Meillä on 1,5v berninarttu, joka oli pentuna melkoinen pakkaus. Murinaa, ärinää, tavaroiden omistelua yms komentelua oli ihan pikku pennusta asti. Siihen puututtiin ihan järjestelmällisesti, lempeästi mutta jämäkästi ja koira asettui pikku hiljaa, kun ei ärinällään mitään saavuttanut. Silloin esim murisi lapsille (ja meille kaikille) ja hyökkäsi kimppuun jos oli saanut luun. Tämäkin saatiin päättäväisyydellä kitkettyä pois. Harrasti myös sitä, ettei antanut muiden liikkua pois pihalta. Minä olin ainut jota se ei muristen yrittänyt paimentaa takaisin pihalle. Minä olen ollut ainoa, jota koira seuraa ja tottelee.
Nyt murisi ensimmäistä kertaa pentuajan jälkeen lapsille saatuaan luun. Ja saa lihaluita joka päivä! Minulle ei murissut, eikä näyttänyt siltä että hyökkäisi lasten kimppuun. Murisi vain kun tulivat lähelle.
Muuten koira on hiljainen, huomaamaton. Voi pitää missä vain vapaana, koska ei mene mihinkään ilman minua ja käskettäessä pysyy paikalla vaikka tunnin. Se on siis hyvin tottelevainen ja esim talutettavissa pikku rillillä vaikka tulisi vastaan muita.
Alkoi huolestuttamaan, jos tästäkin tulee sellainen berni (joita valitettavasti on aika monta), joka joutuu piikille sen takia kun käyttäytyy uhkaavasti perheenjäseniä kohtaan. Kaikkeni olen tuon kanssa tehnyt, koska havaitsin heti pentuna, että tässä on voimakas tahtoinen yksilö. Useat kouluttajat myös sanoivat heti pennusta, että tämän kanssa saa olla tarkka ja pysyttävä aina johdossa. Tahtojen taistelua ja tuijotuskilpailua tuon kanssa on saanutkin ottaa silloin alle vuoden ikäisenä. Fyysisesti bernin kanssa ei kannata alkaa kamppailemaan, sillä vaikka tuo on nuori narttu niin massa on jo 50kg. Itelle sopii henkinen taisto ja positiiviset menetelmät.
Nyt murisi ensimmäistä kertaa pentuajan jälkeen lapsille saatuaan luun. Ja saa lihaluita joka päivä! Minulle ei murissut, eikä näyttänyt siltä että hyökkäisi lasten kimppuun. Murisi vain kun tulivat lähelle.
Muuten koira on hiljainen, huomaamaton. Voi pitää missä vain vapaana, koska ei mene mihinkään ilman minua ja käskettäessä pysyy paikalla vaikka tunnin. Se on siis hyvin tottelevainen ja esim talutettavissa pikku rillillä vaikka tulisi vastaan muita.
Alkoi huolestuttamaan, jos tästäkin tulee sellainen berni (joita valitettavasti on aika monta), joka joutuu piikille sen takia kun käyttäytyy uhkaavasti perheenjäseniä kohtaan. Kaikkeni olen tuon kanssa tehnyt, koska havaitsin heti pentuna, että tässä on voimakas tahtoinen yksilö. Useat kouluttajat myös sanoivat heti pennusta, että tämän kanssa saa olla tarkka ja pysyttävä aina johdossa. Tahtojen taistelua ja tuijotuskilpailua tuon kanssa on saanutkin ottaa silloin alle vuoden ikäisenä. Fyysisesti bernin kanssa ei kannata alkaa kamppailemaan, sillä vaikka tuo on nuori narttu niin massa on jo 50kg. Itelle sopii henkinen taisto ja positiiviset menetelmät.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siis koirahan murisee yleensä ihan epävarmuudesta.... Suosittelen perehtymään ihan yleisessä tasolla koirien elekieleen esim kirjan "rauhoittavat signaalit" kautta.
Tuo koiran kanssa tuijotuskilpailujen ottaminen ei johda yhtään mihinkään, kuten olette itse huomanneet. Koira kokee sen uhkaavana. On ihan täysin väärin ajatella että koiraa uhkailemalla se saataisiin tottelevaiseksi ja kivaksi. Väärin - kun uhkaatte koiraa - koira kokee olevansa paineen alla ja saattaa lopulta reagoida siihen puremalla.
Kerrot myös että koira on hiljainen, huomaamaton ja on murissut lapsille saatuaan luun. Koira murisee yleensä epävarmuudesta.... Tuo murina lapsille on tarkoittanut "olen nyt vähän epävarma tässä aiotko sinä tulla ja ottaa minulta pois tämän luun". Murina on lähes aina koiran toivomus välimatkan kasvattamisesta eikä kehotus taisteluun.
Jos tuohon omistaja reagoi rankaisemalla koiraa - rankaiset koiraa siitä että se kommunikoi aivan oikein (omasta mielestään) sekä siitä että koira koki tilanteen epävarmaksi. Kun koiraa rankaistaan tälläisistä tilanteista se alkaa tuntea jatkuvaa stressiä. Kerrot ettei koira näyttänyt siltä että aikoo hyökätä lasten päälle eikä niin käynyt. Murisi vain - osoittaakseen epävarmuutta tilanteessa. Eli mitään ei tapahtunut? Miksi edes mietit että viet koiran piikille koska se käyttäytyy kuten koiran kuuluu? Ei tuo ole uhkaavaa käytöstä.
Myös tämä kohta pisti silmään "Harrasti myös sitä, ettei antanut muiden liikkua pois pihalta. Minä olin ainut jota se ei muristen yrittänyt paimentaa takaisin pihalle. "
Siis anteeksi nyt mutta kai sinä ymmärrät että koirasi on Berninpaimenkoira? PAIMENKOIRA. Paimenkoirat paimentaa. Tuokaan ei ole uhkaavaa käytöstä - vaan kyseessä on paimenkoira joka kaipaa työtä! Järjestä sille koiralle työtä ja tekemistä!
Toivottavasti et todellakaan ole harkitsemassa nuoren koiran piikille viemistä vain siksi että et osaa sen kanssa olla ja elää ja tukitset koiran eleet ja toiminnan uhkaavaksi. Anna se mieluummin vaikka rotuyhdistyksen kautta osaaviin käsiin.
Suosittelen kuitenkin tosiaan lukemaan tuon rauhoittavat signaalit kirjan sekä Tuire Kaimion kirjoihin. Tässä muutamia hyviä nettivinkkejä myös. Suosittelen myös tapaamaan kouluttajan jonka metodit eivät ole alistaminen ja rankaisu.
http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/koiran-kayttaytyminen
http://www.samans.fi/jutut/Sussu.html
Suomessa menee hirveä määrä koiria piikille ihan vääristä syistä. Monesti ihmisillä on helpompi selittää asia itselleen ja naapureilleen sanomalla että "sessu on luontaisesti aggressiivinen ja piti viedä piikille" kuin kertoa totuus eli etttä "arvoimme omat kykymme ja osaamisemme väärin ja koiralle oli parempi etsiä uusi koti missä se saa tarpeeksi aktiviteettia ja osataan kouluttaa oikein"
Bernit on toooosi aktiivisia koiria jotka tarvitsee paljon tekemistä. Toivottavasti nämä tarpeet on hoidossa?
Bernit - tai mitkään muutkaan koirat - eivät ole luonnostaan uhkaavasti perhettään kohti käyttäytyviä, tuo on ihan pilipali peruste viedä koira piikille kun "bernejä on paljon ketkä niin käyttäytyy". Jos on niin kyse on niissä ihmisissä ketkä ei koiria osaa kouluttaa - ei bernissä rotuna.
Surullista tosiaan jos koira joutuu lopettavaksi vain siksi ettei omistaja ymmärrä koirista tai niiden käyttäytymisestä yhtään mitään. Eihän se koiran vika ole, ja koira kuolemaan ansaitse vain siitä syystä?
Jos koira on nyt 1,5v niin sehän on murroiässä! Silloin koira kasvaa lapsesta aikuiseksi ja toki koettelee vaikka mitä juttuja ja rajojaan.
Miten itse hoitaisi asian? Miten olisit hoitanut pentuna ja nyt? Keskustelin useiden ongelmakoirakouluttajien kanssa siitä miten olisi pitänyt toimia komentelevan pennun kanssa joka varasti tavaroita ja vartioi niitä raivoisasti. Heidän mielestään mun käyttämä tapa oli hyvä. Siinä jätin huomioimatta väärän, palkkasi oikeasta ja siinä vaiheessa kun näytti hampaita ja komensi, kielsi kerran ja katsoin niin kauan koiraan että käänsi ensin katseen pois. Jos vartioi jotakin esim puukasaa ja murisi sen edessä niin silloin kävelin eteen ja katsoin muualle ja seisoin edessä niin kauan kunnes koira kääntyi pois päin. Silloin en kieltänyt, en tuijottanut. Seisoin vain edessä.
Tämä koira hyökkäsi nuorempana suorilta kimppuun ja puri. Sitä en halua enää. Rauhoittavat signaalit on tuttu kirja ja olen käynyt siitä aiheesta luennoilla. Tällä koiralla oli tapana alkaa tuijottamaan ja kun itse sitä vilkaisi ja käänsi katseen pois, koira yleensä tuli ja puri käteen kiinni. Harrasti myös sitä että tuli vierelle kiehnäämään ja se jälkeen yhtäkkiä alkoi näytellä hampaita. Harrasti myös sitä että tuli eteen seisomaan ja murisi. Koira on ollut erittäin itsevarma ja itsenäinen pennusta asti. Jo 6kk ikäisenä alisti aikuisia narttuja pelkällä tuijotuksellaan. Vieraat ihmiset otti rohkeasti vastaan, kerjasi silityksiä, mutta saattoi yhtäkkiä alkaa komentamaan ja murisemaan vieraalle. Yleensä pää ja korvat olivat pystyssä ja häntä tikkusuorana ylhäällä.
Silloin kun tuon silmät tuntuvat olevan hyvin syvällä päässä ja niissä yleensä välkkyy punainen hohde, silloin se on äkäsellä päällä. En koe että se olisi epävarma. Jospa tämä kerta vain oli tarkoitettu ilmaisemaan, että lasten on syytä olla kauempana, hän haluaa syödä rauhassa, eikä tässä ole odotettavissa sitä että alkaa myöhemmin vartioimaan ruokaansa. Tuota ei ole komennettu tai uhattu luovuttamaan luuta, mutta on tuijotettu silloin kun se on ollut hyökkäämässä ja kielletty hyökkäämästä.
Minulla on ollut muita koiria, eikä kukaan ole ollut samanlainen, mutta toisaalta, tämä koira on myös paras koira. Uskollisempaa ja varmenpaa koiraa saa hakea. Todella rauhallinen ja palvelualtis. Ja koulutus on ollut aina hauskaa ja positiivista. Tämän kanssa voi harrastaa mitä vain, oppimiskyky on uskomaton. Toisten koirien kanssa myös tulee hyvin toimeen. Alistaa kyllä toiset nopeasti, mutta ei turhia pullistele tai haasta riitaa. Jos toinen ei alistu, niin jättää rauhaan eikä väkisin alista, mutta ei myöskään alistu itse. Olen palkannut jos on näyttänyt rauhoittavia signaaleja. Tämä koira laitetaan koirakoulussa aina epävarman koiran viereen rauhoittamaan ja samalla kun ei välitä vaikka toinen kuinka rähisee vieressä.
Ei anna vieraiden koskea päähän. Vartioi kotia myös hiljaa. Jos vieras tulee, tämä vain seisoo oven edessä ja tuijottaa hiljaa. Päästää sisälle vasta kuin omasta porukasta joku tulee ovelle. Sen jälkeen nuuskasee vieraan ja menee nukkumaan.
Tätä on vaikea tähän kirjoittaa. Ne jotka näkivät tuon nuorempana, näkivät sen ettei se ollut epävarma vaan dominoiva. Epävarmalla koiralla on häntä alhaalla tai jopa jalkojen välissä. Tuolla oli häntä ylhäällä tai se saattoi heilua jännittyneenä ylhäällä, vähän niin kuin olisi enemmän innoissaan. Nuorempana vartalo oli tosin jännittynyt, mutta nyt on rento. Nytkin muristessaan se oli rento ja heilutti häntää ylhäällä. Minä kun menin viereen, niin oli niinkuin normaalisti, aurinkoinen lempeä ilme. Tämä koira on minulle todella rakas, mutta jos se käy lapsiin kiinni, niin tiedän ettei se voi jäädä meille. Siksi olen jo heti yhdestä murinasta huolissani ja haluaisin ettei sitä tule tapahtumaan (pentu aikaa ei lasketa, silloin se haki paikkaansa ja sitä miten meillä sopii käyttäytyä).
Valitettavasti monia bernejä on lopetettu tästä syystä. Tosin niissä tapauksissa on alettu pelätä koiraa. Ja lopulta koiran ei ole tarvinnut saada kuin joku vähäpätöinen asia ja se on alkanut sitä niin suojella että on purrut käteen aikuisiakin, jos ovat samaan huoneeseen uskaltautuneet.
En epäile etteikö berneissäkin voisi olla luonnevikaisia/ihmiselle aggressiivisia yksilöitä. Se, että "berni yleensä on kiltti ja helppo" ei ole muuta kuin yleistys. Yksilöllinen, geneettinen luonne vaihtelee joka rodussa kuitenkin. Cockereilla on todettu "idiopathic rage syndrome"-luonnevikaa muistaakseni nimenomaan yksivärisillä punaisilla. Myös ohimolohkoepilepsia saattaa olla kyseessä tässä.
Aloittajan koiran suhteen kannatta olla hieman varuillaan. Vaikuttaa oudolta luonteelta, joka näyttää pahimmat puolensa vuoden sisällä, tultuaan sukukypsäksi ja aikuiseksi. Tuo joka nimitti murisemista ja eteen menemistä normaaliksi paimenkoiran käytökseksi, hänen kanssaan olen eri mieltä. Paimenkoira kyllä kiertää lauman/lasten eteen, mutta murina ja uhkaavat eleet eivät kuulu paimennukseen yhtään. Ne on varattu tunkeilijoille vartioivillakin roduilla. Hyväluonteinen koira, jolla on hyvä hermorakenne, suhtautuu ystävällisesti ja kärsivällisesti lapsiin. Ei nyt silti kannata luuta mennä suusta kaivamaan..
Pelkkien palstakirjoitusten varassa ei aloittajan kannata mennä, vaan käyttää omaa maalaisjärkeään koiran käytöksen suhteen. Kun kyseessä on 50-kiloinen koira ja lapsiperhe, lasten turvallisuus on kuitenkin numero 1.
Berni ja muut sveitsinpaimenkoirat ovat meidän rotujamme. Meillä on ollut niitä jo yli 20 vuotta. Jotain siis ehkä niistä ja koirista ylipäätään tiedän. Lapsemme ovat myös kasvaneet koirien kanssa.
Berni on iso palvelualtis tossukka. En ole koskaan törmännyt aggressiiviseen narttuun, varsinkaan sellaiseen, joka olisi aggressiivinen omaa laumaansa kohtaan. Niillä ei yksinkertaisesti ole sellaista luonnetta, joka vaatisi minkäänlaista erityistä "kasvatusta" löytämään oma paikkansa oman lauman alimpana jäsenenä Se tapahtuu berneillä aivan luonnostaan ja automaattisesti muun normaalin koirankasvatuksen lomassa.
En halua loukata, mutta minusta teillä täytyy olla joku asia perustavalla tavalla pielessä.
Kerroit, että sinulla on ollut muitakin koiria. Ovatko ne olleet yhtä isoja kuin berni? Tunnetko mahdollisesti epävarmuutta koiran koon suhteen? Ehkä vähän pelkoakin, kun kuvittelet, että berni voisi vahingoittaa lapsiasi? Onko mahdollista, että epävarmuutesi ja pelkosi aiheuttaa tilanteen, jossa et osaa ja uskalla todella relata koirasi kanssa, varsinkin, jos lapset ovat läsnä?
Mitä murinaan tulee, se on koiran normaali tapa ilmaista "En halua, että tulet nyt yhtään lähemmäksi". Vanhempi koiramme sanoo näin nuoremmalle ja innokkaammalle monta kertaa päivässä. Kyseessä on lyhyt selvä "grrrrrrrr", joka kestää ehkä 3 sekunttia. Nuorempi koira tottelee heti ja lopettaa sen, mitä oli tekemässä.
Kumpikaan koiristamme ei koskaan murise perheenjäsenille, mutta meillä ei olekaan enää lapsia kotona. Kun lapsemme olivat pieniä, koirat (silloinkin meillä oli useampi koira) murisivat lapsille oikeissa tilanteissa = silloin kun koiralla oli "oikeus" kieltää lasta. Esim. luun syöminen on koiralle sen verran pyhä toimitus, että sillä pitää olla ehdoton rauha syödä luutaan turvallisesti omissa oloissaan. Lapsi ei saa mennä lähelle, samoin kuin koiran ruokailutilanteetkin tulee rauhoittaa. Lapsille täytyy selvittää, että koiralla on oikeus rauhaansa eikä sitä saa häiritä. Koiran logiikan muakan se on saanut palkinnon lauman johtajalta eli aikuiselta, ja jos lapsi tulee liian lähelle, koira ymmärtää lapsen olevan kiinnostunu tluusta (tai ruuasta).
