Maadoitus??

Ostimme 1930-luvulla rakennetun talon, jonka sähkosat ovat totutun mukaan monessa osassa tehtyjä, eli piuhoja ja tarvikkeita on vanhoista lyijy?kaapeleista ihan uusiin johtoihin. Edellinen isäntä(83v) sanoi, että joskus 20v sitten MAADOITUKSESSA oli joku ongelma, eli emäntä oli saanut pahan sähköiskun koskettuaan samaan aikaan metalliseen tiskipöytään ja vieressä olevaan jääkaappiin. Eli mistä oli kyse? Vanhan isännän mukaan ongelma korjattiin laittamalla maadoitus kuntoon, käsiti, että lämminvesivaraajan alla oleviin kupariputkiin laitettiin maakapeli(joka siellä onkin), ja vedettiin johonkin.

Mikään täysin sähköistä ymmärtämätön en ole, mutta tässä kaipaisin selvennystä, ihan perheen turvallisuuden vuoksi, (sähkämies on kyllä tulossa, kun ehtii).

Varaajan alta lähtevät putket vaihtuvat muovisiksi ennen tiskialtalle menoa, noissa kupariputkissa ei ole mitään vikaa, mutta muovipukissa taas alkaa olla, joten vaihdankin kohta kuparisiin. Muuttaako tämä toimenpide asiaa pahempaan suuntaan? Olen nimittäin vaihtamassa ne putket ennekuin sähkäri kerkeää tänne.

Eli miten tuo lämminvesivaraajaan laitettu maakaapeli toimii? Mihin sen pitäisi mennä? En oikein ymmärrä sen mekitystä tiskipöytäasiaan, kun putkikin vahtuu matkalla muoviseksi?

Talossa on sisällä vanha sulaketaulu, ulkoseinässä uusi sähköliittymäkaappi.

Toivoisin, että joku oikeasti asiasta ymmärtävä sanoisi jotain.

Kaikki sähköt kyllä toimivat, eikä sen sähköiskutapauksen jälkeen ole ollut ongelmia, ei edellisellä omistajalla, eikä meillä.

Budjetti ei vaan anna mahdollisuutta uusia kaikkia sähköjä juuri nyt, ei talossa edes montaa johtoa ole, eikä tulekkaan, yläkerrassa kaikki on n. 15v vanhaa.
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lainaan jonkun toisen kirjoittajana tekstiä tältä samalta aihealueelta:

"Suomi24 ja sen keskustelufoorumit on legenda; suvaitsemattomuudesta, trollauksesta ja kaikenlaisesta vittuilusta.
Osa kirjoittajista on ilmeisesti avohoidossa olevia persoonallisuushäiriöisiä koulukiusaajia ? Herää kysymys kuinka moni käyttäytyy livenä samoin kun täällä foorumilla ? Jos erilaisilla työmailla sikaillaan, ollaa niin besserwisseriä ja vittuillaan tuntemattomille - siinä voi tulla nokkaan. Täällä on jatkuva nokituskilpa, jos erehdyt sanomaan jotain mitä osaat jo kohta nokittaa paremmaksi ja kyseenalaistaan tietämyksesi. Jotenkin henki on kun amiksen ekaluokalla, jossa tietoa löytyy, mutta taidot puuttuvat."

Eli sinuna ottaisin ammattimiehen katsomaan tilanteen. Ei sitä tältä palstalta voi "etänä" hoitaa. Jos vähänkin enemmän luet tämän palstan vastauksia, niin ymmärrät mitä tarkoitan, ja mitä sitaatti tarkoittaa.

Enkä kirjoita tätä teemalla "vain luvat omaava saa tehdä jne".

Oman itsesi kannalta kysy apua muualta Tämän palstan osaamattomat "asiantuntijat" ja amispojat sotkevat asiat.

Äänestä

Maadoituksen ideana on siis että kaikki johtavat osat kuten juurikin metalliset vesi putket ja muut sellaiset kytketään potentiaalintasaukseen eli siihen 16m kupari tai muuta metallia olevaan kieppiin joka maahan on kaivettu.

Jos tiskipöydässä ei ole kunnollista yhteyttä maahan voi jännite vikatilanteessa jäädä ns. kellumaan jolloin vasta henkilön koskettaessa ko. tiskipöytää kulkeutuu virta kehon kautta maahan (pontentiaali ero) eli aiheuttaa sähköiskun.
Mikäli epäilet että tiskipöydässä on joku jännite niin riittää kun laittaa yleimittarin maadoitetun pistorasian liuskan ja pöydän väliin, jännitteen (eli potentiaali eron) tulee olla 0 edellyttäen että maadoitus on muutoin kunnossa (eli sen pistorasian siis) mikäli mittari näyttää mitä tahansa muuta suosittelen pysymään etäällä ko. tiskipöydästä ja odottamaan että sähkäri tulee paikalle (ja varmasti tuleekin nopeaan voin sanoa).

Tosin tuon mittaminen jo yksinään on selkeä henkilö riski joka tehdään omalla vastuulla ja mentaliteetilla "mikäli tiskipöytä sattuisi olemaan ihan oikeasti jännitteellinen".
Tosin pelkkä koetinkynäkin tiettävästi reagoisi jo tuolloin tiskipöytään, mutta tähän mennessä ei ole uralla (onneksi) mitään tuollasta vastaan sattunut.

Äänestä
  • Tuolla ohjeellasi suurin osa "amatöörimittaajista" pysyttelee sitten mittauksen jälkeen kaukana tiskipöydästään jos sitten sinua uskovatkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikkoppp kirjoitti:

Ostimme 1930-luvulla rakennetun talon, jonka sähkosat ovat totutun mukaan monessa osassa tehtyjä, eli piuhoja ja tarvikkeita on vanhoista lyijy?kaapeleista ihan uusiin johtoihin. Edellinen isäntä(83v) sanoi, että joskus 20v sitten MAADOITUKSESSA oli joku ongelma, eli emäntä oli saanut pahan sähköiskun koskettuaan samaan aikaan metalliseen tiskipöytään ja vieressä olevaan jääkaappiin. Eli mistä oli kyse? Vanhan isännän mukaan ongelma korjattiin laittamalla maadoitus kuntoon, käsiti, että lämminvesivaraajan alla oleviin kupariputkiin laitettiin maakapeli(joka siellä onkin), ja vedettiin johonkin.

Mikään täysin sähköistä ymmärtämätön en ole, mutta tässä kaipaisin selvennystä, ihan perheen turvallisuuden vuoksi, (sähkämies on kyllä tulossa, kun ehtii).

Varaajan alta lähtevät putket vaihtuvat muovisiksi ennen tiskialtalle menoa, noissa kupariputkissa ei ole mitään vikaa, mutta muovipukissa taas alkaa olla, joten vaihdankin kohta kuparisiin. Muuttaako tämä toimenpide asiaa pahempaan suuntaan? Olen nimittäin vaihtamassa ne putket ennekuin sähkäri kerkeää tänne.

Eli miten tuo lämminvesivaraajaan laitettu maakaapeli toimii? Mihin sen pitäisi mennä? En oikein ymmärrä sen mekitystä tiskipöytäasiaan, kun putkikin vahtuu matkalla muoviseksi?

Talossa on sisällä vanha sulaketaulu, ulkoseinässä uusi sähköliittymäkaappi.

Toivoisin, että joku oikeasti asiasta ymmärtävä sanoisi jotain.

Kaikki sähköt kyllä toimivat, eikä sen sähköiskutapauksen jälkeen ole ollut ongelmia, ei edellisellä omistajalla, eikä meillä.

Budjetti ei vaan anna mahdollisuutta uusia kaikkia sähköjä juuri nyt, ei talossa edes montaa johtoa ole, eikä tulekkaan, yläkerrassa kaikki on n. 15v vanhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu