? KEVAN ELLOPIT
KEVA
KEVAN EDUT??
358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oliskohan syytä tutkia muutkin eläkelaitokset ja muut julkissektorin virastot? Kuinka paljon näitä kähmijöitä riittää ja ihmekös tuo, jos ei riitä mitään työntekijöille ja kansalaisille, kun isokenkäiset vievät kaiken yhteiseltä pöydältä ja vaikka konkurssiin.
Eikä se ole mikään puolustus, että muutkin saavat tai kaikki haluavat kaunista ja ihanaa, kun kyse on toisten varoilla elämisestä. Kyllä noilla palkoilla luulisi pystyvän sitä itsekin hankkimaan. Että auton 80 €uron siirtomaksukin menee työnantajan piikkiin. Johtuiko seisottaminen työesteestä edes?
No kyllä pitää olla jommassakummassa päässä vikaa jos yleensäkin haluaa ajaa avo bemarilla. Itse joskus kokeillut kaverin sellaista. Jo on epämiellyttävä rakkine. Siellä tuulee, on meluisa ja kaiken lisäksi inhoittava käsitellä.
Olisihan keva, ei siis kun siis kiva jos vielä olisi työpaikka, no mutta näin talvisaikaan menisin kyllä ratikalla töihin. Tyylirikkohan tuo olisi jos (avo) bemariin laittaisi nastarenkaat.
Taitaa olla oikke hämäräfirmoja talviwaara ja KEWA rosmoja täynnä. eiku rikosylikomisario j.aarnio vaimoineen tutkiin KEVAN koukeroitakin.