Mä olen aina tiennyt että mulla on 2n isoveliä. Ne on mua n.10v. vanhempia eikä ne koskaan ole asunu meidän perheen kanssa. Mä näin ne kerran jouluna kun olin pieni, mutta en muista siitä paljon mitään.
Mä olin unohtanu mun veljet yli 15 vuodeksi. Mä sain tietää, että se toinen veli on kuollu. Tippunu junan alle. Ei tuntunu missään, koska en tuntenu sitä ja sellastahan sattuu, onnettomuuksia. Vasta vähän aikaa sitte mä tajusin että ei se mitään tippunu sinne junan alle vaan se hyppäs ja varmistin asian sukulaisilta. Sillä oli menny poikki sen tyttöystävän kanssa.
Se ei koskaan asunu sen vanhempien luona vaan se asu sijaisperheessä. Sitä ei rakastettu.
Mun toinen isoveli on elossa ja mä näin sitä pitkästä aikaa isän hautajaisissa vähän aikaa sitte. Sillä on kaks aivan ihanaa lasta ja "vaimo" (eivät ole naimisissa). Sillä on kans ollu aika rankka lapsuus; se ei kasvanu vanhempiensa luona vaan isän vanhemmat kasvatti sen. Ne oli molemmat sillon juoppoja tietääkseni ja pieksi sitä ja haukku sitä. Siitä on tullu tosi arka ja se pelkää mitä sille tapahtuu, kun pikkuveli tappo itsensä ja isä kuoli tapaturmaisesti, osaksi oman käden kautta. Se löys sen isän haisevasta kämpästä.
Nyt sillä ei ole enää mitään perhettä paitsi me sisarukset joita se ei ole nähny pitkään pitkään aikaan ja jotka asuu toisessa päässä suomea.
Mä en tiedä miten mun pitäsi suhtautua. Mä haluasisin auttaa mun veljeä, koska mä täysin ymmärrän sen hätää ja sitä jos se hakkaa lapsiaan. Mun kavereita ei yksinkertaisesti kiinnosta kuunnella näitä juttuja, enkä mä mitään sääliä tässä kerjää, vaan haluaisin jutella jos jollakin on edes samansuuntaisia kokemuksia. Mulla todella sattuu, isällä oli melkein samanlainen elämä kun tällä mun velillä ja se kuolema teki kipeää. En halua että veli kuolee yhtä onnettomana. Näen sen pikkulapsena joka kaipaa rakkautta ja hyväksyntää.
Miten näytän että rakastan ja välitän, ilman että sanon sitä? En osaa sanoa sitä luontevasti ja uskon että teot merkitsee enemmän ku sanat..
Mä olin unohtanu mun veljet yli 15 vuodeksi. Mä sain tietää, että se toinen veli on kuollu. Tippunu junan alle. Ei tuntunu missään, koska en tuntenu sitä ja sellastahan sattuu, onnettomuuksia. Vasta vähän aikaa sitte mä tajusin että ei se mitään tippunu sinne junan alle vaan se hyppäs ja varmistin asian sukulaisilta. Sillä oli menny poikki sen tyttöystävän kanssa.
Se ei koskaan asunu sen vanhempien luona vaan se asu sijaisperheessä. Sitä ei rakastettu.
Mun toinen isoveli on elossa ja mä näin sitä pitkästä aikaa isän hautajaisissa vähän aikaa sitte. Sillä on kaks aivan ihanaa lasta ja "vaimo" (eivät ole naimisissa). Sillä on kans ollu aika rankka lapsuus; se ei kasvanu vanhempiensa luona vaan isän vanhemmat kasvatti sen. Ne oli molemmat sillon juoppoja tietääkseni ja pieksi sitä ja haukku sitä. Siitä on tullu tosi arka ja se pelkää mitä sille tapahtuu, kun pikkuveli tappo itsensä ja isä kuoli tapaturmaisesti, osaksi oman käden kautta. Se löys sen isän haisevasta kämpästä.
Nyt sillä ei ole enää mitään perhettä paitsi me sisarukset joita se ei ole nähny pitkään pitkään aikaan ja jotka asuu toisessa päässä suomea.
Mä en tiedä miten mun pitäsi suhtautua. Mä haluasisin auttaa mun veljeä, koska mä täysin ymmärrän sen hätää ja sitä jos se hakkaa lapsiaan. Mun kavereita ei yksinkertaisesti kiinnosta kuunnella näitä juttuja, enkä mä mitään sääliä tässä kerjää, vaan haluaisin jutella jos jollakin on edes samansuuntaisia kokemuksia. Mulla todella sattuu, isällä oli melkein samanlainen elämä kun tällä mun velillä ja se kuolema teki kipeää. En halua että veli kuolee yhtä onnettomana. Näen sen pikkulapsena joka kaipaa rakkautta ja hyväksyntää.
