Välitilinpäätöksen aika

päivänsäde

Kun näitä keskusteluketjuja lukee, tulee pakosta mieleen, että tämä ikä yli nelikymppiset, panee ihmisen tekemään jonkinlaista tiliä elämästään, tulevasta ja menneestä. Ollaan pääasiassa tyytymättömiä nykytilanteeseen.
Surraan sitä mitä ei olla saavutettu ja haikaillaan tulevaan suurin suunnitelmin. Miksiköhän ei voidan hyväksyä tätä tilannetta, mikä on nyt meillä elettävänä, ja haaveilla sellaisesta, mikä olisi mahdollisesti saavutettavissa.
Olipa se filosofista.
Itse olen kulkenut siipimaassa koko syksyn, kun talous kaatuu päälle, terveys romahti ja yksinäisyyskin vaivaa. Nyt olen miettinyt tilannetta ja huomannut, etteivät asiat aivan hanurista ole.
Rahat riittää kitkutelllen, lapset kasvaa ja aikuistuu, saavat tuulta siipiensä alle. Terveyskin on suhteellinen asia. Yksinäisyyskin on jotenkin ratkaistavissa, jos ei muuten, niin ainakin täällä bittiavaruudessa voi jonkinlaista juttua vääntää.
Olen myös hyväksynyt ja oppinut elämään ilman parisuhdetta, vaikka tahtoisinkin jonkun vanhenemaan vierelleni. Nyt vain menen päivän kerrallaan ja yritän myös nauttia siitä.

Nyt takaisin sorvin ääreen.On mahtava tuulispäivä, toivottavasti sähköt nyt pysyy....

6

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En minä ainakaa haikaile minkään perään. Olen täysin tyytyväinen just tähän mitä nyt on.

    • Ihana elämä

      Se on ihan totta, että sitä punnitsee omia valintoja ja mietiskelee tulevaa.
      Jatkaakko sitä mitä on tehnyt vai ottaisiko uuden suunnan.
      Lapset, se viimeinenkin, lähtee kohta omilleen ja minulle tulee erilainen vapaus toteuttaa omaa elämääni.
      On ihanaa olla aikuinen itsenäinen ihminen, ottaa kaikki irti elämän ns. toisesta puoliskosta.

      Kaikkea hyvää Sinulle, joka luet tämän. Ole rohkea ja nauti elämän pienistä iloista.

    • Ihailtava elämänasenne sinulla, arvostan todella. :)

      Aika ajoin tulee pysähdyttyä oman elämänsä äärelle ja mietittyä suuntaa, mistä olen tulossa, minne menossa. Sitku-vaihe on ohitettu,elämä on tässä ja nyt.

      Tiedän kuka ja mitä olen.Ympäristö ei määrittele sitä, ehkä korkeintaan viitoittaa tietä. Löytöretken teen kuitenkin itse. Matka itseen on varmasti yksi antoisimmista ja herättävimmistä matkoista, mitä elämänsä aikana voi tehdä.

      Halu ja tarve toteuttaa itseään on voimistunut. Voi ilman syyllisyyttä huomioida omia tarpeitaan, olla armollinen itseään kohtaan ja antaa itselle myös anteeksi. Vaatia se oma tila ja tankata elämää itselleen merkityksellisillä asioilla.

      "What there is to complain about?"

      http://www.youtube.com/watch?v=jZhQOvvV45w

    • fhfhfhf

      Hyvä on...yritän elää sen kanssa mitä on, mikä ei ole paljon...kohta kuolema korjaa pois...onneksi.

    • aefragt

      Olen 48 -vuotias, elän arkielämää yksikseni työkyvyttömyyseläkkeellä. Sosiaalinen kommunikointi hoituu naapurien kanssa päivittäin, asun rivitalossa vuokralla.
      Näin se menee päivästä toiseen.

    • Ihana elämä

      Hei Aefragt,

      jos olet tyytyväinen ja onnellinen, niin hyvä niin... Ei elämässä tarvitsekkaan olla sen kummempia asioita.

      Jos kuitenkin kaipaat jotain muuta, niin ei sitä muuta kukaan tule ovelle tarjoamaan. On vain otettava esim. kaupunkilehti käteen ja valittava tapahtuma tms. ja vain vietävä itsensä sinne.
      Kuin ottaisi itseään kädestä kiinni ja taluttaisi jonnekin.

      Kaikkea hyvää sinulle, ja rauhaisaa joulun aikaa ja loppuvuotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe