Enpä tiedä mistä aloittaisin.
Olen toisessa avioliitossani, eikä minulla ja miehelläni ole yhteisiä lapsia. Miehellä on lapsia entisestä avioliitostaan ja minulla omasta entisestäni. Meillä on avioehto ja erilliset omaisuudet. Tämä pohjustus siksi, että haluan korostaa, ettei minulla ole ns. omaa lehmää ojassa tämän kertomani asian suhteen.
Mieheni meni tarkistamaan omat tietonsa väestörekisterin tietojärjestelmästä, ja paljastui, että hänet on merkitty vielä yhden lapsen isäksi. Tämä lapsi olisi syntynyt Norjassa, neljä vuotta ennen miehen esikoislasta. Mieheni on ollut tuolloin 19-vuotias.
Mies sitten kertoi, että hänellä joku kännipano oli siellä Norjassa, ja kun hän oli palannut Suomeen, häneen ottivat yhteyttä sosiaaliviranomaiset, ja hän allekirjoitti jonkun paperin. Naisella ei ollut elatusvaatimuksia, ja mieheni oli käsittänyt, että nainen oli palannut exänsä luo ja että tämä naisen puoliso olisi sitten kasvattanut lapsen.
Miten asiassa kuuluu edetä? Tulee olemaan hirmu järkytys, jos tämä tieto tulee jotain kautta yhtäkkiä miehen lapsille (tarkoitan nyt näitä lapsia jotka ovat avioliitossa syntyneet), esim. perunkirjoituksessa. Ilmoitetaanko tuolle norjalaismiehelle jotain kautta, kun mieheni kuolee? Mies on aika sekaisin, eikä ihme...
Isyysasioita???
rakastava vaimo
0
121
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1002603Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981616- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi201002- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe43897Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta117876- 54803
- 30736