Muistellaanko omaa nuoruuttamme 60-luvulla? Olihan se erilaista kuin tänä päivänä, varsinkin maaseudulla. Itse alle 20v. elin hyvinkin suojattua elämää. Tansseissa sai käydä, mutta vanhempien tiukassa kontrollissa. Jos seurustelin jonkin pojan kanssa etenkin äiti urkki kaikki tiedot ko. kanditaatista. Silloin mm. oltiin kirjeenvaihdossa poikien kanssa, koska puuttui kännyt ja tietokoneet. Olisi mukavaa lukea teidän 60-luvun nuorten elämästä?
Me 60-luvun nuoret
60-luvun nuori
38516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Eikä muistella.
Vanhat muistelee....
Korkeintaan voi kommentoida joitakin yksityis-kohtia jos joku kysyy.
H.
"meeriamanda"
Kertoisitko vauva-uinnista? :)
No joo, minä oli 11V.
70-luvulla olin ollut töissä jo kauan, ja se kauhein nuoruus alkoi jäädä taa.
Pieniä irti-ottoja oli kyllä, mutta ansaittu raha rauhoitti rajuimmat raakuudet.
Ja The Beatlesien Let it be, tappoi loputkin yritykset.
Muistot vain jäivät.
01.01.1980 olin jo pahasti aikuisuudesta vammautunut.
H.
Mitähän täs nyt sitten muistelis. No, kuuskytäneljä menin kouluun ekalle luokalle.
Sen muistan, että koulun piha-alue tuntui NIIN Valtavan suurelta, että ihan pelotti.
Kyseinen koulu on edelleen paikallaan pihoineen päivineen. Kouluna se ei enää ole. Oon käynyt isona tyttönä koulun pihassa ja voi jee, kun naurattaa, sillä se koulun piha on todella Pieni. Minä olin kai kirpun kokoinen, kun niin kovasti sitä pihaa silloin kauhistelin.
14-vuotiaana oon ruvennut kulkemaan tansseissa. Lauantaisin. Kotiin piti tulla klo 12 ja se otti aivoon. Muut jäivät tanssipaikalle ja meikäläinen lähti kotiin.
Palatakseni kuuskytluvulle, niin muistan, että kourassani oli melkein koko ajan kynä. Piirtelin tavattoman paljon. Niin ja sitten plimputtelin.Tässäpä nämä vaatimattomat muistelut.
Seitkyt luvulla sitten tapahtui hurjan paljon mielenkiintoisempia asioita.
No miksi ihmeessä vanhoja aikoja pitäisi muistella.
Vittumaista aikaa se oli, elämä alkoi vasta joskus kolmekymmisenä. Ja olennaista on, että elämä on tässä ja tulevaisuudessa.
No miksi ihmeessä vanhoja aikoja pitäisi muistella.
Vittumaista aikaa se oli, eikä elämä alkanut myöhemminkään. Ja olennaista on, että elämä on ollut jollakin muulla, vaan ei minulla.
60-luvulla tapahtui paljon muutakin kuin "kuulennot".
Meille tuli televisio, ostettiin auto. Sain ajokortin. Opiskelin ammattiin. Ensimmäinen vähän vakavammin otettava seurustelukumppani (ja monta muutakin). Ensimmäinen kesätyöpaikka, ensimmäinen vakituinen työpaikka. Eistyin jopa vuodeksi toiseen maanosaan ja opin siellä puhuttavan kielen suht sujuvasti...
En muista olisinko ollut yhtään sen onnellisempi kuin nyt ;-D)
Kuuskytluku, joo, muistelen mielelläni, mutta se oli oikeesti vain halua päästä korven käpylästä ihmisten ilmoille. Tähti oli syttynyt ja sitä mun oli pakko seurata.
