Juhani Seppänen - Selvästi juovuksissa, 40 sivulla menossa
Lilli Loiri-Seppä - Selviämistarinoita
Anja Koski-Jännes, Vilma Hänninen - Läheiseni on päihdeongelmainen
Vaikuttavat kaikki kolme hyviltä teoksilta. Raimo O Kojon - Eroon viinasta olen jo lukenut aiemmin.
Lilli Loiri-Seppä - Selviämistarinoita
Anja Koski-Jännes, Vilma Hänninen - Läheiseni on päihdeongelmainen
Vaikuttavat kaikki kolme hyviltä teoksilta. Raimo O Kojon - Eroon viinasta olen jo lukenut aiemmin.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Luen lasikantista laulukirjaa, oikein hyvä on.
Aika yksipuolista kirjallisuutta luet. Suosittelen Ian Flemingin Kultasormi- opusta. Fleming oli mm. John Fitzgerald Kennedyn mielikirjailija.
oli kunnianhimoisen Joe-isän tollo hätävarapoika, kun fiksuin poika Joseph Patrick katosi valtameren yllä pommikoneen siirtolennolla.
Aloittajalla näkyy olevan ..anteeksi vain . Jonkinlainen asennevamma. Kyseinen nimimerkki vaikuttaa häiriköltä jonka tarkoitus on vain häiritä ja kirjoittamalla sekoittaa hyvä tarkoitus. Alkoholin vähentämiseksi. Näitä häiriköitä täytyy vain sietää ..näemmä. Nimimerkillä tuskin on aikomustakaan raitistua , kunhan huutelee vain sopimattomia.
Nimimerkkini on hyväksytty jo luotsinkin toimesta "ei nimi miestä pahenna" Voin ihan vapaasti kirjoitella tänne raitistumisestani.
"Ei saa olla liian vakavaa, urheilu on työtä, se on todella työtä"
Heh, :)
Käytän kuitenkin sinusta lyhennettä PH.
Lukeminen kannattaa aina niinhän sitä sanotaan.
Suosittelen myös psykan-kirjoja en välttämättä jotain freudia jossa pitää googlettaa joka sana. Kirjaston hoitajalta kannattaa kysyä.
Vähän Ot:tä.
E-kirjat ja äänikirjat eivät tainneet menestyäkään odotetusti.
Laittakaa myös kommentteja juomista käsittelevistä kirjoista.
Ajattelin myös itse lainata jonkin alkoholin käytön hallintaa tai vähentämistä
käsittelevän kirjan jos sellaista kirjaa löytyy.
Seppäsen kirja onkin luettu nyt, reilu 200 sivua meni. Ei se niin hyvä ollut kuin rapajuoppo Kojon kirja.
Seuraavana onkin vuorossa selviämistarinoita.
Moi PH : )!odotan mielenkiinnolla mitä mieltä olet seuraavasta kirjasta.aika sälli olet!hyvää sunnuntaita.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että todellinen selviytymisprosentti alkoholismissa lienee n. 2%. Eli hyvin pieni. Jos jollakin kirjan kirjoittajalla olisi todella hallussaan
tieto siitä, miten ihminen raitistuu, olisi hän jo saanut Nobel-palkinnon ja kansainvälistä mainetta ja kunniaa yli ymmärryksen. Näitä opuksia kannattaa lukea
aina hiukan kriittisesti. Monesti ne kertovat enemmän kirjoittajasta kuin alkoholismista.
jokaisen tarina erilainen mutta riippuvuus yhdistävänä tekijänä."17+3"mistä tuo sun mainitsema 2% tulee?joku tutkimus nähtävästi.
jokaisen tarina erilainen mutta riippuvuus yhdistävänä tekijänä."17+3"mistä tuo sun mainitsema 2% tulee?joku tutkimus nähtävästi.
Nobe-palkinto...
"Lienee" kertookin kaiken oleellisen. Alkoholismi sairaus, siinä kuin muukin, kyllä siitä aivan varmasti olemassa tilastojakin. Jostain käsittämättömästä syystä tilastoja ei vain oikein ole missään näkyvissä. Jostain syöpäsairauksista erittäinkin paljon luetellaan paranemisprosentteja ja hoidotkin määräytyvät niitten tulosten mukaan. Vaan, aina kun alkoholismista depattia, heitellään surutta ilmaan hatusta vedettyjä numeroita.
Mainiten, melkein mikä tahansa sairaus saattaa uusia, pitkienkin aikojen kuluttua. Olemassa naisia, jotka parantuneet rintasyövästä parikin kertaa- ja lopulta kuolevat syöpään. Aölkoholistit paranevat hoidoissa niinkuin muutkin sairaat. Jos sairastuu uudestaan, se tavanomaista. Pahimpia tapauksia ihmiset, jotka kieltäytyvät parantumasta, päivä kerrallaan. Enkä nyt tarkoita ihmisiä, jotka juovat alkoholia, tarkoitan, niitä, jotka hankkineet alkuperäisen sairautensa tilalle mielenterveysongelman, alkoholiperäisen. AA-han julistaa jokapaikassa, kuinka monta mielisairasta ihmistä heidän kerhoihinsa kuuluu. Miksi nämä ihmiset eivät ole mielenterveyspalvelujen piirissä, mikä estää sen? Parantuva sairaus muuntunut krooniseksi, se erittäin huolestuttavaa.
Moikka FF, PH ja muut.
2%:sta jankuttavat yleensä katkolla muistaakseni joka oli aika omituista.
Minun mielestä kannattaa unohtaa tilastot ja keskittyä paranemiseen.
moi ex-tissu5 : ).juu onhan noita"tilastoita"..jos niihin,isoilla rahoilla tehtyihin,tutkimuksiin uskoisi niin voisi ranteet auki viiltää.mun mielestä ei katkoporukalle voi ihan mitä vaan suusta heittää.käyntiaika lyhyt ja toipuminen raittiiksi kysymysmerkki usealle.tärkeintä heille on saada putki poikki edes hetkeksi.kyllä päivä kerrallaan on riittävän kattava tutkimustapa itseensä.se täyttä faktaa!missä luotsi??
Niin, en tiedä miksi aikoinaan katkon henkilökunta painotti tuota 2% mutta muistaakseni joka kerta.
Erikoista motivointia?
Ennen valviran ärähtämistä ja muiden viranomaisten tarkkailua katkot oli vähän.... kireämpi paikka + tietysti asiakkaat tietävät nykyään oikeuksistaan enemmän.
Missä luotsi? ihan tässä näppiksellä kirjoittelee.
logo sulla hukassa : ).
:)
Kyllä minä sen omalta/omilta tietokoneilta näen.
Moi Tissu
2 % Hoitolaitoksissa sadasta on 98 henkilöa "kentällä" kuukauden sisällä
Makssa yhteiskunnalle150€ x 30 pv 4500 €/kk x98 441000€ kaikki hukkaan heitettyä rahaa
Yks kaks tuli tässä mieleeni kurkata pitkästä aikaa tänne "pipilään". Aikoinaan ahkerrastikin täällä keskustelin, ehkäpä seriffi Raitis meikäläisen (Virdehebo) muistaakin - terkut hänelle.
Tavallaan inhottaa jollekin per...hajuista lähestyä, mutta onhan toki jo tullut ymmärrettyä, jotta meitä on joka junaan. Sen ponjaaminen muuten on yks tärkeimpiä läksyjä, jota on meikäläisenkin jatkuvasti kerrattava. Jos joku haluaa tuoda ominaishajunsa esiin, se hänelle sallittakoon.
Niin, kirjoista. Raitistuttuani hankin liki kaiken AA-kirjallisuuden hyllyyni ja minun Isokirjani ylitse muiden on Anna sanan kiertää (Bill Wilsonin elämänkerta ja tarina siitä, kuinka AA-sanoma saavutti maailman). Sehän on seikkailudokumentti vailla vertaa. Historiallinen tapaus kuvataan kirjani, 1.painos, sivulta 115 alkaen, kun pörssimeklari Bill Wilson vuonna 1935 kohtaa lääkäri Robert Smithin. Näiden kahden alkoholistin tapaamisesta johtuu sekin, että meikäläinen tässä kirjoittaa.
Alkoholismi on koko perheen sairaus, se on todeksi koettu. Kyseisen kirjan ja myös Nimettömät alkoholistit-kirjan olen mieluusti lahjoittanut hänelle, joka on tehnyt/suunnittelee tekevänsä diagnoosin: Olen alkoholisti.
Korjaan: Rekattu nimmarini oli Virdahebo, ei Virdehebo. Käyttäisin toki sitä edelleenkin, mutta olen salasanani unohtanut.
Ja huomasinpa, että luotsi-titteli on tullut seriffin tilalle. Hyvä niin. Ehkäpä tuo sefu herätti ärtymystä - me kun ollaan niin allergisia joka sortin päällepäsmäreille.
Loiri-Sepän kirjassa yks ihan perse juttu, jonka skippasin. Löytyy kovia tarinoita, jotka tekevät kirjan mielenkiintoiseksi. Kannattaa lukea.
Lue Lemmy Kilmisterin, Hanoi Rocksin, Motley Cruen tai Ozzy Ozbournen muistelmat ja lässytä sitten kovista jutuista. Tai edes parit Bukowskit tai muutama Vuorio.
"Erkin pikakivääri"onhan se hienoa että starojen tarinat kiehtoo.mutta millähän tavalla esim Ozzyn päihdetouhut antaa realistisen samaistumisen vaikka juuri sulle?PH,odottelinkin sulta infoa tästä opuksesta.taidan ma kipasta kirjastoon.kitoooos sulle : ).
Viimeinen teos noista kertoo osittain noista hulluista sodassa taistelleista alkoholisoituneista miehistä. On siinä muitakin.
Vaikuttaa hyvältä teokselta.
niin kauan kuin olen elänyt ja muistanut