Mun oli tarkoitus skriivata tämä viesti tonne ihastuminen -osioon, mutta havahduin todellisuuteen ja myönsin ensimmäisen kerran itselleni, että tämähän taitaa sittenkin kuulua tänne rakastumis -osioon. Sen verran kauan olemme molemmat jo kiertäneet puuroa kuin kissat, että myönnettävä se on: rakastunut olen. Ongelma on vain siinä, että kumpi uskaltaa tehdä sen ratkaisevan aloitteen. Minä sen varmasti tekisin, jos tilanteemme ei olisi "kielletty" luonteeltaan. Siksi haluan varmempaa vahvistusta puoleltasi, jotta voin seuraavan askeleen ottaa.
nytvainever?
ei voi mitään
9341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jep. Tekisi mieli sanoa, että mulle, mutta kyllä niin moni muukin. Minä miten vähän samoja asioita, kuinka kauan ihastus kestää, ennenkuin se muuttaa muotoaan. Toisinaan olen varma, että rakastan, rakastan, rakastan. Voi kuitenkin olla niin, ettei rakkaus voi syttyä jos henkilöä ei tunne, se onkin vaan tunne siitä, että rakastaa. Mitäpä jos minä sen mahdottoman tyypin kanssa tutustuisin, oltaisi kuin kaksi eri planeettaa, niin kaukana toisistamme. Meidän tilanne olisi oikeasti sellainen, lainaa vain, vaikka toinen meistä ei olisikaan varattu, koska olisi siinä yksi asia, joka on vieläkin suurempi kuilu. Se jokin hänessä kuitenkin on, niin suuri vetovoima, että planeettamme jos törmää, niin syntyy valtava supernova ( en muista mitä tarkoittaa - hajoamistako, tähden kuolemaa), että kylmäksi ei jätä.
En yhtään ajattele, hänen ajattelevan näin minusta. En vaan voi käsittää mitä tapahtui ja miksi näin kävi. Koska jotenkin aina uskon, että kaikella on tarkoitus, olkoon vaikka kuinka kulunut sanonta, niin uskon silti.
Mitä se on jos vaan kestää ja kestää eikä mene pois. Onko se sitä harhaa omassa päässä, en minä ennen tätä ollut tyytymätön elämääni, nyt vähän oon. Kiukuttaa kun asiat on näin.
Tekisin melkein mitä vaan, jotta tämä tunne katoaisi, mutta ei näy katoavan. Olen keksinyt itselleni kaikenlaisia keinoja, jolla muka selviän tästä, yksi on tämä kirjoittaminen, vaikka tyhjänpäiväistä jauhantaa Tää mun puolelta on, vaan ketäpä haittaa.
En ole mistään katkera, hänelle toivon hyvää, ja melkein uskon, että hänellä on jo joku...ja heti teen hidasta kuolemaa. Mutta tottakai hänellä pitääkin olla joku..joskus, mutta onko nyt pakko. Kaikenlaista mä mietin ja mietin, ei lienee hyväksi.
No tänään olen kuitenkin tehnyt asioita ja hän alitajunnassa, mutta älysi sentään antaa mulle pienen hengästystauon.
Niin kauan mennyt näkEmättä... Pitäs edes nähdä, et tietää onko tunteet vielä samoja ja yhtä voimakkaita. Miehelle tämä
Tunne ei mee pois vaikka missä kuljen,Helpoin tapa varmistaa on aika.Nyt onkin tosipaikka kysymyksessä sikäli mikäli,,onko asia vielä ratkaistavissa,Se mikä alkoi jo kauan sitten.
Kuinka kauan sitten alkoi? ja missä kohtasitte ekakerran?
taitaa olla jo kohta kolme vuotta siitä kun viimeksi näin ja kohdattu eka kerran viisi vuotta sitten. (ei ole ihan tarkka)
Jos haluat hänet kohdata ja jutella niin kirjoita tekstiviesti, sähköposti tai kirje. Hän vastaa siihen jos pyydät häntä vastamaan oli tilanne mikä lie. Ainakin herrasmies tekisi niin jos nainen pyytää.
Voi kun se olisi nyt! Tunnen niin samoin kuin sinä. Itse en vain tiedä hänen tunteistaan. Rakastan vain häntä, en ketään muuta. Vaikka tilanne onkin myös " kielletty", mutta silti tahtoisin. En tiedä, meneekö tekstisi miehelle vai naiselle, mutta omani on miehelle ja toivon sydämestäni, että hän ottaisi asian ainakin puheeksi.
No eihän se pelkkä puhuminen sentään kiellettyä ole, vaikka oltais ns. "varattuja"? Ota yhteyttä ja jutelkaa, sekin voi jo auttaa tilanteessa.
En uskalla, pelkään etten kelpais, vaikka olis vapaakin. Itsetunto ei kestäis lisäkolhuja...