Olen sossun asiakas mutten saa aikaa sossuun!?

Hei,

Olen alkanut lievästi sanottuna hieman ihmetellä erään helsinkiläisen sossun toimintaa, jonka asiakkaana olen jo jonkin aikaa joutunut olemaan. Aluksi kuuluin ilmeisesti nuorten ryhmään ja tapaamisia oman sosiaalityöntekijän kanssa oli aina tietyin aikavälein. Mutta nyt olen ilmeisesti ylittänyt sen iän ja tämän jälkeen ei ole ollut yhtäkään tapaamista, vaikka olen kirjallisesti pyytänytkin moista useampaan kertaan. Eipä tässä muuten mitään, mutta edellinen työntekijä sössi asioitani sen verran että luultavasti hän on ilmoittanut järjestäneensä minulle tarvitsemaani tukea vaikka käytännössä näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Kysynkin nyt muilta aikuisilta asiakkailta onko teillä edelleen säännöllisiä käyntejä sossuun? tai omaa sosiaalityöntekijää, johon tarvittaessa voitte saada yhteyden???
6176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun opiskelin, niin jouduin käymään sossussa muutaman kuukauden välein. Sitten kyllästyin kuuntelemaan uhkailuja, että jos hae ensisijaista tukea työvoimatoimistosta, niin leikkaavat toimeentulotukeni 40%. Joten erosin yliopistosta ja ryhdyin työttömäksi. Nyt saan joka kuukausi täyttää toimeentulotukea, eikä tarvinnut kertakaan käydä sossussa 1,5 vuoteen. Yleensä tekevät päätöksen 3-5 kuukaudeksi kerrallaan.

Äänestä

10 vuoden aikana käynyt kerran. Oma virkailijaa ei ole koskaan ollut vaan etuuskäsittelijä käsitellyt hakemukset ja se muuttunut varsinkin viimeisen vuoden aikana lähes joka päätöksessä ja heihin saa kyllä tarvittaessa yhteyden muutaman tunnin aikana viikossa jolloin heillä on puhelintunti. En ole tosin enää alle 30, ollut edes 10 vuotta sitten ja saattaa olla eri juttu miten usein sinne joutuu/pääsee virkailijan juttusille.

Äänestä

Laki toimeentulotuesta 14 a§ :
Toimeentulotukiasiakkaalle tulee järjestää mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen kun asiakas on tätä pyytänyt.

Jätä itsellesi kopio kirjallisesta hakemuksesta, jossa olet maininnut haluavasi ajan sosiaalityöntekijälle tai -ohjaajalle. Jos et saa aikaa 7 arkipäivän kuluessa, tee oikaisuvaatimus/ valitus/ muistutus.

Äänestä

Itse en ole tämänhetkisen asuinkuntani sosiaalityöntekijöitä edes nähnyt, paitsi pari kertaa työkkärissä jonkun aktivointisuunnitelman laatimisen yhteydessä, vaikka olen täältä hakenut toimeentulotukea jo kolme vuotta! Tällä hetkellä ei olisi mitään aihettakaan mennä keskustelemaan, mutta monesti on ollut ja silloin ei ole aikaa jostain syystä saanut sitten millään...

Äänestä

Ohjaan kaikkia olemaan yhteydessä sosiaaliasiamieheen, jos on kokenut, että luvattuja palveluja ja tukia ei ole saanut. Sosiaalitoimessa ainoastaan toimii kirjalliset valitukset ja kirjelmät. Lisäksi, jos huomaa, että toimeentulotukipäätös ei ole luvatun mukainen, pitää tehdä heti kirjallinen muutoksenhaku.

Jos siis muutoksenhakuaika on umpeutunut, niin sitten vaan valitus sosiaaliasiamiehelle. Aikuisosiaalityön puolella ei ole enää sosiaalityöntekijöitä, vaan sosiaaliohjaajia, laki kuitenkin velvoittaa, että asiakkaalla on oikeus tavata työntekijää. No, täytyy olla hyvässä hapessa, että jaksaa näitä oikeusiaan penätä.
Mutta hyvä muistaa, mikään ei muutu, ellet juuri sinä, tee asialle jotakin.

Myös epäasiallisesta kohtelusta saa tehdän valituksen sosiaaliasiamiehelle.

Äänestä

Mun mielestä on ihan älytöntä ettei saa kyseiseltä taholta minkäänlaista apua vaikka sitä pyytää.

Jokainen joka tietää läheisen tai oman kokemuksen kautta mitä on olla masentunut ymmärtää myöskin sen ettei silloin jaksa alkaa tapella omista oikeuksistaan. Jos avun ja tuen pyyntöä ei kuulla, ei sen tarvitsialla välttämättä ole jaksamusta alkaa sitä vaatimaan. Ei ihme että sitten tulee näitä epätöivoisia tekoja ja itsemurhia tai -yrityksiä.

Ja tietenkin tällaisia avun tarvitsijoita on helppo kyykyttää, kun eivät mistään valita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sossupummitottakai kirjoitti:

Hei,

Olen alkanut lievästi sanottuna hieman ihmetellä erään helsinkiläisen sossun toimintaa, jonka asiakkaana olen jo jonkin aikaa joutunut olemaan. Aluksi kuuluin ilmeisesti nuorten ryhmään ja tapaamisia oman sosiaalityöntekijän kanssa oli aina tietyin aikavälein. Mutta nyt olen ilmeisesti ylittänyt sen iän ja tämän jälkeen ei ole ollut yhtäkään tapaamista, vaikka olen kirjallisesti pyytänytkin moista useampaan kertaan. Eipä tässä muuten mitään, mutta edellinen työntekijä sössi asioitani sen verran että luultavasti hän on ilmoittanut järjestäneensä minulle tarvitsemaani tukea vaikka käytännössä näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Kysynkin nyt muilta aikuisilta asiakkailta onko teillä edelleen säännöllisiä käyntejä sossuun? tai omaa sosiaalityöntekijää, johon tarvittaessa voitte saada yhteyden???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu