Hiljaista on täällä Lada osastolla.Toisin kuin länsiautojen sivuilla. Korjausohjeitten kysyjiä riittää.
Lada paranee vanhetessaan. Niinkuin viini.
Lada paranee vanhetessaan. Niinkuin viini.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Viimeksi kun käytin Ladaani vaihdattamassa öljyt niin kyllä sielä oli korjattavana uusia länsilaatu autoja. Niihin menee äkkiä parin- kolmen Ladan hinta jo osiin. Minä olen kyllä päässyt Ladallani hyvin pienillä kustannuksin kulkemaan.
Siis,länsiautojen sivuilla kysellään korjaus ohjeita.
Lada sivuilla keskustellaan muusta.
Lada on huoleton,ja voi unohtaa korjaukset.
95% entisistä ladisteista on jo kuopattu ja viimeiset heiluvat siinä rajamailla. Useimmat ovat palauttaneet jo korttinsa poliisille. Viime vuonna näkyi vielä pari kolme Ladaa mutta tänä vuonna ei ole enää näkynyt. Onneksi näistä vikapesistä ja vaaranaiheuttajista on päästy eroon.
Niin entisille Ladisteille käy aina. Pysytään vain Ladan omistajina niin säilytään hengissä pitempään.
Montaa se hauta on kutsunut jo Ladan omistajana. Heppoisella Ladalla ei tarvitse törmätä kuin kissaan tai koiraan kun henki lähtee ladistista ja Lada on ruosteisena peltikasana kolaripaikalla.
Mitä sinä höpötät välillä entisistä ja välillä nykyisistä Ladan omistajista. Ketkä heiluvat rajamailla, tuosta kirjoituksestasi pääsee siihen käsitykseen että puhut entisistä Ladan omistajista. Totta puhut entisistä Ladan omistajista sillä suurin osa on jo haudassa heistä, ja muidenkin autojen omistajia haudataan nykyään enemmän kuin Ladanomistajia.
Hauta kutsuu myös viimeisiä ladisteja. Julkisia käyttäen viimeiset ladistitkin saattavat elää pidempään.
Kaikkien sinne on mentävä aikanaan. Joku jättää romuksi menneen länsiauton tänne tai muuten jo huonokuntoisen, me jätetään hyvän Ladan perittäväksi lapsen lapsille. Asia vain on niin, vaikka miten asiaa mietit.
Lada onkin kätevä lapioida vaikka pussiin pihan perältä. Siitä saa vaikka joululahjan tuhmalle lapselle.
Ois upeeta omistaa lada 1200. 1300. 1500.1600.2101.2102.2103
2104. 2105. 2106. 2107
Ois upeeta jos saisit lääkityksen kuntoon.