Minusta lapsi-koira-perheissä lasten annetaan usein häiritä koiria miten sattuu, mikä on koiran kannalta kotuutonta. Vaikka koira on perheensä alin jäsen, sillä on silti tietyt minimioikeudet, joita lapset eivät saa uhata.
Kiitos tämä kirjoitus rauhoitti. Eli koira vain ilmoitti lapselle että haluaa syödä rauhassa luunsa. Nyt unohdan koko asian ja kehoitan lapsia pysymään pois koiran luota jos se syö luuta. Meillä lapset käyttäytyvät hienosti kaikkien eläinten kanssa, koska ovat kasvaneet tässä eläintarhassa. Koskaan eivät häiritse nukkuvaa koiraa, tai jos koira kääntää päätä pois, pojat antavat sen olla. Lasten aikana ei ole ollut kuin sekarotuinen pystykorva, mutta aiemmin meillä on ollut isoin koira bernhardilainen, sitten oli belgejä (tervu mali) ja pienin on ollut beagle.
Tuo äkäisyys on jotenkin periytyvä, koska sain kuulla peräti neljästä saman sukuisesta bernistä, joilla oli ongelmia. Yksi narttu lopetettiin, siellä alettiin pelätä koiraa, kaksi urosta on saatu koulutuksella rauhottumaan ja yksi narttu on vieläkin melko äkänen. Oma on enkeli niihin verrattuna. Sain paljon apua eräältä paimenkoirakasvattajalta ja yhdeltä kennelliiton tokokouluttajalta. Kummallakin oli omakohtaisia kokemuksia ja sain heiltä tosi hyviä neuvoja. Kaikki perustuivat positiiviseen metodiin. Itse rakastan niin eläimiä, erityisesti koiria, että en voi toimia kuin positiivisesti koirien kanssa.
Ja tämä koira on todella, todella rakas. Mutta nyt en enää huolehdi. Koira ei tehnyt mitään väärää, eikä se tule hyökkäämään lasten kimppuun.
Minulla oli jonkin aikaa sitten samalla lailla käyttäytyvä cockerspanieliuros. Se sai piikin, koska oli itse sellainen pennusta saakka, eli oma vikansa. Kaikki koirat eivät tosiaankaan ole synnynnäiseltä luonteeltaan kovin lempeitä, vaikka koiraihmiset eivät yleensä tätä tosiasiaa haluakaan hyväksyä, vaan puolustelevat vihaisimpienkin koirien mainetta syyttöminä käytökseensä.
Kannatan koira-ajokorttia.
Olisi hienoa, jos Suomessa rekisteröidyn koiran ostaja joutuisi aina läpäisemään jonkinlaisen Kennelliiton perustestin soveltuvuudestaan koiranomistajaksi ja koiratietoudestaan. Näin voitaisiin ainakin osittain ennaltaehkäistä tietämättömien ja/tai muuten koiranomaistajiksi soveltumattomien ihmisten koiranosto. Ajokortti voitaisiin laajentaa koskemaan myös esim. kaikkia tuontikoiria. Tietenkin ajokortti ei olisi 100% tapa estää koirien joutuminen idioottien käsiin, ja se nostaisi koiranhankinnan kustannuksia, mutta minusta se olisi vain hyvä asia.
Jos ihmisellä on sellainen käsitys, että koiran käyttäytymishäiriö on sen "oma vika", ei olekaan ihme, jos kyseisen omistajan koira päätyy lopetettavaksi.
Sääli, että cockerisi päätyi sinulle!
Aiemmin tässä ketjussa linkitetty koiranomistajan peruskurssi pitää sisällään mm. seuraavaa (suosittelen erityisesti cokerinsa tappaneelle):
Yleisin syy oman perheen puremiseen: koira pelkää
Tutkimusten mukaan ehdottomasti suurin osa omaan perheeseen suuntautuvasta vakavasta aggressiivisuudesta ja purematapauksista liittyy siihen, että koira pelkää tai on hyvin epävarma. Myös vähäisemmissä uhkauksissa (murina, puru-uhkaus) taustalta löytyy useammin se, että koira pelkää, kuin muu syy. Aiemmin ”dominanssiaggressiivisuudeksi” lasketusta käytöksestäkin suurimman osan tiedetään nykyisin saavan alkunsa pelosta.
Kivun tuottaminen tai koiran säikyttely voimistavat pelkoa. Jos koiraa on rankaistu tällä tavoin aiemmin, se on samalla oppinut, millaiset ihmisten eleet ja äänenpainot edeltävät rankaisua. Silloin koira voi hyökätä ilman ennakkovaroitusta jo havaitessaan kiukkuisen asennon tai äänensävyn, tai huomatessaan joutuneensa uudestaan tilanteeseen, joka aikaisemmin johti pelkoon tai kipuun. Lopulta saatetaan olla tilanteessa, jossa koira puolustautuu varmuuden vuoksi aina, jos se ei ymmärrä ihmisten käyttäytymistä tai jos siltä vaaditaan asioita, joita sille ei ole opetettu.
On yleistä, että sohvalta poistumista vastustavat juuri ne koirat, joille ei ole koskaan rauhassa opetettu ”alas”-sanan merkitystä. Tavallista on myös, että sellainen koira kieltäytyy avaamasta hampaitaan löytämänsä ruokapalan ympäriltä, jolle ei ole erikseen ystävällisesti opetettu ”irti”-sanan merkitystä (oikeasta käytöksestä palkiten). Koiralle huutaminen tai sen leukojen vääntäminen auki voi saada koiran tuntemaan olonsa niin uhatuksi, että se voi jopa purra.
Tutkimusten valossa on selvää, että kouluttamattomuus tai hemmottelu eivät sinällään aiheuta voimakasta aggressiivista käyttäytymistä. Mutta ristiriitatilanteet ja ymmärrysongelmat voivat aiheuttaakin. Tärkein apuväline aggressiivisuuden vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn onkin muutamien yhteiselämää helpottavien tehtävien opettaminen jo ennen kuin koiralta pyydetään mitään. Opettaminen tehdään kaikessa rauhassa (välttäen aloittamasta hankalimmista tilanteista). Tehtävää vaikeutetaan vähitellen ja koiraa palkitaan aina sen onnistuessa.
Ei ole ollenkaan harvinaista, että uppiniskaisuus paljastuukin ymmärtämättömyydeksi: voimakkaasti sohvalta poistumista vastustellut koira siirtyykin kauniisti syrjään sitten, kun sille on toisessa yhteydessä opetettu, mitä sen yksiselitteisen sanan kuullessaan pitäisi tehdä. Ilman useita kymmeniä toistoja ja oikeasta käytöksestä palkitsemista koira ei voi tietää, mitä tehdä. Se ei synnynnäisesti ymmärrä sanojen merkitystä.
----
(ja aloittajalle):
Sohvan, lelujen tai ruoan puolustaminen
Koira saattaa murahtamalla ilmoittaa toisille koirille jo kaukaa, että luu on sen. Koirat ovat kesyyntymisen myötä kehittyneet osittaisiksi yksineläjiksi, jotka usein hotkivat löytämänsä herkut pikemminkin kuin jakavat ne. Siksi herkkuruokaa (tai roskia) jostain löytänyt koira saattaa yrittää pitää sen itsellään juoksemalla karkuun tai jopa murahtamalla lähestyvälle ihmiselle. Tärkeistä asioista kilpaileminen on koirille luonnollista eikä se ole niiden omassa maailmassa ”huonoa käytöstä”. Koirista jokainen saattaa puolustaa roskiksesta kaappaamaansa ravintoa tai leporauhaansa.
Nuo muutamat jaksavat aina kuvitella, että jokaikinen koira olisi epävarma ja pelokas, Eivätkö he ole dominoivaa koiraa nähneetkään? Silloin ei kannattaisi paljoa neuvoja jaella.
Jos esität itse rauhoittavia signaaleja dominoivalle koirallesi, mielistelet sitä, ja näin voimistat sen dominanssipyrkimystä.
Rauhoittavia signaaleja esittää alempiarvoinen ylemmälleen!
Tuossa iässä koiran dominanssipyrkimykset voimistuvat, mutta mielestäni olet hyvin hoitanut homman tähän asti. Varmaan hyvä olisi, että koiralla olisi luiden syömiseen niin syrjäinen paikka, ettei tulisi puolustustarvetta.
Itse puuttuisin lapsille murisemiseen niin, että menisin väliin. Elekielellä on aika hyvä ilmaista koiralle, että lapset ovat minun, sinulla ei ole oikeutta komentaa niitä.
Lohdun sana: sisarellani oli aiemmin kuvaz, joka ensimmäiset neljä vuotta oli voimakkaan dominoiva ja puri sekä sisartani että isäämme. Sitten se kuitenkin lopetti kukkoilun ja siitä tuli rauhallinen ja ehdottoman luotettava ja tottelevainen perhekoira. Ei heti tarvi piikille, vaan lisätä koulutusta vaan.
Cockerin piikille vieneellä on minullakin kysymyksiä:
Koira voi myös oireilla kipua käyttäytymällä näin. Oliko koira tutkittu ja kuvattu eläinlääkärillä ja pois suljettu sairaudet? Cockereillakin niitä jalostuksesta johtuvia vikoja on aika paljon.
Kerran kyseessä oli uroskoira niin oletan että olitte steriloineet koiran? Tällä toimenpiteellä kun on todettu olen merkittäviäkin vaikutuksia sille että koiran esim uhitteleva käytös vähenee.
Kuinka kauan työskentelitte koiran kouluttajan/käyttäytymiskonsultin kanssa ennen kuin päätitte lopettaa koiran?
Yritittekö edes etsiä uutta kotia koiralle sellaista perheessä jossa koiraa osataan käsitellä oikein?
Koirat ei synny pahoina. Mutta kyllä niistä huono käytöksisiä saadaan väärällä kohtelulla. Ihan kuten ihmisistäkin. Ei lapsikaan syntyessään paha ole vaikka murhata saattaa jonkun aikuisena.
Ja se on järkyttävää ettei ihmiset edes vaivaudu tutustumaan koirien luontaiseen viestintään. Valitettavan moni todellakin luulee että koiran murina tarkoittaa "mä hyökkään just sun kimppuus" vaikka todellisuudessa se vain sanoo pyytää hieman tilaa. Ja piikille suoraan. Ei edes vaivauduta apua hakemaan jos ei itse ymmärretä vaan tullaan siihen tulokseen että "paha tuo on ja joutaa kuolla".
Toivottavasti tämä cockerin omistaja ei enää koskaa ota koiraa. Kultakala saattaisi olla parempi - tosin mistä sitä tietää jos sekin on hai sisimmässään ja käykin päälle?Kannattaa olla varovainen noiden kalojenkin kanssa, koskaan ei tiedä onko se pahaluontoisena syntynyt!
Koiran käytös perustuu vieläkin suden käytökseen. On harhaluulo, että susilaumassa dominoiva alfa-pariskunta koko ajan esittäisi dominanssiaan kukkoilemalla toisille lauman jäsenille. Sekin on harhaluulo, että nämä alemmassa asemassa olevat koko ajan yrittäisivät kivuta ylemmäs ja haastaa alfapariskuntaa. Alfa-asema perustuu ikään ja kokemuksen mukanaan tuomiin taitoihin luotsata laumaa selviytymään hengissä ja mahdollistamaan lisääntyminen. Susilaumassa esim. alimmat liehittelevät ylempiään, vaikka ylempi ei mitenkään osoita tilanteessa dominanssia eikä missään nimessä AGGRESSIOTA. Lauman toiminnan ja selvitymisen edellytys on toimiva yhteistyö. Silloin signaalien käyttö ja ymmärtäminen on ehdottoman tärkeää yhteistyön toimivuuden mahdollistamiseksi.
Alfat eivät siis ole aggressiivisia alempiaan kohtaan. Kuitenkin ihmiset edelleen viljelevät tätä käsitystä, vaikka se on jo vuosikymmeniä sitten vääräksi osoitettu. Seurauksena on, että hyviä koiria viedään piikille ihmisten tietämättömyyden takia.
Koiran kannalta toimivassa ihmis-laumassa on aikuinen alfa-ihminen tai alfa-pariskunta. Seuraavaksi hierarkiassa tulevat lapset ja alimpana sitten koirat ikäjärjestyksessä. Koira jää muuten susiin nähden ikuiseksi "pennuksi", joka ei sukukypsyydestään huolimatta koskaan "aikuistu" ja lähde laumasta. Aikuistuvat susiyksilöthän jättävät synnyinlaumansa jossain vaiheessa perustaakseen oman reviirin ja lauman.
Mutta takaisin ihmislaumaan. Yksikään koiristamme, ja niitä on ollut monta, ei ole koskaan kyseenalaistanut meidän perheen alfa-pariskuntaa. Selitän tämän siten, että niiden on ollut TURVALLISTA olla omassa asemassaan lauman alimpana. Niiden kasvatus on ollut johdonmukaista ja määrätietoista, koiran käyttäytymisen ymmärtämiseen perustuvaa toimintaa.
Kuten jo kerroin, lapsille (ja toisilleen) koirat ovat kyllä murisseet niissä tilanteissa, joissa lapsi (tai toinen koira) on mennyt liian lähelle luuta syövää/ruokaa syövää koiraa. Murina on ollut koirien kommunikointia ja kertonut, että lapsi/koira ei saa tulla lähemmäksi. Koirallakin on oikeus syödä rauhassa. Kun ihminen ei sitä ymmärrä eikä opeta sitä lapsilleen, voi seurata ongelmia.
1,5 vuotias berni on vielä pentu, älä odota sen käyttäytyvän kuin rauhallinen aikuinen. Pahin vaihe lienee jo takana, mutta vieläkin on haastava vaihe menossa. Nyt tiukka kasvatus ja kuri.
Koiralla on todellakin oikeus syödä ruokia ja luita rauhassa, MUTTA, nämä pitää myös voida ottaa koiralta pois ilman ongelmia. Minusta myös lapsen, etenkin vähän isomman, pitää voida koskea koiran syömisiin turvallisesti. Ulkona koira voi löytää ties mitä, ja silloin syötävä on otettava pois, eikä aikuistakaan ole 24/7 koiran vierellä. Ihminen on koiran jumala, ihminen voi tehdä mitä tahtoo, eikä koiralla ole nokan koputtamista.
Koiranne ilmeisesti huomaa, ettei lapsissa ole tarpeeksi auktoriteettiä, kuten sinussa. Olette varmasti kokeilleet kaikki namin antamiset koiran syödessä tai ruuan lisäämiset, niin että koira huomaa, ettei lapsenkaan läsnäolosta ole haittaa. Uskoisin, että nyt vaan johdonmukainen kasvatus ja ennenkaikkea aika, lasten kasvaminen jne tulee auttamaan.
Heh, ettei kukaan ymmärrä väärin; siis ei tietenkään voi tehdä mitä tahtoo (hakata, repiä hännästä jnejne) vaan tarkoitin että ottaa lelun tai ruuan pois, leikata kynnet yms ongelmitta. :)
Olen eri mieltä siitä, että lapsen pitäisi voida ottaa pois koiralta luu tai ruokaa.
Itse olen jokaisen koirani kohdalla aina kokeillut, miten koira hyväksyy poisottamisen. Ei ole ollut ongelmia. Koira on vain tuijottanut minua, että miksi se ottaa ruuan pois ja milloin saan sen takaisin. Kun asia on toimivaksi todettu, sitä ei ole tarvetta toistaa. Tämän saman kokeen olen tehnyt myös Rikun kanssa, josta alempana pieni stoori.
Mutta miksi lapsen ei tarvitsisi tätä kokeilla? Minun ymmärrykseni mukaan lapsi on koiran mielestä hierarkiassa niin lähellä koiraa, että konflktin mahdollisuus on olemassa.
Esimerkki meidän laumastamme:
Koira Hemppa on 6v, koira Riku on 1v. Hemppa määrää, mutta ei kukkoile. Toisaalta se huolehtii Rikusta. Jos Riku piippaa esim. kivusta, Hemppa rientää heti paikalle tarkistamaan tilanteen. Rikulle syöminen on tärkeä toimitus. Hemppa saa aina ruokansa ensin, sillä haluamme tukea sen ylempää asemaa Rikuun nähden. Riku odottaa kiltisti vierellä ja seuraa Hempan jokaista nielaisua. Kun Hemppa on syönyt, annamme Rikulle ruuan. Riku-parka, jolle syöminen on kaikkein tärkeitnä, joutuu aina odottamaan vuoroaan viimeisena.
Kerran Riku ahmi omaa ruokaansa niin kiireellä, että nappula jäi vähän väärään kurkkuun. Riku kakisteli ja Hemppa riensi paikalle katsomaan, mikä oli vikana. Mutta Rikupa ymmärsi asian väärin ja kuvitteli Hempan tulevan syömään Rikun ruoka-annosta. Tuli tappelu, johon jouduin menemään väliin. Onneksi olin nähnyt koko tapahtumaketjun ja ymmärsin, että oli kyse väärinkäsityksestä yhdistettynä Rikun tarpeeseen saada syödä häiritsemättä. Sekunneissa tilanne oli ohi, Hemppa ei enää häirinnyt ja Riku söi ruokansa. Rauha ja järjestys maassa.
Jos koira on kuin Hemppa, voisi lapsikin ottaa siltä ruuan pois. Mutta jos koira on kuin Riku, se kävisi lapsen päälle, tai ainakin murisisi puolustaakseen ruokaansa.