Huh, olipahan kokemus. Tässä muutaman kerran poltellut ja mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut. Nyt sitten päätin miksata kaikki ostetut kukkaset yhteen ja polttelin jointin sillain ilman mitään lisiä. Alkuun tuntui, että ei tapahdu mitään, sen jälkeen alkoi nousta sellainen mukava olo, joka kuitenkin säikähdyksenomaisesti vaihtui parin tunnin paniikkikohtaukseen. Tuntui, että en hengitä, että mieli oli kiinni kehossa enää vain ohuin säikein ja että sydän lakkaan toimimasta, tai mitä ikinä ajattelinkin niin ajatukseen tuli mukaan paniikinomainen pelko. Pelkäsin, että naapurit näkevät sisään niin suljin kaihtimet, pelkäsin että soitin puhelimella jollekin, joten suljin sen, ja pelkäsin että jos pysähdyn hetkeksikin niin kuolen, joten kävelin edestakaisin asunnossani pari tuntia. Lisäksi oli jatkuva jano, joten join vettä varmaan pari litraa, kävin pari kertaa suihkussa ja...
Noh, pelko meni ohitse parissa tunnissa ja sen jälkeen laskeutui raukea rauha rakastavine ajatuksineen. Elämä olikin taas yhtäkkiä läsnä ja mitä ihanin. Tunsin rakastavani kaikkea, mutta samalla surevani sitä, että kaikki muuttuisi tulevina vuosina, ihmiset, minä itse, ja se hyvä mitä nyt on, katoaisi tavallaan. Se toi mieleeni surua, mutta olo oli silti hyvä. Lähinnä enää huvitti aikaisempi syvä paniikki, joka oli aivan hirveä.
Lopulta kokemuksesta muodostui varsin kaksijakoinen eksistentiaalinen vyyhti, joka sai näkemään elämän uudessa valossa. Tajusin paniikin johtuvan kontrollin menettämisestä, sillä olin pyrkinyt kontrolloimaan elämässäni kaikkea pakonomaisesti, ja se kaikki kontrolli katosi ja pelkäsin joka hetkeä sen tapahtuessa. Ymmärsin, että tämä hetki ja ihmiset tässä hetkessä ovat ainutlaatuisia, eikä se mitä on joskus viikon tai vuoden päästä voi hallita elämääni, etenkään kun en voi tietää mihin mikäkin vie ja minkä tien kukakin meistä kulkee... Koin jonkinlaisen henkisen uudelleen syntymän.
Paniikinkin kanssa kokemus muodostui hyväksi ja tärkeäsi. Ensi kerralla poltan tosin rahaullisemmin ja enemmän kehoani kuunnellen. Etenkin, koska tuntuu, että vieläkin aine jotenkin vaikuttaa 14 tuntia myöhemmin.
Kannabis överit
18
6148
Vastaukset
- ganjamoni
Jep, liian isot annokset yrttiä eivät todellakaan ole enää mukavia. Itselle tuli huono olo myöskin kun polttelin ensimmäisiä kertoja kokonaisen pesällisen northern lightia. Jokin epämääräinen hirvittävän kova paine pusersi sisällä, ja janotti aivan törkeesti. Pari tuntia olin aivan tutkalla, mutta siitä se sitten laski mukavalle tasolle. Kannabiksessa on se hyvä puoli että se opettaa itsestään rajoittamaan tahtia ja lopettamaan sitten kun tuntuu hyvältä.
Legalize it!
http://www.youtube.com/watch?v=ABc8ciT5QLs - pilvessä
Kuulen kärpäsen lentävän päässäni
- Toisinkin voi tehdä
Joo siis tämä ilmiö johtuu huonosta toleranssista. Kannabista kuten muitakin päihteitä tulee nauttia aluksi vähän ja sitten se oma raja alkaa siitä hiljalleen hahmottua. Kun tietää tarkalleen kuinka paljon, mitä ja miten nautit, siinä ensinnäkin ei mene hyvää tavaraa hukkaan ja toisekseen, olo on koko ajan mukava. En näe mitään syytä tuolle että menet polttamaan kaikki kerralla yhdessä jointissa. Ei tuossa ole mitään järkeä. Sama kun ostaisi erikoisoluita, viinejä ja viinoja, maksaisi kovan hinnan ja sitten kaataisi ne kaikki yhteen suureen kannuun ja vetäisi ykkösellä kurkusta alas.
- känniset suomalaiset
Joo, olen samaa mieltä. Nämä h elvetin jonnet ja janipetterit antavat täysin väärän kuvan kannabiksen käytöstä, kun "pitää" vetää ne överit.
Kyseessä on vähän sama asia, kuin joisi koskenkorvapullon yhdellä huikalla. Täysin idiootin hommaa ja lisäkseen ns ongelmakäyttöä.
Mutta eipä näistä kovin moni edes ymmärrä mitä on laatukannabis, ovat vaan ns "vittu näin ja noin paljon vedin, jee oon kova jätkä"
Tuollainen ns "hörhöily" kun ei kuulu kannabiskulttuuriin mitenkään. On täysin idioottimaista ylittää sietokykynsä asian suhteen ja sitten oksennella täristen jossakin posliinilla.
Tuollaisella hölmöilyllä ei saa kuin aikaiseksi toleranssin nousun tappiin ja mahdollisesti jonkinasteisen riippuvuuden.
Mutta kukin tavallaan, elämä opettaa ja silleen tai sitten ei. Mä en ainakaan arvosta ihmisiä joilla on jokin pakollinen tarve olla ns aina "pelti kiinni" , teillä ei todellisuudessa ole mitenkään "coolia", teillä on päihdeongelma.
- hörhö
käytin kannabista näin jeesuksen sitten kun tulin alas huumeista niin tajusin että se oli oma pärstä enkä ollut käynnyt muutamaan viikkonn suihkussa ja haisin törkeelle paskalle.
- 42000
Tulin ny tänne selittää ku joku aika sit polttelin vuoden tauon jälkee 9 hitit bongista kohtuullista tavaraa nii vittu se kilahti. Istuin 2 tuntik iha hiljaa ja mul oli kokoaja aika vainoharhainen olo ku en kunnolla tuntenu jalkoja nii mietin koko ajan et onko mulla kännykkää taskussa ja kahtelin ikkunasta vaa yhtä puun latvaa ja aika meni iha helvetin hitaasti mut olin oikeestaa iha mahtavissa pajareissa kunnon syvis diipeis
- Jlnnö
Kannabis rankaisee yliannostajaa parin tunnin ahdistuksella. Se on hyvä ominaisuus. Pieni näpäytys josta ei ole pysyvää haittaa.
- umgng
Ei noi musta hirveen övereiltä vaikuta,perus vainotusta vaa. Överit on sitte iha toinen juttu,siinä et liiku mihinkään koska on niin vitun paha olo ja päässä pyörii niinmaan helvetisti. Olen polttanu todella monet öykyt että toi on kyllä ihan perus vainotusta vaa.
- Mr.Överi
Mä olen kannabiksen suurkuluttaja aina ajoittain. Välillä pidän 1-3 viikon taukojakin.
Saatan poltella parhaimmillaan/pahimmillaan jopa kolmosen kukkaa reiluun vuorokauteen, lähinnä älyämpäristä. Övereitä, eli sitä helvetin kuvottavaa oloa ja oksentelua tulee harvoin ja silloinkin se johtuu siitä, ettten ole syönyt koko päivänä mitään ja verensokerini on ollut todella alhainen.
Niitä vittumaisempia övereitä, eli kun olen nauttinut alkoholia ja siihen päälle polttanut blossit onkin tullut koettua varmaan satoja kertoja. Kännioksentelu ei ole mitään tähän verrattuna. Onneksi en nykyään käytä alkoholia ollenkaan, niin on jäänyt överitkin kokonaan pois elämästä. - kukkishe
Sekakäyttö on huono juttu. Ihan vaan kukkaa kehiin ja muut paskat pois, niin homma on kohillaan.
- kukkishe
Niin, ja vielä lisään, että totta kai kannabis on myös päihde. Liikakäyttö on huonojuttu sekin ja liian kovat kerta-annokset. Rajat kannattaa pössyttelyssä etsiä pikku hiljaa lisäämällä eikä toisin päin
- Anonyymi
Ite vedin 2 päivää sitten kunnon överit. Istuin parvekkeella, poltin ja nousi päähän kunnolla.
En pystyny olemaan muuta kun silmät kiinni. Näin että olin syvässä kuilussa ja näin edesmenneen äitini kuilun pohjalla. Jalat ei kantanu, joten kaveri autto mut sisälle. Tuli huono olo, nojailin lavuaarin reunaa vasten. Sain silmät auki ja lavuaari näytti että se sulaa ja liikkui edes takaisin. Mieli teki jumalattomat tepposet, pelotti ihan hirveästi. Jossain vaiheessa havahduin siihen että olin istumassa vessan lattialla. Halusin mennä suihkuun mutta en millään saanut itseäni liikutettua. Kaveri kertoi jälkeen päin että olin 2 tuntia istunut vessan lattialla ihan paikoillaan. Kävin niin oudoissa paikoissa övereiden aikana etten polta enää ikinä.- Anonyymi
" Kävin niin oudoissa paikoissa övereiden aikana etten polta enää ikinä."
Varmaan niin on kohdallasi parasta, kun et kerran kykene kannabista sopivasti annostelemaan, vaan otat siitä yliannostuksen, että voit sitten kitistä netissä omaa typeryyttäsi. Vastaava yliannostus alkoholilla olisi sinut tappanut. - Anonyymi
Suosittelen kaikille päihteettömyyttä. Päihteettömyys on ihmisen normaali olotila. Jotain vikaa siinä omassa elämässä silloin on jos sitä pitää paeta huumemaailmoihin.
- Anonyymi
Itellä eilen, imin bongista muutamia savuja jotain indica painotteista. Ensin naama puutuu, sit se alkaa tuntuu vitun raskaalta, kieli ihan vitun painanavalta ja suu niin vitun kuivalta että ikenet tarrautu kiinni huuliin, vaikka join sinä aikana varmaan 4l nestettä. Ihan ku ois hidastetussa elokuvassa, kuva liikkui ns. "pätkittäin" enkä tienny missä olin, jalat ihan velttoina ja poltteli vitusti joka paikkaan. Kuulin vain vähän ja pätkissä kaverieni puheet enkä tajunnut mistään mitään. Tätä kesti n. 4 tuntia ja sitten oli suht "normi" mukava olo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itellä eilen, imin bongista muutamia savuja jotain indica painotteista. Ensin naama puutuu, sit se alkaa tuntuu vitun raskaalta, kieli ihan vitun painanavalta ja suu niin vitun kuivalta että ikenet tarrautu kiinni huuliin, vaikka join sinä aikana varmaan 4l nestettä. Ihan ku ois hidastetussa elokuvassa, kuva liikkui ns. "pätkittäin" enkä tienny missä olin, jalat ihan velttoina ja poltteli vitusti joka paikkaan. Kuulin vain vähän ja pätkissä kaverieni puheet enkä tajunnut mistään mitään. Tätä kesti n. 4 tuntia ja sitten oli suht "normi" mukava olo.
Otit yliannostuksen. Onneksi kannabiksen runsaskaan yliannostus ei tapa, vaikka ei mukavalta tunnukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen kaikille päihteettömyyttä. Päihteettömyys on ihmisen normaali olotila. Jotain vikaa siinä omassa elämässä silloin on jos sitä pitää paeta huumemaailmoihin.
:DD
- Anonyymi
Mulla pari päivää sitten kans tuli vedettyy överit ja näin valmiiks ahdistuksesta kärsivänä tiedän yleensä polttaessa omat rajani. Nyt tuli kuitenkin syötyä kannabiskeksejä, olen ennenkin nauttinut kannabista oraalisesti teen ja toffeen muodossa, mutta niistä ei sen suurempia pärinöitä ole tullut. Otin jälleen varovasti 1/4 osa keksistä ja tunnin päästä kävelyllä ajattelin, että no hyvä ei tullu övereitä ihan mukavan rento olo, sitten ihan yhtäkkiä jysähti ihan huolella jalat tuntuivat pettävän alta, järkyttävä tärinä ja samalla kuumotus hypotermisesta tilasta ja sekoamisesta. En saanut mistään ajatuksesta kiinni, hengitin manuaalisesti ja tuntui, että tukehdun. Polttaessa pystyn övereitä rauhottelemaan siten, että seuraan kelloa ja tiedän sen olevan suht pian ohi, mutta nyt juuri kun tunsin oloni helpottuvan, olo aaltomaisesti taas huononi. Kaikki ihmiset ulkona pelotti minua ihan valtavasti ja pidätin oksennusta. Olin jo ihan valmis soittamaan ambulanssin, mutta kuitenkin koitin järjellä ajatella, että kyllä tämäkin jossain vaiheessa loppuu. Tätä huonoa fyysistä sekä henkistä oloa kesti noin 4 tuntia, jonka jälkeen olin jo kotiutunut, rauhotuin, pystyin jälleen puhumaan, olo oli euforinen ja nukuin kuin tukki :D Toisaalta noi överit on ihan hyvä muistutus niistä omista rajoista niin osaa olla seuraavan kerran vähän tarkempi määrien suhteen. Overall hullu kummitusjuna kokemus mutta kokemus se oli sekin :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768