Alle prosentti kaikista käsikirjoituksista julkaistaan. Tuttu hokema, mutta pitääkö paikkansa?
Kyllä pitää ja ei pidä ollenkaan.
Tuhansia käsikirjoituksia tosin lähetetään kustantajille joka vuosi, mutta niiden määrä kaipaa lähempää tarkastelua. Samoja käsikirjoituksia nimittäin lähetetään useille kustantajille, ja vielä korjailtuina versioina toistamiseen.
Todellinen käsikirjoitusten määrä on huomattavasti alhaisempi kuin luullaan.
Erään kustantajan mukaan näistä käsikirjoituksista muutama sata on julkaisukelpoisia, osa erittäin hyviä toiset, julkaisukynnyksen rajalla ja tarvitsevat paljon kustannustoimittajan työtä.
Siinä vaiheessa tulee mukaan kustantajan linja ja suunniteltu kustannusohjelma. Jos loistava käsikirjoitus ei sovi kustantajan linjaan, se hylätään automaattisesti. Jos on päätetty julkaista vain kaksi dekkaria yksi nuortenkirja, kolme lasten kuvakirjaa ja yksi esikoiskirja perinteisen kaunokirjallisuuden puolelta, niin siihen on vaikea päästä väliin.
Julkaistavat käsikirjoitukset valitaan työhaastattelun kaltaisella systeemillä ainakin suuremmissa kustantamoissa.
Kun sopiva käsikirjoitus (sopiva ei siis paras) valitaan, alkaa kustannustoimittaja tehdä yhteistyötä kirjoittajan kanssa. Jos valittu henkilö on sanavalmis ja julkisuudessa esiintymään pystyvä, hänen kanssaan tehdään yhteistyötä. Vastaavasti yhteistyö lopahtaa heti, jos ko. henkilö paljastuu eitrendikkääksi, vaikka käsikirjoitus olisi loistava.
Vähän julkaisukynnyksen alle jäävästä käsikirjoituksesta voidaan tuunata huono kirja, mutta epäsopivasta ihmisestä ei saada hyvää julkkistyrkkyä.
Kirjan hyvyydellä ja huonoudella on vain vähäinen merkitys sen saamaan suosioon. Suosiota ja näkyvyyttä saadaan lehtijutuilla ja lähettämällä kirja lukuisan (naisvaltaisen) bloggaajajoukon esiteltäväksi. Näkyvyyttä tulee, ja lähes ilmaiseksi. Bloggaajat ovat innoissaan kun saavat ilmaisia kirjoja ja pääsevät muutaman kerran vuodessa kustantajien pippaloihin.
Jotkut kirjailijat ovat jo julkisesti puhuneet faneistaan. Tähän suuntaan ollaan siis menossa.
Tämä on huolestuttavaa kehitystä, johon pitäisi puuttua.
Kyllä pitää ja ei pidä ollenkaan.
Tuhansia käsikirjoituksia tosin lähetetään kustantajille joka vuosi, mutta niiden määrä kaipaa lähempää tarkastelua. Samoja käsikirjoituksia nimittäin lähetetään useille kustantajille, ja vielä korjailtuina versioina toistamiseen.
Todellinen käsikirjoitusten määrä on huomattavasti alhaisempi kuin luullaan.
Erään kustantajan mukaan näistä käsikirjoituksista muutama sata on julkaisukelpoisia, osa erittäin hyviä toiset, julkaisukynnyksen rajalla ja tarvitsevat paljon kustannustoimittajan työtä.
Siinä vaiheessa tulee mukaan kustantajan linja ja suunniteltu kustannusohjelma. Jos loistava käsikirjoitus ei sovi kustantajan linjaan, se hylätään automaattisesti. Jos on päätetty julkaista vain kaksi dekkaria yksi nuortenkirja, kolme lasten kuvakirjaa ja yksi esikoiskirja perinteisen kaunokirjallisuuden puolelta, niin siihen on vaikea päästä väliin.
Julkaistavat käsikirjoitukset valitaan työhaastattelun kaltaisella systeemillä ainakin suuremmissa kustantamoissa.
Kun sopiva käsikirjoitus (sopiva ei siis paras) valitaan, alkaa kustannustoimittaja tehdä yhteistyötä kirjoittajan kanssa. Jos valittu henkilö on sanavalmis ja julkisuudessa esiintymään pystyvä, hänen kanssaan tehdään yhteistyötä. Vastaavasti yhteistyö lopahtaa heti, jos ko. henkilö paljastuu eitrendikkääksi, vaikka käsikirjoitus olisi loistava.
Vähän julkaisukynnyksen alle jäävästä käsikirjoituksesta voidaan tuunata huono kirja, mutta epäsopivasta ihmisestä ei saada hyvää julkkistyrkkyä.
Kirjan hyvyydellä ja huonoudella on vain vähäinen merkitys sen saamaan suosioon. Suosiota ja näkyvyyttä saadaan lehtijutuilla ja lähettämällä kirja lukuisan (naisvaltaisen) bloggaajajoukon esiteltäväksi. Näkyvyyttä tulee, ja lähes ilmaiseksi. Bloggaajat ovat innoissaan kun saavat ilmaisia kirjoja ja pääsevät muutaman kerran vuodessa kustantajien pippaloihin.
Jotkut kirjailijat ovat jo julkisesti puhuneet faneistaan. Tähän suuntaan ollaan siis menossa.
Tämä on huolestuttavaa kehitystä, johon pitäisi puuttua.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ahaa, sinä siis aiot puuttua siihen, että kustantamo keskittyy kirjoihin eikä kirjailijan brändäämiseen? Yeah right.
Vahvistan ylläolevan. Kustantajat liioittelevat julkaisuprosenttia alakanttiin pönkittääkseen asemaansa. Kaikki tietävät että 8-12 kustantajaa saavat kaikki ne samat kässärit, usein myös moneen kertaan kun niitä on myöhemmin viilattu. Myös pärstäkerroin on ihan alan yleisesti tiedossa oleva juttu, josta moni kustannusalan ihminen on sanonut minulle suoraan.
No selvä juttu. Julkaisukynnys on siis alhainen ja 60 % lähetetyistä käsikirjoituksista pääsee taidemaailmaan esikoisteoksina. Eipä se tällä palstalla julkaisujen määrässä näy, enemmän täällä hylsyistä kerrotaan kuin julkaistuista taideteoksista.
Siinä suhteessa olet väärässä, että kirjailijan tulisi olla mediaseksikäs ja sanavalmis. Esim. loistavasti myyvä Remes kirjoittaa salanimellä eikä ole antanut koskaan haastatteluja. Myös outous on myyvä ominaisuus, tuskin kukaan pitää Pentti Linkolaa kovin myyvänä persoonana, onpa silti kirjoittanut ja ennenkaikkea häneltä on julkaistu useampi kirja. Sinänsä hyvä ulosanti ja mediaan sopiva habitus ei kirjan markkinoinnille ole haitaksi, mutta ei se myyntiä takaa.
Toinen pointtini on se, että lopettakaa nyt jo kirjojen nimittäminen taideteoksiksi. Kirja on kirja ja siinä se. Ehkä ne ns. taiteen julkaisemista yrittävät ovat heitä, joiden tekemää tekstiä ei ymmärrä kukaan. Koska se on huonoa. Sitten voidaan piiloutua taiteen taakse ja ennen kaikkea siihen, että olen suuri taiteilija ja siksi minua ei ymmärretä. Taidettani ei ymmärretä, iso niiskaus.
Niin ja katsokaa vaikka Sofi Oksasta! Hänen ulkonäkönsä on todella merkki ettei kirjailijan habituksella ole väliä - daa jos ihmiskunnan tuhosta haaveileva erakko ja alamaailmasta kirjoittava mysteerityyppi on sun esimerkit että mediaseksikkyydellä ei ole väliä niin mars takaisin Aku Ankkojesi pariin!
Voitteko kertoa kuka tänä tai viime vuonna julkaisseista esikoiskirjailijoista ON mediaseksikäs?
Itselle ei tule mieleen ketään. Aika tavallista sakkia. Monet keski-ikäänkin jo varovasti kurottaen.
"Jos valittu henkilö on sanavalmis ja julkisuudessa esiintymään pystyvä, hänen kanssaan tehdään yhteistyötä."
Järkyttävää, jos toi pitää paikkansa! Jossain tv-kameroiden edessä mulla menisi sormi suuhun. En ole sillä tavalla sanavalmis.
Heh, on ironista, että tämän heikkouteni takia alun perin aloin kirjoittaa.
