä ehdottoman pakko.

Ja mitä tulee Noora karman Lotto veikkaus rivin ennustamiseen, niin ymmärrätte varmaan että tuo Lotto rivin ennustus tempaus, niin montakos numeroa niitä nyt onkaan, tullaan esittämään filmi Studion suorassa lähetyksessä. Ja tietenkin epävirallisena Lotto arvonta rivin veikkauksena ilman voittosumman lunastamista. Sillä todelliset ennustajat eivät saa koskaan käyttää kykyjään edes ravihevos kilpailun voittajan ennustamiseen.

Raakkuna toivottaa onnea onnea Noora Karman alkavalle Mentalisti Show esitykselle, joka kyllä kiinnostaa suomalaisia, sillä Suomen Kansallistietäjä Raakkuna on noin yli ½ vuotta sitten ilmoittanut että Aaltosen suvun Noora Karmasta tulee seuraavan PS. Hallituksen yksi Ministeri.

Äänestä
  • Lainaus:
    "Ja todellakin vaaditaan aikamoista rohkeutta naiselta lähteä toteuttamaan ikivanhaa huipputason Yogien sydämen pysäytys temppua, johon en itse kyllä koskaan ryhtyisi."

    Aika mamis oot jos et uskalla tennispalloa pitää kainalossa? Itseasiassa hyvin heikkoa temppujen luontitaitoa, että pelkästään kopioi käytännössä suoraan muiden mentalistien ja maagikkojen jo esittämiä temppuja.

    Äänestä

  • sukuahan tuo Noora on.

    Äänestä

Noora Karman ennustustulos 6 ottelun jääkiekkoturnauksesta.
24 Vastausta 101 Lukukertaa
Tilaa palstan RSS-syöte
Aloita uusi keskustelu
Poista kirosanafiltteri käytöstä
raakkuna1
25.2.2013 16:28
0
raakkuna1
25.2.2013 08:57

Olette varmaankin jo odottaneet Mentalisti Noora Karman ennustuksen paikkansa pitävyyden toteamista viime lauantaina järjestetyn 6 ottelun jääkiekkoturnauksen suhteen. Ja kuten tiedätte niin tämä Noora Karman mahdollisen ennustuskyvyn toteaminen järjestettiin alusta asti hyvin valvotulla tavalla, ja selkeästi annettu 6 ottelun ennustus tulos laitettiin lukittuun läpinäkyvään akryylilaatikkoon, joka hinattiin vinssiköydellä jäähallin katonrajaan odottamaan jääkiekko turnauksen loppumista. Ja kuten huomaatte uutisoinnista että ennustustuloksen tarkistaminen suoritettiin myös erittäin valvotuissa olosuhteissa.

http://www.iltalehti.fi/iltvurheilu/20130223020350565_v9.shtml

Luotettavuus

Asioinnin turvallisuus

Tietosuoja

Lapsiturvallisuus


Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi

VASTAA





Ilmoita asiaton viesti
Poista
Google-mainokset


Maksuton Ruokatili
Ota käyttöön maksuton Ruokatili. Lue lisää.
S-Pankki.fi/ruokatili

Kutista kaikki kommentit

raakkuna1
20.2.2013 17:24

Noora Karma on nyt ottanut hyvin rohkean toiminnan asenteen alkaessaan ennustamaan ensi lauantain lätkä turnauksen tuloksia. Ja tiedätte varmaan että Nooran merkitsemät tuloslukemat on otettu suljetussa kirjekuoressa vastaan, ja laitettu laatikkoon joka on hinattu jäähallin katonrajaan odottamaan loppuun käydyn turnauksen realituloksia, ja sen jälkeen on tarkoitus julkisessa Shown kaltaisessa tilanteessa kameroiden läsnäollessa tutkia Nooran antamat tulosennusteet.

Tajutkaa miten rohkea Noora onkaan, sillä hänellä on tällä hetkellä aika uskottava Mentalistin maine suomessa, mutta nyt hän laittaa kaiken ikäänkuin kuin yhden kortin varaan, ja kokeilee myös ennustamisen kykyään. Ja onnistumisen seurauksena tulee tapahtumaan huikea uskottavuuden läpimurto, ja toisaalta epäonnistumisen mahdollisuus ennustamisessa suistaisi hänet helpostikkin kokonaan myös Mentalistin uraltaan suomessa.

Olen joka tapauksessa hyvin ylpeä kaukaisesta sukulaisestani Noorasta, joka isänsä puolelta on erittäin lähellä Aallottaren Lapin Arjalaisia sukujuuria, ja ruotsalaisen eliitti äitinsä puolelta Noora edustaa erittäin hyvää suomenruotsalaisuutta. Niin haluan tässä vaiheessa asettaa myös Suomen Kansallistietäjä Raakkunan maineen peliin mukaan, ja ilmoitan etukäteen että Noora tulee onnistumaan ennustuksessaan.

http://www.hs.fi/urheilu/Maagikko Noora Karma ennusti lauantain liigakierroksen tulokset/a1361244609918?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&jako=c19602a877935beb933bf0d9f13e54fc


raakkuna1
25.2.2013 09:26

Haluan tuoda tässä vaiheessa erään vanhan ennustukseni esiin että Perussuomalaisten Puheenjohtaja Timo Soini tulee asettumaan seuraavaksi Pääministerin virkaan, ja yhdessä Suomen Kansallistietäjä Robert Pallarin kanssa tulemme vapauttamaan koko epäonnistuneen Hallituksen tehtävistään, ja muodostamaan seuraavan uuden Hallituksen kokonaisuudessaan Eduskuntaan.

