G:all:up

Mitä teit la 9.11?

Ympäripyöreesti tai sitten tarkemmin; miten kukakin tykkää :)
10142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

erittäin tehokas eli tein aamusta iltaan kaikkea hyödyllistä kotona ja kävin myös vähän shoppailemassa. Vietin päivän päätteeksi rauhallisen koti-illan ja sunnuntaiaamuna heräsin jo kukonlaulun aikaan töihin. Siinäpä se, ei mitenkään jännittävä päivä, mutta tyytyväinen olin päivään.
ps. ja nettiä en avannut koko päivänä. :)

Äänestä

Olin pienellä retkellä

Äänestä

Katsoin itse hakkeroimaani sky:n kanavaa, ja oli koulussa koe tuolloin jolloin juttusimme miesten kesken että miten ihmiset hyppäävät torneista.

Äänestä

siivosin pihavaraston.

Äänestä

järkevää... Katoin pari leffaa, luin mainoksia, virkkasin, kävin vaatteita läpi... En tehnyt edes ruokaa, söin vaan kaikkea suoraan kaapista...

Äänestä

Siivoilin ja pesin pyykkiä yms. päiväseltään ja sit ilta/yö menikin viihteellä baarissa Tiksissä.

Äänestä

tuosta STT:sta, että isäni kutsui pikkusiskoani tuolla nimellä ollessamme lapsia. Tämä siksi, että hän hyvin avomielisesti kertoi aina kotiasiamme kaikille naapureille. :D

Äänestä

Kävin päivällä yhden näyttelyn katsomassa ja illalla oli pikkujoulut. Nämä oli vielä eri kaupungeissa, joten meinas melkein tulla kiire!

Äänestä

Ikävöin. Yritin silti pitää hauskaa.

Äänestä

Working for Private and Confidential Multinational businesses.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


STT kirjoitti:

Mitä teit la 9.11?

Ympäripyöreesti tai sitten tarkemmin; miten kukakin tykkää :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu