Miten olette hoitaneet paniikkihäiriötä/parantuneet

Hassua sanoa, että hoitanut, ikäänkuin se oli hoidettava lemmikki.

Itse tein näin

Ensin kärsin 10 vuotta, ja tila meni siihen, etten pystynyt enää kaupassa käymään, autolla ajamaan. Ratkaisin asian juomalla alkoholia, milloin pystyin normaaliin toimintaan (tietysti ei autoa)

Alkoholi on onneton apu, ja mahdoton, auttaahan se tietysti hetken.

Sitten terapiaan, oletin saavani heti xanorit ja muut napit, vaan enpä saanut!
Kyssessä oli nlp ja jopa tuloaan tekevä mindfullnes terapia. Aluksi toki myös mielipide nappeja, eli ssri.

Siitä se alkoi aukenemaan, paniikit väheni, ja käytänössä poistui. Hassua, en osaa sano miksi näin kävi, siis että mikä se juttu sit oli. Ehkä keskustelu, ja mielikuvaharjoitukset. Terapeutti jopa jalkautui kentälle kanssani, tilanteisiin, mitä pelkäsin. Ja se, että terapeutti todella panetui ongelmaani, toi turvaa. Että tää ei vaan halua rahojasi, vaan haluaa oikeasti auttaa.

Oli mukava mennä istuntoon, kun ei tarvinnut selittää, mitä on viimeksi sanonut, vaan kutistaja oli heti asian ytimessä jatkamaan. Siitä tuli tunne, että häntä kiinnostaa, minä, asiakas!

Kuten NLP ja nuo, niissä ei pohdita lapsuutta, ei mikä meni pieleen kun olin 5v. Ei, vaan tartutaan ongelmaan, ja pohditaan miten siitä opitaan pois.

Kunnallisella puolella tällaista tuskin saa, tosin voi saada jos käy lottovoitto. Koska tämäkin loistava terapeutti tekee työtä myös ihan kunnallisella.

Paniikista tuskin koskaan parannutaan, se voidaan saada oireettomaksi, alttius silti säilyy hautaan asti, mutta mitä sitten, jos tämä päivä on hyvä :)

Kävin tämän yksityisellä, se kustansi kelan vähennyksen jälkeen noin 70 ekee laaki. Mutta oli sen arvoista. Jos saa b paperit, tietysti homma on halvempaa.
13500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Veikkaan, että itselläni tila aiheutui jostakin näistä:

- Liiallinen huolehtiminen siitä, mitä muut ajattelevat itsestä
-> loppui, kun sain koulussa kaveriporukan, jonka kanssa olla. opin heiltä myös sitä, ettei kannata miettiä liikaa mitä muut tuumivat sinusta.
- (ex)poikaystävän syyllistävä käytös jne, pettäminen ja välinpitämättömyys sekä kohtauksien aikainen/jälkeinen suuttuminen tai turhautuminen.
-> ero
- E-pillerit aiheutti monia terveysongelmia, olin kokoajan kipeenä yms.
-> lopettaminen

Kaikki näistä tapahtui suunnilleen samaan aikaan, ainakin kaksi viimeistä.

Äänestä
  • E-pillerit pidentävät kofeiinin puoliintumisaikaa noin kaksinkertaiseksi, jolloin kofeiinin pitoisuus nousee veressä huomattavan korkealle. Tämä voi aiheuttaa paniikkihäiriön puhkeamisen.

    Kun e-pillerit lopetetaan, nopeutuu kofeiinin aineenvaihdunta ja sen pitoisuus veressä vähenee, jolloin sen aiheuttamat oireet poistuvat.

    Äänestä

Oma kärsimys kesti noin 2 vuotta, kunnes löysin kognitiivisen käyttäytymisterapian. Siitä on paljon täälläkin puhuttu ja tehokkain ratkaisu tähän ongelmaan.

Paniikkihäiriöstä ei todellakaan tarvitse kärsiä koko elämäänsä! Lääkkeiden kanssa kävi varmaan niinkuin monella muullakin, ensin tuntui auttavan mutta vasta jälkikäteen tajusi kuinka paljon vahinkoa ne tekivät ja oikeastaan vaikeuttivat parantumistakin.

Samalla elämäntavat tuli remontoitua täysin, joten olo on enemmän kuin hyvä. Sitä oloa ei muuten voita mikään, kun huomaa paniikkihäiriön väistyvän, leijuin pilvissä pitkään ja nykyään olen onnellisempi kuin koskaan :)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_psykoterapia

t: entinen panikoija, nykyinen relaaja :)

Äänestä

Joo, ehdottomasti nakkaan lääkkeet järveen tai et niitä apteekista edes hae. Menee rahat ja terveys ja parantuminen viivästyy. Suosittelen kuuntelemaan seuraavan radio-ohjelman, jossa puhutaan muun muassa paniikkihäiriöstä. Hallinta- ja hoitokeinoja on varmasti paljon. Tärkeintä on pysyä erossa pillereistä, koska niistä lähtee todellinen alamäki, niin kuin usein huumeista lähtee. Jos et minua usko niin usko kuuntele nimimerkkiä "relaaja".

Radioterapeutin keskustelutunti - Psyykkisten ongelmien lääkkeetön hoito
http://areena.yle.fi/radio/1450482

Äänestä
  • Viittasit tässä lainaamassa linkissä mihin? Kofeiinin asteittaiseen vähentämiseen? Itse olen saanut kans apua omaan ahdistukseen sen vähentämiseksi ja esim sängyn päätyä korottamalla joko puusta tehdyillä (isä teki kun pyysin) tai saman paksuisil kirjoil tyynypään jalkoihin. Muutenhan se kävis korkealla tyynyllä, mut sit olis niskat nii sykkyräs pahoin. Ennaltaehkäisyä siis, mutta vaik toi linkin mies oli tehny ison urakan kofeiinia haittojen esilletuomisesta-- se vois korjata siellä, sen jo itsekin myöntäneensä erehdyksen ( vanhemmissa teksteissä) SUURemmilla kirjaimilla siinö johdannosssaan HARHAPOLUT-- nimittäin veden määrä vuorokaudessa on ainaki minun tavallisen maalaisjärjellä ajattelevan mielestä lähempänä 2 kuin 5-8 litra vrk:sa .

    Äänestä

Saanko kyseisen terapeutin yhteystiedot?

Äänestä

Magnesium sitraatti auttaa ainakin minua todella paljon. Luin että jos on kärsinyt pitkään stressistä, juo paljon kahvia ja kärsii unettomuudesta niin voi helposti saada puutos tilan magnesiumista. Magnesiumin aiheuttamat puutos oireet ovat juurikin niitä mitä mulla on:

Kognetiivisen ajattelun heikkeneminen
Paniikki häiriö
Lihas jännitys
Levottomuus
Unettomuus
Levottomat jalat

Mulla on juurikin noita kaikkia. Olo normalisoituu jos syön joka päivä (tai siis ilta kun mua nukuttaa kun syön sitä) mutta jos jätän pari päivää väliin niin menen taas sekaisin.

Tein testin jolla voi jokainen kotona testata onko magnesiumin puutos päällä. Pitää joka päivä ottaa ensin 300mg magnesiumia (sitraattia koska imeytyy parhaiten) ja seuraava päivänä 600mg etc. niin kauan että menee vatsa löysälle. Jos joutuu syömään yli 900mg niin voi varmasti sanoa että on puutostila menossa. Jos unet menee magnesiumin takia niin on kuulemma todella paha puutos tila.

Äänestä
  • Magnesium neutraloi paraksantiinivirtsahappoa, joka on kofeiinin pääasiallinen aineenvaihduntatuote, ja josta ei poistu virtsan mukana, kuin 8%, loput 92% kertyvät kehoon ja aiheuttavat hitaasti kehittyvän kofeiinimyrkytyksen.

    Tätä ei tarvitse uskoa (vaikka tämä tieto onkin peräisin useasta tieteellisestä tutkimuksesta), sen voi kokeilla itse vuorokaudessa.

    Jos käytät kofeiinia ja sinulla on mitä tahansa kroonista psyyken ongelmaa, lihaskipuja, tuntohäiriöitä, outouden tunnetta tms. juo yksi päivä pelkkää vettä, ei tippaakaan mitään muuta nestettä. Syö aamusta asti Halvaa (ei diabeetikoille) pikkuhiljaa aina, kun tulee näläntunne. Pistä menemään päivän mittaan 300-500 grammaa.

    Seuraavana aamuna kofeiinin aiheuttamat oireet ovat poissa tai ainakin merkittävästi helpottaneet.

    Tehkää jotain, älkääkä pelkästään väitelkö joka asiasta. Täällä on monia jotka ovat väittäneet minua vastaan vuosia, mutta yksikään heistä ei ole viitsinyt uhrata yhtä ainoata päivää kokeillakseen, toimiiko hoito vai ei.

    Äänestä

  • nutritionist kirjoitti:

    Magnesium neutraloi paraksantiinivirtsahappoa, joka on kofeiinin pääasiallinen aineenvaihduntatuote, ja josta ei poistu virtsan mukana, kuin 8%, loput 92% kertyvät kehoon ja aiheuttavat hitaasti kehittyvän kofeiinimyrkytyksen.

    Tätä ei tarvitse uskoa (vaikka tämä tieto onkin peräisin useasta tieteellisestä tutkimuksesta), sen voi kokeilla itse vuorokaudessa.

    Jos käytät kofeiinia ja sinulla on mitä tahansa kroonista psyyken ongelmaa, lihaskipuja, tuntohäiriöitä, outouden tunnetta tms. juo yksi päivä pelkkää vettä, ei tippaakaan mitään muuta nestettä. Syö aamusta asti Halvaa (ei diabeetikoille) pikkuhiljaa aina, kun tulee näläntunne. Pistä menemään päivän mittaan 300-500 grammaa.

    Seuraavana aamuna kofeiinin aiheuttamat oireet ovat poissa tai ainakin merkittävästi helpottaneet.

    Tehkää jotain, älkääkä pelkästään väitelkö joka asiasta. Täällä on monia jotka ovat väittäneet minua vastaan vuosia, mutta yksikään heistä ei ole viitsinyt uhrata yhtä ainoata päivää kokeillakseen, toimiiko hoito vai ei.

    No tulkoon nyt sitten sanotuksi, että ei ollut mitään tehoa. Eli on tuotakin kokeiltu, kun sitä niin hirveästi mainostat.

    Paniikkiin ja ahdistukseen auttaa paljon paremmin se, että tekee jotain mielekästä. Esimerkiksi työtä.

    Yhtä ainutta kaikille sopivaa tapaa vähentää oireita ei ole.

    Äänestä

kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa myös paniikkihäiriötä.

Äänestä
  • Sama tekijä joka aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, aiheuttaa myös paniikkihäiriötä.

    Jokaisella kilpirauhaspotilaalla ei ole paniikkihäiriötä, eikä jokaisella paniikkihäiriköllä kilpirauhasongelmaa.

    Äänestä

  • nutritionist kirjoitti:

    Sama tekijä joka aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, aiheuttaa myös paniikkihäiriötä.

    Jokaisella kilpirauhaspotilaalla ei ole paniikkihäiriötä, eikä jokaisella paniikkihäiriköllä kilpirauhasongelmaa.

    Vertaistuki apuna myös,monia vaihtoehtoja mm.Mielentaide ry.Samalla saa tehdä maalausta,käsityötä tms.ei ole pakko panikoitua,voi puhua ,tekeminen terapiaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex panikoija kirjoitti:

Hassua sanoa, että hoitanut, ikäänkuin se oli hoidettava lemmikki.

Itse tein näin

Ensin kärsin 10 vuotta, ja tila meni siihen, etten pystynyt enää kaupassa käymään, autolla ajamaan. Ratkaisin asian juomalla alkoholia, milloin pystyin normaaliin toimintaan (tietysti ei autoa)

Alkoholi on onneton apu, ja mahdoton, auttaahan se tietysti hetken.

Sitten terapiaan, oletin saavani heti xanorit ja muut napit, vaan enpä saanut!
Kyssessä oli nlp ja jopa tuloaan tekevä mindfullnes terapia. Aluksi toki myös mielipide nappeja, eli ssri.

Siitä se alkoi aukenemaan, paniikit väheni, ja käytänössä poistui. Hassua, en osaa sano miksi näin kävi, siis että mikä se juttu sit oli. Ehkä keskustelu, ja mielikuvaharjoitukset. Terapeutti jopa jalkautui kentälle kanssani, tilanteisiin, mitä pelkäsin. Ja se, että terapeutti todella panetui ongelmaani, toi turvaa. Että tää ei vaan halua rahojasi, vaan haluaa oikeasti auttaa.

Oli mukava mennä istuntoon, kun ei tarvinnut selittää, mitä on viimeksi sanonut, vaan kutistaja oli heti asian ytimessä jatkamaan. Siitä tuli tunne, että häntä kiinnostaa, minä, asiakas!

Kuten NLP ja nuo, niissä ei pohdita lapsuutta, ei mikä meni pieleen kun olin 5v. Ei, vaan tartutaan ongelmaan, ja pohditaan miten siitä opitaan pois.

Kunnallisella puolella tällaista tuskin saa, tosin voi saada jos käy lottovoitto. Koska tämäkin loistava terapeutti tekee työtä myös ihan kunnallisella.

Paniikista tuskin koskaan parannutaan, se voidaan saada oireettomaksi, alttius silti säilyy hautaan asti, mutta mitä sitten, jos tämä päivä on hyvä :)

Kävin tämän yksityisellä, se kustansi kelan vähennyksen jälkeen noin 70 ekee laaki. Mutta oli sen arvoista. Jos saa b paperit, tietysti homma on halvempaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu