Tämän palstan keskustelijoista valtaosa on miehiä. He valittavat kuinka eivät löydä itselleen naista tai kuinka naiset kohtelevat heitä epäreilusti ja kuinka kaikki syy pahaan on naisissa. Eli klassisen katkeraa sovinismia! Haluaisin kuitenkin "ex-yksinäisenä" miehenä kertoa palstan miehille erään asian!
Ette voi syyttää omista ongelmistanne muita. Syy yksinäisyyteenne ei ole siinä että naiset ja muut ihmiset olisivat jotenkin pahoja. Syy ei ole siinä että teitä on koulukiusattu tai ette ole hyväpalkkaisessa duunissa. Myöskään vanhempien syyttäminen ei johda mihinkään.
Ihminen tekee loppujen lopuksi itse omat päätöksensä. Kukaan ei ole syntynyt jonkin onnettoman kohtalon uhriksi. Menneisyys ei myöskään määrää tulevaisuutta. Fakta on se, että jokainen päivä on uusi ja jokaisena hetkenä voi tehdä erilaisia päätöksiä.
Oma asenne määrää sen minkälaista elämää ihminen elää. Jos suhtautuminen on jotain tyyliin "Kaikki inhoo mua, oon aina huono", niin silloin elämä on sen mukaista. Maailma on sellainen millaiseksi sen tekee. Menestymisen salaisuus ei piile missään tietyssä luonteenpiirteessä tai kyvyssä, vaan siinä että uskoo asioiden menevän hyvin. Jos aamulla herätessään uskoo siihen että tuleva päivä on hyvä, niin se on.
Toki tuollaisen uskon luomiseen menee aikaa. Se vaatii mielenhallinan kehittämistä, vihasta sekä katkeruudesta luopumista ja itsesäälin totaalisesta hävittämisestä. Mutta ajan myötä se on mahdollista kaikille. Minäkin koin olevan monia vuosia se kaikkein suurin luuseri ja muiden inhoama. Mutta kun muutin ajattelutapaani ja suhtautumistani itseeni sekä maailmaan, alkoi ihmeellisiä asioita tapahtua. Sen myötä huomasin yhtäkkiä etten ole enää yksinäinen ja että minun täytyi suorastaan tehdä töitä sen eteen että saisin päivässä olla itseksenikin. Aloin menestyä. Ja ainoa asia mitä tein sen eteen, oli ajattelun muuttaminen.
Kertomani ajattelun muuttamisen kokeileminen ei maksa mitään tai vaadi jotain yli-ihmisyyttä. Meissä jokaisessa on siemen siihen. Jopa teissä yksinäiset miehet, jopa teissä. Toki mielenterveysongelmat voivat tehdä asiasta vaikeamman, muttei mahdottoman. Itselläni on diagnosoitu vaikea masennus, mutta pääsin siitäkin eroon kun tajusin erinäisiä asioita.
Ette voi syyttää omista ongelmistanne muita. Syy yksinäisyyteenne ei ole siinä että naiset ja muut ihmiset olisivat jotenkin pahoja. Syy ei ole siinä että teitä on koulukiusattu tai ette ole hyväpalkkaisessa duunissa. Myöskään vanhempien syyttäminen ei johda mihinkään.
Ihminen tekee loppujen lopuksi itse omat päätöksensä. Kukaan ei ole syntynyt jonkin onnettoman kohtalon uhriksi. Menneisyys ei myöskään määrää tulevaisuutta. Fakta on se, että jokainen päivä on uusi ja jokaisena hetkenä voi tehdä erilaisia päätöksiä.
Oma asenne määrää sen minkälaista elämää ihminen elää. Jos suhtautuminen on jotain tyyliin "Kaikki inhoo mua, oon aina huono", niin silloin elämä on sen mukaista. Maailma on sellainen millaiseksi sen tekee. Menestymisen salaisuus ei piile missään tietyssä luonteenpiirteessä tai kyvyssä, vaan siinä että uskoo asioiden menevän hyvin. Jos aamulla herätessään uskoo siihen että tuleva päivä on hyvä, niin se on.
Toki tuollaisen uskon luomiseen menee aikaa. Se vaatii mielenhallinan kehittämistä, vihasta sekä katkeruudesta luopumista ja itsesäälin totaalisesta hävittämisestä. Mutta ajan myötä se on mahdollista kaikille. Minäkin koin olevan monia vuosia se kaikkein suurin luuseri ja muiden inhoama. Mutta kun muutin ajattelutapaani ja suhtautumistani itseeni sekä maailmaan, alkoi ihmeellisiä asioita tapahtua. Sen myötä huomasin yhtäkkiä etten ole enää yksinäinen ja että minun täytyi suorastaan tehdä töitä sen eteen että saisin päivässä olla itseksenikin. Aloin menestyä. Ja ainoa asia mitä tein sen eteen, oli ajattelun muuttaminen.
Kertomani ajattelun muuttamisen kokeileminen ei maksa mitään tai vaadi jotain yli-ihmisyyttä. Meissä jokaisessa on siemen siihen. Jopa teissä yksinäiset miehet, jopa teissä. Toki mielenterveysongelmat voivat tehdä asiasta vaikeamman, muttei mahdottoman. Itselläni on diagnosoitu vaikea masennus, mutta pääsin siitäkin eroon kun tajusin erinäisiä asioita.
Vastaukset 43
Vanhimmat
tansseihin menisin.
Tietenkin voin syyttää ongelmistani muita, muut ihmisethän ne aiheuttivatkin. En minä itseäni kiusannut pitkät ja piinaiset kouluvuodet, en minä vältellyt työpaikalla toisten taukopöytiä, en minä noussut ylös, kun joku istuutui pöytääni. On tietysti kaunista uskoa, että uskomalla asiat muuttuvat, mutta valitettavasti on niin, ettei uskolla ole mitään tekemistä asian kanssa.
On tietenkin myös niin, ettei syyttely auta, ei edes niiden "oikeiden" syyllisten, saatikka sitten kaikkien naisten, tai miestenkään. Vika mitä ilmiselvimmin on minussa, en tosin tiedä mitä se on, mutta vika seuraa minua kuin aura, jonka toiset vaistoavat. Tai sitten ei, mistäs minä tietäisin.
Ajattelunsa muuttaminen, no, ainahan minä voin ajatella joka tavalla A tai tavalla B, mutta kumpikaan ei vaikuttanut siihen, olenko minä yksinäinen tahi en. Tietysti, "valitsen itselleni hyvän olon" on täysin nykyisen henkisen ilmaston mantran mukainen, ihminen ja vain ihminen itse on syyllinen, ja kunhan hymyilet, niin maailma hymyilee sinulle, sun muuta potaskaa. Eri aikoina vallitsee eri opit; keskiajalla uskottiin Jumalaan, nyt uskotaan ajattelutavan muuntamisen voimaan.
Vaikutat ajattelevan juuri sillä tavalla millä aiheutat itse itsellesi ongelmia. Kieltäydyt edes harkitsemaan sitä mahdollisuutta että omien urautuneiden ajattelutapojen ja asenteiden voisi auttaa jotakin. Tuomitset kaiken lisäksi koko asian pelkäksi huuhaahksi ja vertaat sitä keskiaikaiseen uskoon Jumalaan...
Kieltäydyt ottamasta mitään uutta vastaan ja tuomitset kaiken muun paitsi oman tapasi ajatella, joka ilmeisesti aiheuttaa sinulle onnettomuutta ja yksinäisyyttä. Miksi olet niin kiintynyt siihen? Haluatko olla niin paljon yksinäinen?
Ihminen ei voi vaan olettaa että jatkamalla samanlaista käytöstä ja toimintamalleja asiat muuttuisivat jotenkin. Typeryydenhän yksi määritelmä on se, että "tekee samaa asiaa ja odottaa erilaista lopputulosta".
Ja mistä se käytöksen muuttaminen lähtee? Muutos lähtee aina omasta ajattelusta. Tässä ei ole mitään "henkistä" tai "uskonnollista", tämä on vain ja ainoastaan asioiden luonnollisten syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä. Sinä itse olet ainoa joka pakottaa sinut tekemään jotakin.
Tässäpä se onkin filosofinen ongelma; oliko muna ennen kanaa vaiko kana ennen munaa? Ajattelenko sillä tavalla, että aiheutan itselleni ongelmia, vai aiheuttaako minulle koituneet ongelmat sen, että ajattelen tällä tavalla? Kas siinäpä pulma. Itse kallistun selitysmallissa siihen, että ongelmat aiheuttavat ajatukset, eikä päinvastoin. Mutta onko sitten ainoa oikea selitysmalli, tuskin, jos kerran sinulla on päinvastainen kokemus.
Sinä et tietenkään voi tietää, mitä kaikkea uutta olen kokeillut, ja kokeilen yhä. Sinä et voi, tietenkään, mitenkään tietää, millainen tie minulla on takanani, kun olen päätynyt tähän pisteeseen. Koska et tunne lainkaan tilannettani, et luonnollisesti voi myöskään määrittää, mistä se johtuu, tai määritellä, mikä siihen auttaa. Ehdoittaa voit toki, omiin kokemuksiisi perustaen, ja ehdotuksesi luin, mutta se mikä auttoi sinua, ei auta minua. Sellaista se elämä on, one size does not fit all.
Näin loppukaneettina sanoisin, että tuskinpa keskiaikanaan ajateltiin, että uskotaanpas nyt henkiolentoihin, vaan silloinkin oli kyse "asioiden luonnollisesta syy-seuraussuhteiden ymmärtämisestä". Kehitys kehittyy. Nyt ei uskota henkiolentoihin taivaissa, vaan oman pääkopan sisällä, ikäänkuin ihminen voisi valita kohtalonsa, eikä kohtalo valitsekaan häntä. Siinä mielessä islam tuntuu varsin järkeenkäyvältä uskonnolta, sillä islamin mukaan Allah on jo päättänyt kaiken valmiiksi, eikä ihminen voi tehdä muuta, kuin tuon suunnitelman mukaan elää. Totisesti, jos olisin uskonnollista tyyppiä, kääntyisin muslimiksi. Tai sitten uskoisin tähän "valitse-ajatuksesi-valitse-onnesi" -mystiikkaan. Vaan kun en ole, niin en usko kumpaakaan, vaan raadollisempiin selitysmalleihin.
Maailmaa ei ole olemassa havaintojemme ja ajatuksiemme ulkopuolella. Tai ei ainakaan sellaisena kuin se aisteillemme näyttäytyy. Ilman aistihavaintoja ja mieltä maailma olisi vain pienhiukkasia (tosin fyysikot kiistelevät siitä onko hiukkasiakaan olemassa!). Mutta aivomme tekävät tuosta kaikesta käsitettävän maailman. Mielemme siis tietyllä tapaa "luo" maailman.
Joten jos tilanne on se, että mielemme tosiaan päättää sen minkä laatuinen maailma ympärillämme on, niin eikö siinä tapauksessa mielen hallitseminen tarkoita myös maailmankuvan hallitsemista? Kyllä.
Tässäkään asiassa ei ole lähtökohtaisesti mitään mystistä. Kyse on vain modernin tieteen havainnoista, jotka sotivat fatalistisia näkemyksiämme vastaan. Sen vuoksi asian hyväksyminen on monille vaikeaa. He uskovat mielummin kohtaloon. Koska jos kohtalo on olemassa, niin silloin ei täydy miettiä mitä tekee.
Monilla ihmisillä on myöskin outo usko maailman raadollisuuteen. He ajattelevat ettei kulloisellekin elämän kurjuudelle ole mitään vaihtoehtoja ja että kurjuuden on pakko jatkua kun niin on ollut ennenkin. Tuollainen ajattelu on kaiken kehityksen vastaista. Tieteen kehitys on mahdollista sen vuoksi että on ollut ihmisiä jotka ovat asettuneet valtavirran uskoa vastaan ja todistaneet "mahdottoman" mahdolliseksi.
Ja jokainen mielessään toistettu toteamus maailman "raadollisuudesta" vahvistaa uskoa. Ja silloin sitä ei enää edes yritä mitään. Kun miksi yrittää, jos uskoo vain epäonnistuvansa jonkin mystisen ulkopuolisen voiman ansiosta?
Lisää filosofista pohdintoa. Jos ihmiskunta häviäisi nyt, mutta muurahaiset jäisivät eloon, eikö muurahainenkin havainnoi maailmaa, ja siten maailma on niin kauan olemassa, kun on yksikin eliölaji, joka sitä havainnoi? No tjoo. Minusta ei oikein saa filosofia.
Päättääkö mielemme millainen maailma on? Voiko mieltään ylipäätään hallita? Miten mieltä edes voisi hallita, kun emme edes tiedä miten tai miksi mieli ylipäätään muodostuu hermosolujemme yhteyksistä? "Missä" mieli edes sijaitsee? Jos mieli on vain hermosolujemme yhteyksien "sivutuote", johon viittaa se, että neurologissa tutkimuksissa on todettu, että päätös syntyy ensin hermostossa, ja vasta sitten ihminen tulee tietoiseksi päätöksestä. Eli, vapaata tahtoa ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole, ja siten on mahdotonta "päättää" omista ajatuksistaan - koska ajatukset syntyvät, ennen kuin olet niistä tietoinen.
Kohtaloon uskominen on toki merkki vajaavaisesta älykkyydestämme, ja siitä, että katsomme vain hyvin pientä osaa olevaisuudesta. Näyttää siltä, että olisi suunnitelma, vaikkei sitä tietenkään ole. Se, että ylipäätään kirjoittelemme tässä, on vain sattumien summaa, eikä taustalla ole mitään tai kenenkään tekemää suunnitelmaa. Tietyllä tavalla masentavaa, mutta sekin masennus kertoo vain siitä, kuin heikko ihminen on. Tai no, minä olen.
Tieteen kehityskin on sattumien seurausta. Ei tiedemiehet (tai naiset) tietenkään tiedä etukäteen, mitä löytävät, vaan selittävät löydön jälkikäteen. Ja maailma on raadollinen, toistaisi sitä uskoa itselleen tahi ei, ei raadollisuus ole kenenkään uskon asia. Raadollisuus nousee siitä, että olemme kaikki biologisina eläiminä syntyjämme ahneita, ja haemme vain omaa etuamme. Ja kun ominaisuutemme noudattavat normaalijakaumaa, on selvää, että toiset syntyvät sen parempaan päähän, toiset huonompaan, mutta suurin osa keskelle. On vain suurta harhaa, että ihminen omilla toimillaan loppujen lopuksi paljoa mihinkään vaikuttaisi - etenkin kun vapaata tahtoa ei ole. Synnymme tiettyjen ominaisuuksien kera, ja nuo ominaisuudet määräävät, millaiseksi elämämme muodostuu, eli tavallaan kohtalo määrää.
Kun tämän yksinkertaisen totuuden tajuaa, voi olla vapaa. Voi olla vapaa siitä, ettei enää etsi aarretta sateenkaaren päässä, koska tietää, ettei sitä aarretta ole. Kun ymmärtää "kohtalonsa", voi elää elämänsä niin täysillä, kuin se itselle on mahdollista, ja näin löytää onnensa.
Mielestäni jo se että voin pohtia onko minulla vapaata tahtoa vaiko ei osoittaa että on. Jos olisimme vain biologiamme ohjaamia olentoja vailla mitään vapautta, niin miksi sitten meille olisi kehittynyt kyky pohtia koko asiaa? Jos meillä ei olisi vapaata tahtoa, niin emme ajattelisi, vaan ainoastaan toimisimme. Merkki vapaasta tahdosta on myös se että voimme jatkuvasti kyseenalaistaa toimintamme ja muuttaa sitä.
Ja jos ihminen on vain biologinen kone, joka ajattelee omaa etuaan, niin miksi meillä on kyky empatiaan ja epäitsekkyyteen mitä ei samassa mittakaavassa löydy muilta elollisilta olennoilta. Jo vauvaikäiset lapset osoittavat merkkejä epäitsekkäästä käytöksestä. Vain omaa etuaan ajattelevalla olennolla ei olisi todennäköisesti minkäänlaista kykyä myötätuntoon.
En ymmärrä miten joku voi väittää että kohtaloa olisi olemassa. Pahimmillaan kohtaloon uskominen aiheuttaa sen että alkaa uskoa olevansa luotu olemaan alisuorittaja ja eikä sen vuoksi edes pyri mihinkään parempaan. Ja kohtalo on aina sellainen asia, jonka ihminen itse keksii tietoisesti päässään. Se on vain satua, samoin kuin usko Jumalaan tai Joulupukkiin...
No itseasiassa, se ei osoita, että sinulla olisi vapaata tahtoa. Jo siksikin, että jos aivojasi kuvattaisiin, kun pohdit sitä, onko sinulla vapaata tahtoa tahi ei, havaittaisiin, että virtapiikit (miksi niitä sitten sanotaankaan) tapahtuvat ENNEN kuin tulet tietoiseksi vapaan tahtosi pohtimisesta. Ja koska aivoissa ei ole mitään "keskusta", joka päättäisi, "et hei nyt mietitään tätä!", ole mitään ohjaajaa, eikä siten vapaata tahtoakaan. Tiedän, masentavaa, mutta minkäs teet. Ajatuksesi, kuten minunkin ajatukseni, koostaa ihan joku muu, tai jokin muu kuin sinä itse.
Empatia ja epäitsekkyys ovat itseasiassa vain ahneuden eri puolia. Esimerkiksi epäitsekkyys on sosiaalisesta kannalta liittolaisten hakemista, ja siten oman edun turvaamista. Koska olemme sosiaalinen laji, ei ole mitenkään ihmeellistä, että käytämme myös empatian kaltaisia sosiaalisia keinoja oman etumme ajamiseen. Muut apinat tekevät samaa, me tietysti enemmän, koska meillä on isommat aivot.
Olet ehkä ajatellut, että mitään puhtaampaa ei ole kuin äidinrakkaus. Tätä ei kannata kertoa äidille, mutta äidinrakkaudenkin taustalla on se tosiasia, että (minkä tahansa lajin, mutta erityisen ihmislajin) naaras sijoittaa paljon voimavaroja jälkikasvuunsa. Siten on hänen oma etunsa puolustaa, tarvittaessa omalla hengellään, lapsiaan. Äidinrakkauskin on siten vain yksi ahneuden muoto. Ahneus levittää omia geenejään, eli ahneus on yhtä lailla miestenkin "vika". Ei tosin voi sinänsä sanoa että vika, koska kyse on biologisesta ominaisuudesta, jolle emme voi yhtään mitään, ja josta vasta ei-biologinen elämänmuoto pystyy vapautumaan. Sitä odotellessa.
No nii-i, minä en taas ymmärrä, miten joku voisi väittää, että omat ajatuksensa "valitsemalla" pystyisi "valitsemaan" itselleen onnellisen, tai ei-yksinäisen elämän. Se vasta sadulta tuntuu, koska pystytään tieteellisesti osoittamaan, ettei ihminen itseasiassa valitse omia ajatuksiaan. Kun taas kohtaloa tai Jumalaa tiede ei pysty kumoamaan, ainakaan vielä. On toki syytä huomauttaa tässä, että minä en usko jumaliin, enkä kohtaloon, vaikka tieteellisesti ei voida kumpaakaan todistaa pätemättömäksi.
Haluan vain huomauttaa, että suurin osa ihmisistä uskoo tänäkin päivänä Jumalaan.
hienoa pohdintaa, mutta tiede todistaa että ihmisellä on vapaa tahto, mutta se on niin rajoittunut että aloittajan kirjoitus on naurettavaa sontaa
siis mitä mahdollisuuksia esim.todella rumalla naisella on parantaa asemaansa ihmisten silmissä ajattelullaan?
ei mitään, vaikka hän olisi kuinka positiivinen täydellinen buddha jeesus niin kukaan mies ei aidosti haluaisi häntä panna...
sama koskee miestä joka on liian epäseksikäs
ei siinä auta mikään filosofia ketään...
evoluutio on totta, ei kenenkään filosofin mielipiteet...
jos jumala tällaisen julman maailman loi niin kylläpä on hirveä jumala kyseessä...
kyllä ainoa asia mihin ihminen edes vähän voi luottaa on tiede, eli hyvin perustellut todet uskomukset
kyllähän jokainen haluaa olla onnellinen, mutta sattuma lopulta päättää...emme ole oman onnemme seppiä, vaan täysin sattuman armoilla
se tekee elämästä arvokasta, joka päivä on mahd.voittaa taai pikemminkin useimmiten hävitä:)
Jos hommaa mietitään tosissaan, niin tiedehän ei todista yhtään mitään, vaan esittelee arveluja. Ja kun ottaa huomioon, paljonko "todet uskomukset" ovat vuosisatojen aikana eläneet, ja miten rajoittunut tiede yhä tänäkin päivänä on (koska sitä suorittavat biologisesti rajoittuneet olennot - epätäydellisten olentojen tiedekin on epätäydellistä), niin jos tieteeseen luottaa, kannattaa säilyttää epäileväinen katsantokanta.
Vapaata tahtoa ei voida todistaa, toistaiseksi on pystytty todistamaan vain se, että ENSIN tapahtuu sähkökemiallinen reaktio aivoissa, ja vasta SITTEN ihminen tulee tietoiseksi ajatuksesta, joten tässä mielessä vapaata tahtoa ei itse asiassa ole. Mutta kun ottaa huomioon, ettemme vieläkään tiedä, miten aivomme itseasiassa toimivat, "missä" ajatuksemme varsinaisesti tapahtuvat, on tämä kaikki vain spekulaatiota.
no kyllä fysiikka todistaa universumin stokastisluonteiseksi ei siis deterministiseksi, siitä johtuen elektronien liike ja sitä myöden kaikki aivokemia eli tahtomme on "vapaa", mutta reunaehtoja on tietysti paljon ja kyseessä on tavallaan "adequate determinism" eli tämä luonnon satunnaisuusluonne lähenee nollaa kun mennään isommille mittakaavatasoille, mutta yhtä kaikki kyse on satunnaisluonteesta, mutta tosiaan kaikki vaikuttaa aivojen toimintaan niin emme itse päätä tunteitamme 100%, mutta ajatuksiamme voimme ainakin varioida ja totta kai kannattaa ajatella mahd.hyvin itseään ja muita ajatellen, mutta tosiaan miten ajattelet positiivisesti jos rahaa on vähän ja on sairas ja yksinäinen...kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta itse on pakko vaikuttaa max.määrä mitä jaksaa koska eihän meillä ole edes vaihtoehtoa.
miksi meidän tulee luottaa tieteeseen?
koska ei meillä ole luotettavampaakaan tietoa ja parempi luottaa koeteltuun hyvin perusteltuun objektiiviseen uskomukseen kuin subjektiiviseen luuloon
kukin taplaa tyylillään, mutta ilman tiedettä me elettäisiin keskiaikaa ja maapallo litteänä pannukakkuna olisi kaikkeuden keskus yms...
Käsittääkseni on yleisesti hyväksytty totuus, että naiset ovat paljon valikoivempia miesten suhteen kuin miehet naisen suhteen. Paljon useampi nainen saa halutessaan seuraa, kuin mies. Mies ottaisi useamman naisen, kuin nainen miehen. Eikö miesten yksinäisyys sikäli ole naisten syy? Jos naisten valikoivuus on kuitenkin synnynnäinen ominaisuus (geeneissä), niin heitä ei voida tuomita siitä, sillä se olisi moraalisesti väärin.
Tuo miesten ja naisten ero on mielestäni kuitenkin asia, jonka takia tasa-arvo ei voi koskaan toteutua... jos miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia sosioekonomisesti, niin mitä tehdään sille synnynnäiselle epätasa-arvolle, että naiset pääsääntöisesti päättävät kuka ansaitsee ihmissuhteen naisen ja miehen välillä, ja kuka jää yksin?
Minulla ei ole vastausta, mutta toivoisin ainakin vähän ymmärrystä. Ehkä vastaus sitten lopulta on se, että mies tulee aina pyytämään naiselta (kymmeneltä, sadalta) huomiota, kunnes nainen lopulta sitä antaa. Mielestäni ei kuitenkaan kannata tuomita naisettomia valittavia miehiä heti naisvihaisina sovinisteina, vaan ainakin olla ymmärtäväinen sen suhteen että seuran hakeminen miehenä on vaikeampaa kuin naisena.
Jos tuo yllä kuvattu synnynnäinen epätasa-arvo on tosi, niin valittajien tuomitseminen sovinisteiksi ja kehottaminen vain yrittämään kovemmin on vähän sama kuin se, että jossain suuren ekonomisen epätasa-arvon maassa naista kehotettaisiin vain työskentelemään kovemmin päästäkseen samaan tulotasoon kuin mies, eikä hyväksytä sitä, että taustalla on yksilöä suurempi ongelma.
Ihmiset ovat aina yksilöitä. Jos sanot että naiset ovat nirsompia, niin aina löytyy kyllä poikkeuksia. Aina löytyy mies joka nirsompi kuin joku nainen. Ei ole mitään geneettistä determinismiä, joka pakottaisi naisen olevaan aina nirso parinvalinnan suhteen ja miehen ottamaan kenet tahansa nyt saa. Väite jostain parinvalintageenistä on huuhaata.
Aina kun puhutaan heteroseksuaalisista suhteista, niin nuo yksilöt voi jakaa kahteen kategoriaan: miehet ja naiset. Ryhmien sisällä olevat poikkeukset eivät poista yleistä ryhmien välistä epätasa-arvoa.
Jos laitetaan vastakkain 100 miestä ja 100 naista, väitätkö että sama määrä miehiä olisi valmis pariutumaan naisten kanssa, kuin naisia miesten kanssa? Olen itse ainakin siinä käsityksessä että naisten valikoivuus on evoluutiopsykologiassa laajasti hyväksytty totuus. En ole paljoa asiaa tutkinut, joten mahtavaa jos asia ei ole niin.
Tässä asiassa ei voi ohittaa kulttuurin ja yhteiskunnan merkitystä. Sanoisin että käytännössä katsoen nuo kaksi (ja mahdollinen uskonto) määräävät asian melko pitkälti. Ja koskaan ei ole tilannetta missä ympäristö ei vaikuttaisi lainkaan ihmisten seksuaaliseen käyttäytymiseen. Puhe "evoluutiopsykologiasta" tässä kohtaa on turhaa, koska emme koskaan pääse tarkastelemaan tilannetta missä mikään yhteisö ei säätele ihmisen käytöstä.
Pysyn edelleen väitteessäni että naiset ovat evoluution myötä se nirsompi sukupuoli.
