Meidän firman pikkujoulut sun muut kemut on aina yhtä kännäämistä joten jätän ne suosiolla väliin. Yhdet illanistujaiset sen kännisen porukan kanssa riitti, minut haukuttiin siellä pystyyn kun en juonut itseäni räkäkänniin. Tuntuu, että minut leimataan oudoksi jopa työajalla kun en perusta tuollaisesta. Olen kuitenkin todella ahkera ja työlleen omistautunut työntekijä. En tiedä vaikuttaako tuohon hillittömään menoon ja outoon asenteseen se, että koko firmamme koostuu nuorista aikuisista.
Lisäksi haluan pitää työ- ja vapaa-ajan erillään. Töiden jälkeen on ihanaa olla kaikessa rauhassa ja unohtaa työpaikan asiat hetkeksi. En ole ystävystynyt kenenkään oman työporukkalaisen kanssa. Minulla on tiivis perhe (vanhemmat kaksi serkkua ja mummo), yksi hyvä ystävä ja miesystävä, ne riittää.
En perusta pikkujouluista!
4
1254
Vastaukset 4
- vanhahakki
Samaa mieltä. Mielestäni paras vaihtoehto on että jos halutaan järjestää jotakin, voisi porukan viedä vaikka syömään ja katsomaan jotain esitystä. Halukkaat voi jatkaa sitten vaikka baareihin. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa hengata työkavereiden kanssa vapaa-ajallakin kun näen heitä jatkuvasti töissä, enemmän kuin omia kavereitani. Kaikista ankeimpia on jotkut kurssit tai muut virkistykset jotka tungetaan jonnekin 400km päähän ja pitäisi jäädä yöksi hotelliin ja olla työkavereiden kanssa. Mieluummin nukun kotona ja olen muiden kanssa. Tykkään tehdä asioita mutta en vaan työkavereiden kanssa, haluan maksimoida vapaa-aikani vaikka olenkin työssä tehokas.
Mielestäni työnantajat tekisivät muutenkin palveluksen kun antaisivat virkistys/pikkujoulutapahtumansa mieluummin vaikka rahana tai lahjakorttina työntekijöilleen. Että työntekijät voisivat käydä vaikka syömässä tai kylpylässä valitsemansa seuran kanssa tai ostaa itselleen jotain kivaa, että saisivat oikeasti nauttia ja olla vapaalla. Töissä tehdään töitä, vapaa-aikaa vietetään sitten muiden kanssa tai vaikka työkavereidenkin jos haluaa kaveerata.- Anonyymi
Mutta eduskunnan väki rakastaa pikkujouluja. Marinin puolue käytti meidän verorahoja melkein 300000. Siihen muut puolueet tiittääkö miljoona raha on löysässä eduskunnassa ilmankos vanhuksille ei riitä kun herrat ryyppää näitäkö pitää äänestää. Ehei minä lopetan
- Muutamankerrantöpännyt
Ei enään ikinä työporukan kanssa kännäämään. Siinä voi mennä överiksi helposti. Osa on sellasia että sit naureskellaan niille joilla tuli liikaa kuppia otettua.
Nykyään kannattaisi suosia päihteettömiä juhlia tai antaa lahjakortit - Anonyymi
Marin ei jätä pikkujouluja väliin yli kakskymmentä tonnia vero rahoja ryyppäsi on siinä esimerkki kansalaisille. Kyllä on kallis maku ja helppoa on verorahoja ryypätä. En arvosta enää marinia tollanen kännäävä nainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9429Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397