olen parikymppinen neitokainen, ja ongelmanani on yllättäen alkoholin käyttö. selvin päin olen mukava, iloinen ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, joka tulee lähes kaikkien kanssa hyvin juttuun, mutta humalassa olen itsesäälissä rypevä, rasittava, aggressiivinen, liian äänekäs ämmä. elämässäni on sattunut toistakymmentä suurta emämunausta (kaikki humalassa tietenkin), joita kadun vielä vuosien jälkeenkin. lisäksi pienempiä "harmittomampia" töppäyksiä sattuu lähes aina kun otan, ja niistäkin koen kohtuullisen kovaa morkkista.
en hallitse alkoholinkäyttöäni kun aloitan juomisen, eli jos otan vaikkapa pari kolme kaljaa, niin se on sitten menoa... vaikka tiedostan ongelmani (ollut tällaista jo ylä-asteiän ensimmäisistä viinakokeiluista lähtien ja aina vain pahenee), en silti pysty olemaan juomatta. aina uudelleen teen itselleni lupauksen "ei koskaan enää", mutta kun aikaa on kulunut riittävästi, teen taas itsestäni täydellisen häpeäpilkun.
olen alkanut huolestua siitäkin syystä, että minun tekee usein mieli alkoholia myös viikolla, kun seuraavana aamuna on aikainen herätys opintoihin. viikonloppuisin juon usein, mutta mikä pelottavaa, en tarvitse enää edes juomaseuraa, vaan vetelen yhä useammin yksin pöhnäisiä kalsarikännejä koko viikonlopun yli.
asiaa ei auta se, että elän "villiä opiskelijaelämää", eli tilaisuuksia bileisiin tulee useammin kuin olisi tarvis. porukassa on entistä vaikeampaa olla juomatta, ja vaikka kuinka päättäisin, että tällä kertaa se jää vain pariin kaljaan, niin lähes poikkeuksetta olen loppuillasta aivan kaameassa kunnossa.
tämä alkaa jo häiritä elämääni suuresti. sosiaaliset suhteet kärsivät kun muutun humalassa täydelliseksi idiootiksi ja joudun seuraavana päivänä "pakoilemaan" tuttujani, joita en kehtaa kohdata.
kohtalotovereita? kokemuksia? neuvoja?
en hallitse alkoholinkäyttöäni kun aloitan juomisen, eli jos otan vaikkapa pari kolme kaljaa, niin se on sitten menoa... vaikka tiedostan ongelmani (ollut tällaista jo ylä-asteiän ensimmäisistä viinakokeiluista lähtien ja aina vain pahenee), en silti pysty olemaan juomatta. aina uudelleen teen itselleni lupauksen "ei koskaan enää", mutta kun aikaa on kulunut riittävästi, teen taas itsestäni täydellisen häpeäpilkun.
olen alkanut huolestua siitäkin syystä, että minun tekee usein mieli alkoholia myös viikolla, kun seuraavana aamuna on aikainen herätys opintoihin. viikonloppuisin juon usein, mutta mikä pelottavaa, en tarvitse enää edes juomaseuraa, vaan vetelen yhä useammin yksin pöhnäisiä kalsarikännejä koko viikonlopun yli.
asiaa ei auta se, että elän "villiä opiskelijaelämää", eli tilaisuuksia bileisiin tulee useammin kuin olisi tarvis. porukassa on entistä vaikeampaa olla juomatta, ja vaikka kuinka päättäisin, että tällä kertaa se jää vain pariin kaljaan, niin lähes poikkeuksetta olen loppuillasta aivan kaameassa kunnossa.
tämä alkaa jo häiritä elämääni suuresti. sosiaaliset suhteet kärsivät kun muutun humalassa täydelliseksi idiootiksi ja joudun seuraavana päivänä "pakoilemaan" tuttujani, joita en kehtaa kohdata.
kohtalotovereita? kokemuksia? neuvoja?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ole mitään yksinkertaista neuvoa.
Jos olet itse yrittänyt mutta yrityksistä huolimatta sitä "vilje kraftia" ei löydy niin sitten taitaa olla alkoholistin katkaisuhoito edessä. En tiedä kyllä ketä sinne otetaan ja millä perustein mutta tältä se vaikuttaa.
Voit tietty vielä koittaa jutella vanhempien taikka jonkun muun kanssa jos pääsisit vaikka siitä pullosta irti.
Kannattaa myös miettiä vähän sitä piiriä missä liikkuu. Jos kaljan kittaaminen on tärkein & ainut ehto sosiaaliselle hyväksynnälle niin sitten porukka on kyllä tosi syvältä...
Tsemppiä!
Katkaisuhoito on tarkoitettu juojille, jotka eivät saa "poikki" ts. juominen on miltei päivittäistä. Sen tarkoitus ei ole muuta kuin saada ihminen parempaan kuntoon fyysisesti ja auttaa fyysisten vieroitusoireiden yli. Ihan tästä ei ehkä ole kyse. Ja viinanhimoon ko "hoito" ei sellaisenaan vaikuta mitenkään. Toissijaisena vaikutuksena voi tulla pelko itsensä ja tekemistensä suhteen. "Ei koskaan enää". Ja siitä saattaa alkaa pysyvämpikin raittius. Valitettavasi vaan harvoin näin käy.
Selvästi "nuorella ja turmeltuneella" on erilainen suhde alkoholiin kuin ns. normaali ihmisellä. Todennäköistä on, että juttu jatkuu samanlaisena vuosia tai vuosikymmeniä. Se, että hän myöntää ongelmansa ja haluaa muutosta antaa kyllä toivoa mahdollisuudesta muuhunkin.
kuin yrittää tosissaan eroon tuosta elämää haittaavasta tavasta, ennenkuin on liian myöhäistä. Sitäpaitsi nainen alkoholisoituu nopeammin kuin mies ja jos aina mokaat kännissä, niin mitä järkeä?
Nuoruudenystäväni (nainen) kuoli 37-vuotiaana viinaan elokuussa. Empä ollut hänen kanssaan enää viime vuosina missään tekemisissä koska juova muuttuu pikkuhiljaa ihan joksikin muuksi. Kukaan normaali ei sitä touhua jaksa eikä viitsi katsella eikä kuunnella loputtomasti.
Ei varmasti ollut kiva kohtalo kohdata loppuaan yksin, raakkina (niin hekisesti kuin fyysisestikkin), ilman ystäviä, yhteiskunnasta syrjäytyneenä.
...sellaista ajatusta, että hakeudut paikkakuntasi A-klinikalle. Sieltä saat niin sosiaalista, psyykkistä kuin lääketieteellistäkin tukea. En suotta kehu klinikkaa (tosin eri paikkakunnilla on eroja niissäkin), koska olen itse saanut suurta apua sieltä!
Olet menossa rappiolle,ei voi mitään!
kokeileppa vaikka tuota...ollut hyvä lääke "juopoille"
www.astanga.fi
Kurkkaapa tällä palstalla neuvoani eräälle Annelle otsikolla "Tuleva alkoholisti?"