Kulttuuri on varmasti kompensoinut evoluution vaikutusta parempaan suuntaan (saaden naisen valitsemaan kumppaneita, joita hän ei kulttuurin vaikutuksen ulkopuolella valitsisi), mutta ihmiset tuskin pääsevät niin hyvin evoluution vaikutuksista ohi kuin luulevat. Puhe evoluutiopsykologiasta ei siis ole turhaa: kulttuuri ei tule koskaan selättämään evoluution vaikutuksia täysin.
Varsinkin oman naisenhaluni kanssa taisteltuani on vaikeaa uskoa, että suurin osa tämän kulttuurin naisista olisi paljon kyvykkäämpiä ignooratakseen omat synnynnäiset (nirsot) preferenssinsä, kun minä tai muutkaan miehet eivät näytä olevan kyvykkäitä ignooraamaan omaa panetustaan lähes jokaista kohtaamaansa naista kohtaan. Mutta ehkä projisoin...
Tietenkin naiset ovat "nirsompi" (huomatkaa lainausmerkit!) osapuoli, pakkohan heidän on olla! Muutenhan kenen tahansa Harjuvallan_ geenit, jotka ovat taanneet tälle yksilölle vain yksinäisyyttä höystettynä lajitoveriensa väkivallalla (erityisesti kouluaikoina), pääsisivät elämän kierrossa eteenpäin, ja takaisivat lisää tuskaa tuleville sukupolville. Ei hyvä.
Sitä sanotaan seksuaalivalinnaksi, ja on nyt tosiaan syytä huomata, ja ymmärtää se, että kyse EI OLE TIETOISESTA VALINNASTA EIKÄ NAISET VOI SIIHEN ITSE VAIKUTTAA. Capiche? Sori vaan, yksinäiset veljeni, naisten viaksi emme saa tätä millään. Yhtä hyvin voimme väittää, että vika on meissä, kun meille kelpaisi kuka tahansa nainen.
Se, että miehiä jää nykyisin enemmän yksin, johtuu tietysti viime vuosikymmenten kulttuurin muutoksista, jossa naiset ovat vapautuneet tekemään omia valintojaan. Keskiajalla ei ollut naisella paljoa valinnanvaraa, kun toiset päättivät, kenen kanssa sitä mennään naimisiin. Tosin, ei yksinäinen mies silloinkaan naista saanut, sillä kuka isä nyt niin typerä olisi, että sukuunsa luuserin valitsisi?
Ja kyllä, mies voi "ignooraa panetuksensa" aika yksinkertaisella tempulla: lopettamalla masturboinnin. Se vähentää siittiöiden tuotantoa, joka omalta osaltaan laskee testosteronin määrää veressä, ja siten vähentää seksihaluja. Tarpeeksi pitkään "paastoamalla" ei enää tee mieli seksiä. Toinen keino on suunnata seksienergiansa urheiluun, koska silloin testosteroni kuluu lihasten korjaamiseen rääkin jäljiltä.
Vaihtoehtoja siis löytyy, ja se naisten syyttely voitaisiin vihdoin lopettaa, ihme epämiehekästä ruikuttamista se on, eikä sen kummempaa.
Et voi tietää varmasti mitä joka ikinen nainen ajattelee. On ylimielistä uskoa olevansa ajatustenlukia, vaikka nyt sattuisikin lukemaan jotain populisoitua tiedettä siitä miten ihmiset toimivat erinäisissä tilanteissa. Itse olen oppinut sen että ihmiset toimivat usein täysin ennustamattomalla tavalla. Todellisessa elämässä tieteen teoriat ovat useimmiten täysin turhia. Ja sitä paitsi teoriat ovat aina vaan teorioita. Kertomiasi asioita on hyvin vaikea todistaa pitävästi.
Jos kaikki menisi esittämäsi teorioiden mukaan, niin miksi silloin myös enemmistö ihan tavallisistakin miehistä saa naista jossain elämänsä vaiheessa naista ja monet päätyvät jopa pitkäaikaisiinkin parisuhteisiin? Jos naiset olisivat todella niin nirsoja mitä väität, niin silloinhan vain ehkä muutama prosentti miehistä saisi naisia. Voisin sanoa että itsekin olisin siinä tapauksessa "mahdottomuus" koska olen fyysisesti ja psyykkisesti melko keskiverto jätkä, mutta minulla on silti ollut naissuhteita. Teoriasi voidaan siis kumota täysin ihan käytännön esimerkeillä. Ja itseäni kiinnostaa nimenomaan se käytäntö, eivätkä jotkin teoriat.
"Ja kyllä, mies voi "ignooraa panetuksensa" aika yksinkertaisella tempulla: lopettamalla masturboinnin. Se vähentää siittiöiden tuotantoa, joka omalta osaltaan laskee testosteronin määrää veressä, ja siten vähentää seksihaluja. Tarpeeksi pitkään "paastoamalla" ei enää tee mieli seksiä. Toinen keino on suunnata seksienergiansa urheiluun, koska silloin testosteroni kuluu lihasten korjaamiseen rääkin jäljiltä."
Mitä enemmän miehellä on testosteronia, sitä enemmän hän tuottaa siittiöitä, ei toisin päin. Mies ei voi itse säädellä testosteroninsa tai seksihalujensa tasoa.
Runkkaamalla voi tyydyttää seksihalujaan. Masturboinnin yleinen hyväksyminen yhdistettynä loputtomaan nettipornon määrää aiheuttaa aika selvästi sen, ettei useat miehet yksinkertaisesti vaivaudu etsimään naista. Kun ne paineet saa tyydytettyä muutenkin. Enemmistöllä miehistä ei ole loputonta libidoa ja heidän halunsa tyydyttyvät jo sillä että runkkaa pari kertaa päivässä hyvän pornon avustamana.
Toki mies voi itse säädellä libidonsa määrää, sillä pysymällä erossa seksistä elimistö vähentää siittiöiden tuotantoa. Varastotilahan on rajallinen, ja luonto muutenkin toimii mahdollisimman säästäväisesti.
Käytät kyllä oikeaa sanamuotoa, nimenomaan sitä ei enää _vaivaudu_ etsimään naista, koska se tosiaan on vaiva. Kun tarpeeksi monta kertaa kuulee sanan "ei", eikä kertaakaan "kyllä", niin alkaahan sitä väkisinkin miettimään, mitä järkeä tässä muka on. Masturbointi ei kuitenkaan sinänsä vähennä seksihaluja, lähinnähän siinä vain tyhjentää pussinsa, ja lähettää uuden tilauksen siittiötuotantoalueelle, ja näin kaivaa omaa kuoppaansa vähän syvemmäksi. Minun seksihaluni on vienyt urheilu ja kehonrakennus, vaikka aggressiivisuus onkin lisääntynyt lisääntyneen testosteronin myötä, seksihalut ei.
Siksi neuvoisinkin muitakin (yksinäisiä) miehiä keskittymään liikunnan iloihin ja unohtamaan naiset, jotka ovat jo unohtaneet meidät.
Normaalijakauman mukaanhan tässä eletään, uskoi sitten teoriaan tahi ei. Koska poikia syntyy tyttöjä enemmän, ja koska seksuaalivalinta kohdistuu miehiiin, on väistämätöntä, että miehiä jää enemmän yksinäiseksi. Se on sekä käytäntö, että teoria.
Ja onhan tässä syytä huomata se, että etenkin suurissa kaupungeissa sinkkutalouksia on yhä enemmän. Ei välttämättä siten ole niinkään kaukana se aika, jolloin jopa "tavalliset" miehet jäävät yksin, sillä ainakin minusta ihminen vaikuttaa lajilta, joka ei luontaisesti ole yksiavioinen, vaan kulttuurinsa takia.
En dissaisi tieteellisiä teorioita noin voimakkaasti, sillä esimerkiksi peliteorian avulla voi melko hyvin ennustaa, miten yksittäinen ihminen tietyssä tilanteessa käyttäytyy. Tietenkin, jos ei itse tunne tieteellisiä teorioita ihmisen käytöksestä, epäilemättä käytös silloin vaikuttaakin ennustamattomalta, vaikkei se sitä olisikaan.
Tärkeintä tieteellisissä teorioissa mielestäni onkin se, että niiden avulla saa maailmaan vähän järjestystä, ja ymmärtää, miksi asiat ovat niin kuin ovat.
"Siksi neuvoisinkin muitakin (yksinäisiä) miehiä keskittymään liikunnan iloihin ja unohtamaan naiset, jotka ovat jo unohtaneet meidät."
Mitä se sellainen meininki on että luovutetaan ja vaan valitetaan? No eipä kaltaisesi "mies" nyt mitään naista ansaitsikaan. Hyvä vaan kun luovutat, niin jää oikeille miehille enemmän naisia!
Siinä taas yksi syy miksi sinä ja muut kaltaisesi jäävät yksin; uskotaan jotain hiton teorioita enemmän kuin oikeaa maailmaa. Et varmaan muuttaisi mielipidettäsi vaikka joku nainen ottaisi sulta suihin keskellä kaupunkia...
Seksi on sellainen asia mitä on vaikea änkeä joihinkin ahdasmielisiin teorioihin. Seksi on hallitsematon voima, jonka ennustaminen on helvetin vaikeaa. Kaikenmaailman pellet (jotka eivät ikinä ole edes saaneet pillua tai persettä) voivat alkaa selittää omia teorioitaan, mutta eivät ne pidä. Sen tietää jokainen joka on nyt yhtään tässä maailmassa elänyt ja katsonut ympärilleen.
Ihmiset on vaan liian teoreettisia, eivätkä enää keskity todellisuuteen. Selitetään vaan jotain hienolta kuulostavaa "tieteellistä" jargonia ja pidetään laput tiukasti silmillä...
Ainoa tapa millä voi oppia maailmasta mitään, on mennä ulos ja kehittää kiinnostus muita ihmisiä ja heidän käyttäytymistään kohtaan.
"Siinä taas yksi syy miksi sinä ja muut kaltaisesi jäävät yksin; uskotaan jotain hiton teorioita enemmän kuin oikeaa maailmaa."
Tämä on hyvä pointti. Asiasta tulee helposti itseään toteuttava ilmiö, ja se antaa tekosyyn olla tekemättä asialle mitään.
"Seksi on hallitsematon voima, jonka ennustaminen on helvetin vaikeaa."
Olen eri mieltä. Miehen ja naisen pariutumispreferenssejä voidaan tutkia, ja on tutkittukin. Jos naisten huomataan kerta toisensa jälkeen olevan keskimääräisesti nirsompia kuin miesten, niin miksei voida vetää johtopäätöstä että naiset OVAT nirsompia kuin miehet? Mielestäni se, että ajattelee kokonaisen ihmisryhmän (naiset) käyttäytyvän anekdoottien mukaan on enemmän irti todellisuudesta kuin se, että oikeasti TUTKII laajoja ihmisryhmiä ja vetää tutkimuksista johtopäätöksiä massojen toiminnasta.
Kenenkään ei kannattaisi uskotella itselleen jäävänsä koko elämäksi yksin... itse ainakin aion yrittää pysyä optimistisena loppuun asti.
Ajattelutavan muuttamisella elämä paremmaksi?
Oman elämänkokemukseni perusteella sanoisin, että ei ole olemassa yhtä ratkaisua kaikkiin ongelmiin. Minä yritän ratkoa omaa yksinäisyyttäni tutkimalla sen taustalla olevia syitä.
Konkreettinen tosiasia on, että olen niin sanottu hylätty "lapsi". Minulla ei siis ole yhteyttä sukuun. En pysty näkemään, miten ajattelutapani muuttaisi sitä tosiasiaa. Siihen ei ole kyennyt kukaan "ammattilainenkaan". Okey, ajattelutapaa muuttamalla voin ehkä keksiä ns. korvaavan perheen. Mutta ei se tänä päivänä ihan helppoa ole.
Kaiken kaikkiaan keskustelu yksinäisyydestä kaipaisi useita vinkkejä...
Ystäviä minulla on paljon, mutta silti työkyvyttömyyseläkeläisenä minulle jää runsaasti aikaa yksinoloon -joka jopa ahdistaa.
Mitä taas tulee naiset vs. miehet -ajatteluun, niin en näe, mihin sillä pyritään. On itsestään selvää, että kumpikin sukupuoli haluaa kumppaniksi sellaisen henkilön, joka rakastaa "vastakkaista" sukupuolta. Jos viha sinkoaa rivien välistä, niin johan siinä herää epäilys vaikka mistä...
Itse olen nainen ja koen, että esteenä löytää se oikea mies... on aivan muu kuin nirsoilussa tai "miehissä". Oikeastaan muunlaisia asioita, ei siinä ole yhtä syytä taustalla.
aina tätä samaa saatanan jauhantaa, että NAISET on nirsoja. Voi haistakaa nyt... Minä olen tavannut kymmeniä, ehkä jo yli sata miestä, enkä ole yhdellekään kelvannut. MINÄ olisin kelpuuttanut heistä jokaikisen, ihan jokaisen. Mutta MINUA ii huolinut yksikään MIES. Joten kukas tässä nyt nirso on? Vai olenko minä sitten tisseillä ja vaginalla varustettu mies ja ne miehet oli munilla varustettuja naisia? Ja tämä tarina on tosi! Enää en jaksa hakata päätä seinään. Kun en kellekään miehelle kelpaa niin antaa olla. Pärjää kai sitä yksinkin, kun on näin kauan jo pärjännyt. Lesbona ois varmaan helpompaa, mutta minkäs teet kun ei naiset seksuaalisessa mielessä kiinnosta. Ehkäpä hankin platonisen lesbosuhteen.
Sinä olet yksi nainen. Tietenkin sekä miehistä että naisista löytyy poikkeuksia, mutta ei yhden naisen kokemusten perusteella voi sanoa, että kaikki naiset kelpuuttaisivat "heistä jokaikisen, ihan jokaisen".
Olet siis ruma läski nainen joka ei saa miestä. On eri asia olla nirsoja ruma läski. Rumaa ei kukaan muutenkaan halua, oli sitten mies tai nainen.
Taidanat olla ihan vittumaisen ruma kurppa.
"Oma asenne määrää sen minkälaista elämää ihminen elää. Jos suhtautuminen on jotain tyyliin "Kaikki inhoo mua, oon aina huono", niin silloin elämä on sen mukaista. Maailma on sellainen millaiseksi sen tekee. Menestymisen salaisuus ei piile missään tietyssä luonteenpiirteessä tai kyvyssä, vaan siinä että uskoo asioiden menevän hyvin. Jos aamulla herätessään uskoo siihen että tuleva päivä on hyvä, niin se on. "
Miksi tällaiseen pitää uskoa? Ennemmin kannattaa varautua siihen mahdollisuuteen, että asiat eivät menekään hyvin, koska niin nyt voi aina tapahtua.
En kannata myöskään Harjuvaltaa ja muita rasittavia ruikuttajia.
Olet ap kyllä viisas. Jos koulukuisaaja ampuu muita niin ei se ole sen syy että kiusattiin, jos työtön ei saa töitä niin onhan se oma vika mut siltin lässytetään että mene töihin että kyllä niitä töitä saa. Voit tulla mun kanssa työhaastatteluun niin näät saanko töitä. Voit tulla kanssani mukaan kun pyydän naista treffeille niin näät miten naiset on tylyjä.
Toivoisin edelleen keskusteluun enemmän ratkaisujen hakua kuin syyllisten etsimistä.
Ongelmani:
Yksinäisyys. On paljon ystäviä, myös erittäin läheisiä.
Syitä yksinäisyyteen:
Olen ikävien tapahtumien vuoksi vammautunut (fyysisesti), mikä ei kylläkään näy ulospäin. Olen tämän vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Näin minulle jää yksinkertaisesti liikaa aikaa.
Henkisesti olen yksinäinen, sillä olen ns. "hylätty lapsi". Vanhempani eivät ole asiantuntijoiden mukaan "autettavissa".
Miessuhteen osalta olen yksinäinen erilaisten syiden takia... Monet elävät ruuhkavuosia (lapset), eivätkä jaksa yrittää yhdistää elämää ihmisen kanssa, jolla on hankala vamma. Toisaalta itse en pysty vamman vuoksi joustamaan käytännössä ihan kauheasti.
Valitettavasti olen myös testatusti hyvin älykäs. Näin teen vaativia sivutöitä (työkyvytön saa tehdä tiettyyn rajaan asti töitä), mikä on monille miehille punainen vaate. Toisaalta myös itse koen oloni epämukavaksi, jos huomaan, että täytyy selitellä miehelle paljon eri asioita.
Ikää on jo sen verran kertynyt, että osa miehistä katsoo nuorempia...
- No, kyllä minä yhä saan treffejä, mutta ei niistä sitten tahdo kuitenkaan kehkeytyä pidempiä suhteita. Toki minulla on myös ollut pitkiä suhteita. Kyse onkin vakituisen löytämisestä. Tässä iässä esim. 0,5 - 1 vuotta ei oikein ole mitään...
*
Täällä on puhuttu rumuudesta ja läskiydestä. Minä kelpuuttaisin periaatteessa ruman ja läskin - mutta en tyhmää! Miksikö? Vakituisessa suhteessa tulee väkisin parisuhteeseen ja henkilökohtaisia ongelmia ja silloin nousee tärkeäksi kyvyksi ratkoa ongelmia, eikä syytellä typeränä ulkopuolisia (juoda, alkaa työnarkomaaniksi, mököttää, haukkua irtisanovaa esimiestä, jne.). Paino sen sijaan vaihtelee monilla koko ajan... Rumuus voi kadota tai ilmaantua kampaamon, hammaslääkärin käynnin jälkeen...
no hei jos omaat älyä jonkun mensan mukaan niin tekeekö se susta oikeasti älykkään??
noi ei tee ja eikö se jessekin sanonu suuressa pipliassa että joka sanoo veljelleen sinä tyhmä, on ansainnut helvetin tulen...
kyseenalaista on jo jaotella ihmisiä tuolla tavalla koska siinä pelaa itsensä jo heti kättelyssä ulos yksinäisyyteen...
kuinka paljon pahaa ihmiselle pitää tapahtua ennen kuin ihminen pystyy aidosti näkemään lähimmäisen?
vai oliko sartre oikeassa sanoessaan: helvetti on toiset ihmiset
heti kun paratiisi meni rikki, eli miehen ja naisen väliin tulee joku kolmas pyörä niin joku joutuu olemaan väistämättä yksin, koska biologia vaatii lisääntymään vain kelpoisimpien kanssa
meillä ei ole siis mitään tsäänssejä estää yksinoloa...
se on tilastollinen fakta, että joku joutuu siihen...
useimmat ovat toki yksinäisiä koska heidän päässään ei ole sijaa empatialle
mutta pahin tilanne on niillä joilla ei ole työtä, suhteita tai ulkonäköä...
mutta loppujen lopuksi se menee niin että ei mikään taivaan taneli salli pahuutta...mehän tehdään se kaikki ihan itse ja vapaan tahdon omaavina eläiminä olemme siitä vastuussa, mutta kenelle? toisille ihmisille, eli toisin sanoen jos hylkäät jonkun sen älysi takia, hylkäät lopulta itsesi!
loppuun kysymys: minkälaisesta päästä kärsii koko body??
"no hei jos omaat älyä jonkun mensan mukaan niin tekeekö se susta oikeasti älykkään??"
Kyllä muuten tekee. Jos käytät sanaa älykkyys, tarkoitat älykkyyttä, joten älä yritä muuta vängätä. Nk. apinaliigassa mm. Mensankin mittaama äly on koulutuksen ohella melko kuranttia valuuttaa.
"kyseenalaista on jo jaotella ihmisiä tuolla tavalla koska siinä pelaa itsensä jo heti kättelyssä ulos yksinäisyyteen..."
Fiksu apina tietää, että lehvästössä on turvallista. Petoeläimet tuppaavat näykkimään alaoksilla, kuten käyttämäsi sävy jälleen kerran osoittaa. Onneksi olen iän myötä tottunut uhkailuun.
"vai oliko sartre oikeassa sanoessaan..."
"...ja vapaan tahdon omaavina eläiminä olemme siitä vastuussa..."
Filosofiasi kusee melko vahvasti, vaikka osasitkin tiputtaa keskusteluun yhden nimen.
"loppuun kysymys: minkälaisesta päästä kärsii koko body??"
Olihan viestissäsi asiaakin, mutta vasta aivan lopussa.
totta kai ihmisissä on eroja, mutta loppujen lopuksi kun ajattelet että me päädytään kaikki hautaan niin mitä järkeä tossa asenteessa on nostaa itsensä muiden yläpuolelle?
siinä nimenomaan pelaa itsensä ulos heti kättelyssä
ja se ei kyllä ole fiksua
ja fiksu et voi olla koska silloin osaisit olla onnellinen
todella fiksu ei ole ikinä yksinäinen
mieti sitä!
"noi ei tee ja eikö se jessekin sanonu suuressa pipliassa että joka sanoo veljelleen sinä tyhmä, on ansainnut helvetin tulen..."
Taisi olla niin että sinä tyhjänpäiväinen, toinen taisi olla pölkkypää suomenkielisessä versiossa, mitähän sitten ovat alkuperäisessä muodossaan, tarkoitan sitä mitä Jeesus oikeasti puhui olikohan se arameaa, mutta ehkä viimeisestä Raamatun suomennoksesta hebrean kielestä käännetyllä Raamattu kansalle löydy kohtalaisen oikea sanonta jota Jeesus tarkoitti.
Jotkut ihmiset todella voi kiusata ja pilata mm koulumenestyksen. Kukaan ei voi valita vanhempiaan jos sattuu syntymään huonoon kotiin. Niitä on olemassa, jossa on perheväkivaltaa jne. Kaikki sellainen vaikuttaa ihmisen psyykeen ja voi masentaa niin ettei mikään huvita.
On kuitenkin parempi elää yksin kuin huonossa ihmissuhteessa. Aika monet ihmiset kohtelee toisiaan huonosti. Se on todella ikävää. Jos ei kunnioita luontoa eikä mitään, ei kykene rakastamaan ja arvostamaan ketään eikä itseään. Siinä on ikuisessa helvetin tulessa. Monet miehet syyllistyy vertailemaan naisia ja esineellistämään. Harva edes ajattelee toisen persoonaa ja sielua ja ihmistä yksilönä.
Älykkäät ihmiset jää enempi yksin. Onni on jos löytää vertaisensa kumppanin.
Kaikkea itsekin vielä yritän, monta rautaa tulessa, saadakseni naisen. Mutta jos joskus kuulisi sanan kyllä, jos edes kerran viehättävä nainen olisi kiinnostunut minusta, edes kerran, tekisi aloitteen tai edes flirttailisi, niin hyppäisin riemusta kattoon.
Mun viestiini siihen sivukohtaan... älykkyydestäni on herättänyt kiivasta pohdintaa. Vaikka todennäköisesti huomasitten, että se ei ollut pääpointti. Olisi ollut kiva, jos joku olisi vinkannut, miten suvuton saisi sukua...:)
Ihan ekaksi: en sanonut ketään tyhmäksi Eihän se, että toteaa olevansa älykäs, tarkoita, että toinen on tyhmä.
Tietääkseni mensan testi ei ole älykkyystesti, se vain testaa tiettyjä osioita. Oikein kunnon testaus kestää tunteja. Tällaisiin testeihin on jokin erityinen syy. Mutta tietenkään ei kannata takertua mihinkään testituloksiin.
Itse en pidä sinistä vihreää parempana, älykkäämpää vähemmän älykästä parempana. Mutta totuus on, että matemaattisesti lahjattoman kanssa ei voi todistella p=n*p. Aivan kuin itse en väitä voivani sairaudesta huolimatta urheilla. En hetkeäkään koe, että joku väittää olevansa parempi, jos väittää juoksevansa paremmin kuin minä... Se on vain fakta. Ei erilaisuuksien myöntäminen ole ihmisten sijoittamista vertikaalisessa suunnassa... Mutta: eikö paljon urheileva haluaisi keskustella urheilemisesta? Sitä hän ei voisi tehdä minun kanssani, sillä en ole koskaan voinut liikkua.
If P = NP, then the world would be a profoundly different place than we usually assume it to be. There would be no special value in "creative leaps," no fundamental gap between solving a problem and recognizing the solution once it's found. Everyone who could appreciate a symphony would be Mozart; everyone who could follow a step-by-step argument would be Gauss...
— Scott Aaronson, MIT
kyllä fiksu voi pitää hauskaa lahjattomien kanssa kunhan seksiä on:)
jos sitä ei ole niin sitten elämä oli siinä
kaikki matematiikka/äly/saavutukset yms...tähtää seksiin
seksi on kaiken alku ja loppu ja kulmakivi
onhan meillä ihmisillä vain kaksi elämän tarkoitusta jotka redusoituu yhteen eli selviytyminen/lisääntyminen=>seksi
ja herra näki että se oli hyvä:)
syytä luojaa joka loi tämän pallon niin huonosti että ihmiset joutuvat kärsimään yksin koska hän ei luonut kaikkia yhtä seksikkäiksi
siitähän pahuus kumpuaa
ja kaikki vertailu yms..
sotaa ei tarvittaisi jos käyttäisimme älyä siten että tekisimme kaikista riittävän seksikkäitä jotta tarvetta vertailuun ei olisi vaan voisimme keksittyä 1000 vuoden rauhan ja rakkauden orgioihin joissa kaikki saisi
kerron aloittajalle, että ei se helpota kun tajuaa syyn kaikkeen, myös tähän todelliseen eristäytyneisyyteen ja yksinäisyyteen: minä olin ei-toivottu jo lapsena, siitä ovat puhuneet kaikille, ja kaikki se paha mitä oli tapahtunut, niin vanhempani eivät välittäneet sattuiko minua vai ei. Enkelit suojelivat ja selviytyin hukkumiselta ja 8 m korkeudelta putoamiselta, vanhempiani vain harmitti ja rankaisivat kun olin aiheuttanut heille mielipahaa. Olivat vain tyytyväisiä silloin, kun olin tuntikausia pois silmistä, joko vintillä tai komeroissa mielikuvitusvanhempieni tai mielikuvitusystävieni kanssa. On lohdutonta tajuta elänneensä kaikki nämä vuosikymmenet valheessa, luulin olleeni tärkeä.
Miksi sitten olen yksin? Suuri suku ja kukaan ei ota yhteyttä, koskaan. Minä olen ottanut, mutta miksi enää otan, ei minua kaivata.
Minulta toivotaan, etten olisi olemassa.