Mutta miten noloa jos kustantaja katsoo jostain facebookista että onpas hyvännäköinen ja mielenkiintoinen tyyppi ja kirjakin oli ihan ok, tää otetaan. Siis noloa kirjailijalle joka luulee että joku valitsi käsikirjoituksen ihan vain sen itsensä perusteella. Tämän voisin kyllä varovaisesti vielä uskoa, mutta jos kustantamo on jo hyväksymiskirjeen lähettänyt niin on aika kummaa jos tavislaisuuden perusteella sen vielä kertaalleen ottaa harkintaan, siis ihan vain kirjailijan habituksen takia.
Toisaalta, en tiedä olisiko itselleni niin väliä jos kustannussopimusta vauhdittaisi hyvä ulkonäkö. Saahan sitä kunnioitusta kerättyä jälkeenpäinkin, kai.
Kustannusohjelmaan uskon kyllä eli jos on päätetty että yhtäkään runokirjaa ei julkaista niin ei auta vaikka Eino Leino sen postuumisti lähettäisi. Ankeassa taloustilanteessa varmastikin juuri tuollaisista marginaalisista teoksista ja esikoisista nipistetään ja ehkä lisätään julkkiskirjailijoiden määrää?
Mikä nimimerkki! Ihan jotain näppäilin sattumanvaraisesti ja klikkasin menemään. Asdert=assdirt? :)
Anteeksi nyt tyhmyyteni, mutta jos loistava teksti hylätään huonon tekijän takia, niin mistä ne kustantajat meinaa saada ne loistavat kirjat? Ai senkö takia kirjat on tylsiä, kun ne julkaistaan tekijän esiintymiskyky kriteerinä?
Vai eikö kukaan usko, että on ainutlaatuisia tekstejä? Minä ainakin uskon. Ne on harvinaisia, mutta kyllä niihin aina välillä törmää.
Minä ajattlen, että ihmisestä saa stailattua ja valmennettua mediaseksikkään, mutta jos teksti ei ole loistava, siitä saa korkeintaan hyvän kovalla työllä.
Kivikautinen ihminen ja tähdet
"U-huhuh-ru-huhu", sanoo ensimmäinen ("Ne ovat reikiä.")
"Xähä! Ihi-hi-huru- Kaka Tuku huhu", vastaa toinen. ("Idiootti! Ne ovat Ison Valon palasia,")
No tuota, eiköhän mediaseksikkyyttä tärkeämpää ole se, uskooko kustantaja kirjoittajan kykenevän yhteistyöhön. Jos henkilökemiat eivät toimi ja kirjoittaja sanoo kaikkiin muutosehdotuksiin eiei, niin harvapa kustannustoimittaja viitsii alkaa epäsosiaalisen vastarannankiisken kanssa vääntämään. Ei siinä ulkonäöllä tai mediaseksikkyydellä ole mitään tekemistä.
Kustannustoimittaja ei julkaisemisesta päätä, eikä hänen viitsimisensä niin ollen ole se juttu.
Ainakin faktapuolella kustannustoimittajilla on paljon sananvaltaa. Veikkaan, että sama pätee fiktioonkin. Kustannuspäällikkö ei ehdi lukea kaikkea, joten kustannustoimittajat hoitavat tämän hänen puolestaan.
Jos kirjassa tökkii jokin, kustannustoimittaja osaa perustella sen pomolleen. Asialle tehdään sitten jotain - tai kirjan julkaisemista lykätään (tai se perutaan),
Kustannustoimittaja tottakai esittelee potentiaatliset julkaistavat talossa eteenpäin, mutta kyllä ainakin minun kustantamossani kustannuspäällikkö tutustuu kässäriin hlökoht ennen kuin se hyväksytään.
Kommentoimassani viestissä ei ollut kyse siitä, että käsikirjoituksessa jokin tökkii, vaan että tökkiminen on kirjailijassa. Puhut eri asiasta.
Siis ihan sama onko se joka "viitsii" kustanustoimittaja vai -päällikkö. Pointtini oli se, minkä varmasti huomaat jos luet kommenttini, että kirjailijalta vaaditaan muutakin kuin hyvä teksti ja mediaseksikkyys. Muun muassa se kyky ja halukkuus työstää tekstiä ja tehdä yhteistyötä.