Miten näytän että rakastan ja välitän, ilman että sanon sitä? En osaa sanoa sitä luontevasti ja uskon että teot merkitsee enemmän ku sanat..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei millään pahalla ja varmasti ajatukses on hyvä, mut ootkohan nyt ihan varma, että haluat luoda suhteen veljees? Tarkotan siis sitä, että jos ootte eläny erillänne koko ikänne...
Onhan se kiva, että tunnet sääliä jne. mutta et sä voi "täysin ymmärrän sen hätää ja sitä jos se hakkaa lapsiaan."
Se, että on pienenä hakattu ei oikeuta hakkaan omia lapsiaan. Se tekee rikoksen, josta pitäis ilmottaa poliisille. Koska jos asiat jatkuu noin, niin seuraavaks siellä junan alla on sun veljen lapset...
En haluis masentaa sua mitenkään, mut vähän epäilen, et voitko tehdä mitään. Mieti ainakin ensin, et välitätkö oikeesti ihmisestä, jota ei tunne lainkaan vai haluutko vaan leikkiä pelastavaa enkeliä? Mieti, että olisitko valmis näyttään vaikka lähipuiston pultsareille jotenkin, et välität niistä, koska todennäkösesti niitäkin on hakattu lapsena, niillä on alkoholiongelma ja perhe on ne jättänyt. Ja ne on sulle ihan yhtä tuttuja kun veljes, jonka oot siis tavannu kerran jossain hautajaisissa.
Et tunne veljeäsi, onko hän päihteetön, miten hän ansaitee elantonsa...
Jos veljesi todella hakkaa lapsiaan, pysy erossa hänestä!!!
Jos tunnet, että veljesi on rehellinen väkivallaton mies, niin voit pitää yhteyttä häneen, aluksi esim. kirjeitse tai puhelimella, myöhemmin ehkä tavata paikassa missä on muita ihmisiä paikalla (turvallisuus on tärkeää, koska et tunne häntä kuitenkaan kunnolla ja hän voi olla ties mikä psykopaatti, vaikka kuinka on veljesi).
Se on mun veli hyvänen aika! Ja kyllä mä juttelen puiston juoppojenki kanssa.. Sitä paitsi mun sisko tuntee tämän velin ja mun veli kärsii! Tottakai mä jotain voin tehdä, jos en tee niin siinä tapauksessa ne sen lapset on siellä junan alla. En mä pyydä teiltä mitään moraalisaarnaa, kyllä mä vielä parannan veljeni elämän ja se on mun veli ku meillä on sama isä. Miksen mä sais auttaa sitä? Ei ihmisen elämä voi oolla tuhoon tuomittu sen takia että sillä on ollu huono lapsuus. Tiedän että näin on! Miten teillä ei ole empatiaa tai sympatiaa!? Maailma on niin hirveä paikka nykyään...
Enhän mä sanonut etetkö saisi auttaa veljeäsi.
Jos tiedät, että hän on luotettava mies, niin ihmeessä mene ja auta häntä parhaan kykysi mukaan.
Mulla on kyllä sympatiaa ja empatiaa, jos luit "rivien välitä" olin ensisijaisesti huolissani susta, koska ensimmäisestä viestistäsi sai sen vaikutelman, että veljesi olisi väkivaltainen ja jos hän on väkivaltainen lapsiaan kohtaan niin miksei myös omaa siskoaan.
Itse tutustuin alkoholisti isääni 15-vuotiaana ja sillä tiedän kyllä suunnilleen miltä susta tuntuu ja varsinkin sen tunteen, että haluaisi jotenkin auttaa.
Ps. Vaikka sulla olisi ollut hyvä onni muutaman kerran jutellessasi puiston juoppojengin kanssa se ei tarkoita, että aina olisi jatkossakin.
Omasta kokemuksesta taas:
Nuorena tykkäsin jutella "puisto juoppojen" kanssa ja liikuinkin heidän kanssaan, kun se oli olevainaan niin hauskaa.
Eräs vitsiniekka oli mun mielestä erittäin mukava, mutta kerran, kun oltiin jääty muusta porukasta, niin tämä "mukava" mies raiskasi ja meinasi tappaa mut (olin 17.v).
Ai, olen todella pahoillani.. En tiedä mitä tekisin jos mulle tapahtuis samallailla. En osaa sanoa kyllä mitään..