Ja tahdon antaa jo tässä vaiheessa tiedoksenne että Noora Karma tulee erittäin pätevän suomenruotsalaisen ohjelmansa kautta toimimaan Ministerin virassaan.

raakkuna1
25.2.2013 16:45

Onhan se niin että 6 ottelun tulos ennuste oikein ennustettuna tarkoittaa tietokoneellakin tarkistettuna ainakin 2 miljoonaa erilaista versiota tuloksien suhteen. Ja jokatapauksessa Noora on jo aiemmin tullut Mentalisti esityksien kautta melkoisen tunnetuksi illuusio mestariksi. Ja nytv hän rohkeni ensimmäistä kertaa esittää ennustajan taitojaan. Ja voin kertoa okkultistin kannalta asian että vastaava ennustamisen taito ei olisi Nooralle tai Raakkunalle mahdollinen, jos kyseessä olisi vaikkapa oikean ravituloksen laatiminen voittomielessä. Vaan nyt se onnistui koska Noora on puhtaalla motiivilla asialla, joka tulee vielä olemaan hänen Ministerin virkansa kautta koko yhteiskuntamme hyödyksi.

Äänestä

Jos sais kerran jauhaa karman kakkosta niin sitten voisi jo kuolla pois.

Äänestä
  • Tahon 1-2-3

    Äänestä

Kertakaikkisen huippu pakkaus!

Äänestä

Kamala naikkonen.käyttääkö huumeita ja onko glaudia even kavereitakin.??

Äänestä

Onkohan sillä anaalitappi ja jokin iso dilto pimpissä siellä nahkahousujen alla?::P

Äänestä

Noora on todella seksikäs nahkahousuissa!Upea peppu!

Äänestä
  • Uskoisin niin. Voisin tulla Nooran nahkahousuisille pakaroille!

    Äänestä

  • Kävi sama juttu mielessä.Joutuis kyllä pitään aina nahkapöksyjä jos olis mun muija.

    Äänestä

Täytyy tuota ohjelmaa kommentoida, nimittäin niin suurta myötähäpeää aiheuttaa.. Ei minkäänlaista karismaa, ei näppärää huulenheittoa niinkun esim. vastaavissa ulkomaalaisissa ohjelmissa, väkinäistä lepertelyä tyyliin "noniin, ota tuosta kiinni, hyvä, noniin, pidä tiukasti kiinni, nyt näette sitä ja tätä, noniin hyvä"

Voi luoja!

Joskus tv:ssä on tullut nähtyä suomalaisia (mies)taikureita, ja olivat hauskoja kuin stand-up-koomikot.. Noora papattaa paperinmakuiset juonnot ulkomuistista. Onkohan Nooralle tärkeämpää että vaatteet ja tukka on hyvin, ei sillä esiintymisellä ja ohjelman sisällöllä niin väliä. Tilataan vaan netistä taikurikauppakamaa ja se on siinä..

Ja kaiken lisäksi silmät teevadin kokoisina nainen näyttää lähinnä hämmästyneeltä, kun mentalistille sopisi sellainen arvoituksellinen, vähän synkähkö tyyli.. Ja rahanpuute, se näkyy tuotannossa.. Täällä pitää tehdä ohjelmia sadasosalla siitä mitä jenkeissä, ja se ei voi olla näkymättä,

NIIH!!

Äänestä

Noorassa on jotain taikaa. Miten hän teki tempun, kun leijui ilmassa? Se oli illuusio, mutta miten..ei mulle tavalliselle tali-aivolle aukea.

Äänestä
  • Yhtä karmea nimi ku nainenkin on täys huijari miehenä ei tollaset naiset ole mun makuu kylmä ku keskitalvi

    Äänestä

  • Noora on niin ärsyttävä ettei sanat riitä kertomaan

    Äänestä

Täys ääliö koko akka

Äänestä

Taidat olla sokee miehenä ei ole mun makuu kylmän näkönen ja tuntuu että on aika tyhmä

Äänestä

Taitaa tulla huonosti toimeen kanssaihmisten kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nahkahousuissa kirjoitti:

Aika hyvännäköinen nainen tuo Noora.

http://www.mtv.fi/ohjelmat.shtml/kotimaiset/mentalisti_noora_karma/uutiset/1825647/noora-karma-savaytti-seksikkaalla-tyylillaan---kuvat

Vai mitä mieltä muut olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu