Eli olen härkä nainen ja seurustellut aiemmin vakavasti vain härkien tai rapujen kanssa. Lähipiirissäni ei ole ainuttakaan vesimiestä, joten vesimies on minulle todella suuri kysymysmerkki. Salaperäinen ja ennelta-arvaamaton... Jotain sellasta johon en todellakaan ole tottunut! Olen lukenut joitain kirjoituksia vesimiehestä parisuhteessa ja siitä, että vesimiehet harvoin rakastuu/ ihastuu.. Tapasin oman vesimieheni 2-3 kuukautta sitten ja asiat on edennyt TODELLA nopeasti. Hän kertoo olevansa rakastunut ja minusta on kuulema tullut hyvin lyhyessä ajassa hänellä hänen koko maailmansa. Lapsen hankinnastakin on jo puhuttu.. HULLUA tiedän :D En kiirehdi asioita eikä me olla todellakaan vielä jälkikasvua tekemässä, dont worry... En ole koskaan tehnyt itselleni karttaa, joten en tiedä nousevaa merkkiäni.. Mutta sen verran voin kertoa, että olen hyvin spontaani häräksi ja teen päätökseni empimättä ja tunteella. Minussa on myös maailmanparantajan vikaa. Mitä mieltä oletta voisiko tälläinen härkä vesimies soppa toimia? Ja luuletteko muut vesimiehet, että tämän kyseisen vesimiehen tunteet voisivat olla todellakin aitoja... Ja miten vesimiehet yleensäkin toimivat, kun todella rakastuvat?? Sen olen tässä ajassa jo huomannut, että kun vesimies loukkaantuu hän todella loukkaantuu... Muuttuu hetkessä hyvin etäiseksi ja kylmän tuntuiseksi. Lisäksi minua ihmetyttää vesimiehen vajoaminen omiin ajatuksiinsa, vaikkakin se taitaa olla hyvin yleistä vesimiestä. Tämä piirre on myös yksi minua hänessä kiehtovista asioista. Kuitenkin hänen vajoaminen omaan maailmaansa saa minut myös aika ajoin hämmentymään, koska olen tottunut hyvin fyysisiin mieheen elämässäni. En voi oikein ymmärtää miten joku voi olla niin rakastunut, kuin kertoo olevansa ja sitten hänelle kuitenkin riittää silmiin tuijottelu ja hiljaisuus.. :D Läsnäolo yleensäkin. Entäpä vesimiehen mustasukkaisuus? Omistushalu? Kiitos jo valmiiksi kaikille, jotka voivat edes vähän auttaa härkä-naista ymmärtämään tätä outoa mysteeristä vesimiestä...
Ensi kertaa vesimiehen "kyydissä"
3
413
Vastaukset
- 16+16
hihih, ihana kirjotus :)
minä oon härkänainen, ja yhden vesimiehen kanssa kokenu romanssin(tyngän).
Muakin varmaan viehätti se hänen tietty ajatuksiinsa vaipuminen, oli niin coolisti vastustamaton. Hänkin eteni nopeesti, tai siis, en ymmärtäny miten hän saatto olla niin ihastunu ja puhua meidän yhteisestä tulevaisuudesta kun käytännössä ei edes tunnettu toisiamme. Ja vaikka tunteet oli kait vahvat, niin
silti riitti kun mä olin läsnä.. ei kaivannut syviä keskusteluja, eikä kahdenkeskistä aikaa.
No, tietenkin nämä on meidän pelkät aurinkomerkit. Miehen muita merkkejä en tiedä, omani kyllä, mutta ristiin taisi pahasti mennä minä tosi eläväinen ja kiihkee ja hän sitten..no, cool? :D
Ei tästä paljon apua varmaan ollut, sorry. Vesimies on aika mysteeri. Välillä ajattelen lämmöllä exää helppo mukava ihminen, eniten silti tunnen että pysyköön pois mun silmistä mokoma häilyväinen tylsä puupää! - Vesis
Morjesta!
Oon vesimiesnainen ja tunnistin paljon itsessäni ja kaikissa eli neljässä tuntemassani vesimiehessä, joista yksi on mies, teidän vesimiesmiekkos-kuvauksia.
Arveluttaa lähteä pätemään täysin tuntemattomista vesimiehistä puhuttaessa, mutta tuo "omiiin ajatuksiinsa vaipuminen" saa itseni naureskelemaan! Tajusin nimittäin, että olen saattanut samankaltaisella käytöksellä antaa vääränlaista osviittaa itsestäni tutuille tai tuntemattomille useammin kuin luulin. Tiedän, että olen muutamalle erittäin tärkeälle henkilölle niin jo tehnyt.
Tässä näkemyksiä itsestäni ja kaikista vesimiehistä, jotka tunnen tai tiedän:
Vesimiehelle on luonnollista kokea elämää muun muassa - ja uskallan väittää vahvimmin - henkisesti. Tämä teidän kannattaa muistaa silloin, jos vesimiehen käytös ihmetyttää teitä, jotta ette loukkaantuisi turhan usein ja etenkään turhaan sen johdosta. Vesimies on ennen kaikkea hengellinen tyyppi.
Vesimies on energioiden tunnustelija ja mystikko. Hän uskoo siihen, mitä monet vieroksuvat tai pitävät jopa mahdottomana. Hänen maailmankuvansa ja elämänasenteensa ei rajoitu perusaistein koettuihin asioihin.
Vesimiehelle mahdollisuuksien kirjo on oikeastaan rajaton, jos puhutaan mahdollisuuksista, joita ei yleisesti tunnusteta. Ne taas, jotka useimmiten tunnustetaan mahdollisuuksiksi, vesimies tuppaa kyseenalaistamaan tai ainakin sen, että ne olisivat ainoita mahdollisuuksia!
Vesimies voi siis hyvinkin kapinoida niitä toimintamalleja vastaan, jotka monet kokevat itsestäänselvyyksiksi ja välttämättömyyksiksikin. Siksi jotkut pitävät vesimiestä outona, hän kun ei usein tunnu tekevän asioita niinkuin enemmistö ne tekee.
Joissain kulttuureissa sitoutuminen toiseen seurustelukumppanina tai aviopuolisona osoitetaan esimerkiksi kävelemällä käsikkäin. Vesimies voi vaistomaisesti kapinoida jo tätä olemassa olevaa tapaa vastaan, koska se on jo jonkun toisen keksimä. Miksi pitäisi tehdä asiat niinkuin muut tekevät tai tehdään tai on tehty? Miksei voisi tehdä asioita kuten kukaan ei tiettävästi ole tehnyt, miksi ei saisi olla erilainen? Tämäntapaiset retoriset kysymykset voivat omata suurenkin roolin vesimiehen aatemaailmassa, joka on myös yleensa rauhan ja rakkauden aatemailma. Vesimies on siis tietyllä tapaa innovaattori.
Tai sitten - puhuttaessa rakkaudenosoituksista - vesimies ei vaan koe, että rakkaus tarvitsisi tällaisia ns. irrallisia näyteikkuinoita kun on sinällään henkisesti niin vahva voima.- Vesis
Jos on ihminen, joka rakastuu erittäin harvoin kehenkään, kuten minä ja vesimiehet yleensäkin, kokee ymmärrettävästi rakastumisen kohteensa "sinä oikeana". Siihen täytyy olla erittäin merkittävä syy, että juuri tämä kyseinen henkilö herättää vesimiehessä rakkauden, kun yleensä kukaan ei sitä herätä.
Itselleni jokainen harvoista rakastumisenkohteistani on ollut "Se Oikea ja mahdollisten tulevien lapseni tai lasteni isä".
Ajatuksiinsa vaipuminen
Mikäli en kanna mitään suuria murheita, jotka saavat minut valtoihinsa ja ns. vaipumaan omiin ajatuksiini tuskailemaan - mitä harvoin läheisten seurassa teen sillä en halua sulkeutua vaan puhun heille melkein poikkeuksetta ajatuksistani ja tunteistani -, tarkoittaa tuo omiin ajatuksiinsa vaipuminen ihmisten - läheisten ja tuttujen - seurassa kohdallani sitä, että olen - vastoin mitä vesiksistänne tuumasitte - yleensä erittäin läsnä kyseisessä hetkessä.
Syvä läsnäolo minussa voi näyttäytyä konkreettisemmille merkeille kuten esimerkiksi härille "vaipumisena omiin ajatuksiini", etääntymisenä kontaktista heihin, mikäli he eivät todella tunne minua. Totuus on kuitenkin se, että olen läsnä, ja ihminen ollessaan lähelläni on aina merkittävä minulle, jopa vaikken hänestä pitäisikään.
Härkäystävättäreni opetti minulle ystävyytemme alussa, että häntä täytyy tavata tarpeeksi usein, jotta hän olisi tyytyväinen, kun itse olisin saattanut jäädä - vesimiehen aikakäsitys voi olla yleisesti erittäin poikkeava ja kapinallinen telepaattisen läheisyyskäsityksen lisäksi - moniksi viikoiksi elelemään ottamatta häneen välttämättä laisinkaan konkreettista kontaktia. Olen iloinen, että hän, ja itse asiassa exäni, muun muassa opettivat minulle, kuinka tärkeää konkretia voi joillekin olla. Yritän seuraavassa miessuhteessa ilmaista tunteitani ja ajatuksiani enemmän teoilla ja sanoilla, etten aiheuta väärää käsitystä tai pahaa mieltä toisessa tai ainakin kertoa, etten välttämättä viesti tunteitani perinteisin tavoin, jotten aiheuta väärinkäsityksiä. Ei ole aina helppoa olla vesimies!
Rakkaus ja läheisyys
Jos olen rakastunut, vakavoidun ja menen hiljaiseksi; Rakkaus hiljentää minut. Se on niin käsittämätön onni, se on mystisyydessään maailman suurin mysteeri, se, mitä se voi saada ihmisessä aikaan. Joskus haluan tuntea elämän, rakkauden, ilman mitään sanoja tai ns. konkreettisia irtonaisia asioita. Haluan kokea sen henkisyyden ja ne energiat, jotka ovat minun ja sen ihmisen yhteisiä siinä hetkessä, mikä erikoisuudessaan, korvaamattomuudessaan ja yliluonnollisuudessaan on vain meidän hetkemme.
Hetki ikuistuu ja asiat näyttäytyvät kirkkaimmassa ja aidoimmassa valossa, kun vain kykenee tuntemaan toisen läsnäolon ilman mitään erikseen tuotettua kommunikaatiota.
Vesimies tuntee sydämen syvimmän ja vanhimman kielen; sen, johon ei tarvita ääntä, kosketusta, läsnäoloa tai ylipäätään konkretiaa. Siksi hän ei myöskään rakastu helposti, koska tietää, milloin rakkaus todella on suurta; Sitä, jonka nimissä voi hyvällä omallatunnolla ottaa paikan toisen ihmisen elämässä tietäen ja tuntien olevansa tosissaan.
Vesimies voi tuntea olevansa lähes yhtä läheinen esimerkiksi henkilön kanssa, jota ei ole tavannut kymmeneen vuoteen, henkilön kanssa, jonka on tavannut vain pari kertaa elämänsä aikana mutta kokenut tämän kanssa itselleen tärkeitä hetkiä, henkilön kanssa, jota näkee säännöllisesti, hevosen kanssa, jota on maatilaa ohittaessaan kerran katsonut silmiin tai vastaantulijan kanssa.. Kyllä, näin :D.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992