Kuuskytluvun loppu oli kivaa aikaa, itsenäistyminen, päästä kontrolloivan faijan silmän alta omiin seikkailuihin. Luin hiljakkoin kirjeen jonka olin kirjoittanut v. 71 E-Amerikasta vanhemmilleni Suomeen. En kyllä tuntisi sitä tyttöä enää siitä kirjeestä. Voi miten paljon tiesin ja miten varma olin itsestäni! Nyt olen argentiinalaisen laulajan Pieron sanoilla "sanamme ovat vähemmässä, viattomuutemme on heikentynyt" mitä kauemmin elän sitä vähemmän tiedän.
Sama hinku minulla, Paloma. Pois piti päästä maaseudun ahtaista ympyröistä. Omat siipeni eivät kantaneet Tukholmaa pitemmälle, mutta olin luokkatovereistani ainoa, joka pääsi edes sinne saakka... Mutta jatkoivat lukioon, jäivät kotipaikkakunnalle tai hankkiutuivat ammatilliseen koulutukseen. Minulta meni neljä vuotta ennenkuin päädyin edes siihen.
Esimmäinen ammatillinen tutkintoni vahvisti kyllä aika tavalla itseluottamustani ja vaikka kaupallinen ala ei nyt ollut minulle ihan sitä ominta, paljon kokemusta kertyi sieltäkin ja olen lopulta aika tyytyväinen siitä, että opin ajattelemaan asioita myös talouden kannalta.
Muistan 60-luvun yhteiskunnallisen liikehdinnän ja -tiedostamisen vuosikymmenenä. Taisimme myös olla ensimmäinen nuorisosukupolvi, joka kapinoi, asetti kyseenalaisiksi monia asioita. Vähän häpeillen voi nyt muistaa sitä, miten sotaveteraaneja mollattiin. Kukkaiskansalla oli siihen varaa.
"demeter"
Hyppää järveen ämmänläyskä!!
Hellästi....
Aito kukkais-kansa ei syytellyt ketään.
Se keskittyi etsimään tietä, jolle ohjaisi ihmisen rauhan- ja ymmärryksentajun.
Aitona, se ei koskaan arvostellut ketään eikä mitään, mikä oli jo tehty.
Minä menetin monta "ystävää", koska en seurannut Olof Palmen, enkä muiden suun-soittajien esimerkkiä ja sotaisia Via Doloroseja.
"Me hyvä, muut paha"
Olof hyvä, E.Tuomioja myös, hunksi paha.... pah!
H.
Arvasin, että vanha hippi siellä älähtää..)) Mutta mitenkäs se teidän liike menestyi, mitä sai aikaan ?
Mites musta kuullosti että sekä joka älähti oli joku joka olisi halunnut olla hippi mutta ei oikein arvannut.
Otti vain vauvanaskeleita , vähän niinkuin minäkin. Mun lapset ovat olleet kriittisiä siitä kun mä en koskaan ollut "oikea" hippi, vaan täysin feikki. Olin jenkeissä ensimmäistä kertaa Woodstockin aikaan, edellytykset oilis ollut. Mutta mutta....kuteet ja tukka jne. oli kyllä oikein, mutta elämäntyyli ei...
"demeter"
Noh, Olof on kuollut ja Tuomioja ei enää innostu valtaamisiin.
Varmaan hänen mielensä vielä tekisi.
Minua rakastetaan, jopa he, jotka eivät tunne minua,
Minua ihaillaan ja rakkauden aatteitani kannatetaan.
Vaikka ei sillee kuitenkaan tunnusteta.
P.Lipponenkin sai nuoren naisen rakastumaan :)
Harmillista että pitikin tunnustaa tämä 60 .
"Älä katsele suuntaan toisten antamaan,
istu alas ja avaa sylisi.
Katso rakkauden silmin ympärillesi,
kohta sylisi täynnä on tunteitasi"
H.
Heh, voi olla, ettei hippiaate oikein purrut minuun tai se oli Suomen tavoittaessaan jo niin laimea, ettei se vetänyt imuunsa...
Ai että hippiydestäkö se hunksi on oman imagonsa tehnyt ? Minä kun olen luullut, että se on ihan omaa ja persoonallista eikä kuolevan aatteen päälle rakennettua...
Kouluun piti päästä ammatti oppimaan ja sitten ammattiin. Vieraalla paikkakunnalla OKT:n vinttiuhuoneessa toisen samanlaisen kanssa asuttiin vuokralla. Intin jälkeen taas kouluun kun muutkin menivät. Sitten työtä etsimään vieraaseen maahankin ja sitten se kuusikymmenluku jo loppuikin.
Jossakin Hesassa jotkut joutilaat pappa betaalar -porukat hippeinä hilluivat, vaan riittävän kaukana olivat, ei haitanneet. Työ- ja osin koulumatkat vanhusten maksamalla mopolla, joka aina rikki. Nyt netistä löytyi, että parhaimmillaan oli ulkona -41,5 astetta, vaan eipä siitä tiennyt kun ei itsellä lämpömittaria ollut.
Siinä tuo meni. Ei ole ikävä. Vielä vähemmän uudempia aikoja nykyisestä puhumattakaan. Ainut plussa nykyisessä on se, ettei ole enää rahasta tiukkaa. Saattaa vielä tullakin, mutta se riippuu paljolti Käteisestä.
Omaa alaani sivuten, 60-luvulla meijeri savupiippuineen tuntui pelottavan suurelta laitokselta, samoin kuin pienellä kytkinkentällä varustettu vesivoimala. Lähes 40 vuotta on nyt tuossa vieressä hyrränyt ihan toisen suuruusluokan laitos 60-luvulla kaistelemaáni verrattuna jättimäisine kytkinkenttineen.
Onhan väliin kuulunut koulunkäyntiä, opiskelua paperitehtaita, ja armeijakin.
Siinä minun tieni pääpiirteittäin, työelämän puolelta.
Teillä ei siis ole muuta kuin menneisyys???????
Muuta?
Myös se. On mihin verrata. Meillä on kaikki ajat. Katsomme eteenpäin ja taaksepäin, elämme tätä hetkeä.
Menneisyys on siitä hyvä, että sen tietää. Tulevaisuus on tuntematon kaikilla. Tärkeintä toki on tämä hetki - vaikka onkin vähän hammassärkyä.
"19 119"
60 tietää tulevaisuutensa.
Hän osaa katsoa taakseen.
Hänen takaansa yrittää tulevaisuus vaihtaa kaistaa, ja vanhuksen ohittaa.
Viisas vanhus ei ylläty enää mistään uudesta.
Jotkut korkeintaan toivovat tulevaisuuden antavan vanhuudellekin terveyttä ja uutta toivoa.
Mikä sitten on enää se toivo?
Vajoavan lehden kurkoitus omaan oksaansa?
Vihertyä laskevassa Auringossa...
H.
Lähitulevaisuus on minulle työelämässä olevalle työntäyteinen. Ensi syksynä alan vähentämään työmäärääni, tai paremminkin työssäoaikaani. Ensin kuitenkin viikonloppu.
@hunksz:
kukaan ei tiedä tulevaisuuttaan. Et sinäkään tai sanoisinko edes siä.
Voit kuolla huomenna katua ylittäessäsi kaljasalkku kädessäsi. Autuaasti hymyillen, ajatellen illan iloja.
Voit elää 93-vuotiaaksi kuin mammani viimeiset vuodet dementiakodissa, joka päivä uudet kaverit.
Voit elää kolmekymmentäviisi vuotta terveenä ja onnellisena ja ehkä löydätkin mitä etsit.
Voit elää kaksikymmentäviisi vuotta letkuihin kytkettynä, vihanneksena.
Voit tulla uskoon ja elää onnelliesti vapahdettuna kaikista synneistäsi.
Voit menettää kaikki mitä sinulla on, antaa pois kaiken ja lähteä jonnekin Nepaliin ja alkaa buddhistimunkiksi ja meditoida pois kaikki surusi.
Ei 60 tiedä tulevaisuuttaan sen paremmin kuin 20 .
Ja sitten kun tää elämä loppuu alkaa ikuisuuden suuri mysteeri: oliko se a) niinkuin kirkossa opetettiin?
b) onko se sittenkin niin että Iluvatarin suuri lahja ihmisille, kuolevaisuus, tarkoittaakin vain sitä: maasta olet tullut ja matojen ruuaksi päädyt.
Iloista perjantai-iltaa!
Niin ei tulevaisuuden varaan voi luottaa, mutta toivossa voi, ja kun on toivoa on hyvä elää, minusta on ikävä ajatella kuolemaa,ajattelen mukavia asioita mielummin.
Minä en näe siinä mitään ikävää.
Ikävää näen siinä, mikä ja kuinka kauan edeltää sitä.
Minä en missään ikävää.
Minä en jaksa edes ajatella asiaa...kunhan vain kellun eteenpäin.
Minä ymmärsin, että 60 -luvun nuoruusmuistoja kysyttiin. Saatoin ymmärtää väärinkin. Anteeksi!
"Paloma.se.co"
Minäpä en viitannutkaan tulevaisuuden yksityis-kohtiin.
Kuolemaan, Amputaatioon, virtsan- ja muuhun karkailuun :)
Saati sitten Lonkka-murtumaan.
Koska tunnen Jessen niin hyvin, en oikein usko tuohon uskoni tms. ylös-nousemiseen.
Kyllä se taitaa matkata mukanani tappavan tasaisesti.
Eikä Jesse ole koskaan luvannut minulle kuita taivaaltaan.
Harmi kylläkin, että tulin kertoneeksi hänelle olevani innokas kala-mies.
Minua huolestuttaa tuo mato-juttu.
H.
Vielä hetken 6-kymppinen.
Kävin intin.
Lähdin sveduihin.
Vietin holtitonta poikamieselämää. Törmäilin kännissä ja kerran vieraalla autolla jouluaattoiltana liikennemerkkiin. Muutama tappelu jolloin sain kerran turpiini.
Vaihtelin paikkakuntia ja työpaikkoja.
Lyhytaikaisesti myös valtakuntaa. Mm. lyhyen aikaa postikuskina Oslossa.
Palasin Suomeen opiskelemaan. Tapasin nykyisen elämäni sulostuttajan.
Tenavien syntymät tapahtuivatkin sitten seuraavalla vuosikymmenellä.
Myöhempää elämää ajatellen vuosikymmenen alkupää oli hyvin kasvattava!
Kaikesta oppi jotain ja jotain olisi saanut jäädä tekemättäkin.
Ei juuri muisteltavaa.
Koulu ja työ veivät ajasta pääosan, loppu sitten lintuja yms harrastusta. Ei mitään ihmissuhdesoppaa paljastettavaksi.
Maalta muutimme kaupunkiin.
Minun 60-lukuni oli vielä lapsuutta ja teini-ikää, jonka enin sisältö oli koulunkäynti.
Ei mitään maatakaatavia seikkailuja. Pahin synti muutaman tupakan rykiminen tyttöporukassa. Ei viinailuja, kuin jollakin. Jotka he sitten hyväuskoisille vanhemmilleen kertoilivat toisten pakottamiksi.
Onpa elää ehtinyt myöhemminkin, monipuolisemmin. Lapsuus ja nuoruus saisi olla nykynuorillakin vähemmän aikuisuuden kärsimätöntä odotusta.
tulevaisuus silloin, suomesta tuli rikas maa, jonka nyt kokoomus on hävittäny konkursin partaalle,
60 luvun nori oli meikäläinenki, olin hiukan yli kaksikymppinen useamman lapsen äiti,
siitä se elämä lähti,
loistavasti on menny, työtä oli neljäkymmentävuotta suurinpiirtein,
entiset lapset nykyiset keski-ikäiset hyvin koulutettuja mestystarinoitten jokaisella,
heidän lapsillaan
nyky nuorilla on paljon vaikeampi tulevaisuus, ( pakosta tulevia yrittäjiä )
kaikki epävarmaa vaikka kuinka koluttautuisivat hyvin,
työn saanti on epävarmaa, työsuhteet pätkätöitä, kauhulla ajattelen nyky nuoten kohtaloa,
kaikkeen on syyllinen kokoomuksen riisto politiikka,
Kekkonen kääntyis haudassaan kun tietäis kuin huonosti on suomen asioita hoidettu Kekkosen jälkeen,
meillä noin seitenkympisten osa elämä on lopuillaan meitä odottaa ankea vanhuus sote keskustelujen perusteella,
----- elämä on eletty me emme enään voi suomen asioita korjata, vaikka tiedämme että työ olisi suomen pelastus,
mutta kun kokoomus on hävittäny kaiken tollisuuden ja sitä myöten työpaikat ,
kauppaa ei voi tehdä kun ei ole tuotteita mitä voisi viedä ulkomaille, tulevaisuus tulee olemaan todella ankea seuraavien ikäpolvien aikana, tulevat nuoret joutuu korjaamaan kokoomuksen tekemät virheet,
siihen menee ainaki kaksi tai kolme ikäpovea ennen kuin suomi on taas jaloillaan,
-62 keväällä täytin 18v ja tulin ylioppilaaksi. &0-luku oli ihan tavallista oloa; suoritin yliopistossa loppututkinnon, sain työpaikan ja huomasin olevani väärällä alalla. Opiskelin uuden tutkinnon mutta vasta 70-luvun puolella. Poikaystävää vaihdoin muutaman kerran.
Opiskelua, kesät töissä, terve ja nätti. Ei ihmeempää kaduttavaa muttei mitään kovin dramaattista muutenkaan.
Osasit elää.
Sinä - ; - minä
Ylioppilas; ammattikoulun käynyt
Yliopiston loppututkinto; työtä teknikko
Uusi ammatti 70 -luvulla ; 3 uutta ammattia
Poikaystäviä riitti; ei ensimmäistäkään tyttöystävää
Kesä töissä; samoin 60 -luvun lopulla
Terve ja nätti; terva ja rätti
Ei kaduttavaa eikä dramatiikkaa; parempi unohtaa minunkin.
Minun kuuskytluku oli Beatles, ou jee
http://www.youtube.com/watch?v=N8BPcNUQy-0
Kai olin myös 60-luvun nuori kaupungista?
Työtä aloin tekeen jo 50-luvun lapsena, et siinä kai se suurin ero on nyky lapsin ja nuorin.
Siis vuonna 1960 olin 10v ja tuon vuosikymmenen jälkeen oli jo täys aikuinen, ja armeijan käynyt kuten myös kaikki rokotukset saanut, siis aivan kaikki. ;)
Muuten mitä olet mieltä siitä, että kummallakohan oli helpompi lapsuus ja nuoruus meillä vai meidän isovanhemmilla.
Oma arvio on että heillä on ollut mukavampi, koska heidän ei tarvinnut opetella vasta kun 12 iän jälkeen sen ajan yhteiskunta velvollisuudet, siinä sen ajan piika ja renki kulttuurissa.
Mehän aloimme koulun käynnin jo 6-7 ikäisinä, ja moni joutui tekee siinä sivussa myös raakaa työtä...
Eli meille työnnettiin isolla kauhalla sääntöjä,määräyksiä ja kieltoja, het kun saivat meidät pois kapaloista.
Elikkä, nyky kakaroilla on helppoa elämän alku, kun eivät aloita monikaan työn tekoa vielä kun ovat jo 30v täyttäneet.
Ja liian moni luistaa armeijastakin, miksiköhän tuokin juttu on täällä vaan miespuolisten pakko touhua ?
Tämä olikin hauska aihe, pisti oikein miettimään niitä puolen vuosisadan takaisia aikoja.
En ilmeisesti ole vielä niin vanha että tönimättä vanhoja muistelisin, nyt tuli kaikenlaista - kivaa ja vähemmän kivaa - mieleen.
Aloittaisitko uudestaan? Minä vain jos saisin tämän vanhan pääni - siis sisällön - pitää!
Melko rohkeeta tekstiä kuuskytluvulla. hihihihi
http://www.youtube.com/watch?v=C7yHQ1nDoso
.