Todella pistää vihaksi se yleistys. Kaikki teiniäidit on automaattisesti huonoja äitejä ja polttaa ja juo eikä välitä lapsesta vittujakaan ja onneksi vauva kuitenkin huostaanotetaan jo ensimmäisen elin kuukauden aikana? Koettakaa te aikuiset ja ei-niin-aikuiset ja aivan kaikki jo ymmärtää, ettette voi ettekä pysty sanomaan vain äidin nuoren ulkonäön perusteella kuinka hyvä tai huono vanhempi hän on. Haukkukaa sitten kun on aihetta, ei siksi että hän on tullut raskaaksi nuorena.
No aivan yhtä vihaksi pistää myös ne teiniäidit, jotka sanovat että eivät ikinä suostuisi tekemään aborttia koska se on murha. Jos tulette teini-iässä raskaaksi ettekä tahdo aborttia tehdä niin se on mun mielestä täysin ok, ja pitäisi olla muidenkin mielestä. Mutta voiherranjumala, kun olette siitä abortista kieltäytyneet, niin se tarkottaa sit sitä että SINÄ HOIDAT SEN VAUVAN. Se ei mene sun äidille asumaan eikä myöskään sun siskolle, veljelle, papalle, sedälle, tädille, naapurille, naapurin naapurille, tutuille tai sukulaisille eikä kellekkään muullekkaan, ehei, se on SUN LAPSI jonka SINÄ hoidat ja kasvatat. Toki voit sen kiikuttaa kylään ja yökyläänki kunhan se vähän kasvaa, mutta muulloin se on sulla. Ja omasta mielestä jos tulet äidiksi niin saisit kyllä luvan aikuistua. Jos olet 15 niin voiharmi, mutta sitten se tarkoittaa mun mielestä sitä että aikuistut 15-vuotiaana. Jos et halua vielä aikuistua silloin, niin ei sitten, mutta sitten et kyllä vauvaakaan pidä. Tuun varmaan hulluksi jos vielä luen noista teiniäideistä jotka jatkaa elämäänsä samanlaisena lapsen syntymän jälkeen, oon niin vihanen.
Ja mikä niillä teiniäitien äideillä on?? Jos tytär ei huolehdi lapsestaan, niin älkää TE niitä lapsia itsellenne ottako! Näkeepähän tyttö ettei elämä ihan niinkään mene että äiti auttaa aina ja kyllä äiti hoitaa ja että tytär voi sitten käydä välillä aina katsomassa lastaan. Sitä makaa kuten petaa, jos tyttö itse on sanonut että eiei, abortti on murha, haluun pitää sen, niin pitäkööt, mutta sitten saa ihan itse siitä huolehtiakin. Te olette kasvatustyönne jo hoitaneet.
Eli pointti oli se, että teiniäitiys on ok, eikä teiniäitejä pitäisi arvostella kun ette heistä tiedä mitään. Arvostelkaa sitten kun tiedätte jotain mistä valittaa, niin mäkin teen :D Jos itse olette teiniäitejä, olkaa oikeasti teiniÄITEJÄ.
Teiniäideistä
mielipiteeni
1
166
Vastaukset
- eräs äiti
Joskus noin-60 luvulla mentiin hyvin nuorena naimisiin ja heti aloitettiin lapsenteko. Ihan teininä.
Kun lapsi saadaan, se lisää vastuuta. Äiti on aina äiti. Kun lapsen saa, äidin on myös lapsestaan huolehdittava ja otettava vastuu.
Äidin on myös oltava esimerkillinen. Mikään ei ole karseempi näky, kuin jos äiti kulkee lapsensa kanssa ja äiti vetää samaanaikaan tupakkaa.
Jos ja kun on hallinnassa petipuuhat, on myöskin kannettava vastuu mahdollisesta tulevasta lapsesta. Mutta nuorenahan on vitsa väännettävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4386388Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1333710Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?982468Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251929Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1111281Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821245- 631065
- 621058
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te76970- 44963