Kaipaisin samankaltaisen tilanteen jo läpikäyneiltä kertomuksia, miten olette pärjänneet yksin ja miten prosessi meni miehen kanssa jos jäikin kuvioihin.
Olen 9 2 ja raskaus (ensimmäinen) tuli täytenä yllätyksenä meille. Parisuhteemme on ollut ongelmallinen muutenkin aiempien kokemusten takia lähinnä, mutta välitämme toisistamme paljon. Nyt on kuitenkin kaoottinen tilanne sen suhteen, jääkö mies kuvioihin vai lähteekö. Olen hänelle sanonut etten kahlitse häntä tai velvoita mihinkään, edes tunnustamaan lasta jos ei pysty ja halua.
Mies on ollut ymmärtäväinenkin, huolehtinut etten syö suolaa, polta tupakkaa (lopetin kun huomasin raskauden), ja rasita liikaa itseäni. On lohduttanut kun olen itkenyt tilannetta, sanonut että kaikki järjestyy. Silti usein hyvinahdistunut ja kokee olevansa lukittuna tilanteeseen jota ei ole valinnut. Nyt meillä on miettimistauko, ja valmistaudunkin kohtaamaan uuden elämän syntymisen yksin. Se tuntuu hyvin rankalta näin etukäteen jo.
En pysty tekemään aborttia.olen yli kolmikymppinen.
Samassa tilanteessa yksin jääneet: miten olette pärjänneet, henkisesti ja tietysti taloudellisesti?
Samassa tilanteessa olleet joiden mies jäänyt kuvioihin vaikeasta alkutilanteesta huolimatta: miten käsittelitte asiaa, kävittekö jossain puhumassa? Miten tarinanne meni,kauanko tuo vaikea ajanjakso kesti? Miten nykyään menee, onko mies onnellinen lapsesta nyt?
Jos löytyy muita vastaavaa nyt läpikäyviä, toivon teille parasta mahdollista, kuten tietysti itsellekin.
Olen 9 2 ja raskaus (ensimmäinen) tuli täytenä yllätyksenä meille. Parisuhteemme on ollut ongelmallinen muutenkin aiempien kokemusten takia lähinnä, mutta välitämme toisistamme paljon. Nyt on kuitenkin kaoottinen tilanne sen suhteen, jääkö mies kuvioihin vai lähteekö. Olen hänelle sanonut etten kahlitse häntä tai velvoita mihinkään, edes tunnustamaan lasta jos ei pysty ja halua.
Mies on ollut ymmärtäväinenkin, huolehtinut etten syö suolaa, polta tupakkaa (lopetin kun huomasin raskauden), ja rasita liikaa itseäni. On lohduttanut kun olen itkenyt tilannetta, sanonut että kaikki järjestyy. Silti usein hyvinahdistunut ja kokee olevansa lukittuna tilanteeseen jota ei ole valinnut. Nyt meillä on miettimistauko, ja valmistaudunkin kohtaamaan uuden elämän syntymisen yksin. Se tuntuu hyvin rankalta näin etukäteen jo.
En pysty tekemään aborttia.olen yli kolmikymppinen.
Samassa tilanteessa yksin jääneet: miten olette pärjänneet, henkisesti ja tietysti taloudellisesti?
Samassa tilanteessa olleet joiden mies jäänyt kuvioihin vaikeasta alkutilanteesta huolimatta: miten käsittelitte asiaa, kävittekö jossain puhumassa? Miten tarinanne meni,kauanko tuo vaikea ajanjakso kesti? Miten nykyään menee, onko mies onnellinen lapsesta nyt?
Jos löytyy muita vastaavaa nyt läpikäyviä, toivon teille parasta mahdollista, kuten tietysti itsellekin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
täällä yksi yllätysraskauden kokeneena. Meillä oli monta vuotta miehen kanssa "eipäsjuupas"-kuviota. Välitettiin niin pirusti toisistamme mutta samalla loukattiin toisiamme kovasti. Olinkin päättänyt että nyt tämä loppuu tai olen itse ihan loppu.
Kuinkas ollakaan,huomasin olevani raskaana. Mies ei asiaa ottanut hyvin. Hän ei halunnut lasta,eikä kokenut olevansa siihen valmis. Pidin kuitenkin pääni enkä suostunut aborttiin. Olin kuitenkin jo yli kolmekymppinen ja vakityö. Tiesin pystyväni yksinkin huolehtimaan lapsesta.
Lapsen isän annoin olla omissa oloissaan. Lopulta hän alkoi ottamaan yhteyttä,halusikin nähdä ja lopuksi ennen synnytystä kertoi että on täysillä mukana asiassa. Yllättävää,mutta henkisesti se ei ollut vaikeaa jäädä siihen hetkeksi yksin. Ehkä hieman sai itsekin miettiä ja selvittää asioita päässään.
Moni olikin sitä vastaan että annoin miehen tulla loppumetreillä mukaan. Mielestäni kyse oli silloin lapsesta,ei minusta. Mutta mies olikin siinä vaiheessa jo päättänyt että myös minä kuulun kuvioon mukaan.
Se minkä menetin häneltä raskaudessa,sen sain kolmin kertaisena takaisin.
Ristiäisten jälkeen aloimme kehittämään suhdettamme. Emme niinkään puhuneet menneestä vaan enemmän tulevaisuudesta. Kun lapsi täytti vuoden,muutimme koko perhe yhteen. Ja sillä tiellä olemme.
Mies on ihana isä ja avomies. Parempaa en olisi voinut toivoa. Hänelle perhe on kaiken a ja o ja laittaa sen kaiken edelle. Lapsi palvoo isäänsä kuin kuuta nousevaa. Tänäänkin yllätin heidät yhdessä päiväunilta,pienessä sängyssä vierekkäin kuorsaamasta :).
Mies on erittäin onnellinen lapsesta. Se baareissa notkuva renttu,onkin nyt rauhallinen perheenisä joka viettää joka vapaa-aikansa perheen kanssa. Tänä vuonna noin nopeasti laskettuna on tainnut baarissa käydä 3 krt.
Toivon että teilläkin ajan kanssa asiat lutviutuu ja mies kokee onnen tunteen uudesta perheen jäsenestä.
Meillä kaiken kaikkiaan onneksi kaikki päätyi hyvin. Niinkin hyvin että tällä erää on kakkonen tekeillä ja työnalla.
Toivon teille kaikke hyvää ja tsemppiä odotukseen!
Kiitos paljon kun kirjoitit noin pitkästi. Ensiksi, onpa ihanasti päättynyt tarina :) olet myös ollut tosi vahva kun olet tiennyt selviäväsi myös yksin. Molemmat asiat, sekä tuo onnellinen lopputulos että tuo usko yksin selviämiseen, ovat juuri ne vaihtoehdot, jotka minullakin on. Yritän myös olla yhtä vahva enkä ajautua pelkoihin.
Kaikkea ihanaa ja onnea sen kakkosvauvan hankkimiseen :)
Hyvä sentään, ettei mies ole ilmeisesti painostanut sinua hirveästi abortin suuntaan? Luinkin ettet sitä tekisi. Hienoa että hän on asettunut huolehtivaiselle kannalle :)
Eipä minulla ole tähän mitään järkevämpää sanottavaa, kuin että halusin vain sanoa että toivon kaiken menevän hyvin ja eihän tuo mahdottomalta kuulosta. Tsemppiä sinulle!
Kiitos myös sinulle paljon kannustavista sanoistasi, tuntui tosi hyvältä.
Mies ei ole painostanut, mutta olisi itse sen kannalla suurimman osan ajasta ja on sen selvästi ilmaissut, kuitenkin tietänyt oman jo tehdyn päätökseni. Nuo huolehtivaiset eleet ja kerran sanottu "juuri nyt tuntuu että se olisikin hyvä asia että tulee lapsi" luovat toivoa, mutta aika usein tuntuu että saattaa tuo hyvin häipyäkin kuviosta.