saksanpaimenkoira unelma koira?

tv häämää(kö)

Monet ihmisethän muistavat susikoira roin ja sen seikkailut. Sitten myöhemmin 200 luvulla pyöri viellä hurmaavampi koira, poliisikoira rex. Itse kun olin mukula, olin ihan lääpällään saejaan ja sitä mukaa rakastuin koirarotuun.

Sillon tosi tietämättömänä kirppuna kelasin, et "olisi ihanaa omistaa tuollainen koira joka osaa mitä vain ja jekkuja' eihän sitä tullut ajatelleeksi et joku on sen kouluttanukkin. Mutta onko se koiran temput ja taidot/koulutus ihan oikeita mitä ohjelmassa annetaan ymmärtää? Eli feikkii vai totta?

Itse katsonut netistä niitä vähäisiä kohtauksia mitä ei saejassa näytetä, eli näin tehtiin, ja kyllä siinä oli miten ne käsitteli ja koulutti koiraa, mut mikä on se koko totuus? Ei se varmasti ole ihmeellinen, mut jos pysytään koira aiheessa, ni varmasti se on niin, että tämä koirarotu pystyy tekemään kaikkea mutta se vaatii pirun hyvää koulutusta.


Ainoa inhottava oli ja oli muittenkin mielestä tämän murinat ja vinkumiset sarjan aikana et oli aika eloisa. Ne äänet oli kyllä suurimmaksi osaksi mixattuja ohjelmaan. Tästäkin tulee mieleen kysymys, murajteleeko ja äänteleekö saksaei muka oikeesti noin paljon.

11

244

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tv hämää(kö)

      Sarjassa ei saejassa.

    • Temppudogi

      No murisee ne ainakin ihan oikeesti,eikä tarvi olla Rexikään... :)
      Mutta luulen että onhan siellä kuvauksissa aika paljon feikkiä,vaikkakin sakun saa kyllä tekemään melkoisia asioita ;)

    • Ei murahtele

      poliisikoira rex oli kiva sarja ja se vähän koukuttikin kyllä:) Muistan kyllä lukeneeni,montako eri koiraa siinä sarjassa käytettiin,mutta en uskalla sanoa määrää,jotten syyllisty valehteluun.Mutta useita kumminkin.Kauniita koiria joka tapauksessa olivat.Oma koirani ei murahtele,mutta oikein innostuessaan voi vähän kurlata.

      • tv hämää(kö)

        Miten sä kuvittelet syyllistyväs valehteluun jos et muista. Sanoo suoraan et about sen ja sen verran. Haloo, jos jotkut luulee et oot joku ainstain ni niitten kallost o tippunu ruuvi jos toinenii


    • Temppudogi

      Meidän "ukko" kyllä murahtaa ihan kuuluvasti, jos toinen uros tulee ns. "iholle"
      Muulloin ei urraile. Saku omistajalleen ihanin koira

    • tvhämää(kö)

      Googlettamalla jokainen voi etsiä poliisikoirien määrän, mut se mitä itse muistan ilman lunttaamatta, ni niitä on 3-4. Alex poliisikomissarion aikana oli eri kuin moserin aikana, sitten kun siirryttiin 2010 puolelle oli koira nimeltä henry. Muillahan on nimet mitkä pitäs muistaa mut ne oli enempi sakannimisiä ni ei niitä muista.

    • Flick/Pasila

      Flick tekee mitä vain temppuja, mutta vain omistajan käskyn alla. Pasilassakin tunnetaan koirakko asiallisesta käytöksestään.
      Mm. viime kesänä koirakko vahti koko puistoa ja hälytti aina tarvittaessa poliisipartion tai pelastuslaitoksen paikanpäälle havaitessaan lainrikkomuksellista käytöstä.

    • Waldo

      WAU!

    • Ei voi olla totta

      On se.Taas....

    • totta on

      :) Katotaan vaan kuka provosoituu ja kellä on hyvä hermot.:)

    • tiiaxx96

      Mun ukko murisee vaan puolustaessaan perhettä/omaa ihmistä tai jos kokee itsensä uhatuksi (esimerkiksi pimeellä jos vastaan tulee mies henkilö humalassa niin alkaa sellainen hampaiden näyttely että ei kukaan oo uskaltanu vielä tulla kokeilemaan saanko hampaan kuvat). Haukahtaa kerran kun ovikello soi tai kuulee että joku oven takana (koira opetettu siihen tarkoituksella) koska yläkertaan esimerkiksi ei ovikello kuulu ja toinen syy että tuo turvaa kaikenmailman hihhuleilta jotka yrittävät sisälle tulla ilman lupia ja ei kovin moni yhtään järkevä ihminen halua kokeilla ottaa matsia tollaisen koiran kanssa :D Ainut ärsyttävä puoli meidän pojan ääntelyssä on piippaus!ja sehän on aika yleistä sakemanneilla.. meidän koiralta ei olla saatu sitä piippailua pois ja piippaulu ilmenee esim aina jos haluaa huomioa tai tulee koira lenkillä vastaan. Toki sitten pitää innostuessaan ääniä esim suloisia innostus haukahteluja niinkun kaikki koirat :3 mutta aika hiljainen siis toi meidän elukka on :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      115
      2403
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1453
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      641
      995
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      878
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe